Joukkoteloitus Sellossa by Ibrahim Shkupolli

Selvitetyt tapaukset taustoineen, rikosten tekijöiden profiilit
Post Reply
Tottijärven Tolppa
Posts: 224
Joined: Thu Nov 17, 2011 2:26 pm
Location: Pirkanmaa

Joukkoteloitus Sellossa by Ibrahim Shkupolli

Post by Tottijärven Tolppa »

Joukkoteloitus Sellossa by Ibrahim Shkupolli
Kirjoittaja EastLondon » To Joulu 31, 2009 3:11 pm

Neljä ihmistä ammuttu kuoliaaksi Espoon Sellossa
31.12.2009 10:40, päivitetty 31.12. 14:37

Kauppakeskus Sellon ammuskelussa Espoon Leppävaarassa on kuollut neljä ihmistä. Ampuja on edelleen vapaana, mutta hänen nimensä tiedetään. Kauppakeskus on evakuoitu ja Leppävaaran asema suljettu junaliikenteeltä.

Ammuskelu alkoi torstaiaamuna hieman kymmenen jälkeen Sellon Prisma-tavaratalon alakerran elintarvikeosastolla. 43-vuotias mies ampui tiettävästi Prisman miestyöntekijää yhdeksänmillisellä käsiaseella.

Myöhemmin laukauksia kuultiin Priman kakkoskerroksesta. Erään työntekijän mukaan laukauksia on ollut yhteensä toistakymmentä.

STT:n tietojen mukaan mustapukuinen mies ampui erästä miestä kahdesti päähän ja naista vatsaan.

Yle Uutisten silminnäkijä kertoi, että yksi työntekijä makasi ampumisen jäljiltä maassa.

Ylen mukaan poliisi etsi teosta epäiltynä 1966 syntynyttä miestä, jonka henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Mies on yhä vapaana. Hän ampui uhrejaan yhdeksänmillisellä käsiaseella.

Silminnäkijän mukaan mies oli ampumisen jälkeen poistunut Prismasta kassojen läpi.

Kauppakeskus oli tapahtumahetkellä täynnä ihmisiä. Paikalla syntyi paniikki.

Sellon Prisman, Citymarketin ja Alkon puoli on nyt saatu evakuoiduksi asiakkaista ja henkilökunnasta. Myös parkkihallit on tyhjennetty ja suljettu. Sello ja sen ympäristö on täynnä luotiliivein varustautuneita poliiseja.

Länsi-Uudenmaan vt. poliisipäällikkö Kari Ahola vahvisti IS:lle Sellon ammuskelun.

- Tilanne on täysin auki. Espoon poliisi on paikalla.

- Paikka vilisee poliiseja ja pelastusmiehiä. Prisman edustalla on myös ambulansseja, eräs paikalla ollut mies kertoi IS:lle.

VR on poliisin käskystä sulkenut Leppävaraan aseman, eli junat eivät pysähdy siellä.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1845821

---

Viides uhri löytyi asunnosta
31.12.2009 13:27, päivitetty 31.12. 14:39

Poliisi vahvistaa Ilta-Sanomille, että espoolaisesta asunnosta on viides kauppakeskus Sellon joukkosurmaan liittyvä ruumis.

Uhri on nainen. Hänet löydettiin asunnosta. HS:n tietojen mukaan hän on ampujaksi epäillyn Ibrahim Shkupollin entinen vaimo.

STT:n mukaan ex-puoliso oli töissä Sellon Prismassa. Epäilty oli määrätty lähestymiskieltoon, joka koski myös Prismaa.

Helsingin hovioikeudesta saaduista asiakirjoista ilmenee, että nainen oli ollut yhdessä Ibrahim Shkupollin kanssa 18 vuotta. Suhde oli sittemmin päättynyt ja nainen muuttanut omaan asuntoon viime vuonna.

Suhteen päättymisen jälkeen alkoi häirintä, kiusaaminen ja uhkailu, kertoi nainen.

Lähestymiskielto määrättiin huhtikuussa, ja se määrättiin päättymään ensi vuoden huhtikuussa.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1846023


---
Poliisi: Jo kuudes kuollut Espoon ampumisissa
31.12.2009 14:42, päivitetty 31.12. 14:47

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jukka Kaski kertoi klo 14.30 alkaneessa tiedotustilaisuudessa, että Espoon Sellon surmiin liittyen on löytynyt jo kuudes uhri.

Poliisi epäilee, että kyseessä olisi Sellon ampumisista epäilty Ibrahim Shkupolli itse, mutta tietoa ei olla vielä pystytty varmistamaan.

Kuollut henkilö löytyi Shkupollin asunnosta.

Poliisi vahvisti yhden uhreista olevan Shkupollin entinen naisystävä.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1846114



Seuratkaamme lisää Iltapuluista....
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Juliet Jones » To Joulu 31, 2009 3:51 pm

Tällainen on surmaaja: Perheenisä, suku Suomessa. Taustalla kolmiodraama?
31.12. - 15:37 (Luotu: 15:06) - Kommentit: 2


Kauppakeskus Sellon murhaaja ei ole yksinäinen mies, vaan hän on perheenisä, jonka koko suku on Suomessa. Ampuja on toiminut yksin.

Epäilty Ibrahim Shkupolli (s. 1966) on Kosovon albaani, joka saapui Aamulehden tietojen mukaan Suomeen Norjan kautta vuonna 1990. Hänet sijoitettiin Mikkelin vastaanottokeskukseen, mistä hän myöhemmin siirtyi Espooseen asumaan.

Hänellä oli jo 90-luvun alussa suomalainen naisystävä, joka on yksi Sellon tragedian uhreista. Shkupolli on Aamulehden tietojen mukaan myöhemmin eronnut naisystävästään ja mennyt naimisiin albaaninaisen kanssa. Tämän kanssa hänellä on myös yhteisiä lapsia. Koko perhe asuu Suomessa.

Vaimon ja lapsen lisäksi Suomessa asuvat myös epäillyn vanhemmat ja veli.

Toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukana taustalla saattaa olla kolmiodraama. Mustasukkaisuuteen Shkupollin olisi ajanut nimenomaan entisen, suomalaisen naisystävän uusielämä.

- Todennäköisesti tapahtumiin liittyy epäillyn ja yhden uhrin välinen suhde, sanoo tutkinnanjohtaja Jukka Kaski.

Aamulehden tietojen mukaan Shkupollin suhde entiseen naisystävään jatkui vielä jossain muodossa senkin jälkeen kun Shkupolli meni naimisiin.

Entinen naisystävä otti viime aikoina kuitenkin etäisyyttä Shkupolliin ja tämä oli miehelle liikaa, kertoo Shkupollin tuntenut henkilö.

- Mustasukkaisuus on motiivi ja ainoa motiivi, väittää Aamulehdelle yksi Shkupollin tuntenut albaani.

Espoon kauppakeskusammuskelusta epäillyn ex-puoliso oli töissä juuri Sellon Prismassa.

Shkupolli on jo tuomittu ainakin pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta.

Lisäksi hänet oli määrätty lähestymiskieltoon. Lähestysmiskielto koski entistä naisystävää.

Seppo Roth

Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa ... ama/165866
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » To Joulu 31, 2009 4:09 pm

Menipähän ajomatka varsin jouheasti kuunnellessa radio-suomen raportointia tapauksesta.
Viides uhri , eli ampujan entinen naisystävä meni ainoastaan minulta ohi.
Muutoin koko lailla suora lähetys.

Saatiinhan taas Mikkelikin kytkettyä kuvioon , tähänkin tapahtumaan.

Tässä hieman uutta tietoa.

Tuttu on Ibrahim ollut näköjään Mikkelissä
Etten perskutti olis jopa nähnyt ?

Surmaajaksi epäilty asui vuosia Mikkelissä
31.12. 14:47 | Päivitetty 31.12. 16:23

Espoon Sellon ampumistapauksesta epäilty ja etsitty Ibrahim Shkupolli asui 90-luvulla useita vuosia Mikkelissä.

Shkupolli joutui Mikkelin aikoinaan useita kertoja tekemisiin poliisin kanssa muun muassa väkivaltarikoksista. Hänet myös tuomittiin Mikkelissä muun muassa liikennerikkomuksista ja pahoinpitelyistä.

Shkupolli tuomittiin Mikkelissä myös lähestymiskieltoon senaikaista naisystävänsä kohtaan. Länsi-Savon saamien tietojen mukaan hän uhkaili useaan kertaan naisystäväänsä ja hänet tunnettiin muutenkin väkivaltaisena.

Shkupolli on taustaltaan Kosovon albaani. Hän tuli Mikkeliin tiettävästi pakolaisena. Hän muutti myöhemmin Espooseen.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » To Joulu 31, 2009 5:43 pm

Ehkä mautonta, mutta laitanpa tähän nyt erään lähipiiriini kuuluvan mieshenkilön ilmauksen Sellon tapahtumista:"Sen siitä saa kun nai ählämeitä.." Ikävä vaan, että siinä menee sivullisiakin.

---

Erittäin ikävä tapaus, mitenkähän monta lasta jäi orvoksi? Erittäin kipeä ja tuskainen kokemus sekä uhrin että tekijän omaisille.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » To Joulu 31, 2009 7:40 pm

Nyt on selvillä myös Mikkelisläislähtöisen nais uhrin taustaa.

Asialla sinänsä ei ole merkitystä , joten en sitä tämän enempää valaise.

http://yle.fi/alueet/etela-savo/2009/12 ... 33762.html

90 - luvin alkupuolella , kun näitä kosovon albaaneja saapui Mikkelin vastaanottokeskuksiin , aiheutui myös uskomattoman paljon eripuraa ja avioerojakin , kun paikalliset naiset temmellisivät näitten maahanmuuttajien kanssa.
Kuulemma , en silloin ollut paikkakunnan kanssa tekemisissä , kuin satunnaisesti.

Kyllä minusta Londonin tutun lausumassa on vinha perä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » To Joulu 31, 2009 9:21 pm

YLE:n radiouutisissa klo 16 ja/tai 17 tämä nössö ylipoliisipäällikömme Mikko Paatero otti esille kaksi asiaa; aseluvan tiukennus ei vaikuta juuri mitään ja maahanmuuttajien kotouttamista on parannettava (tai siihen on kohdistettava enemmän huomiota).

On sangen outoa, että hän otti esiin tämän maahanmuuttoasian kotouttamisineen. Ibrahim "sukupuoli" vai skupolli mikä se nyt oli, on sentään asunut Suomessa jo 19 vuotta, jotta että mitä sillä kotouttamismäärärahan nostolla on nyt tämän jutun kanssa mitään tekemistä. Jos ei aikuinen mies tuossa ajassa "kotoudu", niin johan on ihme ja kumma.

Luulen, että Paaterolta pääsi sammakko tuossa kohtaa tai sitten hän nössönä säälitteli tekijää ja syyllisti uhrit.

Tarkoittaako kotoutuminen, että pakolainen/maahanmuuttaja lopulta ymmärtää, että Suomessa ei saa ampua ihmisiä. Ja tuon ymmärtämisestä ylipoliisipäällikkö oli nyt huolissaan.

Kummallista, että miestä ei ole karkoitettu vaikka hänellä on jo Mikkelin ajoilta ollut rikoksia ja jatkuvia ongelmia viranomaisten kanssa. Onko ollut toiveissa, että lopulta hän kotoutuu ja elää ihmisiksi?

MTV3:n uutisissa rikostoimittaja Jarkko Sipilä vastasi toimittajan kysymykseen, että millä estää moiset?; "jos hullu saa aseen ja menee kauppakeskukseen, niin ei voi estää", (tms.). Onko minulta jotain mennyt ohi, vai mihin faktaan Sipilän analyysi tekijän mielenterveydestä perustui.

No, eihän terve ihminen noin tee, siinä on mustasukkaisuus sumentanut järjen ja Prisman henkilökunnasta ne, jotka kuuleman mukaan olivat taannoin poistaneet tekijän liikkeen tiloista joutuivat koston kohteeksi.

Mustasukkaisuuden lisäksi kyse on albaanien kansallistunteesta. Kun nainen jättää miehen, niin se on äärimmäisen nöyryyttävää miehelle ja teko jää kaivertamaan naisen oltua "ylempi". Liittyykö tuo balkanilainen kansallistunne rauhan uskontoon, niin siitä en osaa sanoa juuta enkä jaata. Kostettiinko siinä vääräuskoisille? En usko, vaan kyse oli silkasta vihasta kaikkea sitä kohtaan mikä nöyryytti häntä.

Mutta miten tuo oma ylemmyydentunne sopii yhteen itsemurhan kanssa?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Pe Tammi 01, 2010 12:42 pm

Shkupolli saapui Mikkeliin 90 - luvun alussa.
Oli joko Visulahden tai hotelli Varsavuoren tiloissa , jotka olivat tuolloin vuokrattu SPR:n käyttöön , nimenomaan näitä pakolaisia ajatellen.

Varsavuori meni muuten silloin , tuon käytön aikana täysin pilalle ja on nyttemmin ollut muutaman vuoden suljettuna.
Ko. porukka poltti siellä mm. nuotioita sisätiloissa.
Sääli , koska hotelli on tosihienolla paikalla.

Tarkka ajankohta on mahdollista saada selville myöhemmin.
maija kyseli Minfossa , koska pariskunta muutti Espooseen ?

Kun he olivat tunteneet , tai olleet yhdessä vuodesta -92 alkaen ,ja jo Mikkelin aikaan oli ollut noita ongelmia , veikkaisin muuttoajaksi Espooseen vuosisadan vaihdetta.
Saatan saada asian selville , haluatko että kyselen ?

Yksi uhreista mikkeliläinen?
31.12. 15:32 | Päivitetty 31.12. 19:28

Espoon kauppakeskuksen ammuskelusta epäillyn miehen ex-puoliso oli töissä Sellon Prismassa. STT:n tietojen mukaan mies oli määrätty lähestymiskieltoon, joka koski myös entisen puolison työpaikkaa sekä loma-asuntoa Mikkelissä.

Helsingin hovioikeudesta saaduista asiakirjoista ilmenee, että nainen oli ollut yhdessä Ibrahim Shkupollin kanssa 18 vuotta. Suhde oli sittemmin päättynyt ja nainen muuttanut omaan asuntoon viime vuonna. Suhteen päättymisen jälkeen alkoi häirintä, kiusaaminen ja uhkailu, kertoi nainen.

Lähestymiskielto määrättiin huhtikuussa, ja se määrättiin päättymään ensi vuoden huhtikuussa.

Länsi-Savon tietojen mukaan ampujaksi epäillyn entinen naisystävä on kotoisin Mikkelistä. Uhkailut ja häirintä alkoivat jo Mikkelin aikoihin, jolloin Shkupolli määrättiin useampaan kertaan lähestymiskieltoon naisystäväänsä kohtaan.

– Jouduimme turvaamaan naisystävää useaan otteeseen, kertoo Länsi-Savon haastattelema mikkeliläinen vartija.

