E: Lehtijuttu surmaajasta alla ja kuvat nuorena ja vanhana.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 32138.html”Pelko levisi ympäri kaupunkia” – Kuopion nailonsukkamurhista 50 vuotta
Julkaistu: 1.1.2015 13:00
Poliisi jahtasi 50 vuotta sitten Kuopiossa raakaa surmaajaa. Ihmiset pelkäsivät tappajan etsivän uusia uhreja. Vuodenvaihteen jälkeen mies iskikin uudestaan.
Terttu oli kattanut kahvipöydän kauniiksi. Ei hän tuolloin itsenäisyyspäivän aattona Ilkkaa odottanut, mutta laski tämän kuitenkin ovesta sisään.
Nuoret olivat toisilleen entuudestaan tuttuja, eikä Terttu osannut epäillä mitään ikäväää, vaikka Ilkkaa outona persoonana pitikin.
Nuorilla oli yhdeksän vuotta ikäeroa. Ilkka oli 17-vuotias parturioppilas ja Terttu 26-vuotias konsulentti Kuopion Keskolla.
Vieraille tullut nuorukainen kertoi tuovansa viestin Tertun työkaverilta ja pääsi sillä verukkeella asuntoon.
Kahvit jäivät kuitenkin juomatta, eikä leivonnaisiin ehditty koskea.
Missä Terttu on? Miksi hän ei ole käynyt töissä? Pitäisikö olla huolissaan? Ei kai sentään mitään vakavaa ole tapahtunut?
Tertun paras ystävä aavisti, että jokin oli pielessä. Hän lähti käymään 8.12.1964 Tertun asunnolla Kuopion Puistokadulla.
Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan ovea. Ovikellon ääni kaikui asunnossa, mutta askeleiden kopistusta kohti ovea ei kuulunut. Epäilyt vahvistuivat ja ystävä nosti postiluukun läpän ylös ja kurkisti sisään.
Sängyllä makasi liikkumaton hahmo.
Poliisi pidätti syyttömän
Talonmies tuli avaamaan ystävän pyynnöstä asunnon oven. Kalman tuoksu iski tajuntaan jo heti eteisessä. Tertun ruumis oli kääritty päiväpeiton alle.
Kaulaan oli sidottu kaksi nailonsukkaa.
Se oli ilmiselvä henkirikos, poikkeuksellisen raaka surmatyö.
Kuopion poliisi aloitti välittömästi laajat tutkimukset ja useat miehet joutuivat selvittämään edellisten päivien tekosiaan viranomaisille. Lehdistö tarttui aiheeseen hanakasti. Se teki poliisin rinnalla omia selvityksiään, raportoi ja spekuloi.
Murhaaja oli vapaana jossain ja pelko levisi ympäri kaupunkia.
Pian surman jälkeen viranomaiset syöttivät tiedotusvälineille tiedon, jonka mukaan 24-vuotias varastomies olisi hyvin todennäköisesti riistänyt hengen 26-vuotiaalta konsulentilta.
Lehdistö painoi hänen nimensä lehteen, kertoi hänen taustoistaan naissuhteita myöten ja julkaisi vielä poliisin vuotaman pidätyskuvankin.
Tätä miestä Terttu odotti kylään surmailtana. Hänelle Terttu oli kahvit keittänyt ja pullat leiponut. Tuo murhaajaksi leimattu mies ei kuitenkaan Terttua surmannut.
Poliisi piti miestä muutamia viikkoja pidätettynä, kunnes päästi vapaaksi. Syytön mikä syytön, mutta leimakirveen terä oli uponnut niin syvälle, ettei mies siitä koskaan toipunut.
Hän jätti työnsä, muutti sittemmin Ruotsiin ja yritti päästä uudelleen elämästä kiinni. Helppoa se ei ollut. Katkeruus jätti jälkensä, varsinkin kun Suomen valtio ei korvannut hänelle kantelusta huolimatta penniäkään perusteettomasta pidätyksestä ja siitä aiheutuneista ansionmenestyksistä.
Lehdistö kertoi vuodenvaihteessa murhatutkimusten uudesta käänteestä. Pääepäilty oli syytön, oikea tekijä oli edelleen kateissa poliisilta.
Sitten surmaaja iski jälleen.
Epävarmuus muuttui ahdistukseksi
Raili oli vasta 16-vuotias. Ilkka tunsi hänet hyvin, olivat lähes samanikäisiä ja perhetuttuja. Railin veli oli Ilkan hyvä ystävä ja pojat liikkuivat usein yhdessä kaupungilla.
Niin myös 2.1.1965 lauantai-iltana. Viiniäkin pojat olivat tuolloin maistelleet. He menivät illan päätteeksi Kuopion Maljalahteen, jossa Raili, tämän veli ja heidän vanhempansa asuivat.
Isä ja äiti olivat lähteneet kyläilemään ja vain Raili oli kotona.
Railin veli lähti yöksi tädin luo, mutta Ilkka palasi asunnolle uudestaan – yksin.
