Sotarikokset

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
Post Reply
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Sotarikokset

Post by will »

Neuvostopartisaanien hyökkäykset Suomeen 1943-44

Vuosina 1999-2003 KRP tutki ulkomailta tulleiden partisaaniosastojen vuosina 1943-44 Suomessa tekemiä henkirikoksia murhina. Tutkimukset keskeytettiin, koska Venäjän viranomaiset eivät antaneet hallussaan olevia tietoja. Syyksi ilmoitettiin, että epäillyt henkirikokset olivat maan lain mukaan vanhentuneet kymmenen vuoden kuluessa. Jos tämä käsitys muuttuu, niin tutkimuksia voidaan jatkaa. Teot eivät ole Suomessa vanhentuneet eikä kansioita ole suljettu. Partisaaniosastojen johtajat ovat kuitenkin kaikki jo kuolleet.

Kansainvälisen käsityksen ja Suomen lain mukaan partisaanit eivät sotatilasta huolimatta olleet alueellaan toimivia paikallisia siviilitaistelijoita vaan rikollisia, jotka tulivat omasta maastaan Suomen rajan yli tappamaan suojattomia siviili-ihmisiä, naisia, lapsia, sylilapsia ja vanhuksia.

Kirjallisuuden mukaan hyökkäykset tehtiin Venäjän sisäministeriön aloitteesta ja tuella. Partisaanien oma käsitys oli, että raakojen henkirikosten tarkoituksena oli herättää pysyvää pelkoa Suomen siviiliväestössä. Uhrien lukumäärä oli 150-170. Partisaanit itse ilmoittivat tuhansista surmatuista, joiden sanoivat olleen sotilaita.

Kotimaassaan partisaaneja on juhlittu sankareina, tekaistuista suurtöistä kertovien raporttien perusteella. Tässä yhteydessä ei ole kerrottu avuttomien siviilien tappamisesta kyliinsä ja epäillyistä lasten raiskauksista, sotilasyksiköihin kohdistuvien hyökkäysten asemesta. Suomessa on vaiettu asiasta, poliittisista syistä, kunnes rikostutkinta alkoi. Uhreille ja omaisille on maksettu korvauksia Suomen valtion varoista. Kirjailija Erkkilä pyrkii käymään keskustelua tapahtumista osapuolten kanssa, jotta asiaan löytyisi yhteinen käsitys.

Aiheesta on julkaistu useita kirjoja. Laanilan partisaani-iskusta on kirjoitus tuoreessa Suomen Kuvalehdessä ja vastaava nettiartikkeli:
http://suomenkuvalehti.fi/kuvat/kuvaker ... roitu-sota

Lähteet, joissa syventäviä lähdeluetteloita:
Veikko Erkkilä, 1998: Vaiettu sota, Arator, 283 s.
Veikko Erkkilä, 2011: Viimeinen aamu, Otava, 352 s.
Risto Lindstedt, 2012: Harhaileva totuus, SK 2012/5 ss. 41-45.

Lähteissä on valokuvia ko. rikosten tiimoilta. Niitä ei ole syytä tuoda tänne.

Edit, sivustoja ja keskustelua muualla:
http://partisaanit.blogs.fi/2006/11/30/ ... /#comments
http://tappis.0catch.com/partisaanit.htm
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Mainilan laukaukset

Post by will »

Neljän Neuvostoliiton rajajoukkojen sotilaan ilmoitettiin saaneen surmansa tykistötulessa 26.11.1939, mistä syytettiin Suomen armeijaa. Tuli havaittiin Suomen puolelta, mutta lähtölaukaukset tulivat Neuvostoliitosta, rajassa olevan mutkan yli. Neuvostoliitto tappoi omia miehiään, jotta saisi siitä muodollisen ja sotilasteknisesti hyvin ajoitetun syyn hyökätä Suomeen. Tilanteen todelliset syyt eivät tuoreeltaan jääneet epäselviksi suomalaisille eikä muuallakaan maailmassa, kuten oheinen amerikkalaisuutinen kertoo: http://news.google.com/newspapers?id=6w ... %2C1459913.

Mainilan laukauksia seurannut Talvisota aiheutti varovaisesti arvioituna vähintään 100 000 sotilasuhrin lisäksi 957 suomalaista siviiliuhria. Hillevi Metsäketo antoi kasvot näille kotirintamalla kuolleille suomalaisille. Hänen kuvansa on oheen linkitetyssä Suomen Kuvalehden kuvakertomuksessa:
http://suomenkuvalehti.fi/kuvat/kuvaker ... n-sivuilla

Mainilan surmien tutkinta ei ole saatavilla, eikä niitä ole käsitelty sotarikoksina oikeudessa. Neuvostoliitto on kuitenkin myöntänyt ampuneensa laukaukset itse. On toisaalta kiistetty, että ammunnasta olisi aiheutunut kuolonuhreja. Vrt. http://fi.wikipedia.org/wiki/Mainilan_laukaukset ja viitteet sivulla.

Taustatietona on myös selvinnyt, että Neuvostoliitto oli sopinut Saksan kanssa siitä, että Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin, ns. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan nojalla. Tarkoituksena oli miehittää Suomi. "Casus belli" saatiin uhraamalla muutama oma mies rauhantilan ja hyökkäämättömyyssopimuksen vielä vallitessa. Hyökkäys Suomeen alkoi 30.12.1939 ja päättyi 13.3.1940. Hyökkäyksen vuoksi Kansainliitto erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään 14.12.1939. Saadakseen sodan loppumaan Suomi luovutti alueitaan Neuvostoliitolle; pääosan Karjalaa, Suomenlahden saaria, osia Kuusamosta ja Sallasta sekä Kalastajasaarennon länsiosan. Hankoniemi vuokrattiin tukikohdaksi Suomenlahden kapeimmalle kohdalle. Neuvostoliitto miehitti Viroa niinä aikoina ja olisi pystynyt estämään Suomenlahden laivaliikenteen rannikkotykistön tulella molemmilta rannoilta.

Viralliset ja historioitsijoiden käsitykset Talvisodasta ovat myöhemmin vaihdelleet, esim: http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota ja viitteet artikkelissa.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Sotarikokset

Post by will »

Toisen maailmansodan päättyessä Saksassa arvioidaan raiskatun noin kaksi miljoonaa naista. Sitä ennen raiskattujen Itä-Euroopan naisten lukumäärää on vaikea arvioida, koska monet eivät jääneet henkiin. Sodanjohdot olivat kieltäneet siviileihin kohdistuvat julmuudet, mutta upseerit eivät kyenneet estämään niitä. BBC:n kirjoituksen "The Rape of Berlin" johdannossa mainitaan, että jotkin lukijat voivat pitää sitä sopimattomana. Sellaista sota kuitenkin oli Euroopassa 70 vuotta sitten.

Image

http://www.bbc.com/news/magazine-32529679
User avatar
rane
Posts: 12
Joined: Sun Aug 17, 2014 3:04 am
Location: Espoo

Re: Sotarikokset

Post by rane »

Voittajat kirjoittavat historian itselleen sopivaksi, kuten NL aikoinaan..... :roll:
-Kun älyttömät käskee haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Vilho Penttilä, murhattu Kauniaisissa 12.2.1918

Post by will »

Sata vuotta sitten käydyssä kansalaissodassa kuoli kymmeniä tuhansia suomalaisia, miehiä, naisia ja lapsiakin.
Tapahtumia käsitellään tämän vuoden mediassa, mistä ote naapurikylän historiaa järven vastarannalta:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005564563.html
Helsingin Sanomat wrote:Arkkitehti Vilho Penttilä ja hänen vaimonsa Dora Penttilä saivat 12. helmikuuta sata vuotta sitten kutsumattomia vieraita kotiinsa Espoon Viherlaaksossa.

Pari viikkoa aiemmin oli syttynyt sisällissota, ja Grankullan eli Kauniaisten alueelle järjestäytyneet punakaartilaiset olivat jo aiemmin käyneet kyselemässä puutarhaviljelyä harjoittaneelta pariskunnalta elintarvikeapua. Penttilöiltä olikin liiennyt 16 hehtoa perunaa, yksi hehto oli jätetty omiin tarpeisiin.

Laskiaistiistaina 12. helmikuuta 1918 tultiin sitten miehissä noutamaan puuttuvaa perunahehtoa. Vilho Penttilä vastusteli, ja punakaartilaisten mieleen tuli epäillä pariskuntaa ampuma-aseiden piilottelusta. Aseita ei löydetty, mutta arkkitehti Penttilä päätettiin kuitenkin viedä Grankullan esikuntaan kuulusteltavaksi. Matkalla pidättäjien hermot pettivät ja 49-vuotias arkkitehti ammuttiin kahdeksalla surmanluodilla lähellä kotitaloaan.

Kevään 1918 aikana julkaistuista lehtikirjoituksista ilmenee, että Grankullan murhatyö ei ollut punakaartinkaan ohjeistuksen mukainen. Useat kansalaiset tekivät asiasta valituksen Työväen pääneuvostolle, mutta tehtyä ei enää saatu tekemättömäksi.
Kirjoitus ei kerro, tuomittiinko tekijöitä koskaan tästä murhasta, vai pakenivatko maasta, kaatuivatko tai muuten kuolivat vankileirillä sitä ennen. Keskustelulinkeistä ilmenee, että ainakin yhtä on kuulusteltu ja toinen tuomittu kuolemaan. Arkkitehti Penttilän kohdalla jää miettimään, miksi hehto perunoita oli niin tärkeä, että niitä puolustettiin aseellista kapinallisjoukkoa vastaan. Ehkä hän saaristolaispoikana ajatteli, ettei aseetonta ammuta, varsinkin koska hän jo oli antanut pääosan sadostaan samalle osapuolelle. Entä miehet, olivatko Kavallin talon entisiä alustalaisia vai kauempaa tulleita punakaartilaisia?

Arkkitehdillä ja vaimollaan saattoi olla viljelyksessä epätavallisia perunoita, ja uuden vastaavan siemenperunan saaminen vaikeaa keväällä. Muutamat vanhat lajikkeet kukkivat kauniisti, tuottaen värikkäitä ja epätavallisen muotoisia mukuloita, eivätkä maistuneet hassummilta. Niin niistä olisi iloa ja vaihtelua sekä puutarhassa että ruokapöydässä. Tuollainen vajaan 20 hehdon sato saadaan n. neljältä aarilta. Voi ajatella, että arkkitehti itse olisi hoitanut niiden multaamisen ja noston kuokalla yhdessä vaimonsa kanssa. Kapinallisille ne ovat olleet vain tavallista parempia perunoita, ruokaa, johon heillä nyt vallan otettuaan oli oikeus. Siemenperunakysymykset ja rouvan viihtyvyys puutarhassaan ja keittiössään olisivat olleet toisarvoisia tekijöitä meneillään olleessa yhteiskunnallisessa mullistuksessa, jonka iskujoukkoa perunnannoutajat olivat. Tämä on toki vain arvailua, kuten myös, käytiinkö Dora-rouvaan käsiksi, hän kun puhuu miehestään kelpo miehenä, ehkä erotukseksi joistain muista miehistä. Kodin suunnasta mahdollisesti kantautuneiden rouvan huutojen perään kääntyminen sopisi motiiviksi ampumiselle paremmin kuin perunat tai olemattomat aseet. Kuulustelupöytäkirjan mukaan kaikki kutsumattomat vieraat olisivat lähteneet arkkitehti Penttilää saattamaan, joten kukaan heistä ei olisi jäänyt hänen kotiinsa.

Arkkitehti Penttilää pidettiin hiljaisena rauhan miehenä. Ehkä hän kuitenkin oli sellaisena ärsyttänyt jotakuta perunannoutajaa jo aikaisemmin. Tai Dora-rouva valinnut hänet juuri niiden ominaisuuksien vuoksi. Levottomina aikoina saatetaan kuitata vanhoja henkisiä velkoja raskaamman jälkeen, kun tilaisuus tulee. Kuka näistä tietää.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=810023
Tapahtumia vanhempi, vuoden 1903 jälkeen laadittu kartta Espoosta. Vasemmassa yläkulmassa Klappträskin (Lippajärvi/Lapinjärvi) alapuolella on vanhan Bembölen Juusin (1) ja Kavallin (8) talojen mailla hiekkaisia peltoja, jotka olisivat soveltuneet perunan kasvattamiseen. Mitään Hvitträskin kaltaista isompaa arkkitehdinkotia ei kansalaissodan aikoihin ollut alueella. Perhe lienee asunut tavallisessa, joskin epäilemättä viihtyisän näköisessä talossa, jonka paikkaa en tarkemmin tiedä. Viherlaaksossa se oli, lähellä Kauniaisten/Grankullan rajaa. Viherlaaksosta Kauniaisten kautta Bemböleen kulkevan Turuntien reitti näkyy kartalla.

http://vanhatpainetutkartat.maanmittaus ... 3_1932.jpg
Vuoden 1932 topografikartalla Viherlaaksossa on viisi puutarhaksi merkittyä tonttia, neljä Kavallin ja yksi Juusin kantatilan puolella.

Nykyään vanhojen perunalajikkeiden mukuloita voi tilata omaan puutarhaansa Pohjoismaiden geenipankin kautta. Lähetyksessä tulee muutama mukula, joista saa itse kasvattaa tarvittavan määrän siemenperunoita seuraavia kausia varten. Se käy vaikkapa isohkossa ruukussa parvekkeella.
https://www.nordgen.org/en/plants/co-op ... /potatoes/

Vilho Penttilän suunnittelema Pyhän Sydämen kappeli Helsingin Kalliossa:
Image
Kuva: Wikimedia Commons / Tappinen (2009)

Edit: Muusta aiheesta: Kavallin talosta erotetuilla pikkutiloilla oli 1960 keskenään yhteistä, jakamatonta vesialuetta Bodominjärven etelärannalla Niittypuron suulla ja toinen vesipalsta Rackaruddenin eteläreunalla. Kulku vesialueen rantaan tapahtui metsäpolkua pitkin Myllykylän kautta. Tätä polkua ei tiedetä kenenkään kulkeneen helluntaiyönä. Aamulla vesialueen reunassa, Rackaruddenin rannassa väitetysti havaittu mies olisi voinut olla Viherlaaksosta/Kauniaisista, laillisella kalastusasiallaan.

Edit 2. Linkin kautta saatavan teoksen mukaan Punakaartit murhasivat Espoossa kaikkiaan yhdeksän henkilöä. Joillain paikkakunnilla uhreja on tullut enemmänkin. Kirja kuvaa ja kuvittaa raakoja tapahtumia sata vuotta sitten Suomessa. Arkkitehti Vilho Penttilän murhaa siinä ei käsitellä.
https://helda.helsinki.fi/bitstream/han ... sequence=1

Edit3: Keskustelusta Suomi24-palstalla
"Rouva Dora Penttilä ilmoittaa, että helmikuun 12. päivänä saapui hänen kotiinsa Gröndahliin 8-10 kiväärein aseistettua punakaartin miestä. Miehet kysyivät äänekkäästi hänen miestään, arkkitehti Vilho Penttilää, vaatien samalla, että hänen on luovutettava halussaan oleva kätkemänsä ase.
Kun asetta ei löydetty, he selittivät että miehensä pidätetään ja pakottivat hänet seuraamaan mukanaan Kauniaisten päämajaan...

Kaikki lähtivät häntä kuljettamaan tietä pitkin Grankullaan päin. Raunion määräyksestä pysähdyttiin Schubertin huvilan läheisyydessä, kysyen Raunio tällöin Penttilältä tahtooko tämä ilmaista, minne on kätkenyt aseensa, johon Penttilä vastasi, että hänellä ei ole aseita hallussaan.
Penttilä käskettiin nyt menemään vähän tiensyrjään, Raunio komensi kaikki miehet ampumariviin ja hänen määräyksestä ampuivat yhteislaukauksen Penttilään, joka heti kuolleena vaipui maahan.
Raunio itse ampui mukanaan olleella Browningillaan. Kaikki muut oli aseistettu sotilaskivääreillä.
Julman verityönsä jälkeen jatkoivat miehet heti matkaansa punaisten esikuntaan iloiten, että taas yhdestäkin Lahtarista oli päästy...."

Otteita valtiorikosylioikeuden kuulustelupöytäkirjoista VRYO 25861, 24494
https://keskustelu.suomi24.fi/t/5316168 ... mintamalli

Tuon mukaan Penttilä käytännössä olisi haettu kotoaan teloitettavaksi. Hän asui Espoon puolella kunnanrajaa ja ammuttiin Kauniaisissa. Jos tämä tapahtui Kauniaisten huvila-alueella, hän lienee asunut Kavallin tilan päärakennuksessa, jonka ympärillä on ollut puutarha ja mistä suorin jalankulku Kauniaisten keskustaan oli huvila-alueen kautta (Kavallinrinne-Kavallintie). Muut puutarhat ovat olleet Turuntien varressa.

Vilho Penttilän vaimon tyttönimeksi annetaan genealogiassa Rosa Snellman. Hän oli samanikäinen Vilho Penttilän kanssa. Genealogian mukaan pariskunta oli lapseton. My Heritage linkkien mukaan Rosa Eudora Snellman oli syntynyt Nilsiässä, joten kummankaan puolison synnyinkoti ei ole ollut Espoossa. Molemmat olivat syntyneet viimeisenä suurena nälkävuotena suomenkielisellä maaseudulla ja siitä lähdöstä näyttäisivät järjestäneen itselleen kohtalaisen hyvän elämän vuoden 1918 levottomuuksiin mennessä sekä osanneen puutarhansa avulla varautua tulevaan elintarvikepulaan kevään 1917 kylvölakkojen vuoksi.

Akateemisen opinnäytteen analyysien mukaan arkkitehti Vilho Penttilä ilmaisi voimakkaasti kansallisuusaatetta rakennuksissaan ja kirjoituksissaan.
https://research-repository.st-andrews. ... /10023/318
Tässä kansallisessa tiedostamisessa saattaisi piillä perunahehtoa vahvempi syy hänen murhaamiseensa. Siten rikoksen motiivi olisi voinut olla polittinen.

Edit 4. Alkuperäisen artikkelin keskustelusta:
Puunhakkaaja
13.2. 12:49
Murhasta tuomittiin 27-vuotias kirvesmies Johan Henrik Backman. Hänet tuomittiin kuolemaan ja ammuttiin Suomenlinnan vankileirillä 30.8.1918.
MarkkuMatias
13.2. 20:04
Aiheesta on kirjoitettu tutkimukseen perustuva kattava kirjasarja:
"Suomen kansallinen murhenäytelmä - Punainen ja valkoinen terrori ja vankileirit v.1918 -Kurki-sarja,
Jaakko Paavolainen, Tammi, 1974".
Marechal A Ferrant
14.2. 13:31
...
Punapakolainen ja myöhemmin neuvostomajuri Hjalmar Front kirjoitti teoksen: "Kremlin kiertolaisia." Teos kuvaa elävästi punapakolaisten kurjaa elämää ja kohtaloita Pietarissa ja muualla NL/Venäjällä, Kuusisen Klubin murhia, joissa punaiset ampuivat toisiaan ja Suomen Pankista ryöstettyjen käteisvaluuttavarojen yletöntä käyttöä punaisten johdon taholta Pietarin hotelleissa ja ravintoloissa.
....
Johannes Apostata
14.2. 16:03
...
Lisätietoja voit lukea esimerkiksi Jussi T. Lappalaisen teoksesta Punakaartin sota 2, Valtion painatuskeskus 1981. ISBN
Uutisessa kerrottiin, että liikkeellä olisi ollut muonituspartio, jolla kuitenkin ilmeisesti oli kahdeksan ampuma-asetta mukanaan. Melko paljon on tulivoimaa perunoiden saamiseksi siviileiltä. Epäselväksi jää, mikä oli partion suhde Kauniaisiin ryhmittyneisiin muihin kapinallisjoukkoihin; olivatko niiden asialla, läksivätkö hakemaan omaa muonaa vai purkivatko kaunaansa käymällä kansallismielisenä tunnetun keski-ikäisen siviilimiehen kimppuun, jolla ei ollut muuta turvaa, ei edes omaa perhettä paikalla vaimon lisäksi. Raukkamainen teko.

Tällaisia levottomia aikoja ei toivo takaisin mitenkään: Jos ei ole asetta saatetaan tappaa mielivaltaisesti, jos kotona on esim. metsästysase saatetaan tappaa sen vuoksi, vaikka sitä ei käyttäisikään puolustaakseen itseään ja perhettään.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Mainilan laukaukset

Post by will »

will wrote: Tue Feb 21, 2012 7:18 am Neljän Neuvostoliiton rajajoukkojen sotilaan ilmoitettiin saaneen surmansa tykistötulessa 26.11.1939, mistä syytettiin Suomen armeijaa. Tuli havaittiin Suomen puolelta, mutta lähtölaukaukset tulivat Neuvostoliitosta, rajassa olevan mutkan yli. Neuvostoliitto tappoi omia miehiään, jotta saisi siitä muodollisen ja sotilasteknisesti hyvin ajoitetun syyn hyökätä Suomeen. Tilanteen todelliset syyt eivät tuoreeltaan jääneet epäselviksi suomalaisille eikä muuallakaan maailmassa, kuten oheinen amerikkalaisuutinen kertoo: http://news.google.com/newspapers?id=6w ... %2C1459913.

Mainilan laukauksia seurannut Talvisota aiheutti varovaisesti arvioituna vähintään 100 000 sotilasuhrin lisäksi 957 suomalaista siviiliuhria. Hillevi Metsäketo antoi kasvot näille kotirintamalla kuolleille suomalaisille. Hänen kuvansa on oheen linkitetyssä Suomen Kuvalehden kuvakertomuksessa:
http://suomenkuvalehti.fi/kuvat/kuvaker ... n-sivuilla

.....

Viralliset ja historioitsijoiden käsitykset Talvisodasta ovat myöhemmin vaihdelleet, esim: http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota ja viitteet artikkelissa.
Youtubessa on nykyään katsottavissa tuolloin tuoreeltaan laadittu Neuvostoliiton oma elokuvatarina laukauksia seuranneen hyökkäyksen kulusta Karjalan kannaksella ja Suomenlahdella. Elokuvan lopussa (rauhanteon jälkeen) Neuvostoliiton joukot miehittävät Viipurin ja palavat Leningradiin, missä riemuitsevat väkijoukot naisineen ja lapsineen ottavat heidät vastaan. Osaamatta riittävästi venäjän kieltä tyydyn arvelemaan, ettei selostuksessa eikä teksteissä kerrota mitään siitä, että em. väkijoukkojen suuri isänmaa oli siihen mennessä erotettu Kansainliitosta tämän saman valloitusretken vuoksi, joka siis alkoi siitä, että neljä rajajoukkojen sotilasta sai surmansa tai silloin ainakin väitettiin niin tapahtuneen.

https://www.youtube.com/watch?v=oe9hckV8-_c
https://www.youtube.com/watch?v=7_XqLxIGUmw
https://www.youtube.com/watch?v=7DcZO10vgA8
https://www.youtube.com/watch?v=Wgx7K2Sd3uw
https://www.youtube.com/watch?v=_p4YbaEJsvM
https://www.youtube.com/watch?v=TmeMWjEbkOM
https://www.youtube.com/watch?v=1izBLkWcoqc
https://www.youtube.com/watch?v=jZbn_01zxDk
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Armenian kansanmurha

Post by will »

Yhdysvaltojen edustajahuone on äänin 405 puolesta 11 vastaan hyväksynyt päätöslauselman armenialaisten kansanmurhasta Ottomaanien valtakunnassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Väestönsiirron yhteydessä menehtyi n. 1,5 miljoonaa armenialaista, suurelta osin naisia, lapsia ja vanhuksia. Suomi ei ole virallisesti pitänyt tapahtunutta kansanmurhana, vaikka tapahtunut on ollut täällä hyvin tiedossa.

https://www.reuters.com/article/us-usa- ... SKBN1X82LY
Turkey accepts that many Armenians living in the Ottoman Empire were killed in clashes with Ottoman forces during World War One, but contests the figures and denies that the killings were systematically orchestrated and constitute a genocide.
Istanbulissa on tai ainakin 1974 oli armenialaisten väestönsiirtoa ja siihen liittyneitä kahakoita koskeva matkailijoille avoin museo, jota turkkilainen opas esitteli huomattavalla ylpeydellä. Se on ollut heille oikeutettu hallintotoimi. Voi voitettuja alamaisia.

Edustajainhuoneen päätöksestä kertoo HeSa: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006289942.html
Turkki ei edelleenkään hyväksy Yhdysvaltojen käsitystä. Tästä ei maailmanrauha lisäänny, vaikka toivottavasti ei myöskään romahda. Pienten kansojen soisi saavan elää omaa elämäänsä kulttuurinsa mukaisesti, myös vieraan ikeen alla.

Edit: HeSa kertoo kansanmurhasta, armenialaisten kostosta ja ulkovaltojen tunnustamispolitiikasta:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006294195.html
Post Reply