Myös poliisi vahvistaa tiedot surmaepäillyn ja mikkeliläisnaisen ongelmallisista väleistä. Lähestymiskielloista ei Länsi-Savon tietojen mukaan ollut suurtakaan hyötyä, vaan suhde jatkui niistä huolimatta.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja maija » Pe Tammi 01, 2010 1:44 pm

Ei kai sillä suurempaa merkitystä ole, milloin olivat muuttaneet. Mietiskelin vaan, että ovatko siis varsinaisesti asuneet yhdessä jossakin vaiheessa. Kun kuitenkin Skupollilla ilmeisesti on ollut pitkäänkin kaksi rinnakkaista suhdetta (siihen albaanivaimoonsa ja exään siis)

Vai oliko tämä exä kenties muuttanutkin Mikkelistä päästäkseen karkuun Shkupollia? Vai oliko suhde aiemmin niin tiivis, että nainen olisikin muuttanut Shkupollin perässä tämän muutettua ensin Espooseen?

Ehkä mä olen vaan tyhmä, kun en uutisoinnin perusteella osaa päätellä tuota yhdessä asumista. Kun puhutaan yhdessä olemisesta/seurustelemisesta, niin eihän se välttämättä tarkoita yhdessä asumista, vai tarkoittaako?

Tohtorin viimeisimmästä kysymyksestä (Shkupollin itsemurhaan liittyen) olen sitä mieltä, että pakkohan Shkupollin oli tajuta jäävänsä kiinni ja joutuvansa vankilaan. Liekö sitten ollut kestämätön ajatus joutua kantamaan tekojensa seuraukset ja päätynyt ampumaan itsensä.

Raukka, mikä raukka, jos minulta kysytään.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Pe Tammi 01, 2010 1:48 pm

Vastaanottokeskukseksi on varmistunut Varsavuori

Sitten tämä

Horror Cup
Tarja Lindberg,
Ottawat Senaattorit
tlindbe3 (x) edu.espoo.fi

Espoo

"Espoossa pidettiin pöytäjääkiekkotutrnaus nimeltään HORROR CUP Halloweenin merkeissä Keski-Espoon kirjastossa 27.10.2000 perjantaina klo 19.00-21.00. Kilpailu oli tarkoitettu junnuille. Osallistujat olivat iältään 7-13-vuotiaita, yhteensä heitä osalllistui Horror Cup kilpailuun 25 pelaajaa, joista 14 oli suomalaisia ja 11 albaanin kosovalaisia. Kosovalaispojat ottivat kolmoisvoiton. Neljälle ensimmäiselle jaettiin diplomit ja palkinnot ja neljälle seuraavalle eli sijat 5-8 saivat tsempparipalkinnot. Pöytäjääkiekkokilpailu oli järjestetty yhteistyössä kirjaston ja Suvelan nuorisotilan kanssa. Päävastuu oli Tarja Lindbergillä. Voittajien nimet: 1. Gazmend Bejtullahi 13 v. 2. Fatmir Pllana 13 v. 3.Jeton Ferrati 7 v. 4. Niko Seppälä 10 v. 5. Vanja Pamilo 12 v. 6. Arbresh Shkupolli 7. Sampo Niva 9v. 8. Jomppa Weissman 9v. Tulevia pelaajia on kyllä tiedossa, innokkutta riitti. Pelit pelattiin cup-systeemillä ihan samaaan tyyliin kuin Suomen cup."


Sukua on siis tuolloin asunut Espoossa.

Belgrade Foreign Visitors Club kaipaa lisätietoja Shkupollista. Huhutaan, että Shkupolli olisi aiemmin osallistunut siviilien joukkomurhaan Kosovossa. Tämä on toki huhu, mutta ei kuulosta tämänpäiväisten tapahtumien tahi taustasta paljastuneiden asioiden valossa lainkaan mahdottomalta.

Karua kertomaa. Tästä herääkin kaksi kysymystä:

Tämä on peräisin http://www.mulukku.blogspot.com : sta
Löysin tuon sattumalta.

http://www.belgradefvc.com/

Kas tässä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Pe Tammi 01, 2010 4:42 pm

The New Years Eve mass murder in the finish city of Espoo, Finland was carried out by an Albanian illegal immigrant from Kosovo called Ibrahim Shkupolli.

There are rumours that Shkupolli was a KLA/UCK veteran wanted in Serbia for the massacre of Serbian civilians in Kosovo.

Is there anything in the Serbian media to confirm this link?

[Update 1: B92 is only reporting that Shkupolli is a Kosovo Albanian. Nothing about his alledged KLA links.]

[Update 2: According to AFP – “Shkupolli was born in Kosovska Mitrovica in northern Kosovo. Initial inquiries appeared to indicate that he did not have a criminal record in Serbia, according to Serbian Interior Ministry’s spokeswoman Suzana Vasiljevic.”

----
Pastesin tuon härän linkin tekstin tähän, kun siinä taitaa kuitenkin olla joitain virheitä. "....was carried out by an Albanian illegal immigrant from Kosovo called Ibrahim Shkupolli." Käsittääkseni hän oli ihan "legal" maahanmuuttaja. Tuon AFP:n tiedon mukaan hänellä ei ollut rikosrekisteriä Serbiassa. Tosin tuskinpa kaikkia sotarikollisia, ns. rivimiehiä on edes listattuna missään. Eiväthän nuo tunnu saavan isojakaan tekijöitä kiinni.

Surullinen juttu. Etenkin noiden 5 uhrin osalta.

Ihmettelen vaan, että jos on ollut Suomessa vuodesta 1990 eli 20v, josta ajasta seurustellut 18v tuon tappamansa ex-naisystävän kanssa, että missä ajassa siinä on ehtinyt tehdä albaaninaisen kanssa vielä pentuja? Olisko suhde tähän tapettuun ex:ään kuitenkin ollut on/off -luonteista sikäli mikäli todella on ollut naimisissa jonkun albaaninaisen kanssa.

Espoon Sellon kauppakeskusampujaksi epäilty mies on perhenisä ja Kosovon albaani.

Hän on ollut naimisissa Suomessa asuvan ulkomaalaistaustaisen naisen kanssa. STT:n tavoittaman naisen mukaan heillä on yhteisiä lapsia.

Oikeuden asiakirjoista ilmenee, että Ibrahim Shkupolli oli miltei parikymmentä vuotta suhteessa myös erään suomalaisen naisen kanssa. Nainen on yksi ampumisen uhreista. Pari muutti erilleen viime vuonna.

Ex-pariskunnan suhde oli ilmeisesti kitkainen, sillä miehellä oli lähestymiskielto naisen kotiin, työpaikalle Sellon Prismaan ja loma-asuntoon Mikkeliin.

Saapui Suomeen 90-luvulla

Aamulehden mukaan vuonna 1966 syntynyt Shkupolli saapui Suomeen Norjan kautta vuonna 1990. Hänet sijoitettiin Mikkelin vastaanottokeskukseen, mistä hän siirtyi myöhemmin asumaan Espooseen. Myös hänen sukunsa on Suomessa.

Ylen mukaan Shkupolli työskenteli Inex Partnersin logistiikkakeskuksessa. Mies oli aloittanut työskentelyn yhtiössä vuonna 2008.

Ylen haastattelema Inex Partnersin toimitusjohtaja Jorma Vehviläinen kertoo, että Shkupolli oli suoriutunut tehtävistään normaaliin tapaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut tarkkaa tietoa Shkupollin työmenestyksestä.

Vehviläisen mukaan miehen työelämässä ei ollut viime aikoina tapahtunut mitään poikkeuksellista, mikä voisi liittyä traagiseen tekoon.

http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 5_es.shtml

Katso myös:http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 6_es.shtml

Luulen, että hän on päätynyt itsemurhaan, mutta päättänyt viedä mukanaan kaikki ne, jotka ovat häntä jotenkin rajoittaneet eli ex-muijan, joka jätti, ex-muijan työkaverit jotka estivät hänen kyttäämisen ja muun häirinnän Sellon Prismassa. Minusta tämä viittaa persoonallisuushäiriöön, ei hyväksy muiden asettamia rajoitteita häntä itseään kohtaan. Sitä puoltaisi myös ex-pomon lausunnot, suoraselkäisestä ja reilusta kaverista. Persoonallisuushäiriöiset, etenkin narsistit, osaavat olla kivoja oikeassa seurassa, jos katsovat siitä hyötyvänsä jotenkin. Skupollilla oli varmaan myös sotatraumoja, jotka varmaan edesauttavat persoonallisuushäiriön kehitystä tai vahvistumista.

Oletettavast hän toimi mentaliteetilla:"Vittuilkaa vaan, saunan takana on vielä tilaa..."

STT:n tietojen mukaan Sellon surmaaja otti ensin hengiltä entisen naisystävänsä.

Surma tehtiin erittäin julmalla tavalla.

Sellossa tehdyt surmat tapahtuivat ex-puolison surman jälkeen ja ne tehtiin reilussa kuudessa minuutissa.

KRP:n mukaan ampuja surmasi ensin kaksi, poistui Prismasta ja palasi lopuksi surmaamaan kaksi muuta. Poliisin tietojen mukaan ampuja ei käynyt Sellon uhrien kanssa sananvaihtoa ennen ampumista. Silminnäkijöitä voi kuitenkin olla vielä kuulematta.

Ensimmäiset uhrit löytyivät 11.30

Poliisi on yhä vaitonainen siitä, oliko teko suunniteltu ja uhrit valittu etukäteen.

-Toki koska kauppakeskuksessa on ollut enemmän henkilökuntaa ja asiakkaita tapahtumahetkellä, niin jonkinnäköinen valikoiminen on tapahtunut, myöntää KRP:n Esa Grönlund poliisin tiedotustilaisuudessa.

Rikkoi lähestymiskieltoa kahdesti

Poliisin mukaan Sellon ampuja rikkoi entisen naisystävänsä hakemaa lähestymiskieltoa kaksi kertaa. Nainen ilmoitti rikkomisista poliisille marraskuun puolivälissä.

Ampuja oli tuolloin soittanut hänelle yhden puhelun, johon nainen ei vastannut. Mies lähetti hänelle myös yhden tekstiviestin, joka ei ollut sisällöltään uhkaava.


http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 3_es.shtml


KATSOKAA 1.1.2009 klo 19.00 Nelosen uutiset siellä on Skupollin haastattelu

Ärsyttää kyllä toi uutisointi, murhattiin erittäin raa'alla tavalla, mutta ei kerrota sen tarkemmin miten. Onko esim. päähän ampuminen vähemmän raakaa kuin puukotus? Mikä on määritelmä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Juliet Jones » Pe Tammi 01, 2010 5:01 pm

Hmm.. siis Shkupollin haastattelu? Ilmeisesti elossaolon ajoilta.. mikähän aihe lienee, tiedätkö EastLondon?

Veikkasin, ettei tämä massatappaja vie henkeä itseltään, oli kuvassa niin tiukan oloinen tyyppi että arvelin hänen kestävän oikeudenkäynnit ym. ilmenkään värähtämättä. Olin näköjään sataprosenttisesti väärässä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Pe Tammi 01, 2010 5:04 pm

Juliet Jones kirjoitti:
Hmm.. siis Shkupollin haastattelu? Ilmeisesti elossaolon ajoilta.. mikähän aihe lienee, tiedätkö EastLondon?

Veikkasin, ettei tämä massatappaja vie henkeä itseltään, oli kuvassa niin tiukan oloinen tyyppi että arvelin hänen kestävän oikeudenkäynnit ym. ilmenkään värähtämättä. Olin näköjään sataprosenttisesti väärässä.

Jostain Kosovon Albanian avustusjutuista vuodelta 2008, siitä on Nelosen sivulla lyhennelmäkin.
--------------------------------------------------------------------------------

EastLondon kirjoitti:
Juliet Jones kirjoitti:
Hmm.. siis Shkupollin haastattelu? Ilmeisesti elossaolon ajoilta.. mikähän aihe lienee, tiedätkö EastLondon?

Veikkasin, ettei tämä massatappaja vie henkeä itseltään, oli kuvassa niin tiukan oloinen tyyppi että arvelin hänen kestävän oikeudenkäynnit ym. ilmenkään värähtämättä. Olin näköjään sataprosenttisesti väärässä.

Jostain Kosovon Albanian avustusjutuista vuodelta 2008, siitä on Nelosen sivulla lyhennelmäkin.

Ok, kiitos! Täytyypä katsoa värähtääkö herran ilme edes haastattelussa.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Pe Tammi 01, 2010 5:16 pm

Katsoin sen Nelosen sivuilla olevan pätkän, jossa vaikutti ihan asialliselle. Ehkä vähän haastattelua jännittävälle.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Pe Tammi 01, 2010 10:26 pm

Tuli katsottua se nelosen pätkä .
Aikamoisia yhteensattumia toisinaan.

Tässä Daily Mailin juttu , aika laaja.

http://www.dailymail.co.uk/news/worldne ... icide.html

London varmaan jo lukenutkin ????????
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Pe Tammi 01, 2010 11:29 pm

http://www.lansi-savo.fi/Etusivu/mikkel ... 15843.html
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » La Tammi 02, 2010 8:34 am

Autosta (VW Golf, LGJ-765) annettujen omistajatietojen ja poliisin tiedotustilaisuuden mukaan murhaajan raa´asti puukolla surmaama eksä oli Minna Pulkkinen. Ruutikatu 9 B, Espoo.

Kiitos mainioista linkeistä. Mikkelin ajoilta on jäänyt monille näemmä vähemmän hauskoja muistoja. Onko muuten tiedossa mitä Mikkeli hyötyi balkanilaisen kulttuurin rantautumisesta Suomeen? Onko kaupungissa nyt jokin etninen kulttuurikeskus - joka siis pärjää omillaan ja tuo kaupungille verotuloja. Kulujahan heistä ei koskaan ole, sillä kuluthan maksoi valtio... kuten monet tahot auliisti heti kertovat. Valtio olemme kuitenkin me ja valtion varat ovat kansalaisten (vero)rahoja.

Onko Mikkelin kaupunki nyt velaton ja maailmankuulu kulttuurien ihanasta rinnakkaiselosta. Kävikö kuten meidän annetaan yhä ymmärtää, että jokainen pakolainen tai maahanmuuttaja tuo tullessaan mm. rahaa, Nokian kaltaisen yritysidean tms.

En ole huomannut enää kenenkään, mm. poliisipäällikön, sosiaaliviranomaisten, kosovolaisjärjestöjen, vihreiden, vasemmistoliittolaisten, demareiden, rkp:n ja SPR:n ja somaliyhdistysten vaativan maahanmuuttajien kotouttamismäärärahojen nostoa, joten asia on varmaan jo päätetty ja lisätty tämän vuoden budjettiin erityisen kiireellisenä...

Onko julkisuudessa jo kysytty, että "mikä Kosovon albaanimiehiä vaivaa"? Eikö? Jos tekijä olisi ollut suomalaisimies, niin, "mikä teitä suomalaismiehiä" oikein vaivaa - kysymys olisi jo esitetty.

Sitten voidaankin jo sanoa, että asian eteen on jo tehty kaikki voitava.

Aseet murhaaja hyväksyi Kosovossa, joten kyllä hän ne hyväksyi myös Suomessa. Tekijä toimi hyvin sotilaallisesti, joten taustaansa voi arvailla.

Osa ns. jugoslaavilaista:

Eriävä mielipide

Kyseessä olevat ns. Kosovon albaanit eivät ole suojelun tai
turvapaikan tarpeessa, koska olot Kosovossa ovat rauhalliset.
Kyseisen henkilöryhmän jäsenet ovat lisäksi saapuneet Suomeen
etupäässä Puolan kautta, joka on luokiteltu ns. turvalliseksi
maaksi. Hallituksen esitykselle ei näin ollen ole mitään
perusteita ja henkilöryhmään tulisi soveltaa ns. nopeutettua
turvapaikkakäsittelyä ja heidät pitäisi poistaa maasta
mahdollisimman nopeasti.
Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 1992

Sulo Aittoniemi

Taas asui totuus - tai tulevan aavistaminen SMP:n (nyk. PerusS) riveissä. Vanha kettu, rikoskomisario Aittoniemi oli oikeassa.

Lisäksi tuossa jugoslaavilaissa todetaan, että... Laissa määritellyt turvapaikkahakemukset jätettäisiin tutkimatta toistaiseksi.

Vastuulliset löytyvät, eli ne kansanedustajat, jotka kannattivat avoimia ovia Balkanilta saapuville pakolaisille minkäänlaista taustaa tutkimatta. Kuten usein ennenkin ja jossain toisaalla olen todennut. Mikä kumman sinisilmäisyys suomalaisia vaivaa kun kuvittelemme, että jokainen pakolainen/maahanmuuttaja saapuu puhtain sekä avoimin mielin.

Totta kai heidän joukossaan on entisiä sotilaita ja/tai henkirikoksiin ja jopa suoranaisiin raakuuksiin syyllistyneitä ihmisiä. Tätä ongelmaa ei vain haluta nähdä, sillä vain meillä suomalaisilla on geneettinen vihaperimä ja vain me syyllistymme ns. viharikoksiin - kohteina viattomat ihmiset.

Sellon joukkosurma oli viharikos. Mustasukkaisen miehen toteuttama kunniamurha. Albanialainen verikosto loukatulle ylpeydelle. Suomalaiset ihmiset ja suomalainen yhteiskunta saivat siinä samassa sen, mikä on melkoisella varmuudella hyvin monen täällä asuvan albaanin mielestä meille ihan oikein, sillä emmehän ole omaksuneet heidän paimentolaisideologiaa vaan olemme vääräuskoisia.

Karkottaa hemmoa ei voinut, sillä rikosten laatu eikä määrä siihen riittänyt. Ehkä tämä joka käänteessä korostettava asia; perheenisä, oli sellainen asia, joka sai kukkahattutädit kyyneliin. Miksikö tuota perheenisyyttä muutes korostetaan jokaisessa uutisessa? Onko perheenisä parempi kuin eroperheen isä tai sellainen, joka ei vaan ole koskaan tullut isäksi. Isäksihän on helppo tulla. Isänä oleminen onkin sitten jo ihan eri juttu.

Mihin rauhaa rakastava (sellaisiahan he kaikki ovat virallisen Suomen mukaan) murhaaja oli aiksemmin tarvinnut aseita sekä siihen sopivia patruunoita? Patruunoista hän oli sanonut, että oli tarkoitus tuoda ne poliisille... Juu, ihan varmasti. Ehkä hän löysi ne kadulta...

Presidentti sivuutti koko aiheen uudenvuoden puheessaan, mutta auta armias, jos tekijä olisi ollut suomalainen ja kohteena moniosaaja, niin voi mahoton sitä syytösten ja itseruoskinnan määrää.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » La Tammi 02, 2010 11:08 am

IS: Shkupolli tappoi ex-naisystävänsä veitsellä
02.01. 03:14 | Päivitetty 02.01. 10:52

Espoon joukkomurhasta epäilty Ibrahim Shkupolli ei surmannut kaikkia uhrejaan ampumalla. Ilta-Sanomien mukaan hän tappoi entisen naisystävänsä erittäin julmasti teräaseella.

Poliisi vahvistaa asian lehdelle, mutta virallisesti siitä kerrotaan vasta ruumiinavauksen tulosten selvittyä.

Shkupolli omisti ainakin jossain vaiheessa 30-senttisen Smith&Wesson-veitsen. Oikeuden lähestymiskieltopapereiden mukaan hän oli esitellyt sitä uhkaavasti entiselle naisystävälleen.

STT:n tietojen mukaan ampuja olisi surmannut ensin entisen naisystävänsä tämän asunnossa ja vasta sen jälkeen ampunut neljä ihmistä Sellon Prismassa. Poliisi ei ole vahvistanut tietoa.

Tekoja tutkitaan viitenä murhana.

En ole tiennytkään , että Smith & Wesson tekee myös veitsiä.
Onkohan niitä myynnissä Suomessa ? Kaupoissa ?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » La Tammi 02, 2010 11:11 am

Rauhallinen ja asiallinen silminnäkijävideo

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?13031445
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Juliet Jones » La Tammi 02, 2010 11:39 am

EastLondon kirjoitti:
Rauhallinen ja asiallinen silminnäkijävideo

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?13031445

Ihanan viihdyttävän kuuloista tuo suomi-viro- sekakieli! On siinä varmasti ollut paniikki silminnäkijöillä, ja itse kun ajattelen äitinä tilannetta, jossa pitäisi päästä nopeasti lasten kanssa turvaan.. huhhuh!

Nelosen uutispätkän haastattelussa Shkupolli olisi voinut olla "kuka tahansa". Ilta- Sanomien paperiversiossa on pitkä juttu tapahtuneesta ja myös kuvauksia Shkupollista ja tämän mustasukkaisuudesta:

"Vaati ex- kumppania vaihtamaan myöhäiset työvuoronsa varhempiin, seuraili naista tämän työpaikalle eikä sallinut tämän kanssakäymistä miespuolisten työtovereiden kanssa, tenttaili työtovereita naisen olinpaikasta, uhkaili työtovereita, nappasi reilu vuosi sitten naisen kotiavaimen..
Oli hyvin itsevarman ja itsetietoisen oloinen mies, ei ollut helposti lähestyttävä tai lähestymiseen rohkaiseva, ajoi autollaan pelottavan lujaa naapurustossa, hyväkuntoinen ja voimakasrakenteinen, melko tavallinen mies.."

Shkupolli on saanut albaniankielistä oikeusapua vastikään. Kaksi kuukautta sitten tehdyn oikeusapupäätöksen mukaan Shkupolli oli hakenut työkyvyttömyyseläkettä. Asian ratkaisu oli vakuutusyhtiö Tapiolan mukaan kesken. Edellinen oikeusapupäätös oli tehty viime vuoden huhtikuussa, ilmeisesti koskien sairauspäivärahan hakemista. Päiväraha oli myönnetty reilun 1800 euron suuruisena.

Itse kuitenkin lähtisin siitä, että kyseessä on yksittäisen ihmisen teko. En väitä etteikö Doctorin esittämissä väitteissä voisi olla perää, mutta koko kansanryhmää en silti tuomitsisi. Minunkin mielestäni kyseessä on varmaan eräänlainen kunniamurha, verikosto, mutta eivät suinkaan kaikki Kosovon albaanit toimi niin.

Itselläni on lähenen ystävä (miespuolinen muuten), joka on Irakin kurdi. Ikäiseni mies, joka on todella kokenut järkyttäviä asioita on mm. lapsena raiskattu, nähnyt äitinsä teloituksen jne. Hän kuitenkin on ihan omalla nimellään julkisuudessa vastustanut mm. kaikkea kunniarikollisuutta, naisen alistamista yms. On muuten yksinhuoltajaisä, koska ex-vaimo (kurdi hänkin) otti ja lähti. Mies hoitaa lapsensa moitteettomasti ja osallistuu näiden harrasteisiin yms. Lapset ovat moneen suomalaistenavaan verrattuna erittäin hyvin kasvatettuja ja kohteliaita.

Kaveri ei todellakaan ole mikään pizzan pyörittäjä, vaan on tullut Suomeen 20v:nä. Puhuu 5 kieltä sujuvasti mm. suomea, ruotsia ja englantia. On opiskellut itselleen ammatin ja tekee tällä erää väitöskirjaa Tekniseen korkeakouluun. Arvostaa Suomalaista yhteiskuntaa, elää yhteiskunnan normien mukaan, ei omaa rikosrekisteriä, ei aiheuta rähinöitä, työskentelee maahanmuuttajien sopeuttamiseksi yhteiskuntaan ja maksaa veronsa asiallisesti Suomeen. Suunnittelee lisäksi Suomen historian kääntämistä omalle kielelleen osoitukseksi, että on kiitollinen Suomesta saamalleen tuelle ja koulutukselle sekä osoittaakseen Kurdistanin kansalle, että heilläkin on mahdollisuus tehdä "Suomet" ja itsenäistyä omaksi toimivaksi maakseen.

Kaveri siis on vähintäänkin yhtä hyvä esimerkki Suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutujasta kuin Hetemaijn sisarukset, joista vuoden pakolaisnainen Fatbardhe Hetemaj puhuu suomea täydellisesti, on opiskellut kaksi korkeakoulututkintoa ja nyt opiskelee jatkotutkintoa. Velimiehet Perparim ja Mehmet vaikuttavat jalkapallon A-maajoukkueessa, pelaavat Kreikassa ammattilaisina. (Kummallista muuten, että syntyperäiset suomalaiset ovat ko. joukkueessa pieni vähemmistö.)

Lisää aiheesta: http://www.iltasanomat.fi/naiset/uutinen.asp?id=1661457

Tarkoitan siis sanoa, että on niitä asiallisia ja onnistuneitakin maahanmuuttajia, ja siksi en kaikkia lähtisi leimaamaan.

Olihan 60-70 luvun Ruotsissakin slougan "en finne igen", kun jotain rikollista tapahtui. Nykyään vähemmän enää Ruotsissa leimataan suomalaisia maahanmuuttajia.

Itse näkisin kotouttamisen ohessa tärkeäksi, että pakolaisten henkiseen hyvinvointiin keskityttäisiin. Sota-alueilla traumoja kokeneiden terapia olisi tärkeää, jotta ei päädyttäisi epätoivoisiin tekoihin. Mielestäni myös taustojen kartoitus tulisi toteuttaa nykyistä paremmin, ja rikoksiin syyllistyneet tulisi karkottaa. Karkotusuhan tulisi olla niin tuntuva ja todellinen, että miettisi pariinkin kertaan hankkiiko luvatonta asetta tai 30cm veistä. Viestin näillä kotoutuskursseilla tulisi olla selkeä, yksikin rikos ja olet ”Mogadishun koneessa”. Todellisuudessa meiltä on kai 2-3 henkilö rikosten takia karkotettu viimeisen parin kymmenen vuoden aikana.

Espoon ajatus sijoitta maahanmuuttajat tasaisesti alueen eri kouluihin ei ole ollenkaan huono. Sillä voidaan estää gettoutumista ja samalla edes vähän pienentää riskiä jengiytymiseen. Mielestäni myös ammattiin kouluttautuminen pitäisi olla pakollista kaikille pakolaisille, joilla ei ole sellaista ammattia, jota voisivat Suomessa harjoittaa. Nythän on jo tilastollisesti nähtävissä se, että mm. romaninaiset ja somalinaiset kouluttautuvat ja toimivat ammateissa, mutta edelleenkään ”mustalaismiehet” ja somalimiehet eivät vaivaudu opiskelemaan. Siihenkin voisi tiettyjä pakotteita laittaa niin vanhoille kuin uusillekin vähemmistöille.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » La Tammi 02, 2010 12:23 pm

East Londonin kirjoitus ^ oli oikein tervetullut. Kiitoksia kovasti! Esimerkit onnistuneista ja jopa hyvin paljon vaivaa nähneistä maahanmuuttajista/pakolaisista ovat aina iloista luettavaa.

En tuomitse ketään sen perusteella mistä ovat tulleet, mutta kokemukset ovat osoittaneet, että tietyistä maista tulleilla on jotenkin ylitsepääsemättömiä ongelmia joka asiassa. Kulttuuriperimää korostetaan joka käänteessä, vaaditaan sen vuoksi sitä ja vaaditaan tätä. Kulttuuria tai satuolentoa koraanissa pidetään niin suuressa arvossa, että se ohittaa Suomen lait.

En myöskään hyväksy sitä, että suomalaisten pitäisi joka käänteessä harrastaa itseruoskintaa. Vasemmistovihreä eliitti syyllistyy jatkuvaan omien kansalaisten halveksuntaan ja väheksyntään; olemme sisäsiittoisia, suvaitsemattomia, rasisteja, väkivaltaisia, juoppoja...

Samaan hengenvetoon he vaativat meitä kantamaan vastuumme ja elättämään ihmisiä, joiden kulttuuriin työnteko ei ole ikinä kuulunut. Tällä samaisella eliitillä on jokin kumma uskomus siihen, että maista, joissa kaikki on aina ollut päin persettä tulee vain ahkeria, viisaita ja työteliäitä ihmisiä.

En herra nähkööt ole mikään kaiken vastustaja - työskentelen maahanmuuttajien parissa ja sellainen jopa asuu luonani. Mutta olen realistinen pessimisti, joka ei vaan voi nähdä maailmaa ruusunpunaisten silmälasien läpi. En ymmärrä miksi suomalaiset työväenpuolueet ovat vain kaukaisten maiden ihmisten asialla. Eivät enää heidän, joita varten niiden pitäisi olla.

Miksi köyhää kannustetaan ottamalla etuudet pois, mutta rikasta antamalla etuisuuksia lisää?

Mielenkiinnolla odotan sekä maahanmuuttoministerin että muiden tahojen kommentteja asiasta kuin myös sitä, että miksi Shkupollia ei aikoinaan palautettu takaisin Kosovoon rikoksista huolimatta ja mikä on sellainen rikos että palautetaan? Alaikäisen raiskaus ei muutes ole vielä sellainen... Muistamme somalimies Husseinin ja Tampereen vuonna 1993. Hussein oli myös perheenisä, joten kait lapsensa sitten sellaista isää tarvitsevat, joka raiskaa 13-vuotiaan (ja tappoi myöhemmin 15-vuotiaan sekä raiskasi 4-vuotiaan)...
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » La Tammi 02, 2010 2:47 pm

Maija tuolla toisessa ketjussa kyseli HEJACin tarkoitusperiä yms. Niin minusta tässä on oiva esimerkki erosta HEJACin ja minfon välillä. Asioista voidaan keskustella asioina. Ilman tunteilua ja henkilökohtaisuuksiin menoa, jos toisen mielipide ei miellytä.

Minulle ulkomaalaispolitiikka ei ole erityisen suuri intohimo. Arvostan Doctorin ajatuksia. Enkä itsekään ole "heti tänne vaan kaikki maailman köyhät ja sorretut" mentaliteetilla varustettu. Halusin vain nostaa esiin, että onnistunuttakin maahanmuuttoa on, ja suomalaisetkin ovat Ruotsiin, Amerikkaan, Kanadaan ja Australiaan mennessään aiheuttaneet omia lieveilmiöitään, mutta ovat loppuviimeksi sopeutuneet. Varmaan suurimman osan kohdalla käy näin myös Suomessa, mutta ei sitäkään pidä unohtaa, että prosentuaalisesti Suomessa on enemmän rikollisuutta vähemmistöryhmien parissa kuin kantasuomalaisten. Siihen asiaan pitäisi puuttua nykyistä huomattavasti järeämmin keinoin ja päänsilittelyn pitäisi loppua. Esim. juurikin mainitsemani uhka tulla karkotetuksi takaisin sinne mistä on tullutkin, olisi hyvä. Sen pitäisi olla todellista ja armotonta. En toki tarkoita, että parkkisakoista tarvitsee ketään käännyttää, tai yhden kerran ylinopeudesta, vaan todellisista henkeä ja yhteiskunnan sääntöjä rikkovasta rikollisesta toiminnasta. Kyllä sitä ryhtiä löytyisi aika äkkiä, kun ”Mogadishun kone” olisi se toinen vaihtoehto. Veikkaan ettei tarvitsisi kuin pari isoa tekijää karkottaa niin johan alkaa pienemmillä housut tutista.
----
Kauheinta tässä teossa on, että täysin sivulliset ja viattomat ihmiset menettivät henkensä ja heidän läheisensä joutuvat kantamaan menetystä lopun ikäänsä. Uhrien iästä päätellen heillä varmaan oli alaikäisiä lapsia, puolisoita ja vanhempia jotka muistavat ikuisesti päivämäärän 31.12.2009. Lisäksi silminnäkijöiksi paikalle sattuneet traumatisoituvat mitä oletettavimmin. Ihan äkkiä ei varmaan katoa muistikuva päähän telottamisesta.