Nuoret olivat tapailleet toisiaan joitakin kertoja. Se oli jäänyt siihen, pelkkään tapailuun. Jostain syystä Ilkka oli Railille katkeroitunut.
Eikä Raili tosiaan ainut patoutumien kohde ollut. Sairaalloinen naisviha ja palasina ollut mielenterveys ajoivat Ilkan karmaiseviin tekoihin.
Hän kertoi myöhemmin laatineensa listan, johon oli kirjoittanut 13 naisen nimet. Ilkka väitti aikoneensa tappaa jokaisen, yhden kerrallaan.
Poliisi ei kuitenkaan koskaan löytänyt tuota listaa. Ilkka kertoi hävittäneensä sen pian Railin surmaamisen jälkeen.
Naapurissa asunut nainen löysi 16-vuotiaan Railin surmattuna 3.1.1965. Vaatteet oli revitty ja kaulaan oli solmittu nailonsukka. Myöhemmät tutkimukset paljastivat myös uhriin kohdistuneet seksuaaliset teot.
Kuka voi olla niin sairas, että kykenee tällaisiin tekoihin? Miksi poliisi ei ole vielä saanut kiinni miestä? Vaaniiko murhaaja uusia uhreja?
Ensimmäisen surmatyön jälkeen Kuopiossa noussut pelko ja epävarmuus muuttui Railin ruumiin löytymisen jälkeen kauhunsekaiseksi ahdistukseksi. Kuka on seuraava, väki mietti.
Ihmiset, varsinkaan nuoret naiset, eivät liikkuneet samalla tavalla iltaisin kaupungilla kuin aikaisemmin. Vanhemmat kiristivät kotiintuloaikoja ja turvalukot myytiin Kuopiossa loppuun.
Nailonsukkamurhista raportoitiin myös televisiouutisissa. Se oli poikkeuksellista, sillä aikaisemmin tv:ssä ei ollut henkirikoksista juurikaan raportoitu.
Ruudun kautta tyttärensä traagisesta kohtalosta kuulivat ensimmäisen kerran myös tuttujensa luona vierailulla olleet Railin vanhemmat.
Poliisilla oli käsissään palapeli, jonka osaset alkoivat loksahdella pian toisen surmatyön paljastumisen jälkeen pikkuhiljaa kohdalleen. Selvisi, että viimeisen kerran Railin olivat nähneet elossa oma veli ja hänen kaverinsa. Epäilyksen varjo laskeutui Ilkkaan, 17-vuotiaaseen parturiopiskelijaan.
Motiivina ”seksuaalinen häiriötila”
Ilkka pidätettiin. Hän oli lähtenyt lukuisten uteliaiden mukana surman jälkeisenä päivänä Railin perheen asunnolle. Siellä poliisi oli kiinnittänyt huomionsa sekavasti puhuneeseen ja käyttäytyneeseen nuorukaiseen, jonka roolia surmatöiden mahdollisena tekijänä oli jo jonkin aikaa selvitetty.
Lopulta Ilkka tunnusti. Kuopiossa huokailtiin helpotuksesta, tekijä oli viimein jäänyt kiinni. Mutta mikä oli hänen motiivinsa?
Kaupungilla liikkui villejä huhuja, joiden mukaan Ilkka pyrki teoillaan matkimaan Bostonissa riehunutta kuristajaa, joka riisti vuosina 1962–1964 hengen 13 naiselta.
Ei väitteelle koskaan mitään lopullista totuutta saatu, vaikka tappaja itsekin 1979 Nykyposti-lehden haastattelussa Bostonista puhui. Lopulta motiiviksi paljastui ”seksuaalinen häiriötila”.
Ilkan mielentila tutkittiin tekojen jälkeen ja hänet todettiin alentuneesti syyntakeiseksi. Raastuvanoikeus tuomitsi parturiopiskelijan 15 vuodeksi kuritushuoneeseen kahdesta murhasta, mutta hovioikeus muutti teot tapoiksi. Muuten tuomio säilyi kestoa myöten samana.
Tuomittu istui teoistaan puolet ja vapautui 1970-luvun alussa. Hän muutti nimensä ja asettui asumaan Etelä-Suomeen.
– Kestää kauan, ennen kuin te pääsette vapaaksi. Teiltä menee vankilassa nuoruus, mutta vielä enemmän on sääli niitä, joilta veitte elämän, sanoi raastuvanoikeuden puheenjohtaja Jukka Salomaa Ilkalle ennen tuomion julistamista.
Rikoksia Ilkan rekisteriin kertyi myöhemminkin. Eräässä uhrina oli nainen, jonka pahoinpitelystä Ilkka vähän yli 30 vuotta sitten tuomittiin. Siitä teosta hän istui vajaan vuoden vankilassa.
Tällä hetkellä Ilkka on 67-vuotias eläkeläinen. Edellisen kerran hän oli julkisuudessa muutama vuosi sitten, kun eräässä julkaisussa kerrottiin aikuisten kerhoryhmän kulttuuriharrastuksesta.
Siellä Ilkka oli kuvassa, yhtenä muiden joukossa.
Kuopion tapahtumista ei jutussa puhuttu mitään.
Liekö kukaan kavereista siitä edes tiennyt.
Lähteet: Hannes Markkula: Suomalainen murha, Nykyposti-lehdet 5/1979 ja 10/1980, Savon Sanomien, Viikkosavon, Karjalaisen, Ylen ja Sanoman arkistot.
Tomi Auremaa
Ilkka Kivioja (muutti sukunimensä Pitkäsalmeksi):
http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/ ... lmiot/6375Soppaa kolikolla 22.10.2007 klo 15:00
Jos talous on tiukoilla, saa Helsingissä monesta paikasta ruokaa vähällä rahalla. Tai jopa ilmaiseksi.
Ilkka Pitkäsalmi lusikoi maukasta kalasoppaa Alppilassa sijaitsevan valoisan ja viihtyisän kumppanuustalo Hannan ruokalassa. Hän on käynyt syömässä siellä joka torstai siitä lähtien, kun paikassa alettiin tarjota kahden euron keittoateriaa.
– On mukavaa, kun pääsee syömään hyvin valmistettua ruokaa omakustannushintaan. Asun nykyään yksin, eikä pelkästään itselleen huvita laittaa mitään, eläkeläismies kertoo.
Pitkäsalmi kuuli ruokailusta kumppanuustalon jumpparyhmässä. Innokas shakinpelaaja pitää siitä, että taloon on helppo tulla, eikä siitä koidu ylimääräisiä menoja pienituloiselle eläkeläiselle.
Kaupungin sosiaaliviraston, järjestöjen ja asukkaiden yhteistoiminta alkoi kumppanuustalo Hannassa vuoden 2005 alussa.
– Ruokailu on tarkoitettu lähinnä työttömille ja muille vähävaraisille helsinkiläisille. Meillä käy noin 40 ruokailijaa kerralla, ja talvea kohden määrä yleensä kasvaa, selvittää sosiaaliohjaaja Marjatta Vesterinen.
Jakomäkeläinen Jaana on toisinaan apuna seurakunnan leivänjakelussa. Kuva: Markku Mattila
Ilkka Pitkäsalmi kuuluu kumppanuustalo Hannan vakituisiin ruokailijoihin. Kuva: Sirpa Päivinen / KuvaKotimaa
Leipää jaossa Jakomäessä
Jakomäen kirkon suunnasta kävelee vastaan ihmisiä leipäkassien kanssa. On keskiviikko, jolloin Malmin seurakunta on jo vuosien ajan jakanut leipää vähävaraisille. Seurakunnalla on sopimus Malmin Prisman kanssa lahjoitusleivästä, jonka kuljetukset hoituvat vapaaehtoisvoimin.
Diakonityöntekijä Anu Kärkkäisen mukaan kirkolla käy keskimäärin 30 leivänhakijaa, mutta toisinaan määrä voi nousta jopa 50 hakijaan. Myös jaettavan leivän määrä vaihtelee, minkä vuoksi sitä voi toisinaan antaa runsaammin, toisinaan vähemmän.
– Suurin osa on tuttuja ennestään, mutta joukossa näkee välillä uusiakin kasvoja. Neuvon ihmisiä menemään myös toisiin jakelupaikkoihin, joissa voi saada muitakin elintarvikkeita, mutta monella ei ole rahaa edes bussilippuun.
Jakomäessä asustava Jaana hoitaa ajoittain leipäjakelua vapaaehtoistyönä.
– Olin kesällä diakonin pyynnöstä hänen sijaisenaan jakelussa. Tulen jatkossakin aina, kun pyydetään, vaikka terveyteni ei ole paras mahdollinen.
Jaana on tutustunut jakelutehtävässä paremmin alueen asukkaisiin.
– Ei ole oikein, että ihmiset joutuvat jonottamaan leipää, koska toimeentulotuki ei riitä. Suomessa pitäisi ottaa käyttöön kansalaispalkka tai ainakin apua olisi saatava nopeammin, hän sanoo topakasti.
Seurakunnat näyttävät mallia
Helsingissä seurakunnilla on eniten erilaisia ruoanjakelupaikkoja. Lisäksi ne tarjoavat edullisia aterioita. Malmin seurakunta järjestää leipäjakelua ja ruokailua viidessä osoitteessa. Seurakunta aloitti toiminnan 1990-luvun alussa.
– Kävijöissä on työttömiä, sairauseläkeläisiä, vanhuksia ja lapsiperheitä. Olen myös kuullut, että isovanhemmat hakevat leipää lastensa perheille. Ilman vapaaehtoisia työntekijöitä tämä ei onnistuisi. Ruokailua ja kuljetuksia hoitamassa on satakunta vapaaehtoista, sanoo johtava diakoniatyöntekijä Virpi Kylmälahti.
Seurakunta jakoi viime vuonna lahjoitusleipää 188 kertaa, ja hakijoita oli yli 4830. Ruokatapahtumia järjestettiin 73, joihin osallistui 2900 ruokailijaa.