Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Selviämättä jääneet katoamistapaukset
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Post by Queen »

Antti Hanhivaarasta ei ollutkaan vielä omaa ketjua, joten perustetaanpa sellainen.
Huomautan heti, että annetut kellon ajat ovat ristiriitaisia, kuten poliisikin toteaa. Poliisi pitää tätä luonnollisena asiana, sillä seurue on ollut humalassa ja ajat tahtovat muutenkin unohtua.

Ivalolainen Antti Hanhivaara, 21 v., katosi 14.10.2006 Inarin Angelissa.
Antti oli työtön ja hänellä oli todennäköisesti rahavaikeuksia. Hänellä olisi alkaneet työt katoamisen jälkeisellä viikolla.
Kävellen liikkuneesta Hanhivaarasta on tehty viimeinen havainto la 14.10. aamulla Hänen on nähty kävelevän Angelin kylältä lounaaseen päin. Antin sisaren mukaan angelilainen nainen oli kertonut, että tuo kävelevä henkilö ei ollut Antti.

Pojan isän Jarmo Hanhivaaran kertomuksen mukaan Antti oli pe 13.10. saunonut Ivalossa ja lähtenyt myöhemmin illalla ystävänsä Jaakon kanssa ajamaan Karigasniemelle kotibileisiin, missä oli ollut paljon porukkaa. Sieltä seurueeseen oli liittynyt pariskunta ja matka oli jatkunut Angeliin, jonne pariskunta oli ollut vailla kyytiä. Sinne he saapuivat lauantai-aamuna noin klo 8.

Jaakko kertoi, että heillä Antin kanssa oli tarkoitus lähteä yhdessä mökiltä parin tunnin kuluttua saapumisesta. Jaakko oli kuitenkin viivytellyt sisällä niin, että oli havahtunut siihen, että Antti oli startannut autonsa ja lähtenyt.
Jaakko oli soittanut hänen peräänsä, mutta puheluun ei enää vastattu.

Kahdesta autosta oli havaittu Antin auto kulkemassa lujaa vauhtia. Rajavartijana toiminut mies oli huomannut jonkin ajan kuluttua auton tien varressa. Hän oli käynyt puhuttamassa kuskia moisesta rallista. Hän ei kuitenkaan tunnistanut miestä juuri Antiksi.

Jaakko käveli Antin auton luokse ja kuskia vaihdettiin, hän meni rattiin. Jonkun ajan päästä heidät taas pysäytettiin auton kovan äänen vuoksi, siitä oli pudonnut osa pakoputkesta. Pysäyttäjä tunsi Jaakon, mutta muisti toisesta miehestä vain, että tällä oli korvakoru. Antilla ei ollut korvakorua.
Jaakko jäi kertomansa mukaan autosta pois ja Antti jatkoi matkaa. Edellinen silminnäkijä näkikin Jaakon kävelevän tien sivua ja Antin autokin oli hylättynä tien poskessa jonkun matkan päässä.
Jaakko soitti ystävälleen Ivaloon pyytäen tulemaan häntä hakemaan. Ystävä saapuu hänen luokseen klo 11.30.

Outoa on, että Antin puhelinta käytettiin vielä katoamispäivän iltana 100 km:n päässä Ivalossa. Poliisin mukaan tämä ei pidä paikkaansa, vaan se selittyy puhelimien tekniikalla.
Äidin kertoman mukaan puhelin oli hälyttänyt vielä lokakuussa 2007 ja hän oli siihen aktiivisesti yrittänyt soitellakin.
Poliisi ei tutkinut Antin puhelimen teletunnistetietoja, mutta vanhemmat hankkivat ne ja toimittivat poliisille. Äiti kertoi, etteivät he saaneet niistä mitään tietoa.
Poliisi kertoi paikantaneensa kahteen otteeseen Antin puhelinta, mutta paikannus ei enää onnistunut.
Alue, jonne Antti katosi on kymmenien tuhansien hehtaarien kokoinen. Poliisi ei usko, että tapaukseen liittyisi rikosta, mutta Antin omaiset ovat asiasta eri mieltä.

Antin sisko kertoi haastattelussa, että virallisen tutkinnan mukaan ennen ajelua ja katoamistaan Antti olisi ollut pelkästään kaverinsa kanssa hänen asunnollaan.
– Antin naapuri on kertonut minulle, että hän kävi valittamassa asunnossa, koska siellä oli ollut meteliä ja erinäisiä ihmisiä siinä asunnossa. Ja sitten meille annetaan se kuva, että Antti olisi ollut asunnossa kaverinsa kanssa kahdestaan.
Sisko myös kertoo oudosta tapauksesta katoamispäivän jälkeisenä päivänä, jolloin naapurin kertomuksen mukaan Antin asunnon sisällä olisi käynyt tunnistamaton naishenkilö.
Sisar myös ihmetteli, miksi Antin kaveri ei tehnyt hänestä lainkaan katoamisilmoitusta. Ilmoituksen teki Antin täti.

Antin kaveri Jaakko palasi Ivaloon lauantaina.
Jaakko oli kertonut palanneensa myöhemmin Antin autolle omien sanojensa mukaan etsimään Antin puhelinta autosta. Miksi? Hän oli kertonut epäilleensä, josko puhelin on jäänyt autoon, kun Antti ei siihen vastaa.

Ke 18.10 omaiset huolestuivat Antista ja Jaakko kertoi hänen jääneen Angeliin.
To 19.10 sukulaiset lähtivät etsimään Anttia Angelista. Antin hylätty auto ja sen osia löytyi.
Seuraavalla viikolla omaiset järjestivät lisää etsintöjä. Mukana olivat myös poliisi ja Rajajääkärikomppanian varusmiehiä.
Antin isä koki, ettei saanut poliisin taholta sitä tukea, mitä olisi kaivannut. Antti mapitettiin kadonneeksi henkilöksi ja tutkinnat aikanaan lopetettiin.

10 km päässä Angelista oli Antin katoamisen aikaan murtauduttu mökkiin. Mitään ei oltu viety. Mökistä 3 km:n päästä oli kadonnut kanootti. Omistaja ei uskonut, että se oli itsekseen seilannut mökin rantaan. Siellä se oli, mela oli tallella
Jaakko jostain syystä tiesi tästä mökkimurrosta jo samana päivänä, kun se oli huomattu. Hän oli kuullut siitä puhuttavan Angelin kylällä.
Kanootti ei tiettävästi liity Anttiin mitenkään, koska se oli kadonnut ennenkuin viimeiset havainnot Antista tehtiin.

Antin auto - Toyota Carina, vm 1982

Antin kerrottiin vaalineen autoaan kuin silmäteräänsä. Nyt sillä kuitenkin oli rällätty sorakuopalla ja se oli huonossa kunnossa. Renkaat olivat riekaleina, pellit lytyssä ja tankkiin oli jäänyt 3 litraa bensiiniä.

Poliisi ei autoa noutanut tutkimuksiin. Syyksi poliisista kerrottiin, että mitään rikosepäilyä ei ollut, joten miksi auto olisi pitänyt tutkia. Antin äiti kertoi auton olleen sisältä siisti silloin, kun hän sen tutki. Poliisi kertoi autossa olleen pulloja ym.
Äiti myös kertoi, että autossa oli Antin puhelimen laturi.

Antilla olisi ollut käräjäoikeudessakin selviteltävää, sillä hänet oli haastettu oikeuteen kavereittensa kanssa syytettynä mökkimurtoihin.

Sisar kertoo:
– Vuonna 2008 omaiset kustansivat ruumiskoirat etsimään. Veneen kanssa ajettiin Inarinjokea pitkin ja maastosta etsittiin. Siellä sorakuopilla, missä Antin autolla oli rällätty, toinen ruumiskoirista merkkasi kuopan, jossa oli hiiltyneitä ja poltettuja luita, vaatteiden riekaleita ja paidan nappeja. Se nuotio oli siinä jo jonkin aikaa ollut.
Sisko kertoo poliisin käskeneen kaivamaan luut esiin ja toimittamaan ne lähimmälle poliisiasemalle. Poliisiasemalla luita ei kuitenkaan otettu vastaan.
– Se oli aika rajua itsellekin, kun ajatteli, että onko ne minun veljen luut vai ei, kun kuitenkin ruumiskoira kaivoi ne ylös.
Antin äiti päätti toimittaa luut Turun KRP:lle, mutta siskon mukaan sieltä ne lähetettiin Ivaloon.
Ylikomisario Mäkelä vahvistaa MTV Uutisille, että poliisille on toimitettu vaatekappaleita ja luita.
– Luita on tutkittu ja todettu poron luiksi. Näillä löydetyillä vaate-esineillä tai luilla ei ole voitu osoittaa olevan yhteyttä Hanhivaaran katoamiseen. Luita on ainakin tutkinut KRP:n luututkija. Jostakin luusta on tehty myös dna-määritys, jonka mukaan kyse ei ole ihmisen luusta, Mäkelä kertoo.

