Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
Post Reply
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Post by Queen »

On hyvinkin mahdollista, ettei Rissanen ole surmannut ketään ennen Raija Muukkosta, olihan hän vasta noin kaksikymppinenkin. Murtokeikkoja kyllä operoi. Tosin hän oli käyttäytynyt väkivaltaisesti mm. sisartaan ja äitiään kohtaan.
Miehellä oli kummallinen into puhkoa uhriensa silmiä. Äidiltään hän oli yrittänyt puhkoa silmät ja Raijan silmiä oli myös "käsitelty", hänen silmissään oli 21 viilto- tai pistohaavaa.
Huomattavaa on, että hän itse käytti aina haastatteluissa tummia laseja. Ehkä hän uskoo, että ihmisen silmät paljastavat jotakin tai niille jää joku muistikuva. Tällaista rikoksentekotapaa ei kait ole ollut Kirkkonummen tapauksessa, eikä ainakaan Ulvilassa.
Muukkosen tapauksessa ryöstökeikka ilmeisesti vain lähti käsistä tekijän päihdyttävien aineiden käytön vuoksi, henkirikoshan oli alkanut siitä, että mies löi Raijaa päähän kiskopyörällä tämän ilmoitettua, että hän soittaa poliisit paikalle. Rissanen oli ilmeisesti impannut vielä liimaakin nuppiinsa tuolla rikospaikalla.
Rissanen on ollut sellainen pillerien napsija, että on tainnut pää seota melko tavalla.
2000 vuonnahan Rissanen murtautui johonkin asuntoon ja lähti karkuun, kun asunnon omistaja heräsi ja yllätti hänet. Hän ei siis käyttäytynyt tuolloin väkivaltaisesti.
2002 Rissanen taas oli käyttäytynyt väkivaltaisesti raitiovaunussa sekä kadulla uhannut nuorta tyttöä puukolla, jotta sai tältä polkupyörän. Ilmeisesti väkivaltaisuus johtuu siitä, montako pilleriä on vedetty.
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Post by Eks-EkstroVertti »

^ "60 diapamia", "kaljahönöissä", milloin mitenkin oli Rissasen luokitus kunnostaan murhailtana. Eihän tuo Muukkosen sadistinen murha ole ollenkaan tyypillisen kilikalistelijan tekosia, ei sinne päinkään. Psykopaattisen raivohullun pikemminkin, olkoon sitten vaikka ollut tekohetkellä mömmöissä. Oli kuitenkin tajunnut pestä kenkänsä ennen poistumistaan jne.

En minäkään epäile (ainakaan vielä), että olisi syyllistynyt samankaltaiseen tekoon ennen Muukkosen murhaa. Siksi kyselinkin nimenomaan, jotta uskooko joku Muukkosen olleen Rissasen ainoa ja viimeinen uhri. Et kertonut mielipidettäsi (ihan mutulla sopii vastata) siihen, Queen.

On monia vaihtoehtoja, joiden kautta Rissanen olisi voinut olla kytköksissä Rytköseen jopa henkilökohtaisella tasolla. Voi toki olla toiminut köyhän miehen torpedonakin, kummin päin vaan. En nyt lähde väittämään, että Rytkönen olisi palkannut hänet tappamaan Beritin. Voihan sellainenkin toki olla mahdollista, myös muuallakin.
Mutta kai se nyt on yksinkertaisesti uskottavampi skenaario, että Rissanen kuuli esim. baarissa, että Rytkösellä on paljon rahaa kotonaan, meni yöllä sekopäissään ryöstämään niitä ja veti kilarit kuten Muuralassakin. Hakkasi Rytkösen ja Anderssonin hengiltä sillä, mikä nyt käteen ensimmäisenä sattui osumaan, tai mikä siinä oli jo sisälle tullessaan. Jätti vauvan hukkumaan, penkoi paikat ja lähti sitten hyvillä mielin nukkumaan.
Mikäli Rytkösellä oli jokin konehalli jo rakenteilla pihapiirissä, niin voisi kuvitella sellaisenkin toimineen houkuttimena varkaalle. Mikäli omakotitalon ovi oli lukitsematon tai jopa raollaan, niin eipä tuossa paljon tarvita, että yöllinen nuuskija horjahtaa yksinteoin sisään sinistä vaahtoa suupielestään kuolaten.

Miksei tässä nyt voisi olla kyseessä tuntemattomaksi jäänyt Bodomin murhaajakin. Mikäli tekijä oli helluntaina 1960 parikymppinen, niin ikäkään ei olisi kai rajoite.

"Paanasen" viesti siten kuin se on rivitetty alkuperäisesti. Ei mainintaa asuntoautosta, tavuviivaa siinä ei ainakaan ole, vaan ehkä kaksoispiste: Myöhempi hinausauto on osattu tavuttaa.

Jonkinlaisessa asunto-osoitteessa Peuramaa 7 on siis ollut ehkä hinattavana auto MB, joka ei kuitenkaan välttämättä ole mersu, ja jonka tekstin mukaan voi luulla toimineen Paanasen asuntona. On mahdollista myös, että on tarvittu nimenomaan hinausautoa 7. Ehkä siitä tulee mieleen kirves, ei minulle kyllä.
On kai se nyt selvää, miksi tuosta tekstistä tulee joillekin mieleen romanihenkilöt. Voisi jopa epäillä sellaista mielikuvaa siinä osittain haetun.

Hyvee Iltaa!

Tarvittaisiin hinausauto 7
Peuramaalla asunto
auto MB. Tulen vaimoni
kanssa paikalle kello
23.30 ja odottelemme hinaus-
autoa siellä. Meidät pitäisi
hinata Malmin Veholle
Terveisin Matti Paananen

(Hinausauton viimeinen kirjain a on 7 mallia "2aikaa" viimeinen a.)

"siellä"- sanan l-kirjaimet on alleviivattu kuten myös Malmin Ma.
II Ma.
Eli voisi olla haluttu viitata maanantaihin ja esim 2. päivään heinäkuuta, eli ma. 2.7 tai 7. päivän kellonaikaan 2, tai 27. päivään ja kellonaikaan 23.30 tms. jne. Siihen voisi piileytyä siis deadline.

Periaatteessa on mahdollista ihan yksinkertaisesti se, että joku malmilainen manne, tai joku muu tosissaan halusi Rytkösen hinausauton. Omakseen, siis.
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Post by Queen »

En pitäisi mahdottomana, etteikö Rissanen olisi Muukkosen surman jälkeen syyllistynyt henkirikokseenkin.
Ei varmaan mahdotonta olisi, että Rissanen liittyisi tähän tapaukseen, eritoten, jos keikan suunnittelijat ovat luulleet, että talo on tyhjä ihmisistä. Sitten keikka onkin muuttanut luonnettaan henkirikoksiksi.
Siksi kuitenkaan en osaa häntä pitää todennäköisenä syyllisenä tähän, että Rytkösten asuntoon oli kait menty avaimella, ei murtautuen.
Jos Rytköstä uhkailtiin, olisi melko outoa, että he eivät olisi huolehtineet oven kiinni lukitsemisesta. Sitäkin kyllä ihmettelen, miksi ihmeessä avainta pidettiin kaksosia varten maton alla päivisin. Eikö nyt parempaa systeemiä keksitty? Tämä olisi voinut johtaa siihen, että joku teetti kopion avaimesta.
Rytkösen perheen uhrien silmiä ei ainakaan ollut puhkottu (tiettävästi). Jos olisikin, epäilyt olisivat kääntyneet heti Rissaseen. Ehkä skeptisyyteni johtuu myös siitä, että pidän tätä Rissasta jotenkin sellaisena ressukkana, että tuskin se olisi selvinnyt tästä hommasta kiinni jäämättä. Mutta kukapa tietää.

Ketään syyttelemättä ei toisen pojan tekemisetkään oikein vakuuta ja aika moni asia puhuu hänen syyllisyytensä puolesta. Veloissa ollut poika kertoi olleensa bailaamassa surmien aikaan (siis milloin? Eihän tarkkaa tekoaikaa edes tiedetä), hänen tyttöystävänsä sopivasti matkoilla jossakin, hän tiesi,että kaksoset olivat poissa talosta, varmaankin tiesi avaimesta, jne.

