Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Selviämättä jääneet katoamistapaukset
Post Reply
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Post by Eks-EkstroVertti »

^ Uuden vuoden kunniaksi läväytämmä Yrjö Kallisen aatoksia (Sanat kuin valo):

"Lauseet, määritelmät, peittävät itse asian ja sen tähden lausutut teoriat voivat olla nukuttavia, ajatusta ehkäiseviä."

"Yhtä tärkeää kuin on valmiina annetuista ajatustottumuksista vapautuminen, on myöskin sen seikan oivaltaminen, että jonkin asian nimittäminen ei ole samaa kuin sen selittäminen. Ellei tätä oivalleta, tajunta kyllä täyttyy nimien ja sanojen paljoudella, mutta elämän ymmärrys ei lisäänny eikä syvene."

"Sana on kuin sormi, joka viittaa kuuhun, mutta sormi ei ole kuu. Jos ihmisellä on sellainen sisäinen tila, että hän voi nähdä sen kuun, niin se sormi on tehnyt tehtävänsä. Mutta joka tuijottaa siihen sormeen on erehtynyt."

Asian voisi sekavasti selittää esimerkiksi niin, että ihmiset usein puhuvat tiedostamattaan "totuuksia".
Kun Piian tapauksen kohdalla toistuvat keskustelussa "hakeminen" ja "ruoka", niin tutkimuksen jämähdettyä ehkä paikoilleen, voitaisiin selvittää esim.: Myytiinkö kotitalouslinjalta ruokaa tai palveluja ns. ulos, oliko Piia myymässä, kuka sitä haki usein ja minne?
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Post by skoune »

Eks-EkstroVertti wrote: Mon Dec 31, 2018 2:44 pm ...

Asian voisi sekavasti selittää esimerkiksi niin, että ihmiset usein puhuvat tiedostamattaan "totuuksia".
Kun Piian tapauksen kohdalla toistuvat keskustelussa "hakeminen" ja "ruoka", niin tutkimuksen jämähdettyä ehkä paikoilleen, voitaisiin selvittää esim.: Myytiinkö kotitalouslinjalta ruokaa tai palveluja ns. ulos, oliko Piia myymässä, kuka sitä haki usein ja minne?
Todennäköisesti Turussakin myytiin ruokaa "ulos"! Ainakin siinä koulussa, josta minulla on kokemusta ja jossa oli myös kotitalouslinja, ruokaa myytiin "ulos". Mielenkiintoinen ajatus. Mutta eikö tuo "Piia haki hyvää ruokaa" ollut jotenkin päinvastainen prosessi?

Kiitos Queen, kun otit selvää tuosta opesta. Kuitenkin minua askarruttaa edelleen tuo Turun idoliksi noussut ope...
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Post by Eks-EkstroVertti »

^Eikä kun siinä lukee minun mielestäni "Hakee aina hyvää ruokaa." Jos pilkkua viilataan (ja minähän viilaan).

Niin minuakin askarruttaa. Yritän keksiä vaihtoehtoja siihen, kuka olisi voinut "iskeä silmänsä" Piiaan, siis. Ja minkä kautta. Niin kuin sinäkin, tietty.
Bussikuski olisi myös hyvä spekulaation aihe. Mutta tod. näk. jo puitu?

Minun mielestäni kirje ei ole kantasuomalaisen eikä -ruotsalaisen kirjoittama.

Silloisille frendeille vetoomus: Muistelkaa lisää. Miten se Piian rahankäyttö ilmeni, jotenkin huomiota herättävästikö? Oliko hänellä jotain, toiko jostain jotain vai näittekö ostavan?
Lähtikö Turusta ensimmäisellä vuorolla kotiin koulupäivien jälkeen, oliko siinä jotain muutosta? Ja oliko pizzeriaa?
Last edited by Eks-EkstroVertti on Mon Dec 31, 2018 7:50 pm, edited 4 times in total.
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
Seeking
Posts: 523
Joined: Wed Feb 24, 2016 2:46 pm

Re: Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Post by Seeking »

skoune wrote: Mon Dec 31, 2018 4:27 pm Kiitos Queen, kun otit selvää tuosta opesta. Kuitenkin minua askarruttaa edelleen tuo Turun idoliksi noussut ope...
Jos ammattikoulut alkoivat syyskuun alusta ja Piia käsivammansa vuoksi aloitti viikon pari myöhässä niin vaikea uskoa, että opettajaan muodostui reilussa kuukaudessa kovin 'syvää suhdetta'. Veikkaisin, että Piia oli vain ilahtunut, jos joku kerrankin kannusti häntä.