Hanhivaara on 177 cm pitkä ja hoikkavartaloinen. Hänellä on ruskeat, suorat ja lyhyet hiukset ja ruskeat silmät. Katoamishetkellä hänellä oli yllään tummansininen takki, jossa mahdollisesti on valkoiset hihat ja teksti "Castrol". Päässään Hanhivaaralla oli musta pipo ja jalassaan farkut.
Antin passi löytyi hänen asunnostaan Ivalosta.
Antti on joskus ollut eräoppaana Ivalon alueella, mutta Angelin seutu oli hänelle tuntematon.
Antin äiti kertoi, että katoamista selvitellessä tuli ilmi, että Antti oli jollekin luvannut rahapulassaan hakea jotakin Norjan puolelta, mutta oli myöhemmin perunut lupauksensa. Kyse oli siis mitä ilmeisemmin huumeista, joita olisi pitänyt toimittaa Suomeen.
------------
En yhtään ihmettele, että Antin omaiset kummastelivat poliisin toimintaa.
Antti oli siis kavereineen omalla asunnollaan perjantai-iltana. Keitä muita siellä on ollut, kun naapurikin on käynyt valittamassa metelistä? Ei kai hän kahdestaan kaverinsa kanssa ole siellä möykännyt, koska naapuri oli nähnyt useammankin henkilön paikalla.
Naapuri oli myös nähnyt, että antin asuntoon meni joku nainen omilla avaimillaan sisään, kun Antti oli jo kadonnut. Nainen oli tullut polkupyörällä. Mitä hän asunnosta haki ja mistä oli saanut avaimen?
Miten ihmeessä Antin puhelin on hälyttänyt vielä seuraavana vuonnakin? Jos se olisi Antin jäljiltä, ei kai minkään puhelimen akku kestä iankaiken?

Lisäys: Lähteenä olen käyttänyt erilaisia katoamisuutisia, niin lehdissä kuin netissäkin olleita. Lisäksi olen katsonut Antista kertovan Kadonneet-jakson. Tapaus on kovin sekava kaikenkaikkiaan, joten voitte korjata tietoja, mikäli virheitä löytyy.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Post by härkä »

Hyvä kun teit tästä jutun tänne Queen.

Tämä on outo tapaus ja haiskahtaa rikokselta.
Puhelintietojen vajavaisuus ihmetyttää. Sekin , että puhelin on hälyttänyt pitkään.
Kyllä tämän Jaakon pitää tietää tästä enemmän kuin on kertonut.

Poliisi ei ole pystynyt osoittamaan rikoksen suuntaan ja siksi tarvittavia toimenpiteitä ei ilmeisesti ole tehty.
Etsittävä alue on melkoisen laaja ja Antti voi olla Norjan puolellakin.
Näyttäisi , että joku toinen on ajanut Antin Toyotaa ja tuhonnut sitä tahallaan. Ihan kokonaan ei voi poissulkea Antin omaa ajoakaan.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Post by Queen »

Yksi mahdollisuus tuon auton suhteen olisi juuri se, että riita Antin ja Jaakon (+muiden mahdollisten) välille on tullut siitä, että Antin autoa on käsitelty varomattomasti ja sillä on kaahattu sorakuopalla. Auto oli Antille tärkeä ja hän on saattanut puolustaa sitä kiihkeästi.
Autoa ei ole tutkittu viranomaisten toimesta kunnolla ainakaan, onko mitenkään? Olisihan mahdollista, että autolla olisi jopa ajettu Antin yli.
Muistaakseni sisar epäili, ettei Antti ehkä ole koskaan Angeliin perille asti päässytkään, vaan hänelle on tehty jotain jo matkan varrella.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Post by skoune »

koe
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Post by härkä »

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017072 ... =aamulehti

Lähes 11 vuotta sitten kadonnutta Anttia etsitään viimeisen kerran syksyllä - "Nyt alkaa olla voimat lopussa"
Tiistai 25.7.2017 klo 07.08 (päivitetty klo 07.08)
Perhe on hakenut 21-vuotiaana kadonneen Antin kuolleeksi julistamista ja aikoo järjestää lokakuussa hänelle muistotilaisuuden.
Ivalolainen Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa lähes 11 vuotta sitten.
Hänen omaisensa saavat edelleen vihjeitä tapauksesta.
Omaiset kertovat, että Anttia etsitään viimeisen kerran tulevana syksynä.
Ivalolaisen Antti Hanhivaaran katoamisesta tulee lokakuussa kuluneeksi 11 vuotta. Hänen omaisensa saavat edelleen vihjeitä katoamistapaukseen liittyen ja tekevät myös etsintöjä. Antti katosi 21-vuotiaana Inarin Angelissa 14. lokakuuta 2006.

- Yleensä vihjeitä tulee aina Antin katoamispäivän sekä syntymäpäivän aikaan, äiti Kaisa Lehtinen kertoo.
Antin pikkusisko, Elina Tuiskala, julkaisi heinäkuun alussa Facebook-sivullaan julkisen kirjoituksen katoamiseen liittyen. Sen jälkeen vihjeitä on tullut äidin mukaan kiitettävästi.
Yksi vihje alkoi kiinnostaa niin paljon, että äiti ja sisko lähtivät viime viikolla tekemään etsintöjä Inarin Angeliin ja Utsjoen Karigasniemelle, missä Antti on ollut katoamisen aikaan. Matka on pitkä: äiti asuu Eurassa ja Elina-sisko Laitilassa.
- Ajoimme toistatuhatta kilometriä. Se on aika raskasta, äiti sanoo.
Perhe on tehnyt omia etsintöjä aiemminkin. Äidin mukaan he ovat joka vuosi käyneet Angelissa ja Karigasniemellä ainakin kerran.
- Ei täältä aina pääse lähtemään, kun täällä on oma elämä, työpaikkoja ja muuta. Vaatii aina erilaisia järjestelyjä, että pääsee lähtemään. Ei lähdetä vain suorilta käsin, äiti toteaa.

Sekava vyyhti

Etsinnät ovat pääasiassa olleet Angelin ympäristössä, mutta äidin mukaan Antti on nähty Karigasniemellä katoamispäivän vastaisena yönä ja hänen tiedetään olleen porukan kanssa eräässä talossa.
Äidin mukaan Angelissa nähtiin katoamisen aikaan nuoria poikia, mutta kukaan ei voi varmuudella tunnistaa, että Antti on ollut siellä.
- Tässä on vähän sellaista sekavaa vyyhteä, äiti kertoo.
Antin auto löytyi Angelista katoamisen jälkeen, mutta poliisi ei ottanut sitä tutkittavaksi. Auton renkaat olivat hajalla ja äidin mukaan se oli täysin siivottu.
- Siellä ei ollut roskan roskaa, vaikka pojat olivat sillä vuorokauden liikkeellä. Auto oli löytöpaikalla ja joku kävi sieltä viemässä Antin omaisuutta, äiti sanoo.
- Auto olisi pitänyt ottaa ensimmäisenä sieltä pois, mutta tutkinnanjohtajan kanta oli, että rikosta ei ole tapahtunut, hän lisää.

Viimeiset etsinnät syksyllä

Tuoreimman etsintämatkan myötä Sodankylän poliisi tutkii äidin mukaan jotain tiettyä asiaa, mutta hän ei halua kertoa tästä enempää.
- Tämä poliisi suhtautui asiaan tosi asiallisesti ja oli erittäin kiinnostunut asiasta, äiti sanoo.
Äidin mukaan ruumiskoira on käynyt aiemmin Angelissa, mutta Karigasniemellä ruumiskoira ei ole käynyt.
- Olisi kauhean hyvä, jos saadaan ruumiskoira katsomaan vinkkipaikkaa. Katsotaan, mitä tulee vai tuleeko mitään, äiti kertoo.
Jos poliisin tutkinta ei johda mihinkään, on etsintöjä tarkoitus järjestää vielä kerran syksyllä.
- Luulen, että he yrittävät järjestää ruumiskoiran sinne ennen sitä, äiti toteaa.
Perhe on hakenut Antin kuolleeksi julistamista ja muistotilaisuus on tarkoitus pitää lokakuussa.
- En tiedä jaksanko jatkaa etsintöjä enää syksyn jälkeen. Tämä on ollut aika raskasta. Nyt alkaa olla voimat lopussa, äiti sanoo.

Vapaaehtoisia mukaan

Perhe on saanut tänä kesänä vihjeiden lisäksi yhteydenottoja ihmisiltä, jotka tarjoavat apua etsintöihin. Äidin mukaan ihmiset ovat kovin mielellään lähdössä mukaan tekemään etsintöjä.
- Se on todella ihana asia, kun omaisena ei itse pysty kauheasti järjestämään. Siellä on myös niin isot maastot, että ei kannata yhden, kahden ihmisen kulkea. Se on kuin hakisi neulaa heinäsuovasta, äiti sanoo.
- Kiitollisuudella otetaan kaikki apu vastaan, hän lisää.

Antin äiti toivoo, että syyskuun alussa järjestettäviin etsintöihin saataisiin mahdollisimman paljon vapaaehtoisia avuksi.
Katoamiseen liittyvistä vihjeistä ja perheen viimeisistä etsinnöistä kertoi ensimmäisenäYle.
Mahdollisia vihjeitä voi edelleen ilmoittaa kadonneen Antti Hanhivaaran omaisille.


Etäisyys saattaa olla ongelma.
Olisi hyvä jos pohjoisessakin olisi orgasoitua vapaaehtoistomintaa koirien kanssa.
Ulkopuolella Vapepan.
Vapepa on sinällään hyvä , mutta toimii vain poliisin ohjeistuksessa.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Post by härkä »

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.DxCqkns

Antti katosi erämaahan 11 vuotta sitten – syyskuussa etsijän puhelimeen tuli viesti: "Jätä Karigasniemi rauhaan"

Koiraohjaajalle lähetettiin uhkaava viesti
Omaiset pyysivät syyskuun etsintöihin mukaan turvallisuusalalla työskentelevän ja etsintäkoiria kouluttavan Petri Viiperin koiransa kanssa. Viiperi oli itse päättänyt mennä Karigasniemelle, mutta paikalliset yrittivät estellä häntä.
– Tutkin etukäteen karttoja ja tietoja katoamisesta. Mitä enemmän sain tietää, sitä enemmän vahvistui se ajatus, että haluan suunnata etsintöjä Karigasniemelle enkä Angeliin, Viiperi sanoo.

Viiperi kertoi aikeistaan paikallisille, jotka olivat paikan päällä järjestämässä kuljetuksia ja muonituksia. Kaikki apu järjestyi Angeliin, mutta Karigasniemelle halukkaita auttajia ei ollut.
– Ääni muuttui kellossa, kun mainitsin Karigasniemen. Koiranikin reagoi voimakkaasti ja vihaisesti näihin ihmisiin, vaikka se ei tee sitä koskaan. Minua yritettiin väkisin pakottaa Angeliin ja kuljettaa kauas erämaahan, vaikka sanoin, että en mene sinne, Viiperi kertoo.
Viiperi piti silti kiinni suunnitelmastaan ja lähti Karigasniemelle, vaikka paikalliset eivät apua tarjonneetkaan. Perillä koira merkkasi pienen lammen.

– Aion käydä tekemässä siellä vielä tarkistuksia toisen koiran kanssa. Siellä on myös suoalue, jonka haluan tutkia.
Etsintöjen aikana Viiperin mökistä katosi papereita, joita ei kaikesta siivoamisesta ja penkomisesta huolimatta löydetty. Yllättäen paperit löytyivät Viiperin Lapista lähdön jälkeen. Etsintöjen jälkeen Viiperi sai myös erikoisen viestin salaisesta numerosta. Viestissä luki "jätä Karigasniemi rauhaan". Lähettäjä ei koskaan selvinnyt.


Kopioin uutisesta vain tuon koiraohjaaja osuuden. Outoa on.
Image
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Post by härkä »

https://www.google.fi/maps/place/99950+ ... 25.8557225

Tuon 92-tien varrella on pitkulainen lampi. Näkyy olevan kyllä muitakin , mutta kuinka helposti pääsee autolla lähelle ?
Millainen rajavalvonta tuolla on ?
Onko mahdollista mennä Norjan puolelle vaikka ruumiin kanssa ?

Kyllähän tässä on selkeästi syytä epäillä rikosta. Etsijääkin on uhkailtu.
Image
Kuva MTV:n uutisesta yltä.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Post by Queen »

Outo juttu tuo Karigasniemen rauhaan jättämis viesti. Ainakin itseeni tuollainen tekisi juuri päinvastaisen vaikutuksen ja rientäisin oitis tutkimaan kiellettyä aluetta.
Olen käynyt muutamia kertoja Norjassa, tosin viime kerrasta on jo vuosia kulunut. Eri rajan ylityspaikkoja on tullut käytettyä. Kukaan ei ole koskaan pysäyttänyt rajalla, mitä joskus tuli ihmeteltyäkin. Viime kerrallakin rajavalvoja tervehti vaan koppinsa rappusilta, mutta ei vaikuttanut pätkääkään kiinnostuneelta. Toki ylitys ruumiin kanssa voisi olla todella riskialtista puuhaa.
Luulenpa, että noilla Antin kavereilla on niin hyvä paikallistuntemus noista katoamispaikkaa ympäröivistä alueista, että johonkin sinne ruumis on dumpattu.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Post by härkä »

Avun juttu kesältä tästä.
http://www.apu.fi/artikkeli/antti-hanhi ... n-pysahdys
Ote linkistä.
Kadonneiden etsintään erikoistunut Reino Savukoski oli omaisten kanssa etsimässä Anttia Angelissa vuonna 2008.
– Maastosta löytyi samanlaiset alushousut, joita Antti käytti, sekä sulanutta, vaateperäistä ainesta ja nappeja. Reino Savukosken koirat kaivoivat paikalta myös hiiltyneitä luita. Reino sanoi nähneensä elämänsä aikana niin monta vainajaa, että käski heti luut nähtyään soittaa poliisille. Poliisi vastasi, että tuokaa ne mukananne sitten, kun tulette tänne.
Poliisilaitoksella luita ei suostuttu ottamaan vastaan. Kaisa Lehtinen otti ne mukaansa Laitilaan ja vei myöhemmin keskusrikospoliisille Turkuun. Sieltä ne toimitettiin takaisin Ivaloon, jossa tapaus oli virallisesti tutkittavana.
Heinäkuussa 2008 Angelissa Inarijoesta löydettiin luu, joka lähetettiin oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin Helsinkiin. Lausunnon mukaan luu oli erittäin todennäköisesti ihmisen sääriluu. Löytöpaikan läheisyydessä suoritettiin etsintöjä ruumiskoirien avulla ja noin kilometrin päästä, niin ikään joen varrelta, löytyi pieni sormenpään kokoinen luunpalanen. Myöhemmin sääriluu osoittautuikin eläimen eturaajan luuksi, mutta eläinlajia ei saatu määritettyä.
Muidenkaan löydösten yhteyttä Antti Hanhivaaraan ei ole voitu poliisin mukaan osoittaa.


Jos on juttuja nääs muita , vastaanoteta ei luita. :D
Hieman ihmettelen ko. episodia.
Tapaus tuntuu kuohuttavan muilla foorumeilla. Oudon tuntuista on ollut monellakin tapaa.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Antti Hanhivaara katosi Inarin Angelissa 14.10.2006

Post by -Uta- »

Image
"Kukaan ei puhu"
Elina Tuiskala uskoo, että joku tietää hänen veljensä katoamisesta - muttei halua sitä kertoa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f07f ... 22e42dc4e9
Tänään klo 8:28 / Linda Rantanen

Kerrotaan, että veli nähtiin viimeisen kerran lokakuun 14. päivän aamuna vuonna 2006. Se oli lauantai. Silminnäkijä on väittänyt, että tuona aamuna Antti Hanhivaara käveli metsään kohti Inarin erämaata. Elina Tuiskala ei usko tähän. – Antti oli kotoisin sieltä ja tiesi, ettei niissä metsissä niin vain oikaista mihinkään, sisko toteaa. Ei hänellä ollut syytä hävittää itseään, eikä hän kokeneena eränkävijänä hän olisi myöskään lähtenyt niin kevyessä varustuksessa metsään. Uskon, että viimeisin näköhavainto on virheellinen, joko tahattomasti – tai tahallaan.

Tuiskalan mielestä kertomukset Antin katoamista edeltäneistä tunneista ovat hyvin epämääräisiä. Antin kanssa iltaa viettäneet nuoret ole olleet halukkaita puhumaan omaisten kanssa näiden vuosien aikana.

Sisko ja veli olivat hyvin läheisiä. He juttelivat viimeisen kerran noin viikko ennen katoamista. – Kerroimme toisillemme kaiken. Siksi tuntuu niin hullulta lukea väitteitä siitä, että hän olisi kadonnut omasta halustaan. Kohtalokkaana yönä Tuiskala yritti myös soittaa veljelleen. – Antti katosi perjantain ja lauantain välisenä yönä, ja yritin soittaa hänelle tuolloin ehkä puolen yön aikaan. Antin puhelin oli kuitenkin jo kiinni, eikä enää auennut.

Image
Elina Tuiskala toivoo, että jos joku tietää hänen veljensä kohtalosta, tämä lähettäisi vaikka anonyymin kirjeen.
Haastateltavan kotialbumi


Kova meteli asunnossa
Tuiskala pitää omituisena Antin seurassa katoamista edeltävää perjantai-iltaa viettäneen henkilön väitettä siitä, että he olisivat olleet kahdestaan Antin asunnolla Ivalossa. Naapurissa asunut talonmies kun on kertonut omaisille, että asunnossa oli kyseisenä iltana useampia henkilöitä, jotka pitivät kovaa meteliä

– Talonmiehen mukaan Antin asunnosta ei yleensä kuulunut meteliä, joten se oli siksikin erikoista. Hän oli käynyt ikkunan takana vaatimassa metelin pienentämistä ja nähnyt sisällä ainakin kolme miestä ja kaksi naista. Iltalehden tietojen mukaan poliisi ei ole jututtanut naapuria havainnosta.

– Tässä ei ole kyse mistään mielipideasiasta, vaan siitä että jostain syystä tämä mukana ollut henkilö valehteli siitä, keitä asunnossa oli, Tuiskala sanoo. – Sieltä poistumisen jälkeen he suuntasivat samaisen henkilön mukaan Antin kanssa Karigasniemelle joihinkin kotibileisiin. Myöskään näihin kotibileisiin osallistuneita henkilöitä ei ole omaisten mukaan kuulusteltu. – Se tuntuu jotenkin ihan hullulta. Esimerkiksi Raisa Räisäsen tapaus on piirteiltään hyvin samankaltainen, ja siinä on pidetty kaikki tutkintalinjat auki sekä kuulusteltu henkilöitä taksikuskeja myöden, Tuiskala huomauttaa.

Rallia pitkin Angelia
Karigasniemeltä lähdön jälkeen matkaa oli mukana olleen henkilön mukaan jatkettu kohti Angelia. – Antin mukana ollut henkilö kertoi Antin hylänneen autonsa tien sivuun ja jatkaneen matkaa kävellen. Hän oli kertomansa mukaan soittanut itselleen toisen kyydin, eikä nähnyt enää Anttia.

Mutta sitten on ihan toisenlaisiakin silminnäkijähavaintoja. Antin auton oli havaittu ajavan lauantaiaamuna hurjaa rallia pitkin Angelia. Havainnon tehneiden poromiesten mukaan Anttia ei kuitenkaan autossa havaittu. Omaisiin on ottanut yhteyttä mies, joka kertoi auttaneensa Antin auton ylös ojasta kyseisen aamun aikana. Tuolloin Antti oli vielä suurella varmuudella itse paikalla. – Meihin yhteyttä ottanut mies kertoi, että hän oli kahden kaverinsa kanssa suuntaamassa Angelista Karigasniemeen päin, kun havaitsivat Antin seisovan yksin autonsa vieressä tien varressa. Antti oli hänen mukaansa vaikuttanut väsyneeltä, mutta ei humalaiselta. Auto sen sijaan näytti tässä vaiheessa vaurioituneelta. – He olivat auttaneet auton ylös ojasta, ja Antti oli pyytänyt heiltä kyytiä, mutta he olivat menossa toiseen suuntaan.

Kuka raivosi?
Kertoman mukaan seuraavaksi paikalle oli ajanut mies harmaalla pakettiautolla ja käyttäytynyt Anttia kohtaan hyvin aggressiivisesti. Kolmikko katsoi parhaaksi poistua paikalta jättäen Antin raivoavan miehen seuraan. – Kyseisen miehen henkilöllisyys ei ole selvinnyt meille tähän päivään mennessä, Tuiskala toteaa. Kun kolmikko poistui paikalta, heitä vastaan käveli Antin mukana ollut henkilö. – Hän oli siis kävellyt kohti Anttia ja tätä vihaista miestä. Tästäkään emme ole saaneet mitään lisävastauksia, emme kyseiseltä henkilöltä tai muiltakaan.

Katoamisilmoitus Antista tehtiin vasta seuraavan viikon keskiviikkona. Antin kanssa aikaa viettänyt henkilö oli ilmoittanut Ivalon poliisilaitokselle, että hänen ystävänsä oli saattanut jäädä metsään. – Ja sitten kävi kuitenkin ilmi, että hän oli jostain syystä käynyt Antin hylätyllä autolla jo sunnuntaina. Auto löytyi aivan Angelin kylän kupeesta, vanteille ajettuna, rekisterikilpi irronneena. Antin puhelinta, avaimia tai lompakkoa autosta ei löytynyt. – Autossa oli virtaa, ja sieltä löytyi myös hänen puhelimeensa sopiva autolaturi. Antti olisi voinut hälyttää apua, jos olisi siihen kyennyt.

Kuka kävi asunnolla?
Avaimet ovat kuitenkin olleet mahdollisesti jonkun käytössä.
– Sama naapuri, joka kertoi metelistä, kertoi että joku nainen oli katoamisen jälkeen saapunut pihaan polkupyörällä ja mennyt sisään omilla avaimillaan. Koska kyseessä oli talonmies, hän osasi sanoa, että Antilla ei ollut enempää avaimia. Nainen meni siis sisään Antin avaimilla, emmekä tiedä mitä hän kävi asunnossa tekemässä. Tästäkään havainnosta naapuria ei ole Tuiskalan mukaan kuultu. Myös Antin rakkaan koiran olinpaikka herättää kysymyksiä. – Antin asuntoon mentiin torstaina, eli monta päivää katoamisen jälkeen. Äkisti koira oli vain ilmestynyt pihalle, hyvinvoivana. Kun se oli viety Antin asuntoon, se oli mennyt aivan paniikkiin. – Joku on pitänyt koirasta huolta nuo päivät, sillä sitä ei ennen torstaita havaittu missään kuljeksimassa. Tämänkään ihmisen henkilöllisyys ei ole meille selvinnyt.