Veikko Rytköstä oli hänen sisarensa mukaan siis uhkailtu. Tämä hinauslappunen ei tainnut olla ainutlaatuinen, sillä sisaren mukaan Veikko oli aiheettomia hälytyksiä saanut ennenkin.
Kyllä tuo selkeästi hinauspyyntö on kaikkine virheineen, mutta täysin epäuskottava. Onko kirjoittaja aikonut ensin puolivahingossa kirjoittaa oman nimensä tuohon sanan "terveisin" alle? :D Jotain suttua siinä on.
Oletetaan, että Veikko olisi lähtenyt Peuramaalle oikeaan aikaan (minähän iltana piti mennä, kun se kirjoitaja ei ilmoittanut päivämäärää?) , ei motiivi voi silloin olla suoranainen ryöstö, sillä ei kai Veikko olisi mukaansa ottanut suuria rahamääriä. Siinä tapauksessa olisi ollut tarkoitus surmata vain Veikko, ehkä kostoksi jostain liiketoimista tai jonkun vaimon kanssa heilastelusta. Siksikö lapussa on mainittu kirjoittajan vaimokin?
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Post by Eks-EkstroVertti »

^Oletettavasti Rissanen on jotain muuta kuin selkärankainen mutta ehkä pitäisi kysyä pikemminkin, miksi poliisilla kesti parikymmentä vuotta selvittää Muukkosen murha Rissasen vuoden 1991 tunnustuksesta huolimatta. Olen jo esittänyt siihen kysymykseen ratkaisuvaihtoehdon.
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
monoliitti
Posts: 1372
Joined: Tue May 30, 2017 5:04 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Post by monoliitti »

1990 Rytkösen sisko antoi Alibille haastattelun. Mutta sen jälkeen omaisten taholta absoluuttinen hiljaisuuden muuri. Varmasti on haastattelu pyyntöjä tullut eri medioilta. Rytkösen pojat kohta 60v ja Beritin lapset 40
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Post by Eks-EkstroVertti »

Tulisi selvittää Rytkösen, pojan tai/ja isän kytkös Rissaseen.
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Post by Eks-EkstroVertti »

Vaikuttaa varmaankin ihan hullulta mutta sopiihan tätä verrata tekotavaltaan Ulvilaan. Missä mahtoi Rissanen pyöriä vuonna 2006. Lähti käsittääkseni istumaan 2007 ja tunnusti silloin (jälleen) Muukkosen murhan. Onko esim. Jens Kukan ja Rissasen välillä kytkös.
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Post by Eks-EkstroVertti »

Käsialojen asiantuntija voisi vaikka sitten ihan kyseenalaistavaksi huvikseen verrata Paanasen Matin viestiä Bodomin kolmoismurhan kirjalliseen todistedokumenttiin. Onko niissä viitteitä keskinäisistä lingvistisista samankaltaisuuksista. Kiinnittäisin itse huomiota erityisesti alleviivattuihin kohtiin ja vaikkapa esim. Peehen. T: en veis´ Sin´.
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Post by Eks-EkstroVertti »

Miksei tehtäis Paanasen kirjeestä simppelisti luminolikoetta? Ehkä sentään jokin muu... Outoja töhryjä näkyis olevan siinä. Tuovat mieleen lähinnä etujaloillaan päätään piilottelevan rotan (terveisin-sanan alla), ja silmälasien sangat (Matti -sanan alla).
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.-29.7.1990

Post by härkä »

Ilmoitus Ilta-Sanomissa 14.1.1981

Hinauspalvelu V. Rytkönen

Suoritan henkilö ja pakettiautojen hinauksia.
Puh. 2988108
Autoon 94040 06557

Päivystys ympäri vuorokauden
Leikkaa talteen
----------------------------

Ilmoitus oli eilisessä IS:ssä 40-vuotta sitten osiossa.

En tiedä liittykö tähän , mutta onhan sanottuna sitten.
Ja jos liittyy , niin miten sitten ?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply