Perholainen Pekka Tuukkanen katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Selviämättä jääneet katoamistapaukset
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Perholainen Pekka Tuukkanen katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Post by matlockb »

Perholainen 41-vuotias Pekka Tuukkanen oli viettämässä iltaa Kinnulassa, Kinnulan keskustasta n. 1,5 kilometriä sijaitsevassa omakotitalossa veljensä sekä muutamien Kinnulalaisten miesten kanssa. Yllättäen, ilman mitään riitaa, Tuukkanen päätti kuitenkin lähteä kävellen kotiinsa Perhoon, johon on yli 40 kilometriä. Syystä tai toisesta Tuukkanen ei saanut tilattua taksia, vaan jatkoi matkaansa kotia kohti kävellen, sillä matkalla Pekka on vieläkin, hänestä ei ole löytynyt syrjäiseltä Perhontieltä mitään merkkiä.

Kadonneet-ohjelma käsitteli Tuukkasen katoamista melko laajasti vuonna 2010: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/k ... edia=48547

Myöhemmin, vuonna 2011, eli ohjelman jälkeen, ohjelmassa mainitut Hondan polttajat saatiin kiinni mutta he kiistivät syyllistyneensä Tuukkasen henkirikokseen ja sittemmin heidät vapautettiin, he olivat olleet lyhyen aikaa pidätettyinä myös vuonna 2008 Tuukkasen katoamiseen liittyen. Molemmilla on aikaisempaa rikostaustaa.
Huomioitavaa on, että Kadonneet-sarjassa on pari pientä, todellisuudessa melko merkityksetöntä, asiavirhettä, jotka kuitenkin on hyvä mielestäni korjata. Kinnulassa asuu n. 1800 asukasta ja Pekka Tuukkasen katoamispaikka/talo ei ole Hiilingin kylässä vaan keskustan tuntumassa, vaikka Hiilingin kylälle päin tuo talo tuleekin, sijaitsee Kivijärventien varrella.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Pekka Tuukkanen, katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Post by matlockb »

Naapurissa jo hattua Saloniukselle nosteltiin, sitä en itse tekisi ainakaan tässä vaiheessa, alla minfoon kirjoittamani viesti:
Empä kauheasti Saloniukselle yhden Keskisuomalaisen haastattelun perusteella hattua nostelisi, nimittäin hän aloitti kuulustelujen mukaan vuonna 1995 Bodomin murhia koskevan dokumentin tekemisen joka on edelleenkin kesken(?) ja eiköhän tämä Tuukkasen juttukin jää tuolle asteelle, pahoin pelkään parasta toivoen mutta kyseinen jätkä ei ole vakuuttanut kyllä Bodom-tapauksella ketään (joka asiasta nyt mahdollisesti tietää edes), varsinkin jos siitäkin vielä elokuvaa tmv. tekee.
Aika suuresta summasta voin lyödä vetoa että Tuukkasesta ei mitään elokuvaa tule syntymään ainakaan kenenkään "Gusse-haastattelijan" toimesta, Bodom-Nisse tuskin on ottanut kantaa tähän Tuukkasen tapaukseen, ei sillä, mielenkiintoistahan se olisi mutta jäänee nuo PS:n dokumentit (kuten Bodomissa on useasti todettu) epäillyn haastattelun tms. asteelle.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... &start=690
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Pekka Tuukkanen, katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Post by härkä »

^
Tuostahan ei kovin paljon aineksia dokumenttiin saa. Matka pisteessä A pisteeseen B

Katoaminen 7 km.n matkalla osana 40 km:n kokonaismatkaa.
Poltettu Honda on voinut ajaa Tuukkasen yli , tai sitten Hondan porukoilla on voinut olla joku muu syy.
Pietarsaaresta pöllittyä autoa ei sattumalta ole sinne maastoon poltettu. Todennäköisesti.
Toki kaikki on mahdollista.
Auton polton syy on voinut olla todisteiden tuhoaminen.