Tämä on todella vaikea tapaus, vaikkakin spekuloida voisi loputtomiin. Todellakin, kaikki havainnot tuolta vuodelta ja etenkin tuolta illalta auttaisivat. Vaikka joku Pontelassa olija ei Piia olisikaan nähnyt tai tuntenut, voisi kyllä kertoa tutkijoille kaikki mitä illasta sattuu muistamaan. Jokin pieni juttu voi sitten olla avain tapahtuman kulun ratkaisuun, kun tutkijat yhdistelevät saatuja tietoja.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Post by Queen »

Ja noista tapahtumista Piian elämässä, olisi tärkeää tietää katoamista edeltäneen viikonlopun tapahtumat. Tapahtuiko silloin jotain erikoista? Keitä hän tapasi?

Mietin myös noita tiellä liikkujia perjantai-iltana sekä mahdollisen syyllisen, että tämän kirjeen kirjoittajan kannalta. Olikohan bändejä tai yksittäisiä esiintyviä artisteja liikekannalla tuolla seudulla, busseilla, pienemmillä autoilla jne.?

Kadonneet-ohjelmassa kerrottiin tästä, että Piia ihaili opettajaansa uudessa koulussa ja olisi halunnut olla kuten tämä. Tietolähdettä tähän en tosin tiedä eli kertoiko Piia tästä jollekulle vai kirjoittiko päiväkirjaansa. Ei Piia tosiaan ehtinyt kauaa uudessa koulussa olla, joten en itsekään usko mitään syvällistä suhdetta syntyneen.

Jotenkin kaivelee nämä Piian päiväkirjatkin. Miten huolettomasti hän ne jätti kotiin. Muistan vain omasta nuoruudestani veljien kanssa eläneinä, että kannatti todellakin pitää visusti huolta päiväkirjoistaan.
Mahtoikohan Piialla olla kalenteria? Jos, niin jäikö se kotiin? Tarkoitan tällaista teinikalenterityyppistä.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Post by skoune »

Eks-EkstroVertti wrote: Mon Dec 31, 2018 5:24 pm ...
Niin minuakin askarruttaa. Yritän keksiä vaihtoehtoja siihen, kuka olisi voinut "iskeä silmänsä" Piiaan, siis. Ja minkä kautta. Niin kuin sinäkin, tietty.
Bussikuski olisi myös hyvä spekulaation aihe. Mutta tod. näk. jo puitu?

Minun mielestäni kirje ei ole kantasuomalaisen eikä -ruotsalaisen kirjoittama.

...
Olen tuota bussikuskia esittänyt asianosaiseksi siellä sun täällä, mutta eihän minun pähkäilyjäni kukaan ota huomioon ;) Ajattelin vaan sitä, kun Piialla oli niin kiire bussiin ryhmätyön jälkeen...eli olisiko silloin ollut vuoroa ajamassa se "söötti kuski". Jossaihan Piia oli kertonut, että oli todella ihastunut johonkin tyyppiin...Toisessa paikassa entinen Piian koulukaveri kertoo, että he eivät tavanneet Piian kanssa enää kovinkaan usein. Joskus tapasivat sattumalta ja puhuivat "tyttöjen juttuja" kuten miten "sööttejä" poika linja-autossa kulki...

Ja E-E minun ammatillisen kielentuntemuksen mukaan :) kirjettä ei ole voinut kirjoittaa ei-kantasuomalainen. Ei kantasuomalaiset laittavat mm persoonapronominit näkyviin teksteissään. - Ehkä kirjoittaja on suomenruotsalainen, joka on lukenut suomea koulussa (kirjeessä on sellaisia kielenrakenteita, joita ei ilman suomen opiskelua osattaisi käyttää). Veikkaisin, että kirjoittaja ei ole kovin nuorikaan eikä kovin tottunut kirjoittaja...jos nyt teksti on kirjoitettu ns normaalisti, eikä siis feikattu.

Vaikka Turussa tehtiin "sairaan hyvei pitsoi" jo kai Piian katoamisen aikaan, niin en tiedä oliko Piikkiössä silloin pizza -paikkoja.

Ja ihan vielä yksi ajatus, voisi olla niinkin, että Piian katoamisen takana on nainen...
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Post by Eks-EkstroVertti »

^Kielellinen pähkäilyni esim. turkulaisesta ja myöhemmin tamperelaistuneesta turkkilaisesta perustuu yksinkertaisesti siihen "neronleimaukseen" (<-- sarkasmia ja itseironiaa!), että suomalainen olisi osannut kirjoittaa "poliisi" ja ruotsalainen (ja suomenruotsalainen) käyttää "från"-prepositiota. :D
Koska tämähän on vain spekulaatiota, niin arvaan, että puuttuvassa päiväkirjan sivussa on ollut puhelinnumero, joka on kiireessä repäisty mukaan. Sen jälkeen on soitettu lähimmästä puhelinkopista siihen nimenomaiseen numeroon, sovittu tällit rauhalliseen paikkaan ja lähdetty myöhemmin (ehkä) yhdessä Turkuun. :roll:
Ja tuohon liittyen,toivoisin silloisten Piian opiskelu- ja muidenkin kavereiden muistelevan, viettikö hän aikaa esim. jossain asuntolan, koulun tai linja-autoaseman läheisessä kahviossa, pizzeriassa tms. Vai oliko "aina hyvän ruuan hakemisessa" kysymys esim. siitä, että hän yritti tehdä keittiöhommat hyvin tms.?

Kyllä minä annan arvoa spekulaatioillesi, Skoune. Jatka vaan...Mikä nainen mielestäsi, se opeko?
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Post by skoune »

Eks-EkstroVertti wrote: Tue Jan 01, 2019 1:29 pm ^Kielellinen pähkäilyni esim. turkulaisesta ja myöhemmin tamperelaistuneesta turkkilaisesta perustuu yksinkertaisesti siihen "neronleimaukseen" (<-- sarkasmia ja itseironiaa!), että suomalainen olisi osannut kirjoittaa "poliisi" ja ruotsalainen (ja suomenruotsalainen) käyttää "från"-prepositiota. :D
...

Kyllä minä annan arvoa spekulaatioillesi, Skoune. Jatka vaan...Mikä nainen mielestäsi, se opeko?
Tuosta "kielianalyysistäsi", niin kovin on hatarat todistelut sinulla... Luin kirjeen tarkasti läpi ja nyt olen sata sitä mieltä, että kirjeen kirjoittaja on suomenkielinen suomalainen! Ja Polis Tv on hämäystä, tai sitten hän on tosiaankin katsonut ko ohjelman juuri ruotsinkielisenä versiona (ja siitä saanut tarinalleen idean).

Et ole kai huomannut mun analyysiä Tom on Boråsistakaan? Ilmeisesti sinunkin syntymäpaikan murteessa sanotaan, että joku on poros, kun se on alkoholin vaikutuksen alaisena ? Eli ko kirjeen allekirjoitus olisikin tieto siitä, että Tom(i) on poros ;)

Nainen ei ehkä ollut vielä muuta kuin teini-ikäinen ja suuttunut Piialle, kun hänen poikaystävänsä oli ihastunut Piiaan? Ja apua sai velimieheltään ehkä?
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Post by Eks-EkstroVertti »

`No, jos nyt oikein tarkkaan tuolta aiemmista teksteistä etsit, niin esitin sitä " Tom on puurossa" eli kännissä jo ennen sinua. Mutta ihan ok. En ajattele enää niin. Ja olen auttamattoman "epä-kilpailuhenkinen". Jos Tom onkin sekaantunut eläimeen? Lemminkäinen pakeni pakkasta kaivautumalla hirven sisään.
Kaverit voisivat myös muistella, käyttikö Piia joskus, syystä tai toisesta: Taksia?

"T om (=jos) on puurossa?"

Voi olla myös T jos mudassa, liejussa.

Mahtaako vihjaistun registerinumeron omaavan etu- tai sukunimi alkaa T:llä :roll:

Nimimerkki-osa "Tom on Borås" osoittaa minun mielestäni tässä muuten vakavasti otettavaksi muka-tarkoitetussa vihjekirjeessä silkkaa vittuiluhalua kusipäämäisyyden ilmentymänä, jolla kyllä sinänsä on merkitys. Kirjoittaja voi olla myös muulla tavoin idiootti, tai (kuten mm. Skoune arveli) henkisesti keskenkasvuinen, eli teini.
Lisäksi väitän, ettei selvästi opiskellun/osatun suomen käyttö mitenkään sulje ulkomaalaisia pois kirjoittajista, etenkään/kun toisaalta karkeita virheitäkin on. En ymmärrä tuota perusteluasi ollenkaan. Eikö ulkomaalainen voi opiskella suomea, vai mitenkä?
Mun mielestä se kirje näyttää lähinnä siltä, ettei kirjoittaja osaa sen paremmin suomea kuin ruotsiakaan; ihmeellinen sillisalaatti
Nokitan Ruotsin kautta Suomeen tulleella teini-ikäistä hieman vanhemmalla turkulaisella, vittuilunhaluisella ja muutenkin idiootilla turkkilaisella.

Kerro lisää. Kuka tämä mustasukkainen tyttö olisi?
Last edited by Eks-EkstroVertti on Tue Jan 01, 2019 5:30 pm, edited 4 times in total.
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Kadonnut Piia Ristikankare, 15v. Piikkiö v. 1988

Post by härkä »

Oliko se Piian käymä ammattikoulu tämä ?
https://www.google.fi/maps/@60.4551868, ... 312!8i6656
Aninkaistenkadun puolivälissä ?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply