Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
Post Reply
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Post by will »

Helluntaipäivänä 5.6.1960 klo 11:30 Leppävaaran poliisi sai puhelinilmoituksen Espoossa, Bodomin järven etelärannalla tapahtuneesta verityöstä. Poliisin saavuttua paikalle paljastui, että rannalla oli surmattu kolme telttailevaa nuorta, yhden ollessa verissään hengissä. Lääninrikospoliisi siirsi tutkinnan välittömästi Keskusrikospoliisille, joka teki rikospaikkatutkinnan ja muun teknisen tutkinnan, kuulusteli todistajia, pidätti epäiltyjä ja pyrki yleisöön vetoamalla tavoittamaan murhaajaa, mutta turhaan.

KRP:n tutkintaryhmä laati ensimmäisen vuoden tutkinnasta Bodomin mysteerion nimellä tunnetun, allekirjoittamattoman ja päiväämättömän muistion. Sen merkkipohjainen versio on käytettävissä foorumin sisäisillä sivuilla.

Vuosina 1961- 69 KRP jatkoi murhien selvittelyä vaihtelevalla intensiteetillä, kunnes paikkakunnalla asunut, murhista epäilty mies hukkui Bodominjärveen, murhapaikan lähelle.

Seuraavat kolmekymmentä vuotta murhatutkintaa pidettiin vireillä, kuullen todistajia ja tehden tarkistuksia. Huhtikuun 28 päivänä 2003 kuulusteltiin uudestaan eräs helluntaina 1960 lähistöllä olleista nuorista. Hänen kuulustelupöytäkirjansa on ensimmäinen uudessa tutkinnassa, joka avattiin virallisesti 16.9.2003, ja joka kohdistui eloon jääneen silloisen nuoren, Nils Gustafssonin mahdollisen syyllisyyden selvittämiseen.

Gustafsson vangittiin kuulustelujen ajaksi, mutta vapautettiin odottamaan mahdollista syytteen nostoa. Häntä syytettiin Maili Irmeli Björklundin, Anja Tuulikki Mäen ja Seppo Ilmari Boismanin murhista Espoon käräjäoikeudessa 4.8.2005 alkaneessa oikeudenkäynnissä. Dramaattisten käänteiden jälkeen oikeus vapautti hänet syytteistä todeten, ettei mikään edes kokonaisuutena osoita, että hän olisi tehnyt väkivaltaa ystävilleen. Oikeuden päätös sai lainvoiman.
Keskustelun pohjaksi linkitetään viestiketjut vanhalta Hejacilta. Bodomin mysteerio ja sitä vastaavat vuoden 1960 pöytäkirjat tulevat tekstimuodossa lukusaliin. Hejac ry:n jäsenet voivat tutustua arkistoon tulevaan Gustafssonin esitutkintapöytäkirjaan vuodelta 2005, haettuaan ja saatuaan arkistosalin kortin ja sitouduttuaan arkiston ehtoihin.

Uusi keskustelu käydään kolmessa haarassa: Vuoden 1960 tapahtumat, vuodet 1961-2002 ja nykytilanne vuodesta 2003 alkaen. Tarvittaessa aiheista muodostetaan uusia ketjuja.

-------------------------------------------------------------------

Linkit Hejacin Bodom-keskusteluun 2010-2011

Vanha keskustelu käytiin seuraavin säännöin:

http://hejac.createforumhosting.com/bod ... t-f30.html
Keskustelualueen säännöt http://hejac.createforumhosting.com/bod ... t-f30.html

Rikospaikka
http://hejac.createforumhosting.com/rik ... a-f19.html

Murhatöiden ajankohta http://hejac.createforumhosting.com/mur ... -t224.html
Tyynyliina http://hejac.createforumhosting.com/tyy ... -t221.html
Hyökkääjän astalot http://hejac.createforumhosting.com/hyo ... -t246.html
Niemen sijainti http://hejac.createforumhosting.com/nie ... -t210.html
Kenkien arvoitus http://hejac.createforumhosting.com/ken ... -t212.html

Epäillyt
http://hejac.createforumhosting.com/epaillyt-f20.html

Karl Gyllström http://hejac.createforumhosting.com/kar ... -t201.html
Aivan uusi epäilty http://hejac.createforumhosting.com/aiv ... -t377.html
Arska http://hejac.createforumhosting.com/arska-t336.html
Hans Assmann http://hejac.createforumhosting.com/han ... -t202.html
Nils Gustafsson http://hejac.createforumhosting.com/han ... -t202.html
Lintupojat http://hejac.createforumhosting.com/lin ... -t222.html
Isäpuoli epäiltynä? http://hejac.createforumhosting.com/isa ... -t199.html

Todistajat
http://hejac.createforumhosting.com/todistajat-f21.html

Yllätystodistajat http://hejac.createforumhosting.com/yll ... -t223.html
Olavi Kivilahti http://hejac.createforumhosting.com/ola ... -t216.html

Vammat
http://hejac.createforumhosting.com/vammat-f22.html

Arvioita vammoista ja syyllisyydestä http://hejac.createforumhosting.com/arv ... -t404.html
Nilsin vammat: uhri vai syyllinen? http://hejac.createforumhosting.com/nil ... -t195.html
Tuulikin, Irmelin ja Sepon vammat sekä kuolinsyyt http://hejac.createforumhosting.com/tuu ... -t192.html

Tutkinta
http://hejac.createforumhosting.com/tutkinta-f23.html

Tutkinta http://hejac.createforumhosting.com/tutkinta-t206.html
Hypnoosi Bodom-surmien tutkinnassa http://hejac.createforumhosting.com/hyp ... -t257.html
FBI apuun http://hejac.createforumhosting.com/fbi-apuun-t230.html

Oikeudenkäynti & tapaus mediassa
http://hejac.createforumhosting.com/oik ... a-f24.html

Bodom-kirjallisuus http://hejac.createforumhosting.com/bod ... -t229.html

Teoriat ja spekulaatiot
http://hejac.createforumhosting.com/teo ... t-f25.html

Jos NG olisi kuitenkin se oikea tekijä? http://hejac.createforumhosting.com/jos ... -t376.html
NG:n härnäys kioskimiestä kohtaan http://hejac.createforumhosting.com/ng- ... -t400.html
Arska http://hejac.createforumhosting.com/arska-t219.html
Oittaan hullu poika http://hejac.createforumhosting.com/oit ... a-t272.htm
Onnettomuusteoria http://hejac.createforumhosting.com/onn ... -t269.html
Sarjamurhaaja Bodomilla? http://hejac.createforumhosting.com/sar ... a-t218.htm

-------------------------------------------------------------------

Vuodesta 2001 alkaen verkkokeskustelua on käyty lukuisilla foorumeilla, joista tällä hetkellä avoinna ovat mm. seuraavat:

Murha.Info http://murha.info/phpbb2/index.php
Crimestory http://www.atfreeforum.com/crimestory/i ... crimestory

-------------------------------------------------------------------

Wikipedia-artikkeli viiteluetteloineen: http://fi.wikipedia.org/wiki/Bodominj%C3%A4rven_murhat
Tottijärven Tolppa
Posts: 224
Joined: Thu Nov 17, 2011 2:26 pm
Location: Pirkanmaa

Re: Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Post by Tottijärven Tolppa »

Sattuipa silmääni tämä kuva, joka lienee otettu uhrien hautajaisista. Onko kellään tietoa, kuka on tuo mieshenkilö?? Selkeä yhdennäköisyys "hypnoosihenkilön" kanssa, mielestäni.
Image
Luulisin ettei poliisikaan ole ainakaan kuulustellut tuota tyyppiä, tosin vaikea sanoa varmasti, kun nimi puuttuu.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Post by Queen »

Onpa tosissaan melkoinen yhdennäköisyys siihen hypnoosihenkilöön! Ellei tätä tyyppiä kukaan tunnista, tunnistatteko noita hänen vieressään olevia, jos sitä kautta löytyisi tällekin nimi. Ajattelin, josko olisi lähtenyt kaverinsa tai sukulaisensa kanssa paikalle.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Post by will »

Henkilön nimeä on palstoilla kysytty toistuvasti vuosien varrella. En ole nähnyt vastausta, vaikka voi se tieto kuitenkin olla olemassa jossain peräkammarissa.

Henkilö näyttää selvästi vanhemmalta kuin miksi hypnoosissa ollut Gustafsson kuvasi telttaan katsoneen miehen, ja millaiseksi tämä piirrettiin. Sikäli valokuvan miehen henkilöllisyys ei olisi relevantti, ellei halua ajatella, että tämä olisi periyttänyt ulkonäköään ja tulos muistuttaisi piirroksessa esitettyä miestä. Johtolanka toki olisi, mutta varsin ohut.

Toisaalta, Amerikoissa oli äskettäin tapaus, missä jälkeläisen DNA johti isän pahojen tekojen äärelle. Se kuitenkin oli DNA eikä satunnainen valokuva henkilöstä, joka itse ei sovi kuvaukseen etsitystä.

Mies katselee hyvin selvästi yläviistoon, vaikka on päätä pidempi kuin edessä seisovat. Ei hän ainakaan haudalle katso. Mielessä käy, että valokuvaan olisi kenties syntynyt ruotsinkunkkuefekti. Ehkä miehen nimi putkahtaa vielä esiin.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Post by will »

Kirjoituksia mediassa

http://artolehkamo.puheenvuoro.uusisuom ... hatunnosto

Waldemarin Bodom-sivuilla KRP:n sanottiin ennen Gustafssonin tutkintaa epäilleen miestä, jonka vamman toiset huomasivat, toiset taas eivät. Ehkä hän on sama, jota Arto Lehkamo kertoo haastatelleensa. Lupailtua kirjoitusta kannattaa odottaa.

Suomen Dekkariseuran esseeluettelossa mainitaan Jarkko Karppisen Bodom-murhia koskeva kirjoitus "Salaisuus pinnan alla".
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Post by will »

Gerhard Croiset "näki" korkean rakennuksen Pakilaan menevän tien varressa. Se lienee ollut Käpylän Vuoritalo.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/link ... 98&lang=fi

Rakennus on nyt ilmiliekeissä ja vaikeasti sammutettava. Palokunta antaa palon jatkua hallitusti, jottei vaaranneta pelastuslaitoksen henkilökuntaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 47664.html

Vuoritalon mahdollista yhteyttä Bodominjärven murhiin ei ole koskaan mitenkään valaistu. Sen näkeminen saattoi olla Croisetin juttuun liittyvää paikallisväriä. Niihin aikoihin taloa isännöivät vasemmistoon kuuluvat ihmiset. Liekö asialla ollut osuutta "näkyyn".

Edit: Croiset näki Helsingistä myös Kallion kirkon, jonka tiloissa oli ohjattua nuorisotoimintaa ja Ravintola Kaisaniemen, missä aikuiset tapasivat toisiaan anniskelun merkeissä. Kaikki kolme rakennusta ovat nykyään suojeltuja. Miten käynee Vuoritalon, kun se nyt on sortumavaarassa? Ehkä siitä tehdään keskieurooppalaiseen tapaan linnanraunio Nyyrikinpuistoon, kadun toisella puolella olevien ja myös suojeltujen Taivaskallion IT-bunkkerien oheen.

Edit 2.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseu ... liaidalla/
Vuoritalon sisusta on palanut loppuun ja jälkisammutettu. Sisällä on romahdusvaara, mutta ulkoseinisssä ei. Pelastuslaitos on aitauttanut rakennuksen ja tilannut kiertävän vartioinnin. Huomenna, maanantaina, Helsingin kaupunki ryhtyy pohtimaan raunion tulevaisuutta.

Edit 3.
Turvallisuuden vuoksi Vuoritalon raunio purettiin nopeasti sokkeliin asti. Loput puretaan, kun lupa on myönnetty. http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseu ... si_news_p1
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Post by skoune »

will wrote:Gerhard Croiset "näki" korkean rakennuksen Pakilaan menevän tien varressa. Se lienee ollut Käpylän Vuoritalo.

Laitan tähän yhden asian, mikä tuli mieleeni kun hain netistä aivan muuta. Nimittäin selailin Suomen sotavankileirien sijainteja ja löysin myös niiden henkilöiden nimiä, jotka niitä leirejä johti.

Pohjois-Satakunnan leireillä oli kaksikin mielenkiintoista nimeä; Björklund ja Takala. Bodomin Irmeli oli sukunimeltään Björklund (äitinsä oli Karjalasta kotoisin, mutta oli kai jonkin aikaa evakossa Satakunnassa, isä oli kuulemma kuollut sodassa). Irmelin äiti oli solminut uuden avioliiton Takala-nimisen miehen kanssa. Tämä mies oli käsittääkseni kotoisin myös Satakunnasta.

Ja nyt pääsen asiaan. Olisiko joku satakuntalaisen sotavankileirin vanki tullut kaltoin kohdelluksi ja jollain tavalla "päässyt kostoretkele" Bodomille? Kaukaa haettua, mutta tätä teoriaa ei kyllä ole ennen ollut esillä.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Post by will »

Selvisikö mitään Pohjois-Satakunnan leirin tutunnimisten henkilöiden iästä? Bertta Björklund oli leirien loppuvuonna (ja Irmelin syntyessä) 24-vuotias sekä Jukka Takala tätä useita vuosia nuorempi. Leirien päällystössä olisi voinut olla vanhempia veljiä/serkkuja tai isä/setä-sukupolven miehiä.

Mitä tulee neuvostoliittolaisiin sotavankeihin, niin he kai tyypillisesti joutuivat kotimaahan palattuaan vaikeuksiin viranomaistensa kanssa ja monet karkoitetuiksi valtioliiton syrjäisiin osiin sekä menettämään kansalaisen oikeuksiaan. Kaukaa haettua saattaa tosiaan olla, että tämän jälkeen olisi tultu kostamaan suomalaisten vartijoiden lapsille.

Tuo Vuoritalon näkeminen muka asiaan liittyvänä on jotenkin auki. En usko, että ulkomaalainen selvänäkijä on oikeasti nähnyt Kallion kirkon hahmon puhtaalta pöydältä, vaan esim. olisi ensin tutustunut Helsinkiä koskeviin kuvateoksiin. Niissä olisi saattanut olla valokuva myös Ravintola Kaisaniemestä. Keskeneräinen Vuoritalon kivitorni Käpylän aseman luona oli kyllä selkeästi tunnistettava maamerkki paikallisille ihmisille, mutta tuskin mukana missään kuvateoksissa. Sen verran ruma se oli. Joten ehkä se tuli juttuun mukaan tarkoituksella paikallisväriä antamaan tai siihen liittyi jotain vihjeitä, joista lehdistö tai poliisi olisi toivonut saavansa yleisöltä lisätietoa. Jommasta kummasta syystä se olisi poimittu esiin selvänäkijän esityksistä. Valtaosa Croisetin näkemisistä lienee jäänyt lehtimiesten ja hänen välilleen, ilman että yleisö on päässyt antamaan niihin palautetta. Muita Vuoritaloon liittyviä vinkkejä ei ole tullut yleisön tietoon sen enempää murhien lähitutkinnan aikoihin kuin nettikeskustelussakaan. Näky lienee bodom-kohinaan liittyvä huti.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Post by skoune »

will wrote:Selvisikö mitään Pohjois-Satakunnan leirin tutunnimisten henkilöiden iästä? Bertta Björklund oli leirien loppuvuonna (ja Irmelin syntyessä) 24-vuotias sekä Jukka Takala tätä useita vuosia nuorempi. Leirien päällystössä olisi voinut olla vanhempia veljiä/serkkuja tai isä/setä-sukupolven miehiä.

Mitä tulee neuvostoliittolaisiin sotavankeihin, niin he kai tyypillisesti joutuivat kotimaahan palattuaan vaikeuksiin viranomaistensa kanssa ja monet karkoitetuiksi valtioliiton syrjäisiin osiin sekä menettämään kansalaisen oikeuksiaan. Kaukaa haettua saattaa tosiaan olla, että tämän jälkeen olisi tultu kostamaan suomalaisten vartijoiden lapsille.
Irmelin isästä ei mielestäni ole ollut missään varmaa tietoa, on saattanut olla aivan muunkin niminen kuin Björklund. Käsittääkseni Irmelin äidillä oli muitakin lapsia kuin Irmeli jo ennen Takalan kanssa hankkimiaan lapsia. Minusta tätä ei ole tutkijat tarpeeksi selvittäneet. Ties mitä selviäisi. Ja ihan vaan OTnä, isän ikä on voinut olla haarukassa 15-80 vee;), äidin ikä ei ole tässä niin tärkeä.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Bodomjärven kolmoismurha 1960; yleisviestit

Post by skoune »

will wrote:Henkilön nimeä on palstoilla kysytty toistuvasti vuosien varrella. En ole nähnyt vastausta, vaikka voi se tieto kuitenkin olla olemassa jossain peräkammarissa.

Henkilö näyttää selvästi vanhemmalta kuin miksi hypnoosissa ollut Gustafsson kuvasi telttaan katsoneen miehen, ja millaiseksi tämä piirrettiin. Sikäli valokuvan miehen henkilöllisyys ei olisi relevantti, ellei halua ajatella, että tämä olisi periyttänyt ulkonäköään ja tulos muistuttaisi piirroksessa esitettyä miestä. Johtolanka toki olisi, mutta varsin ohut.

Toisaalta, Amerikoissa oli äskettäin tapaus, missä jälkeläisen DNA johti isän pahojen tekojen äärelle. Se kuitenkin oli DNA eikä satunnainen valokuva henkilöstä, joka itse ei sovi kuvaukseen etsitystä.

Mies katselee hyvin selvästi yläviistoon, vaikka on päätä pidempi kuin edessä seisovat. Ei hän ainakaan haudalle katso. Mielessä käy, että valokuvaan olisi kenties syntynyt ruotsinkunkkuefekti. Ehkä miehen nimi putkahtaa vielä esiin.
Sorry kun laitan tähän kohtaan, mutta muistatko will kun muinoin keskusteltiin kovinkin ahkeraan NGn vammoista, ja aivonesteestä? Sattui silmiini tämmöinen juttu!
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1 ... pos=ok-nln
Post Reply