En ole tähän juttuun tosin kovinkaan paljon paneutunut.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Kukkahattusetä
Posts: 105
Joined: Sat Sep 01, 2012 10:34 am

Re: Pekka Tuukkanen, katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Post by Kukkahattusetä »

Katselin sattumalta pari päivää sitten jälleen elävästä arkistosta Pekan tapaukseen liittyvän ohjelman.

Kyllähän se vahvasti siltä näyttää että syylliset katoamiseen on tiedossa mutta näyttö puuttuu. Se ihmetyttää ettei ruumista ole löydetty. Kaikesta päätellen tapahtuma ei ole ennalta suunniteltu, oli sitten yliajo, ryöstö, tai mitä vaan, joten ruumiin piilottamiseen on tuskin uhrattu kovin paljon aikaa. Pelkkää tuuriako?
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Perholainen Pekka Tuukkanen katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Post by matlockb »

Tässä ensimmäinen uutispätkä kun katoamista todellisuudessa alettiin tutkia, eli neljä vuotta katoamisen jälkeen..
Kotimaa 10.05.2008

Perholaismiehen katoamiseen saattoi liittyä rikos

VAASA: Poliisi kaipaa yhä tietoja liki neljä vuotta sitten kadonneesta perholaismiehestä. Poliisin mukaan katoamiseen saattaa liittyä rikos. 41-vuotias Pekka Tuukkanen katosi heinäkuun lopulla 2004. Viimeinen havainto hänestä tehtiin 26. heinäkuuta Kinnulan ja Perhon rajalla, kun mies oli kävelemässä maantietä pitkin kohti Perhoa. Kadonnutta on tarkoitus etsiä poliisin ja vapaaehtoisten voimin myös maastosta 24.–25. toukokuuta.
Lähde: KSML, Arkisto 10.5.2008
User avatar
Nemesia
Posts: 48
Joined: Tue Oct 25, 2016 4:05 pm

Re: Perholainen Pekka Tuukkanen katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Post by Nemesia »

Pekka Tuukkasen katoamista tutkitaan henkirikoksena. Alueella on tehty maastoetsintöjä toukokuussa 2008, mutta Tuukkanen jäi kateisiin. Lisäksi katoamispaikan maastosta myöhemmin löytynyt Fiskarsin lapio kiinnostaa poliisia.

Lähde: Iltalehti 1.10.2010. Poliisilla uusia vihjeitä.
Kuva KRP.

Linkki uutiseen: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010100112443709
Attachments
E5515726-3BAD-4BBF-9941-81F7802F9ECB.jpeg
E5515726-3BAD-4BBF-9941-81F7802F9ECB.jpeg (38.92 KiB) Viewed 3271 times
uh oh the skies are red
better run
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Perholainen Pekka Tuukkanen katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Post by -Uta- »

Poliisi tutkii vuonna 2004 tapahtunutta katoamista – tietoja kaivataan Perhossa palaneesta henkilöautosta
https://poliisi.fi/-/poliisi-tutkii-vuo ... iloautosta
3.12.2021 9.59
UUTINEN


Keskusrikospoliisi tutkii Pohjanmaan poliisilaitoksen kanssa vuonna 2004 Perhossa tai sen lähialueella tapahtunutta miehen katoamista ja mahdollista henkirikosta.

Vuonna 1963 syntynyt Pekka Tuukkanen katosi 25.7.2004 Kinnulasta ja hänet on nähty viimeksi kävelemässä 26.7.2004 aamulla noin kello 5.30 Perhon ja Kinnulan rajalla maantiellä kohti Perhoa.
https://www.google.com/maps/place/Oksak ... 24.2246908

Keskusrikospoliisi on jatkanut tapauksen tutkintaa ja pyytää tietoja 27.7.2004 noin kello 23.40 Perhon Kellokoskella valtatie 13 levähdysalueella palaneesta Mazda 626 -merkkisestä henkilöautosta.

– Tuukkasesta ei ole tehty havaintoja 26.7.2004 jälkeen, ja olosuhteet viittaavat hänen joutuneen henkirikoksen tai tapaturman uhriksi. Poliisi epäilee, että Perhossa palanut henkilöauto liittyy tapaukseen. Pelastuslaitoksen mukaan auto oli sytytetty tahallaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Paavo Tuominen Keskusrikospoliisista.

Keskusrikospoliisi pyytää auton omistajasta, autopalosta tai mahdollisesti palaneen auton läheltä kyytiin otetuista henkilöistä tietoja puhelinnumeroon 0295 447 234 tai 050 337 8829, tai sähköpostilla [email protected].
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Perholainen Pekka Tuukkanen katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Post by -Uta- »

Image
Googlekuva: Pekka Tuukkanen

Image
Googlekuva: Pekka Tuukkanen
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Perholainen Pekka Tuukkanen katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Post by -Uta- »

KRP aloittanee murhatutkinnan 18 vuotta sitten kadonneen Pekka Tuukkasen tapauksessa
- poltetun auton uskotaan ratkaisevan mysteerin
Poliisi uskoo, että valtatie 13:n varrella poltettu auto liittyy heinäkuussa 2004 kadonneen perholaisen Pekka Tuukkasen tapaukseen. Uudet vihjeet saattavat ratkaista epäillyn henkirikoksen.
https://yle.fi/uutiset/3-12279612
JESSE MÄNTYSALO
21.1. 13:09


Lähes 18 vuotta sitten, 25. heinäkuuta 2004, Pekka Tuukkanen istui iltaa tutussa porukassa Keski-Suomen Kinnulassa, Hiilingin kylässä sijaitsevassa talossa. Keski-Pohjanmaan Perhossa asuvalle Tuukkaselle oli varattu kyläpaikasta yösija. Seurue nautti alkoholia, mutta 41-vuotias Tuukkanen joi maltillisesti. Hän ei ollut eritysen humaltunut. Kesken illanvieton Tuukkanen muutti mielensä illan suunnitelmista. Hän halusi lähteä kotiin. Muu porukka vastusteli, mutta Tuukkanen piti päänsä. Ratkaisu oli omituinen. Mies ei tilannut taksia, vaan lähti paikalta jalkaisin. Taitettavaa matkaa kotiin Perhoon olisi yli 40 kilometriä.

Heti talolta poistuttuaan Tuukkanen kääntyi väärään suuntaan, kohti Kivijärveä. Jonkin aikaa harhailtuaan hän poikkesi lähitaloon kysymään oikeaa tietä. Hän sai reittiohjeet, muttei kyytiä, joten matka jatkui jalkaisin. Tuukkasesta tehtiin havaintoja Kinnulan keskustassa. Sieltä hän löysi tiensä Perhoon johtavalle maantielle. Pitkä korpitaival on suurelta osin soratietä. Poliisin mukaan Tuukkanen liftasi ohiajaviin autoihin, mutta kukaan ei tarjonnut kyytiä.

Viimeisen havainnon Pekka Tuukkasesta teki perholainen kuorma-autoilija, joka tunnisti Perhon suuntaan kävelevän Tuukkasen. Yö oli taittunut jo aamuksi, kello oli 5.30. Yhdeksän tunnin aikana Tuukkanen oli edennyt kymmenisen kilometriä. Hän oli päässyt Perhon ja Kinnulan rajalle.

Kinnulasta Perhoon kello 7.30 lähtenyt linja-autonkuljettaja ei enää kävelijää havaitse.

Pekka Tuukkanen oli kadonnut.

Poltettu mysteeriauto poliisin vahvin tutkintalinja
Poliisi epäilee, että kohta 18 vuotta kateissa ollut Pekka Tuukkanen joutui henkirikoksen uhriksi. Tutkijat pitävät todennäköisenä, että Tuukkanen nousi auton kyytiin ja joutui surmatuksi. Tällä hetkellä vahvin tutkintalinja liittyy poltettuun ajoneuvoon, josta keskusrikospoliisi pyysi viime joulukuussa yleisövihjeitä.

Tuukkasen katoamista seuraavana päivänä 27. heinäkuuta 2004 noin kello 23.40 valtatie 13:n varrella Perhon Kellokoskella levähdyspaikalla paloi Mazda 626 -merkkinen henkilöauto. Tutkimusten mukaan auto oli sytytetty tahallaan. Ajoneuvosta oli ennen polttamista poistettu rekisterikilvet. Nyt poliisi uskoo sen liittyvän Pekka Tuukkasen katoamiseen.

– Kyllähän auton polttaminen on aina vähän omituista. Siihen voi olla syynä, että halutaan peitellä dna- ja sormenjälkiä, arvioi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Paavo Tuominen keskusrikospoliisista.

Poliisi kaipaa tietoja auton omistajasta, autopalosta tai palaneen auton läheltä ehkä kyytiin otetuista henkilöistä.

Joulukuun jälkeen poliisi on saanut autosta vihjeen, jota se parhaillaan selvittää.

– Meille on ilmoitettu, että lähiseudulla eräällä metsätiellä on samoihin aikoihin nähty pysäköitynä kilvetön auto. Paikkakuntalaiset kulkijat olivat kiinnittäneet siihen huomiota. On mahdollista, että kyse on samasta autosta, joka myöhemmin poltettiin, Tuominen sanoo.

Poliisi yrittää seuraavaksi saada poltetun Mazdan yksilöityä. Sitä kautta voisi olla mahdollista päästä katoamisen alkulähteille. Työtä on paljon.

– Hankimme vakuutusyhtiöiden rekistereistä tietoja tuhoutuneista autoista. Selvitämme, sopisiko jokin niistä tähän tapaukseen. Tutkittavana on satoja autoja.

Tutkijoiden mielessä kummittelee yhä myös toinen auto. Sekin oli poltettu.

Hondan polttajia vastaan ei näyttöä
Pari viikkoa Pekka Tuukkasen katoamisen jälkeen Perhosta, Penningintieltä löydettiin palanut Honda Accord EX 2.0, vuosimallia -87. Poliisi kiinnostui autosta jo esitutkinnan alkuvaiheessa, koska se sopi ajallisesti Tuukkasen katoamiseen. Honda oli varastettu Alavetelistä ennen Tuukkasen katoamista.

Pitkäkestoinen tutkinta tuotti tulosta. Maaliskuussa 2011 poliisi otti kiinni kaksi miestä. Tutkinnassa varmistui, että he olivat olleet polttamassa autoa. Poliisi epäili, että auto poltettiin henkirikoksen todisteiden hävittämiseksi. Miehet vangittiin Pekka Tuukkasen taposta epäiltyinä. Näyttö ei kuitenkaan riittänyt syytteiden nostamiseen.

Tuomisen mukaan kyseinen tutkintalinja on yhä vireillä, mutta se ei ole enää ensisijaisena. – Siitä ei ole löydetty sellaista, että olisi voitu nostaa syytteitä tai todeta, että Tuukkanen on ollut siinä autossa. Aika tarkkaan on selvitetty, keitä siinä Honda-seurueessa oli, Tuominen lausuu.

Image
Kuva: Ilkka Kemppinen / Yle

Poliisi aloittanee murhatutkinnan
Kadonneen Pekka Tuukkasen löytämiseksi on tehty vuosien varrella mittavia etsintätoimia, mutta vainajaa ei ole löydetty.

Tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen keskusrikospoliisista kertoo, että Hiilingin illanviettoporukan kesken oli tullut jotain sanomista, mutta mistään isosta riidasta ei ollut kyse. – Sellaista normaalia, ei mitään vakavaa. Ilmeisesti hänellä [Tuukkasella] oli ollut tapana tällainen kävelemään lähteminen. Ei se ollut mitenkään poikkeuksellista.

Tällä hetkellä ketään ei ole kiinniotettuna. Epäiltyjä sen sijaan on. Tuominen ei voi kuitenkaan avata yksityiskohtia tarkemmin, koska tutkinta on kesken.

– Ainahan tällaisessa jutussa profiloidaan, kuka voisi olla epäilty, hän muotoilee.

Tällä hetkellä tutkintanimikkeenä on tappo. Tuomisen mukaan juttu muuttuu lähiaikoina todennäköisesti murhatutkinnaksi.

– Käytäntö on ollut, että 20 vuoden jälkeen tapaus muutetaan murhatutkinnaksi, jos vainaja on kateissa. Ei voida tietää varmuudella, mitä on tapahtunut. Kyllä tämäkin varmaan murhatutkinnaksi muutetaan.

Murhalla tarkoitetaan henkirikosta, joka on tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa´alla tai julmalla tavalla. Tappo vanhenee 20 vuodessa, murha ei koskaan. Näin ollen tutkintanimikkeen vaihtaminen antaa tutkinnalle rajattomasti lisäaikaa.

Poliisi uskoo läpimurtoon.

– Kyllä tässä viimeisten tiedotteiden jälkeen on tullut sellaisia tietoja, jotka saattavat auttaa asian selvittämistä.

Poliisi pyytää vihjeitä tapauksesta numeroihin 0295 447 234 tai 050 337 8829 tai [email protected].


Aiheesta lisää:

Poliisi tutkii edelleen vuonna 2004 tapahtunutta miehen katoamista Perhossa – nyt kaivataan tietoa palaneesta henkilöautosta
https://yle.fi/uutiset/3-12215614
3.12.2021

Poliisi toivoo yhä vihjeitä Tuukkasesta
https://yle.fi/uutiset/3-5334415
30.3.2011 • Päivitetty 6.4.2012 11:00

Kadonneet: Pekka Tuukkanen
https://areena.yle.fi/1-50217405
14.6.2011
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Perholainen Pekka Tuukkanen katosi 26.7.2004 Kinnulassa

Post by -Uta- »

Poliisi on saanut uusia vihjeitä liittyen Pekka Tuukkasen katoamiseen – perholaismies katosi jäljettömiin vuonna 2004
Uudet vihjeet ovat liittyneet poltettuun autoon, jonka poliisi arvioi liittyvän samana päivänä Kinnulasta kadonneeseen mieheen.
https://yle.fi/uutiset/3-12470233
EMMA HALLA-AHO
2.6. 07:17


Poliisi on saanut alkuvuoden aikana useita yleisövihjeitä liittyen vuonna 2004 perholaisen Pekka Tuukkasen katoamistapaukseen.

Uudet vihjeet ovat liittyneet valtatie 13 varrella poltettuun Mazda 626 -autoon, jonka poliisi arvioi liittyvän samana päivänä Kinnulasta kadonneeseen Tuukkaseen.

Tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Paavo Tuominen keskusrikospoliisista kertoo, että vihjeitä käydään läpi, mutta kaikkia niistä ei ole pystytty vielä tarkistamaan.

– Auton identiteetin selvittäminen on edelleen työn alla, eikä toistaiseksi ole osunut oikeaa autoa kohdalle, Tuominen kertoo.

Tuukkasen katoaminen nousi uudelleen esille viime joulukuussa, kun poliisi kyseli uusia vihjeitä jopa 18 vuotta sitten kadonneen perholaismiehen liikkeistä.

Rikosasia muuttuu murhatutkinnaksi heinäkuussa 2024, ellei rikosasiaan tule mitään selvyyttä sitä ennen. Pohjanmaan poliisi tutkii tapausta edelleen Keskusrikospoliisin kanssa.

Vuonna 1963 syntyneestä Pekka Tuukkasesta ei ole tehty havaintoja 26.7.2004 jälkeen. Hänen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi.
Post Reply