Tuiskalan mukaan poliisin suhtautuminen Antin katoamiseen oli alusta alkaen hyvin suurpiirteistä, eikä omaisten hätää tunnuttu ottavan tosissaan. – Antin autoa ei tutkittu koskaan, kuten ei myöskään teletunnistetietoja. Meille sanottiin, ettei niitä niin vain saa, mutta miksi sitten muissa vastaavissa tapauksissa on saanut? Verkkaisesti edenneet etsinnät myös keskeytyivät hetkeksi, kun poliisi tiedotti saaneensa sataprosenttisen varman tiedon siitä, että Antti oli tavattu Ivalossa. – Eikä sitten kuitenkaan oltu. Emme saaneet koskaan tietää, kuka tuon havainnon teki, ja miten poliisi saattoi ilmoittaa sen varmaksi. Sisko oudoksuu myös sitä, miten Antin ystäviksi itseään kutsuneet henkilöt eivät ole koskaan suostuneet keskustelemaan omaisten kanssa tai osallistumaan ystävänsä etsintöihin. – En syytä ketään, mutta on ihan selvää, että meille on valehdeltu. Voi olla, että on tapahtunut esimerkiksi vahinko, mutta olen varma siitä, että Antti ei kadonnut vapaaehtoisesti.

”Kukaan ei puhu”
13 vuoden jälkeenkin Tuiskala elää siinä toivossa, että hänen veljensä kohtalo vielä ratkeaa. Poliisien uudet etsinnät tuntuvat huojentavilta. – Avainasemassa on mielestäni myös näiden henkilöiden kuulustelut, jotka ovat olleet paikalla viimeisenä iltana. Lisäksi naapurin sekä tämän kolmikon, joka oli auttanut Antin auton ylös ojasta.

Myös keskustelupalstoilla villeinä vellovat huhut ovat herättäneet kadonneen omaisen huomion. Valtaosa tuntuu kuitenkin turhalta spekuloinnilta. – Tiedän, että Antti oli ollut mukana joissain mökkimurroissa ilmeisesti kuskin asemassa. Niistä hän oli itse mennyt poliisille tunnustamaan käräyttäen samalla muut mukana olleet. Lisäksi on heitelty ilmoille ajatuksia, että hän olisi ollut mukana jossain kannabisjutuissa. Vaikka olisi ollutkin, niin ei hän sen takiaan olisi itselleen mitään tehnyt, siitä menen takuuseen. Olimme läheisiä, ja hän tiesi ettei häntä olisi tuollaisen takia hylätty.

Monena vuonna veljeään etsimässä käynyt Tuiskala uskoo lähtevänsä pohjoiseen myös tulevana kesänä. – Tuntuu se pahalta, etten voi enää mennä synnyinseudulleni rennoin mielin. On selvää, että Antin kohtalosta tiedetään, mutta kukaan ei puhu. Elina toivoo asiasta tietävien kertovan havainnoistaan vaikka nimettömällä kirjeellä. – Mikään ei muuta sitä, että vanhemmilta vietiin poika ja meiltä sisaruksilta veli. Meidän elämästä on kulunut pian 13 vuotta, haluaisimme saada rauhan tämän asian suhteen. Mikään tuomio ei tuo Anttia takaisin.

Poliisi vaikenee täysin
Iltalehti on yrittänyt useaan otteeseen tavoittaa Antti Hanhivaaran tapauksen tutkinnanjohtajaa Esa Harjua kommentoimaan tutkinnan tuoreimpia käänteitä. Harju ei kuitenkaan ole vastannut viikon aikana tehtyihin useisiin soittopyyntöihin ja sähköposteihin mitään. Harjun viimeisimmän kommentin mukaan poliisille ei ole tullut sellaisia vihjeitä, joita olisi syytä tutkia. – Aina toisinaan näissä vanhemmissakin tapauksissa tulee uusia vihjeitä, usein uutisointien yhteydessä. Niitä kyllä aina tarkistetaan, jos katsotaan aiheelliseksi. Myös aiemmat vihjeet ja tutkinta on Harjun mukaan hoidettu perusteellisesti. Uusia etsintöjä poliisi ei ainakaan toistaiseksi ole tapaukseen liittyen suorittamassa. – Tilanne tietenkin elää. Tällä hetkellä suunnitelmissa ei ole suorittaa etsintöjä katoamiseen liittyen.

---
Post Reply