Ehkä tekijällä oli sairaalloinen tarve nousta kuuluisuuteen kuolemansa jälkeen, kuten kai kouluampujillakin on. Masentunuthan olisi vain liittynyt "omaan elämäänsä vittuuntuneiden kerhoon" ja listinyt itsensä kaikessa hiljaisuudessa itsensä. Siitä ei olisi seurannut lööppejä eikä otsikoita, ei edes kuoleman jälkeistä hetkeä "kovan miehen" mainetta. Käsittääkseni vakava persoonallisuushäiriö on ainoa, joka selittää tuollaista käyttäytymistä. Kaikki joille langetetaan lähestymiskielto, tulisi mielestäni laittaa myös mielentilatutkimukseen, jossa kartoitettaisiin todelliset pääkopan ongelmat. Ei kukaan normi-ihminen joudu lähestymiskieltoon, kaikki he ovat persoonallisuushäiriöisiä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » La Tammi 02, 2010 3:39 pm

Periaatteessa Sellon kaltaisen rikoksen olisi voinut tehdä ihan kuka hyvänsä . Periaatteessa.
Sairaalloista mustasukkaisuutta on tullut monasti ilmi aiemminkin , ja puhtaasti kotimaisin voimin.
Tilannetta on pahentanut langetettu lähestymiskielto ja sen mukanaan tuoneet paineet ex-naisystävän työtovereille , lisättynä mahdollinen uusi suhde jonkun työtoverin kanssa.
Vielä mahdolliset työtoverien kommentit Shkupollista , jotka ex-naisystävä on saattanut Shkupollille ystävällisesti kertoa.

Tämän päivän Länsi-Savon printti versiossa on haastateltu naista , joka oli tavannut Shkupollin ennen uhria , tätä Minnaa.
Shkupolli oli tullut Norjasta valkoisella Ford Sierralla , jossa oli ollut norjalaiset rekkarit. Ko. autolla Ibrahim oli suhaillut Mikkelissä useita vuosia. Heti rantauduttuaan Mikkeliin hän oli alkanut viihtyä Mikkelin yöelämässä , aina tuon Fordin kanssa, Alkoholia ei Shkupolli ollut käyttänyt. Sotilasurastaan hän oli haastatellulle naiselle kertonut myöskin.
Haastatellun naisen mukaan hän oli ollut mitä ihanin ihminen. Yhteys haastateltuun oli katkennut sen jälkeen kun Shkupolli oli tavannut tämän Minnan.
Pari kertaa kadulla olivat sen jälkeen moikanneet. Saattoi olla tälle haastatellulle naiselle " lottovoitto " , että suhde katkesi.

Shkupolli ei vaikuttanut ihan persaukiselta saapuessaan maahan. Hyvinkin hänestä on saatettu etsintäkuulutuskin tehdä , vaikka poliisi sen kieltääkin , viime tiedon mukaan.
Mikkeliläisen vatrijan Penttisen mukaan koko Mkkelin aikana sai poliisi olla varpaillaan hänen kanssaan. Espooseen molemmat muuttivat vasta noin 2005.
Hänellä oli paljon rikollista menoa takanaan. Uhkauksia useitten vuosien ajan. Aseen hän olisi joka tapauksessa jostain saanut , oli lupaa tai ei. Tähän kyseiseen , ei lupaa ollutkaan.

Kuitenkin naisen naapureiden mukaan Espoossa , pariskunta oli yhdessä käynyt lähikaupassa muutama päivä ennen verilöylyä. En epäile lausuntoa. Miksi he olisivat valehdelleet ?

Ehkäpä East Londonin mainitsema On / Off suhde on ollut kyseessä Matti ja Mervi tyyliin.
Ehkäpä juuri tuon seikan takia viranomaiset eivät Espoossa ottaneet tapausta vakavasti ???
Mielenkiintoinen tuo Julietin kaivama " varhaiseläkehakemus , tai työkyvyttömyys " asia.
Voitko Juliet kertoa , mistä tuollaisen hakemuksen saa ?
Laitan nimittäin paperit vetämään saman tien. Muistanko oikein 1.800 € , oliko se kuussa. tuleva raha ?
En tosin osaa balkanin alueen kieliä
--------------------------------------------------------------------------------

Krp:n tilannetiedote
Kirjoittaja Juliet Jones » La Tammi 02, 2010 5:47 pm

Espoon surmien tutkinta - tilannetiedote 2.1.2010
02.01.2010


Espoossa uudenvuodenaattona surmansa saaneiden kuuden henkilön ruumiinavaukset on käynnistetty tänään ja niiden alustavat tulokset vahvistavat poliisin aiempien tutkimusten tulokset surmien tekotavasta.

Sellon Prisma-tavaratalossa ampumalla surmatut neljä henkilöä ovat kuolleet välittömästi saamiinsa vammoihin. Minkäänlaiset hoitotoimet eivät olisi voineet elvyttää ketään heistä.

Asunnostaan kuolleena löydetty epäillyn entinen naisystävä on surmattu teräaseella. Poliisi ei tässä vaiheessa julkista tarkempaa tekotapaa tai asetta.

Epäilty on surmannut itsensä käsiaseella, joka tämänhetkisten tietojen mukaan on sama kuin Prismassa käytetty ase.

Ruumiinavausten ja muiden tutkimusten valossa todennäköisimmältä näyttää, että epäilty Ibrahim Shkupolli on ensin surmannut entisen naisystävänsä tämän kotona, sen jälkeen neljä uhriansa Prismassa ja lopulta itsensä omassa asunnossaan.

Ruumiinavausten lopulliset tulosten saaminen kestää useita viikkoja, eivätkä ne valmistuttuaan ole julkisia.

Poliisi on löytänyt epäillyn nimissä olleen BMW-merkkisen auton ja todennut, että se ei millään tavalla liity tutkittavana olleeseen rikosasiaan. Hänen entisen naisystävänsä Golf-merkkinen auto on poliisin hallussa.

Tekojen motiiviksi on vahvistunut käsitys siitä, että teot liittyvät epäillyn ja hänen entisen naisystävänsä parisuhteeseen. Useat henkilöt ovat vahvistaneet naisystävän kärsineen epäillyn pitkään jatkuneesta uhkailusta.

Poliisi jatkaa tutkintaa mm. kuulustelemalla surmien silminnäkijöitä sekä henkilöitä, jotka voivat tuoda lisätietoa tekojen syihin.

Poliisi pyytää, että erityisesti epäillyn Ibrahim Shkupollin tunteneet henkilöt ottaisivat yhteyttä. Poliisia kiinnostaa Shkupollin toiminta paitsi välittömästi surmia edeltäneinä päivinä, myös pidemmältä ajalta. Yhteyttä voi ottaa KRP:n päivystyspuhelimeen 071 878 6891 klo 9.00-21.00 välisenä aikana joka päivä tai sähköpostitse [email protected].

Tutkinnan etenemisestä tiedotetaan seuraavan kerran maanantaina 4.1.2010 iltapäivällä, ellei sitä ennen ilmene merkittävää uutta tietoa.

http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home. ... 9F003B56CE

härkä kirjoitti:
Kuitenkin naisen naapureiden mukaan Espoossa , pariskunta oli yhdessä käynyt lähikaupassa muutama päivä ennen verilöylyä. En epäile lausuntoa. Miksi he olisivat valehdelleet ?

Ehkäpä East Londonin mainitsema On / Off suhde on ollut kyseessä Matti ja Mervi tyyliin.
Ehkäpä juuri tuon seikan takia viranomaiset eivät Espoossa ottaneet tapausta vakavasti ???
Mielenkiintoinen tuo Julietin kaivama " varhaiseläkehakemus , tai työkyvyttömyys " asia.
Voitko Juliet kertoa , mistä tuollaisen hakemuksen saa ?
Laitan nimittäin paperit vetämään saman tien. Muistanko oikein 1.800 € , oliko se kuussa. tuleva raha ?
En tosin osaa balkanin alueen kieliä

Kutsuisin on/ off- suhteeksi sellaista suhdetta, jossa henkilöt kuitenkin ovat tasa- arvoisia keskenään.. kuten Matti ja Mervi -> molemmat päihdeongelmaisia, molemmat syyllistyneet toisen pahoinpitelyyn jne. Lisäksi kai Mervillä on kaikki maailman raha palkata itselleen vaikka turvamies, tai muuttaa Monacon paratiisiin.
Shkupollin ja entisen naisystävän välisessä suhteessa tuntuu olleen melkoinen epäsuhta, nainenhan oli joutunut useasti asuinpaikkaansakin vaihtamaan. Ehkä hän vain väsyi ja ajatteli kokeilla pärjätä vainoajansa kanssa toisella tavalla? Kun mies ei lukuisista muutoista/ työpaikan vaihdoksista/ piilottelusta lannistunut, niin päättikö nainen väsyneenä sitten taas kerran kohdata Shkupollin ja toivoi miehen muuttuvan?

En tiedä tuosta sairauspäivärahasta tai eläkeasiasta enempää.. täytynee kaivella hieman, mutta Härkä: kyllä reilut 1800 euroa kuussa!!
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja maija » La Tammi 02, 2010 6:42 pm

Kiitos taas kaikille, jotka olette ehtineet päivittää uutisia tännekin. Tosiaankin täällä tuntuu olevan paljon helpompi tuoda esiin erilaisia näkemyksiä, kun kanssakirjoittajat eivät ole heti vaatimassa tilille pienimmästäkin eri mieltä olemisesta.

Tuossa härän mainitsemassa Länsi-Savon jutussa kerrottiin näköjään se Espooseen muuton ajankohtakin, mitä ennätin jo kysellä. Tarkka sanamuoto artikkelissa oli, että "kumpikin muutti 2000-luvun puolivälin jälkeen Mikkelistä Espooseen".

Vaan kumpi muutti ensin? Ibrahim perheineen vai Minna P.? Samaisesta Länkkärin artikkelista kun saa sen käsityksen, että Ibrahimilla olisi jo Suomeen tullessaan ollut tuo albaaniperheensä...

BTW: Mikäli tuonne minfoon postatut nimitiedot Ibrahimin vaimosta pitävät paikkaansa, niin ainakin hän näyttäisi sopeutuneen suomalaiseen yhteiskuntaan hyvin ja luoneen laajan sosiaalisen verkostonkin. Facebook-ystävissään kun näytti olevan viitisenkymmentä supisuomalaistakin, lukuisien albaanitaustaisten ihmisten lisäksi. Silmiinpistävää heidän joukossaan kuitenkin miespuolisten FB-kavereiden vähäisyys, verrattuna suomalaisiin FB-käyttäjiin siis. Kertookohan tämäkin siitä, kuinka kovassa kurissa ja nuhteessa Ibrahim on vaimonsakin pitänyt.
Tottijärven Tolppa
Posts: 224
Joined: Thu Nov 17, 2011 2:26 pm
Location: Pirkanmaa

Re: Joukkoteloitus Sellossa by Ibrahim Shkupolli

Post by Tottijärven Tolppa »

Kirjoittaja härkä » La Tammi 02, 2010 9:24 pm

Huomisessa Länsi-Savossa tulee olemaan tälläinen

http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/l%C3%A ... 16928.html

Jollei ole nettiversiossa , niin linkitetään peruskerrottavat huomenna.

Jäi edellisessä postauksessa viittaamatta Doctorin kysymykseen , miten SPR:n pakolaiskeskukset Mikkelin kehitykseen vaikuttivat ?

Kaupunki sai ilmeisesti jonkin verran vuokratuloja SPR:ltä / valtiolta.
Jonkin verran silloin tulleita " pakolaisia " asettui kaupunkiin ja lähikuntiin.
Mikkelin Palloilijat sai hieman myöhemmin hyvän vahvistuksen Shefki Kugista. Nyt A -maajoukkue ja saksan 2- bundesliigan Köblenz , kuten pikkiveljensä Nadzi ( Nimi voi olla väärin )

Pakolaiskeskus saattoi kylvää ulkomaalaisvastaisuutta ja johtaa siihen , että Mikkeli oli Joensuun ohella vuosituhannen vaihteessa pahimpia skini kaupunkeja suomessa.
Hotelli Varsavuori tuhoutui ko. aikana niin huonoon kuntoon , että sen kunnostaminen taitaa olla mahdotonta.
Se oli viime vuodet ollut venäläisomistuksessa , ennen sulkeutumista 2007 , mutta sen laatutaso ei ollut kelvannut venäläisturisteille. He kun hakevat hyvää tasoa nykyään.

Mitään monikulttuurista Mekkaa ei siis toimenpide Mikkelistä aikaansaanut.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Su Tammi 03, 2010 10:27 am

Tiiviste LÄNSI-SAVON jutusta 3,1

Varsavuoressa oleskelun jälkeen Shkupolli ja perheensä saivat asunnun Mikkelin Laajalammen kaupunginosasta.
Vuonna 1993 S erosi silloisesta vaimostaan , kosovolaisesta.
Heillä oli kolme lasta silloin.
Samoihin aikoin S tutustui ex-naisystäväänsä , eli uhriin.
Suhde jatkui vuoteen 1999 asti, jolloin S muutti Espooseen.

S palasi Mikkeliin ,jolloin uhri puolestaan muutti Vantaalle.
Syy oli eroon pääseminen S:stä.
S sai uhrin osoitteen selville , jolloin uhri palasi taas Mikkeliin.
Vuonna 2003 S tuomittiin naisen pahoinpitelystä Mikkelissä , ja sen jälkeen sai ensinmäisen läh.kiellon.
S haki suomen kansalaisuutta , muttei saanut rikostaustan vuoksi.
Vuonna 2007 uhri muutti Espooseen , ja vuoden 2008 alussa nainen muutti asumaan Shkipollin luo Espossa.
2008 helmikuussa S kävi kotimaassaan ja 4 :n haastattelu tehtiin.
Myöhemmin samana vuonna tiet erosivat taas, ja S sai lähetymiskielto numero kakkosen , koskien myös uhrin Mikkelin kesäasuntoa.
S ei kieltoa noudattanut.
Samaan aikaan saatettiin antaa läh. kielto myös Sellon Prismaan , tämä on oma olettamus.

Itse artikkelissa on haastateltu mm . paria naista , jotka kommentoivat lähestymiskieltoasiaa yleisellä tasolla. Ja miestä , jonka serkkutyttö on myös Sellossa töissä.
Siitä ei ole sen kummempaa kerrottavaa.

Muistan nyt muuten tuon Shkupollin Sierran. ( Ehkä siksi , että minulla oli ollut 80 - luvulla samanlainen auto. )
Ihmettelin , että onpa ihmeen lyhyt norjalaiseksi, eräällä parkkipaikalla.
Tai sitten sitä ajoi joku Shkupollin kaveri ??????????

Tuo ????????????? - rivi saa Ailarin kommentoimaan asiaa !!!!!!!
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Ailar » Su Tammi 03, 2010 11:56 am

Nyt vasta luin tuosta Julietin postaamasta sairauspäiväraha-asiasta. Miten helkkarissa sille ukolle on myönnetty noin iso päiväraha? Onko se tosissaan tehnyt jotain töitäkin männävuosina sen lisäks, että juoksi vahtimassa naisystäviään? Vai maksetaanko siitäkin hommasta sairauspäivärahaa, jos alkaa terveys rempata? Vai onko siinä todella joku albaanilisä?

Sun Härkä kannattaa tarkistaa ennen eläkehakemuksen lähettämistä, että ootko tarpeeks suuhannu naisten perässä, muuten eläke voi jäädä alakanttiin.

Härkä: Eikö olekin valtaisa vaikutus sun kysymysmerkkirivistölläs? Jopa minuun - puhumattakaan sinusta!
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Juliet Jones » Su Tammi 03, 2010 12:04 pm

Härkä, Ailar.. villi veikkaukseni tuosta pitkästä sairauslomasta ja suuresta sairauspäivärahasta: sotatraumat. Tuollaisiahan on varmasti mieluusti todennettu useallakin joko tilapäisesti tai pitkäkestoisesti työkyvyttömyydestä kärsineellä maahanmuuttajalla.. vai mitäpä sanoo arvoisa Tohtori?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Ailar » Su Tammi 03, 2010 12:38 pm

Juliet Jones kirjoitti:
Härkä, Ailar.. villi veikkaukseni tuosta pitkästä sairauslomasta ja suuresta sairauspäivärahasta: sotatraumat. Tuollaisiahan on varmasti mieluusti todennettu useallakin joko tilapäisesti tai pitkäkestoisesti työkyvyttömyydestä kärsineellä maahanmuuttajalla.. vai mitäpä sanoo arvoisa Tohtori?
Mutta miten ne sotatraumat vaikuttaa siihen sairauspäivärahan suuruuteen? Sen ymmärrän, että jos latvapäästä heittää, niin voi saada sairauslomaa, mutta tää päivärahan suuruus ???????????????????? (huomaa Härkä ?-merkkien määrä )
Varmaan monella suomalaismiehelläkin on vielä vuosikymmenten jälkeen traumoja ja fyysisiäkin vammoja kokemistaan sodista ja he kitkuttelevat onnettoman kansaneläkkeen turvin.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja maija » Su Tammi 03, 2010 1:17 pm

Mä näköjään keskityn näissä surmajutuissakin enempi ihmisten välisiin suhteisiin. Kun nyt olen tyytyväinen siitä, että viimeinkin tuli selväksi nuo Shkupollin perhesuhteet siihen albaaniperheeseensä. Kun aiemmista uutisoinneista sai semmoisen kuvan, että Shkupolli olisi ollut edelleenkin/koko ajan naimisissa, mutta niinhän ei siis ollutkaan, jos albaaniperheestä on erottu jo 1993.

Hatunnosto tuolle albaanivaimolle, joka on kolmen pienen lapsen kanssa uskaltanut erota ja saanut luoduksi itselleen ja lapsilleen uuden elämän vieraassa kulttuurissa!
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Juliet Jones » Su Tammi 03, 2010 6:17 pm

Mutta miten ne sotatraumat vaikuttaa siihen sairauspäivärahan suuruuteen? Sen ymmärrän, että jos latvapäästä heittää, niin voi saada sairauslomaa, mutta tää päivärahan suuruus ???????????????????? (huomaa Härkä ?-merkkien määrä )
Varmaan monella suomalaismiehelläkin on vielä vuosikymmenten jälkeen traumoja ja fyysisiäkin vammoja kokemistaan sodista ja he kitkuttelevat onnettoman kansaneläkkeen turvin.

Emmie tiijä.
Kirjoitin tosi ajattelemattomasti.. siis ajatus oli, että kun kyseessä on hyväkuntoiseksi kuvattu ns. parhaassa iässään oleva mies, on ihme jos yleensä minkään fyysisten vaivojen vuoksi saikulle pitkäksi aikaa päätyy.. ja hakemaan työkyvyttömyyseläkettä ellei kyse ole psyykkisestä ongelmasta. No, nyt kuitenkin kun miettii uudestaan, niin vakuutusyhtiön maksama (korkea) päiväraha voisi tarkoittaa kahta asiaa: työtapaturmaa, josta maksettava päiväraha lasketaan palkkatulojen perusteella.. tai vapaaehtoisesti henkilön itselleen ottamaa henkilövakuutusta, jonka piiriin se sotatraumakin voisi kuulua esimerkiksi aktivoituessaan myöhemmin jonkin muun tapahtuman seurauksena.
Muutamilla yrityksilläkin on henkilöstölleen hieman tavallista kattavammat vakuutukset.. onkohan Inexilla?

Super TerveysturvaA A A Super Terveysturva -vakuutus on yrityksille, jotka haluavat tarjota avainhenkilöilleen varsin kattavan turvan sairauksien ja tapaturmien varalta. Super Terveysturva -vakuutuksen turvin sairastunut pääsee nopeasti lääkärin tutkittavaksi ja hoitoon itse valitsemaansa hoitolaitokseen. Kaikki vakuutetut saavat asiakaskortin, joka mahdollistaa vaivattoman toiminnan Pohjolan hoitolaitoskumppanien kanssa
Yrityksen avainhenkilön tai yrittäjän äkillinen sairastuminen tai loukkaantuminen tapaturmassa vaikuttaa aina yrityksen toimintaan. Sairauden tai tapaturman aiheuttamat hoitokulut voivat myös olla yllättävän suuria.
Super Terveysturva -vakuutus korvaa sairauden tai tapaturman aiheuttaman vamman tutkimuksista ja hoidoista aiheutuneita kuluja, kuten esimerkiksi lääkärin määräämät lääkkeet, leikkaushoidot ja erikseen määritellyt kuntoutustoimenpiteet. Vakuutuksesta korvataan myös sairaalan hoitopäivämaksut. Vakuutetulla ei ole omavastuuta.
Lisäksi Super Terveysturva -vakuutus sisältää kriisiturvan, kun vakuutettavia on vähintään 10 ja vakuutus otetaan ryhmävakuutuksena. Kriisiturva mahdollistaa psykologin tai muun ammattihenkilön pitämät ryhmämuotoiset kriisiterapiatilaisuudet, kun yrityksen henkilöstöä on kohdannut työtehtävissä sattunut kuolemantapaus tai työpaikalla on aloitettu yt-neuvottelut.
Ennakoi henkilöstön työkyky
Vakuutukseen voidaan ottaa lisäturvaksi terveystarkastusturva. Terveystarkastusturva mahdollistaa ennakoivan sairaanhoidon ja sairauksien havaitsemisen niiden aikaisessa vaiheessa. Turva korvaa mm. diabeteksen, verenpainetaudin, rasva-aineenvaihduntahäiriön, suolisto-, rinta-, kohdunkaula- ja eturauhassyövän sekä psyykkisen sairauden ennaltaehkäisevät tutkimukset.
Ohjeet sairastuneelle
Sairastunut varaa ajan lääkärille joko Pohjolan hoitolaitoskumppanille tai itse valitsemaan hoitolaitokseen. Hoitolaitoksessa tulee esittää henkilöllisyystodistus, vakuutuksen asiakaskortti, voimassaoleva Kela-kortti sekä Pohjolan lähettämä vakuutetun turvaselvitys. Kun vakuutettu on esittänyt asiakaskortin turvaselvityksineen sekä Kela-kortin Pohjolan hoitolaitoskumppanille, hoitolaitos voi vähentää kuluista Kelan korvausosuuden ja suoralaskuttaa Pohjolaa vakuutuksesta korvattavien sairaanhoitokulujen osalta. Mikäli hoitolaitos ei voi vähentää Kelan korvausosuutta tai hyväksyä asiakaskorttia, sairastunut maksaa hoidon kulut ensin itse ja hakee sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset Kelasta. Tämän jälkeen vakuutetttu voi hakea korvausta kuluista lähettämällä korvaushakemuksen Pohjolaan. Kulut vakuutettu saa takaisin omalle tililleen. Korvaushakemuksen voi useimmissa tapauksissa tehdä myös puhelimitse soittamalla puhelinnumeroon 0303 0303 ja valitsemalla valikosta 125
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » Su Tammi 03, 2010 6:18 pm

Juliet Jones kirjoitti:
Härkä, Ailar.. villi veikkaukseni tuosta pitkästä sairauslomasta ja suuresta sairauspäivärahasta: sotatraumat. Tuollaisiahan on varmasti mieluusti todennettu useallakin joko tilapäisesti tai pitkäkestoisesti työkyvyttömyydestä kärsineellä maahanmuuttajalla.. vai mitäpä sanoo arvoisa Tohtori?

Niih, mutta jos perusteena ovat sotaisat traumat, niin missä on se paperi, jossa ovat todisteet sodasta - joko itse sotilaana ja/tai kohteena olemisesta? Poliisilla ei (vielä) ole todisteita siitä oliko murhaajalla sotilastaustaa. Mieluusti siitä vaietaan jos on, sillä pakolaisten vastaanotto sekä sukujen yhdistäminen lähtee asetelmasta uhri, vainon kohde, syytön, toisinajattelija tms.

Poliitikot, kansalaisjärjestöt, SPR ja SDP ummistavat silmänsä siltä, että joku näistä tänne saapuvista olisi koulutettu tappaja, joka on surmannut, raiskannut ja kiduttanut ihmisiä. Sellainen ajatus ei yksinkertaisesti mahdu heidän ajatusmaailmaansa. Asiasta ei edes puhuta.

Tottakai moni meistä käyttää ja käyttäisi järjestelmää hyväkseen niin paljon kun vaan kehtaa, keksii ja kerkeää. Kyllähän maahanmuuttajille (kaikki ryhmät saman sanan alle tungettuina) hyvinkin nopeasti kerrotaan että millaisia "ilmaispalveluja", etuisuuksia, sairaslomia, sairaseläkkeitä, kuntoutusrahoja sun muita on tarjolla. Voi olla - en tiedä - että jokin sosiaaliviraston, kelan tai jonkun muun tahon mittari käy tälle mainitulle ryhmälle herkemmällä asteikolla ja kun tarinan uskottavuutta ei voida todeta, niin tehdään kuin tuomioistuin; ratkaistaan asia syytetyn - tässä tapauksessa tarinan kertojan - eduksi.

Jos näin olisi, niin se on käänteistä rasismia ja tietyn ihmisryhmän suosimista muiden kustannuksella. Asian toteennäyttäminen on mahdotonta.

Mitä tulee murhaajan taustaan, niin toki sukulaisten kuin myös kosovolaisjärjestöjen taholta moiset yhteydet väkivaltakoneistoon kielletään; "ei me, mutta ne muut" - periaatteella. Somaliastakin on tullut jo moneen maahan niin monta kymmentä tuhatta pakolaista (viatonta), että kohta siellä ovat jäljellä enää pelkät roistot...

Kunniamurhaaja Shkupolli - siis jossain mielessä sellainen, vaikka meediassa puhutaan mustasukkaisuusmurhasta ja laajennetusta itsemurhasta - toimi sotilaallisesti ja olisi tarvittaessa ampunut myös hänen toimiaan estämään pyrkineen ihmisen. Näin oletan.

Mustasukkaisuuden vuoksi tapetaan Suomessa paljon ihmisiä. En - ainakaan nyt vanhemalla iällä - voi ymmärtää moista omistamisen halua. Mistä ihmeestä sellainen tulee ja eikö sellaiseen tautiin tehoa minkäänlainen järkipuhe? Aikuinen ihminen (useimmiten mies) itkee naisen (miehen) perään, vainoaa tekemisiään ja tekemättä jättämisiään, valvoo puheluita, tekstiviestejä, päättää kenen kanssa saa puhua, ketä tavata... Vakava asia, mutta jotenkin niin säälittävää. Miehen puolelta syyttely johtaa helposti ns. huoritteluun, (yhdynnän ilojen kokemista useamman miehen kanssa, joko maksua vastaan tai pelkästä antamisen ilosta. Toim. huom!). Se on mustasukkaisuuden ydin.

Vuonna 1992 tilastoitujen henkirikosten syiden ykkötilalla oli alkkoholi. Kakkostilan jakoivat mustasukkaisuus ja kosto. Mustasukkaisuus ei parane iän myötä. Toki muistamme niin ikään vuonna 1992 julkaistun kirjan "Levoton vanhuus", jossa pohdittiin syitä vanhusten parisuhdeväkivallalle; alkkoholin käyttö, mustasukkaisuus, mielenterveydenongelmat sekä lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät traumat. Kun yhdistetään lievä vainoharhaisuus, yletön alkkoholin nauttiminen ja mustasukkaisuus, niin lopputulos on sangen murheellinen.

Ohessa ehkä ns. perinteinen mustasukkaisuussurma:
Mies pahoinpiteli vaimonsa kuoliaaksi
Toivakkalainen mies pahoinpiteli vaimoaan maanantaiaamuna nyrkeillä niin pahoin, että vaimo myöhemmin kuoli saamaansa kallovammaan sairaalassa. Poliisi hälytettiin paikalle noin kello kahdeksan. Nainen oli tuolloin tajuton, ja hänet vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan. Teon syynä on ilmeisesti mustasukkaisuudesta juontunut riita. Nainen oli syntynyt 1955. Vuonna 1953 syntynyt aviomies on Vaajakosken poliisin hallussa. HS 8.6.1994

On harvinaista, että mustasukkaisuusväkivaltaa tehdään jonkun työpaikalla - kuten Sellossa kävi. Tai oliko se kosto ja mustasukkaisuus yhdistettynä. Käsi kädessä kun nuo kaksi syytä usein kulkevat. Mieleen palautui aikaisempi tapaus: Maanantaina 17. toukokuuta 2004 Vantaan Tikkurilassa 32-vuotias Abu Saleh Ayman puukotti erään autoliikkeen henkilökuntaan kuuluvaa 28-vuotiasta miestä tämän työpaikallaan. Uhri yritti paeta nähdessään palavakatseisen Aymanin, mutta tuupertui tämän veitseniskuihin. Uhri oli Aymanin entisen naisystävän nykyinen miesystävä.

Ayman tuomittiin tapon yrityksestä viideksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen huhtikuussa 2005.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Su Tammi 03, 2010 11:55 pm

Ööh, tota mistä te tiedätte paljon se sai sairaspäivärahaa? Äkkiseltään en löytänyt tietoa mistään. Sairaspäivärahahan on suhteutettu ansioihin se ei riipu sairaudesta tai sairauden laadusta.. Sairaspäivärahaa saa jonkun tietyn X -määrän, jonka jälkeen se muuttuu kuntoutustueksi (eli määräaikaiseläkkeeksi). Oletettavasti Shkupolli oli työkykyinen, koska oli Inex Partnerssilla töissä. Yleensä uusille työntekijöille tehdään työterveystarkastus. Tosin se nyt on varsin naurettavaa tasoa. Eli siinä nyt tuskin sotatraumat tulee esille.

Eräs tuttu on töissä samaisella Inexillä ja siellä on kuulemma hyvin paljon ulkomaalaisia töissä. Herrat huvittelevat mm. ajelemalla trukkirallia, kun muita duuneja ei ole.

----

Pastean tähän myös osan tuonne maahanmuuttajaketjuun kirjoittamastani viestistä, koska se koskettelee tätä tapausta.

Minua lähinnä huvitti ja ihmetytti Vanhasen blogikirjoitus, syystä että hän on tämän maan pääministeri! Olettaisin hänen pääministerinä viimekädessä kantavan vastuuta ja tietävän, miksi Shkupollin kaltaiset kaverit, joita on monia muitakin saavat jäädä maahan. Minusta hänen asemassaan ei tulisi ihmetellä ja kysellä, vaan kantaa vastuuta.

Aivan vastaavaa:Miksi Kaisaniemen puistossa joukkoraiskanneet somalimiehet saivat jäädä Suomeen?

Miksi meillä vaietaan kunniarikollisuudesta ja sen uhasta? Tiedetään, että Suomessakin piilottelee naisia, jotka pelkäävät suvun kostoa. Tiedetään, että mm. Irakin alueelta tulleita naisia pakenee, jopa Ruotsista Suomeen piilottelemaan, jotta suku ei teurastaisi. Miksi vainoaminen on lain puitteissa edelleen sallittua? Kun näistä asioista ei puhuta, ne eivät ole kovinkaan ison kansanosan tiedossakaan.

Mielestäni myös tämä Minna Pulkkiseen kohdistunut vainoaminen ja murha olivat kunniarikollisuudeksi luettavissa. Mies ei kestänyt, että Minna tahtoi uuden elämän ilman häntä, joten hän tappoi. Uskallan reilusti veikata, ettei kyse ole yhdestä ainoasta tapauksesta Suomessa, jossa suomalaisnainen on ihastunut ulkomaalaiseen mieheen ja joutuu kestämään vuodesta toiseen miehen uhkailua.

Mielestäni olisi myös aiheellista pohtia muun yhteisön vastuuta. On selvinnyt, että monet tiesivät uhkailusta, miksi kukaan ei tehnyt mitään? Vasta nyt on suut avattu, kun viisi viatonta on menettänyt henkensä. Kuinka paljon meillä onkaan tätä, että tiedetään naapurin ukon pahoinpitelevän eukkoaan, mutta kukaan ei puutu asiaan, katseet käännetään pois ja vaietaan. Suut aukeavat vasta sitten, kun veriteko on jo tapahtunut.

Olen itse myös elänyt painajaismaisessa suhteessa nuorena. Mies tosin oli suomalainen. Tiedän miten vaikeaa on päästä eroon mustasukkaisesta persoonallisuushäiriöisestä miehestä, siksi ystävien, tuttavien, sukulaisten ja vaikka ventovieraidenkin tuki ja apu ovat siinä tilanteessa äärimmäisen tärkeitä. Jos mustasukkaisuus, viha ja väkivalta olivat mieletöntä suhteessa, se lisääntyi vielä monenteen potenssiin, kun ero tuli. Siinä oli vaihdettava, osoite, puhelinnumero, jopa asuin maa joksikin aikaa.

Mielestäni ainoa edes vähän järjellinen avaus tämän Sellon ampumatapauksen osalta on ollut Tuija Braxilta, joka sanoi että mahdollisesti lähestymiskieltoon asetetut voitaisiin myös laittaa ns. pantavalvontaan. Tuo on kuitenkin edelleen "ehkä mahdollisesti" -asteella. Jota en sitäkään laske vielä minkäänlaiseksi vastuun kantamiseksi.

Anne Holmlundin olisi aika jo erota. Hänen virkakaudellaan on tehty jo kolme järjetöntä veritekoa (massamurhaa) ja mitään ei tunnu tapahtuvan asioiden muuttamiseksi.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Ma Tammi 04, 2010 10:19 am

http://www.lansi-savo.fi/Etusivu/hs_esp ... 19017.html

Tässä pikaisesti ja kiireessä eräs kommentti asiasta.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Ma Tammi 04, 2010 2:37 pm

Sellon Prisman työntekijät muistivat menehtyneitä työtovereitaan tänään kahdeksalta aamulla, minkä jälkeen kaupan avaamisesta keskusteltiin. Työntekijöiden edustajat ja kaupan johto vakuuttivat myöhemmin, että kauppa haluttiin yhdessä tuumin avata asiakkaille.

- Hyvin pienin askelin, myyntipäällikkö Minna Rekilä kuvasi maanantaiaamun tunnelmaa.

Tiiminvetäjä Juha Pitkonen Prismasta kertoi, että kriisiapu, jonka antaminen jatkuu vielä, on ollut riittävää. Hänen tiiminsäkin halusi palata töihin.

- Asiantuntijoiden mukaan arjen rutiinit ovat hyväksi surutyölle, Hok-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi totesi maanantaiaamuna.

Osa Sellon Prisman työntekijöistä ei kuitenkaan pysty vielä tulemaan töihin normaalista. Kaikissa S-ryhmän toimipisteissä järjestettiin tänään kello kahdeltatoista hiljainen hetki Sellon tragedian johdosta.
Työntekijät olivat vaiteliaita, mutta pitivät vielä jatkuvaa kriisiapua riittävänä.

http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 8_es.shtml

----
Shkupollin ex-naisystävällä oli turvamies

Perhe järjesti miesystävänsä uhkailemalle naiselle turvamiehen 1990-luvun alkupuolella.


Asiasta kertoi viikonloppuna sanomalehti Länsi-Savo.

Uhkaileva ja pahoinpitelevä mies oli Ibrahim Shkupolli, joka lopulta surmasi entisen naisystävänsä ja tämän neljä työtoveria uudenvuodenaattona Espoossa.

Maanantain Ilta-Sanomien haastattelussa turvamies Jukka Penttinen, nykyisin vartiointiyrityksen johtaja, sanoo perheen olleen hyvin huolissaan naisen parisuhteesta.

- Minulle jäi sellainen kuva, että he tiesivät jo silloin, miten tämä juttu tulee päättymään.

Penttinen toimi naisen turvamiehenä muutamien vuosien ajan. Shkupollin kanssa hän oli tekemisissä muutaman kerran, tosin muissa vartiointitehtävissä.

Penttinen kuvailee Shkupollia Ilta-Sanomille kohteliaaksi mieheksi, joka tottelee käskyjä.


http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 8_es.shtml

----

Sellon surmaajan epäiltiin järjestäneen laittomia maahanmuuttajia Balkanin alueelta, kertoo Ilta-Sanomat.


Nyt rikostutkinta kuitenkin raukeaa Shkupollin osalta. Muiden epäiltyjen osalta tutkinta jatkuu.

Tapausta tutkii krp.

- On ollut muutamia henkilöitä epäiltyinä tällaisesta toiminnasta, ja Shkupolli oli yksi heistä, rikosylikomisario Tero Haapala vahvistaa Iltalehdelle.

Rikosnimike on laittoman maahantulon järjestäminen. Erityisen laajasta toiminnasta ei ole kyse.

- En puhuisi mistään liigasta, Haapala sanoo.

Ilta-Sanomien mukaan toiminnassa on ollut kuitenkin piirteitä ammattimaisesta toiminnasta tai taloudellisen hyödyn tavoittelusta.

- Suomeen ei ole tullut vain läheisiä tai sukulaisia, lehden poliisilähde luonnehtii.


http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 1_es.shtml

----

"Rasmus painoi ampumahaavaa kädellään"
Lapsiperhe tulituksen keskellä


Pikkutytön äiti seurasi vierestä, kun perheen isä yritti pelastaa päähän ammuttua miestä.

Perheenlisäystä odottava, pelastusalan tehtävissä työskentelevä Suvi oli joukkomurhan aikaan Sellon Prisman hedelmäosastolla. Hän seisoi kaksivuotiaan tyttärensä kanssa vieressä, kun ensimmäistä uhria ammuttiin. Hänen aviomiehensä Rasmus yritti pelastaa vuonna 1969 syntynyttä elektroniikkaosaston esimiestä.

http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 7_es.shtml

Olen itse nähnyt itänaapurissa, Viipurihotellin edustalla vastaavanlaisen telotuksen. Kaikki oli hetkessä ohi. Suomalaisia ei päsätetty auttamaan uhria. Siinä kerkesi piirtymään verkkokalvoille vain se, että kaveri tuli alas kadulle (vastapäisestä asuintalosta) ohi ajoi Lada josta ammuttiin - seuraavaksi kaveri makasi verilammikossa kadulla. Nou cän do. Ei siinäkään olisi mitään ollut tehtävissä. Siinä todellakin tuli ensin elokuvamainen fiilis, että tämä ei ole totta. Venäläiseen tapaan uhri makasi kadulla useamman tunnin peittämättömänä... eihän kuolleilla ole kiire minnekään Venäjän maalla.

Varsin kauan nuo surmat varmaan kummittelevat silminnäkijöiden mielessä, mutta aika onneksi armahtaa ja muistikaan ei aina tallenna ihan kaikkea.

----

Onko jollakulla Ilta-Sanomien paperiversiota? Siinä kerrotaan, että Minnan piti muuttaa jonnekin? Kerrotaanko mihin?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Ma Tammi 04, 2010 2:41 pm

Mitä Shkupolli teki ennen ja jälkeen surmien?
Maanantai 4.1.2010 klo 14.03

Poliisi pyytää yhä vihjeitä Sellon surmista epäillyn liikkeistä.

Espoon surmien tutkinnassa keskitytään jatkossa tapahtumien kulun ja taustojen selvittämiseen.

Poliisilla on selkeä kuva kauppakeskus Sellon tapahtumista, mutta viidestä murhasta epäillyn Ibrahim Shkupollin liikkeissä ennen ja jälkeen Selloa on vielä aukkoja.

Tekojen motiivia ei toistaiseksi ole kyetty varmistamaan, mutta todennäköisesti se liittyy epäillyn ja hänen entisen naisystävänsä suhteeseen.

Keskusrikospoliisille voi edelleen ilmoittaa tutkintaan liittyviä tietoja ja vihjeitä. Poliisi toivoo erityisesti silminnäkijähavaintoja keskiviikkoillan ja uudenvuodenaaton aamupäivän väliseltä ajalta Espoon Ruutikadulta, jossa surmattu naishenkilö asui, sekä Shkupollin liikkeistä hänen poistuttuaan Sellosta uudenvuodenaattona.

Krp:n vihjepuhelimeen numeroon 071 878 6891 voi soittaa arkisin kello 8-16 välisenä aikana. Sähköpostilla tietoja voi lähettää osoitteeseen [email protected]. Sellon tapahtumista ei tarvitse enää ilmoittaa, koska niistä poliisilla on riittävästi tietoa.

Tutkinta jatkuu nyt asiaan tavalla tai toisella liittyvien henkilöiden kuulusteluilla. Taustoja selvitetään myös kansallisille ja kansainvälisille viranomaisille tehtävillä kyselyillä. Myös epäillyn käyttämän aseen alkuperän selvittely jatkuu.

http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 7_es.shtml
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Juliet Jones » Ma Tammi 04, 2010 5:47 pm

EastLondon kirjoitti:
Ööh, tota mistä te tiedätte paljon se sai sairaspäivärahaa? Äkkiseltään en löytänyt tietoa mistään. Sairaspäivärahahan on suhteutettu ansioihin se ei riipu sairaudesta tai sairauden laadusta.. Sairaspäivärahaa saa jonkun tietyn X -määrän, jonka jälkeen se muuttuu kuntoutustueksi (eli määräaikaiseläkkeeksi). Oletettavasti Shkupolli oli työkykyinen, koska oli Inex Partnerssilla töissä. Yleensä uusille työntekijöille tehdään työterveystarkastus. Tosin se nyt on varsin naurettavaa tasoa. Eli siinä nyt tuskin sotatraumat tulee esille.


Lauantai IS- paperissa oli juttua, reilut 1800 euroa kuukaudessa.. Mielenkiintoinen juttu tuo sairauspäiväraha, kaikenkaikkiaan.

Tämän päiväisessä IS:ssa oli Minnan muuttoaikeista, olisi kuulemma viettänyt vuodenvaihteen juhlaa jo uudessa kodissaan. Paikkaa ei kerrottu.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Ma Tammi 04, 2010 8:45 pm

Sain " puskaradio " tietoja.

Ensinnäkin surmattu Minna olisi tämän tiedon mukaan ollut aloittamassa seurustelua yhden Prismassa surmatun miehen kanssa.
( Olisiko suunniteltu muutto tähän seikkaan liittynyt ???. )

Toiseksi , silloin surmapäivänä oli tiettyjä henkilöitä haettu Mikkelissä poliisin toimesta turvaan , sen jälkeen kun veriteot olivat tapahtuneet.
Eräitä henkilöitä oli haettu jopa työpaikoiltaan.
Shkupolli oli uhkaillut useita henkilöitä.

Monet ihmiset olivat olleet tietoisia näistä uhkauksista.

Sitä tässä nyt kyllä kovasti ihmettelen , kun näinkin paljon on viitteitä ja uhkakuvia ollut , miksei kukaan tehnyt mitään ????
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Ma Tammi 04, 2010 9:39 pm

Tällaisia olivat Sellon ammuskelussa kuolleet


Espoon torstaisessa ammuskelussa kuoli neljä Sellon Prisman työntekijää. Lisäksi Ibrahim Shkupolli surmasi ex-puolisonsa ja itsensä.

Sellossa kuoli kolme miestä ja yksi nainen. Miehet toimivat esimiesasemassa, nainen oli myyntitehtävissä.

1. Ensimmäisenä Shkupolli surmasi Prisman alakerrassa kaupan elektroniikkaosaston 40-vuotiaan myyntipäällikön.

Mies oli perheellinen. Hän oli tullut Prisman palvelukseen pääkaupunkiseudulle 1999. Sitä ennen hän työskenteli Jyväskylässä.

Mukavana ja jämeränä pidetty mies harrasti ainakin jääkiekon seurantaa. Hänen suosikkiseuransa oli HIFK.

2. Toinen ammuskelun kuolonuhri oli Prisman alakerrassa.

34-vuotias mies toimi lihaosaston esimiehenä. Hänellä ei ollut perhettä.

Iltalehden mukaan mies oli juuri lopettanut yövuoronsa kaupassa, mutta oli jäänyt ylitöihin.

Shkupolli poistui miesten surmaamisen jälkeen hetkeksi ulos Prismasta. Hän palasi takaisin muutaman minuutin kuluttua.

3. Kolmanneksi uhriksi joutui 27-vuotias mies, joka toimi urheiluosaston myyntipäällikköharjoittelijana.

Mies oli urheilullinen itsekin: pitkä vaalea mies oli kiinnostunut mm. koripalloilusta.

Shkupollin ex-naisystävä oli Facebookissa miehen kaverilistalla. 27-vuotias oli hiljattain purkanut vuoden 2008 alussa alkaneen kihlauksensa.

Miehen muistoksi perustetuille Facebook-sivuille ex-kihlattu oli jättänyt koskettavat jäähyväiset: "Rakkaudella, ikuisesti".

4. Ampujan neljäs uhri, 45-vuotias vaalea, hoikka nainen oli jokin aika sitten mennyt kihloihin.

Naisella oli edellisestä liitosta kaksi lasta ja hän tuli myös äitipuoleksi kihlatun lapsille.

"Kiitos siitä kaikesta, mitä olit ja teit aina iloinen muistan vieläkin sun aurinkoisen hymyn ja naurun Tulee kova ikävä. Rakkaudella puol tytär", kirjoitti toinen kihlatun lapsista naisen muistosivuilla Facebookissa.

Ryhmän ensimmäisen viestin oli kuitenkin jättänyt naisen oma tytär perjantaina. Siinä on vain yksi sana: "Äiti".

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1853117
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Ti Tammi 05, 2010 11:17 am

Tein uuden avauksen Vapaaseen keskusteluun.

http://www.atfreeforum.com/hejac/viewto ... =hejac#502

En voi kuitenkaan olla pohtimatta täälläkin, miksi Minna lähti vain paria päivää ennen veritekoa Shkupollin kanssa kauppaan, vaikka Shkupollilla oli laajennettu lähestymiskielto eikä hän olisi saanut edes oleilla Pulkkisen asunnon lähettyvillä. Mikä ilmeisestikään ei estänyt Shkupollia sen enempää Minnan kotikulmilla kuin Sellon Prismassakaan.

Olivatko he kuitenkin lähentymässä? ja sitten Minna sanoi jotain sopimatonta, joka johti verilöylyyn. Karmivaa joka tapauksessa.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Ti Tammi 05, 2010 11:58 am

Minna on saattanut hieman aikaisemmin kertoa Shkupollille aikomuksistaan , mahdollisesti tämän yhden surmatus miehen kanssa ?
Yrittänyt kertoa asiaa hyvässä hengessä , ajatellen saada " asian pois päiväjärjestyksestä " ennen suunniteltua muuttoa.

Esimerkiksi silloin sen yhteisen lähikauppa käynnin aikana.
Shkupolli on jäänyt hautomaan asiaa ja sittemmin " pimahtanut ".

Postaan tuohon EL:n avaamaan uuteen keskusteluun lisää , kun mietin mitä sanon.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Ti Tammi 05, 2010 2:37 pm

Härkä niin mut ku, Tero Haapala poliisista on sanonut ettei mitään suhdetta tai romanssinpoikasta ollut uhrien välillä.

- Uhreista vanhin mies oli alun perin jyväskyläläinen ja perheellinen.

- 1975 syntynyt uhri oli poikamies

- 1982 syntynyt uhri oli poikamies

- Naisuhri oli hedelmäosaston myyjä ja myöskin preheellinen.

Kuka noista sitten olisi ollut se "suhde"? 1975 ja 1982 syntyneet on melko nuoria miehiä 40v:lle. Vaikka onhan noita puumanaisia.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Ti Tammi 05, 2010 3:21 pm

Niin London , saattaahan olla , että puskaradiotietoni eiliseltä ei pidä paikkaansa. Tai se on jotenkin matkan varrella muuttanut muotoaan.
Jotenkaan en usko , että ampuja olisi teloittanut nämä ihmiset pelkästään siksi , että he olivat ampujaa Prismasta pois hätistelleet. Eikös tuo ole vartioitten tehtävä ?
Prisman vartijathan tiesivät läh.kiellosta , mtta Sellon yleisvartijat eivät tienneet ??
Se vielä , että olivat erilaisten osastojen päälliköitä ja eri kerroksista. Outoa sinänsä.
Se toinen tieto , että eräitä ihmisiä Mikkelissä oli varoitettu ja jopa haettu turvaan pitää paikkansa.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Ti Tammi 05, 2010 6:15 pm

Juu, eikä sillä kaikkihan on mahdollista.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » Ke Tammi 06, 2010 9:04 am

EastLondon kirjoitti:
Härkä niin mut ku, Tero Haapala poliisista on sanonut ettei mitään suhdetta tai romanssinpoikasta ollut uhrien välillä.

Ei mitään romanssia tarvihe edes olla kun mustasukkainen saa sairaassa mielessään sen käsityksen, että jotain perkeleellistä on menossa. Se jotain on vaikka työasioista keskusteleminen kahden kesken. Kaljalla käynti työkaverin kanssa on mustasukkaisen mielestä selvä merkki salasuhteesta, jossa häntä väheksytään ja kenties häntä jopa ilkutaan. Kyllä tuollainen pitää saada loppumaan...

Outoa tuo, että Minna Pulkkinen oli kuiteskin käynyt tulevan murhaajan kanssa kaupassa niitä muuttolaatikoita noutamassa. Ja miksi hän avasi oven surmaajalleen? Vai oliko tällä avain asuntoon? Saanut sen itselleen jollain ihmeen tavalla. Ehkä tuolloin kun niitä laatikoita kantoivat.

Nyt murhaajan elämästä on paljastunut monia uusia asioita ja tuo lehdistön korostama ja alleviivaama "perheenisä" sana on joutunut vähintäänkin outoon valoon. Murhaaja on sekaantunut ihmissalakuljetukseen, luvattomien aseiden hallussapitoon, uhkailuun, toistuviin liikennerikoksiin yms.

Lainaus Kajaanin Sanomista 4.1.2010:

Mies jätti Kajaanissa suomen kielen kurssin kesken ja ilmoitti lähtevänsä Kosovon vapautusarmeijaan.

Jättänyt suomen kielen opinnot kesken ja uhannut lähteä Kosovon vapautusarmeijaan - sielläkö oli ennen pakolaisstatuksen saamista?

Muistakaa myös tämä: Albaanien ryhmä oli riitaisa erilaisten etnisten taustojensa vuoksi. Miehet äityivät joskus nyrkkitappeluunkin.

Tarkoittaako tämä nyt sitä etnistä syrjintää, minkä kohteeksi moni sanoo Suomessa joutuneensa. Ei vain kerrota, että keiden toimesta...

"Kajaanilaisnainen muistaa Shkupollin röyhkeänä". Siinä suhteessa Shkupolli muistuttaa Itäkeskuksessa päivystäviä somaleita ja Romanian mustalaisia.

"Hänen vaimonsa oli alistettu, ja hän oli usein täysin rahaton". Vieläkö lehdistö korostaa perheenisä - taustaa?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » To Tammi 07, 2010 9:51 am

Shkupollin vanhemmat surun murtamia


Viisi Sellon työntekijää ampuneen Ibrahim Shkupollin vanhemmat pyytävät Ilta-Sanomissa anteeksi poikansa tekoa koko Suomelta.

Espoossa asuvat Ibrahim Shkupollin vanhemmat eivät osanneet odottaa poikansa hirmutekoa, vaikka tunsivatkin hänet hankalaksi persoonaksi. Vanhemmat kertovat Ilta-Sanomissa, että heidän pojallaan oli erimielisyyksiä kaikkien perheenjäsentensä kanssa.

Ibrahim Shkupollin välit omaan poikaan olivat täysin poikki. Vanhempien mukaan heidän poikansa ei ottanut muita ihmisiä huomioon.

Ibrahim Shkupollin vanhemmat ovat surun murtamia. He pyytävät poikansa tekoa anteeksi Sellon tragedian uhrien omaisilta ja koko Suomen kansalta. 79-vuotias isä sanoo, ettei olisi uskonut poikansa voivan tehdä jotain tällaista.

- Se oli hirvittävä teko, jota en hyväksy ollenkaan, toteaa puolestaan kyynelehtivä äiti, joka suree uhrien perheiden kohtaloa. 69-vuotias äiti sanoo surevansa tapahtunutta kuolemaansa asti.

Hauta Kosovoon

Yli 50 vuotta keskenään naimissa olleet Ibrahim Shkupollin vanhemmat kiittävät suomalaisia hyvästä vastaanotosta, kun he joutuivat parikymmentä vuotta sitten lähtemään Kosovosta. Siksi oman pojan hirmuteon pahuus vain korostuu. Äiti ei pysty kuvailemaan tunteitaan muuten kuin toistamalla sanaa huono ajatellessaan poikansa tekoa.

Ibrahim Shkupolli haudataan kosovonalbaanien tapojen mukaan synnyinsijoilleen. Hautapaikka on Pohjois-Kosovossa lähellä Mitrovican kaupunkia. Normaalisti muslimit hautaavat vainajansa vuorokauden kuluessa kuolemasta, mutta Shkupollin ruumis on vielä poliisin hallussa.

Varoitus Mikkeliin - Härän tiedot nyt lehdessäkin...

Kun Sellon ampujan henkilöllisyys selvisi, mutta mies oli vielä tavoittamatta, poliisi ryhtyi varotoimiin Shkupollin entisellä kotipaikkakunnalla Mikkelissä. Ylikomisario Petri Isokuortti kertoo Ilta-Sanomissa, että poliisi soitti eräille henkilöille Mikkelissä ja varoitti heitä Mikkeliin mahdollisesti pakenevasta Shkupollista. Mikkelin poliisi tunsi Shkupollin entuudestaan ja hänen pelättiin uhkaavan joidenkin Mikkelissä asuvien ihmisten henkeä Sellon ampumisten jälkeen.

IL
http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 5_es.shtml
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » To Tammi 07, 2010 9:55 am

Minusta tuo on vahva, kaunis ele, joka osoittaa selkärankaisuutta, jollaista suomalaisten kouluampujien tai ostoskeskusräjäyttelijöiden kohdalla ei ole tavattu.

Tilannetta se ei tokikaan muuta mitenkään. Eivätkä vanhemmat voi olla vastussa yli 40v lapsistaan muutenkaan, toisin kuin ehkä olisi ollut laita näissä kouluammuskeluissa... tosin eipä pidä mennä osoittelemaan ketään. Äärimmäisen vaikeaa on varmaan vanhemmilla jos lapsi tekee tuollaista olipa ikä mikä tahansa.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » To Tammi 07, 2010 9:59 am

Sairas mies

Espoon joukkosurmaaja Ibrahim Shkupolli oli kärsinyt mystisistä kohtauksista jo yli 20 vuotta, mutta hakeutui hoitoon vasta muutamaa kuukautta ennen veritekoja.

Lue torstain 7.1.2010 Iltalehdestä lisää sairaudesta sekä ystävän kuvaus Espoossa uudenvuoden aattona viisi ihmistä ja itsensä murhanneesta Shkupollista.

http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 0_es.shtml
---

Onks jollain ko. papruversio? - Sairas tai ei tekoja ei voi hyväksyä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » La Tammi 16, 2010 9:04 am

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Pol ... 5252168719

Ristiriitainen tilannehan tuo on ollut , jos kerran noinkin paljon on yksissä oltu ennen verilöylyä.
Saas nähdä tuleeko vielä esille mitään , mikä valaisisi työtovereiden ampumista ?
Olisivatko nämä ammutut tulleet yksinkertaisesti puheenaiheeksi entisen pariskunnan keskusteluissa ?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » Su Tammi 17, 2010 1:31 pm

Kun nyt näyttää siltä, että Minna Pulkkinen oli viettänyt aikaa yhdessä tulevan surmaajansa kanssa lähestymiskiellosta huolimatta - toki emme tiedä oliko tuo yhdessäolo vapaaehtoisuuteen perustunutta vaiko pelon aikaansaamaa - niin uhria syyllistämättä voidaan todeta, että hän tavallaan tilasi oman kuolemansa. Otaksun Pulkkisella kuitenkin olleen mahdollisuus soittaa poliisille, että "hakekaa tää mulqvist pois täältä". No, mitä se olisi auttanut. Shkupolli olisi saanut sakot ja nuhteet. Palannut sitten takaisin kämpälle rankaisemaan.

Joku muka-viisas oli telkkarissa julistanut, että mitä se maastapoisto auttaa. Jos haluaa niin tulee takaisin. Ehkä niinkin, mutta sanomallaan hän tavallaan julisti sitä että emme voi tehdä yhtään mitään. Tuohon viisauteen tukeutuen on siis ihan turha tuomita ihmisiä vankilaan, sillä vapautuvat ne sieltä joskus.

Tuon maastapoistamisen turhana kertomisen taustalla lienee suvaitsevaisuus, johon kuuluu, että ne ovat nyt täällä ja meidän tulee sopeutua...

Muistelin, että ei Sellon surma nyt ensimmäinen ollut missä mustasukkainen (entinen) elämänkumppani menee kohteen työpaikalle surma-aikeissa:

"Mies puukotti entisen vaimonsa Urjalassa"

"Mies surmasi puukolla entisen vaimonsa tämän työpaikalla Urjalassa keskipäivällä keskiviikkona. Huittisissa asuva 27-vuotias mies oli tullut tapaamaan eronnutta 25-vuotiasta vaimoaan Laukeelan kylässä olevaan myymälään. Liikkeen takahuoneessa hän löi naista rintaan puukolla kuolettavasti. Surmatyön tekijä pidätettiin tapahtumapaikalla. Pariskunat oli asunut erossa kolme vuotta".

HS 18.9.1975

Ehkä Shkupolli noudatti vanhaa perinnettä; maassa maan tavalla...
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja EastLondon » Ma Tammi 18, 2010 8:11 am

Viimeinen ilta yhdessä

Ibrahim Shkupolli nähtiin usein entisen naisystävänsä seurassa ennen surmatöitä.

Shkupolli nähtiin 42-vuotiaan naisen seurassa vielä viimeisenä iltana ennen torstaita, jolloin Shkupolli surmasi naisen tämän kotona ja sen jälkeen neljä Prisman työntekijää Sellossa.

- He ovat liikkuneet yhdessä sen viikon aikana useissa eri paikoissa ja he ovat olleet yhdessä myös keskiviikkoiltana. He ovat liikkuneet naisen autolla. Heidän ei ole nähty riitelevän eikä mistään häiriökäyttäytymisestä ole havaintoja, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Esa Grönlund keskusrikospoliisista kertoo.

- Sitä emme tiedä, onko nainen ollut miehen seurassa vapaaehtoisesti vai onko yhdessäoloon liittynyt pakottamista. Sellainen kun ei välttämättä näy ulospäin.

http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 8_es.shtml
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Ma Tammi 18, 2010 5:15 pm

Iltalehden printtiversiossa oli lisäksi maininta , jossa

Maahanmuutto virasto on asettanut kiellon , muille kuin ko. jutun tutkijoille , päästä katsomaan Shkupollin tietoja kyseisestä rekisteristä .
Rekisteriin pääsevät normaalisti poliisit , rajavartiomiehet ja tullivirkamiehet.

Näin on estetty pääsy tutkimaan uteliaisuuttaan Shkupollin taustatietoja.
Mitähän niissä lieneekään ???????????????
Tämä oli mainittu tuossaLondonin postaaman jutun yhteydessä itse lehdessä. Netissä sitä ei näy olevan.
Tomittaja sama kuin isossa jutussa.

Ohessa keino päästä eroon asella uhkaajasta

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?14101121
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Pe Tammi 29, 2010 11:14 am

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa ... ain/168667

Näyttää olevan nyt tuokin asia varmistunut . Sckupollin ei koskaan oltu nähty juovan alkoholia Mikkelin ravintoloissa ja hän oli aina autolla liikkeellä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja VoDKa » Pe Maalis 05, 2010 10:50 am

Doctor Lecter kirjoitti:
Kun nyt näyttää siltä, että Minna Pulkkinen oli viettänyt aikaa yhdessä tulevan surmaajansa kanssa lähestymiskiellosta huolimatta - toki emme tiedä oliko tuo yhdessäolo vapaaehtoisuuteen perustunutta vaiko pelon aikaansaamaa - niin uhria syyllistämättä voidaan todeta, että hän tavallaan tilasi oman kuolemansa. Otaksun Pulkkisella kuitenkin olleen mahdollisuus soittaa poliisille, että "hakekaa tää mulqvist pois täältä". No, mitä se olisi auttanut. Shkupolli olisi saanut sakot ja nuhteet. Palannut sitten takaisin kämpälle rankaisemaan.

Joku muka-viisas oli telkkarissa julistanut, että mitä se maastapoisto auttaa. Jos haluaa niin tulee takaisin. Ehkä niinkin, mutta sanomallaan hän tavallaan julisti sitä että emme voi tehdä yhtään mitään. Tuohon viisauteen tukeutuen on siis ihan turha tuomita ihmisiä vankilaan, sillä vapautuvat ne sieltä joskus.

Ihmisiä ei tule toimittaa pois maasta, tai sulkea vankilaan vaan auttaa. Nämä henkilöt ovat uhreja hekin. Monella on väärä lääkitys tai he eivät ole saaneet lääkitystä ollenkaan. Yhteiskunnan tulisikin satsata enemmän rahaa terveydenhuoltoon, eikä ihmisten eristämiseen ja rankaisemiseen. Koulujen terveydenhuoltoon on satsattava selvästi enemmän ja kiinnitettävä huomiota erityisesti lasten ja nuorten henkiseen hyvinvointiin.
Tottijärven Tolppa
Posts: 224
Joined: Thu Nov 17, 2011 2:26 pm
Location: Pirkanmaa

Re: Joukkoteloitus Sellossa by Ibrahim Shkupolli

Post by Tottijärven Tolppa »

VoDKa-vieras kirjoitti:
Ihmisiä ei tule toimittaa pois maasta, tai sulkea vankilaan vaan auttaa. Nämä henkilöt ovat uhreja hekin. Monella on väärä lääkitys tai he eivät ole saaneet lääkitystä ollenkaan. Yhteiskunnan tulisikin satsata enemmän rahaa terveydenhuoltoon, eikä ihmisten eristämiseen ja rankaisemiseen. Koulujen terveydenhuoltoon on satsattava selvästi enemmän ja kiinnitettävä huomiota erityisesti lasten ja nuorten henkiseen hyvinvointiin.

Jaha. Palstalle rantautui suuri joukkomurhaajien ystävä. Oliko myös Hitler uhri?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja VoDKa » La Maalis 20, 2010 7:33 pm

Maza kirjoitti:
VoDKa-vieras kirjoitti:
Ihmisiä ei tule toimittaa pois maasta, tai sulkea vankilaan vaan auttaa. Nämä henkilöt ovat uhreja hekin. Monella on väärä lääkitys tai he eivät ole saaneet lääkitystä ollenkaan. Yhteiskunnan tulisikin satsata enemmän rahaa terveydenhuoltoon, eikä ihmisten eristämiseen ja rankaisemiseen. Koulujen terveydenhuoltoon on satsattava selvästi enemmän ja kiinnitettävä huomiota erityisesti lasten ja nuorten henkiseen hyvinvointiin.

Jaha. Palstalle rantautui suuri joukkomurhaajien ystävä. Oliko myös Hitler uhri?

Itsemurhan ja mielenterveysongelmien, kyllä.

Ja se joka leikkii VoDKaa tällä foorumilla olisi voinut edes vaivautua vastaamaan tuohon kyselyyn, ettei minun tarvinnut Minfon kautta etsiytyä ensin tälle foorumille, sen jälkeen rekisteröityä (huomatakseni vain, että nikkini Minfolta on viety) ja sen jälkeen vielä kommentoida täysin turhaa kysymystä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Josef » La Maalis 20, 2010 7:39 pm

Maza kirjoitti:
VoDKa-vieras kirjoitti:
Ihmisiä ei tule toimittaa pois maasta, tai sulkea vankilaan vaan auttaa. Nämä henkilöt ovat uhreja hekin. Monella on väärä lääkitys tai he eivät ole saaneet lääkitystä ollenkaan. Yhteiskunnan tulisikin satsata enemmän rahaa terveydenhuoltoon, eikä ihmisten eristämiseen ja rankaisemiseen. Koulujen terveydenhuoltoon on satsattava selvästi enemmän ja kiinnitettävä huomiota erityisesti lasten ja nuorten henkiseen hyvinvointiin.

Jaha. Palstalle rantautui suuri joukkomurhaajien ystävä. Oliko myös Hitler uhri?

Hehee, paljonko lyöt vetoa siitä, ettei toi ole sama Vodka ko minfos?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja VoDKa » La Maalis 20, 2010 7:41 pm

Josef kirjoitti:
Hehee, paljonko lyöt vetoa siitä, ettei toi ole sama Vodka ko minfos?

Paras matkija se on toistaiseksi, vaikkakin jotkin sanavalinnat paljastavat vääräksi.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Josef » La Maalis 20, 2010 7:48 pm

kah, johan se ehti ite siihen väliin.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja puunuija » La Maalis 20, 2010 8:37 pm

Ylläpito palauttaa nimimerkin oikealle VoDKalle . ( Menikö oikeinkirjoitus oikein ? )
Dokumentointi edellä , oli sen verran vakuuttava

Otin tämän siksi esille yleisesti , ettei ylläpito voi " suojella " esim. minfon nimimerkkejä. Emmehän kysy sotua .
puunuija
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Finn. » La Maalis 20, 2010 8:58 pm

Nimimerkki "Godlike" pääsee nyt sisään nimimerkillä "VoDKa" ja vanhalla salasanallaan.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja VoDKa » La Maalis 20, 2010 9:26 pm

Finn. kirjoitti:
Nimimerkki "Godlike" pääsee nyt sisään nimimerkillä "VoDKa" ja vanhalla salasanallaan.

Suuri kiitokseni myös siihen suuntaan. Ja pahoitteluni tämän ketjun sotkemisesta täysin erillisellä asialla.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » Ke Touko 19, 2010 11:15 am

Esitutkinta valmis: Sellon ampuja valikoi uhrinsa

Poliisin mukaan kauppakeskus Sellon ampuja Ibrahim Shkupolli valikoi uhrinsa Prisman henkilökunnan joukosta. Juuri valmistunut esitutkinta antaa osviittaa siitä, miten valinta tapahtui.
Shkupolli tappoi entisen naisystävänsä teräaseella ja ampui sen jälkeen neljä naisen työtoveria Sellossa uudenvuodenaattona. Lopuksi hän ampui itsensä.
-Jotkut asiat ovat vaikuttaneet siihen, miksi juuri nämä henkilöt valittiin. Syyt liittyvät aikaisempiin tapahtumiin. Ne selviävät pöytäkirjasta, kun se tulee julkiseksi, sanoi rikoskomisario Esa Grönlund keskiviikkona.
Shkupolli ei poliisin tietojen mukaan puhunut kenellekään väkivaltaisista suunnitelmistaan tai jättänyt niistä mitään viestiä. Grönlundin mukaan rikosten motiivi liittyi varmaankin parisuhteen päättymiseen ja mustasukkaisuuteen, mutta varmasti tätä ei voi sanoa.
Shkupollin menneisyyttä yritettiin valottaa myös kansainvälisillä kyselyillä, jotka eivät poliisin mukaan tuoneet selvyyttä motiiviin.
Iltalehti kertoi tiistaina poliisin saaneen jutun tutkinnan päätökseen. Esitutkintapöytäkirja on näillä näkymin tulossa julki ensi viikolla.

http://www.ess.fi/?article=282780 19.5. klo 11:58

Onko kukaan vieläkään kysynyt mikä kosovolaista miestä vaivaa? Muistaakseni sellainen kysymys, että "mikä suomalaista miestä vaivaa"?, esitettiin kun oli tapahtunut jokin suomalaisen miehen suorittama väkivaltaisuus. Aiheesta oli kait jokin keskusteluiltakin tv:ssä...?

Mistä muuten johtuu, että suomalaisista miehistä puhutaan erityisen väkivaltaisina - no okei okei, meillä on henkirikosluvut suht korkealla väkimäärään nähden, mutta ei täällä sentään tapella esim. savolaisten ja karjalaisten välillä etnisistä syistä - kuten joissakin suvaitsevaisten ylistämissä maissa, joissa on jatkuvaa ja jopa vuosisataista vihanpitoa klaanien, sukujen, uskontokuntien sun muiden kummallisten syiden varjolla.

Jopa sinänsä mainio Sofi Oksanen matkusti jonnekin missä ruikutti suomalaisten miesten väkivaltaisuutta. Hyvä puheenaihe sinänsä, mutta jotenkin tuo palava halu syyllistää nimenomaan suomalainen mies siksi pahaksi, on jotenkin ontuvaa. Eivät he ole joukkomurhanneet Serbiassa, Afrikan sarvessa, Sudanissa... Olisikohan noiden maiden miehissä jotain vikaa kun ovat niin väkivaltaisia?

Onkohan missään muualla maailmassa sellaista feminististä miesvihaa kuin Suomessa?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Ke Touko 26, 2010 9:57 am

Koska tästä saatetaan antaa vielä yksityiskohtaisempiakin tietoja , ikäänkuin lämmittelynä :

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Sel ... 5257106396

Aiemminhan kerrottiin , että syy uhrien valikoitumiseen kerrotaan tällä viikolla. Saa sitten nähdä , onko tuo mustasukkaisuus ainoa asia , joka yleiseen tietoon annetaan ?

Ase oli kuitenkin varastettu Norjasta vuonna 1990. Hän oli varmaan tuonut sen mukanaan Mikkeliin saapuessaan.
20 vuotta hän malttoi olla sitä käyttämättä.
( Tosin varmahan tuostakaan ei voi olla. )
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Harriet » To Touko 27, 2010 2:39 pm

Tänään on julkaistu paljon materiaalia Sellon surmista.

ihme kun tuota sekopäätä ei saatu aisoihin, kauhea kohtalo tällä naisella, elänyt vuosia terrorin alla eristyksessä vapaassa maassa eikä virkavallalta apua herunut.
Lopulta hyysäminen sitten johti tällaiseen tragediaan.

Uhkailuja on aina syytä ottaa vakavasti.

Sellon surmaaja naisystävälleen:
Tapan sinut niin että koko maailma muistaa

Torstai 27.5.2010 klo 12.22 (päivitetty klo 13.32)
Krp:n esitutkinta kertoo, kuinka Ibrahim Shkupolli oli jo ennen surmia uhkaillut tappavansa naisystävänsä.



http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/ ... 6_es.shtml
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » To Touko 27, 2010 4:21 pm

Tässä vielä Harrietin postauksen jälkeen julkaistu hätäpuhelu.

Näin kulki dramaattinen hätäpuhelu Sellosta:
"Täällä on ammuttu miestä päähän!"
Torstai 27.5.2010 klo 14.11 Hätäkeskukseen alkoi tulvia avunpyyntöjä joukkomurhan jatkuessa.
- Hätäkeskus.

- Ambulanssi saman tien Prisma Selloon Leppävaaraan. Täällä on ammuttu miestä päähän. Leppävaarankatu 5.

- Odota pieni hetki.

- Soita poliisit hei. Soita poliisille kanssa.

- Tänne tulee koko aika puheluita. Anna tuntomerkkejä tekijästä.

- Musta pipo.

- Joo, eli miestä ammuttu.

- Musta pipo, musta takki.

- Musta pipo, musta takki. Joo minkä ikäinen?

- Se ampui, mä kuulin kaks laukausta, se on tota, näin mä joo se oli tota noin 35-vuotias.

- 35-vuotias, oliko se suomalainen, ulkomaalainen?

- Sillä oli tumma sänki, että saattaa olla, että oli suomalainen tai ulkomaalaisperäinen.

- Missä tää tekijä on tällä hetkellä?

- Täällä Leppävaaran Sellon kauppakeskuksessa.

- Tekijä kauppakeskuksessa, näitkö sä?

- Joo, se on Prismassa ilmeisesti, lähti juoksemaan johki, mutta se tota.

- Prismassa, Minne suuntaan, osaatko sanoa?

- Se lähti kassoille päin ulos menemään.

- Sinne on koko ajan apua tulossa.

- On, tuossa on meidän vartijat paikalla ja.

- Juu, kyllä.

- Juoksi ulos. Ja mä kuulin kaksi laukausta, toinen kuului tuolta lihavälistä, mä en tiedä mitä siellä on sattunut.

- Yksi potilas?

- Yksi potilas joo. Tällä hetkellä. Ootas mä käyn kattoon onko tuolla toisessa päässä sit joku. Mä kuulin kaks pamausta ja tää tuli mä seisoin se oli mun selän takana tää mies, kun se ampui, että mulla on tää oikea korva vähän. Apua on tulossa koko ajan.

- Joo.

- Onks täällä muita? Kuului toinen pamaus tällä puolella.

- Ai toinen pamaus kuului?

- Ennen kun?

- Näetkö sä useampia henkilöitä?

- Ei nyt näy, mut ainoa on tää mies, joka ammuttiin mun taakse. Tuli ihan korvan taakse ja ampui päähän ihan ohimolle tossa vieressä.

- Oota hetki.

- Lääkäri. Täällä on toinen potilas on kuollut jo.

LAUKAUS - LAUKAUS - LAUKAUS -LAUKAUS - LAUKAUS - LAUKAUS - LAUKAUS

- Taas! Kolme pamausta tuli, neljä, neljä pam, viis, kuus, seittemän!

(Miehen puhelu poliisin purkamana, kesto 2,39 min).




Poliisi oli hyvin tietoinen Shkupollin aikeista , koska alkoi välittömästi tapahtuneen jälkeen evakuoida naisystävän sukulaisia Mikkelissä. Oli syytä varautua siihen , että hän toteuttaa uhkauksiaan myös Mikkelin sukulaisten osalta.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » To Touko 27, 2010 6:20 pm

Poliisilla ei ollut aikaa - Sellon ampujan ex-naisystävä haki toistuvasti apua
27.05.2010 - 19:03

Kuva: Jenni Gästgivar - Iltalehti/arkisto

Sellon ampujan entinen naisystävä yritti turhaan saada poliisilta apua. Ibrahim Shkupolli rikkoi lähestymiskieltoa jatkuvasti viime syksynä, kertoi naisen ystävä poliisille esitutkinnassa.

Ilmoitus lähestymiskiellon rikkomisesta kirjattiin syksyllä Espoon poliisissa. Ystävän mukaan Shkupolli jatkoi soittelua ja tekstiviestittelyä, minkä vuoksi nainen otti yhteyttä poliisiin soittamalla ja käymällä paikalla. Naiselle sanottiin, ettei juttua hoitava poliisi ole paikalla. Häneen luvattiin ottaa yhteyttä, mutta näin ei tehty.

Vanhempi konstaapeli kertoi, ettei hän ehtinyt olla yhteydessä naiseen. Konstaapelin mukaan asiassa ei ilmennyt mitään sellaista, joka olisi vaatinut kiireellisiä toimia.

Marraskuun lopulla Shkupolli yritti saada yhteyttä ex-naisystäväänsä toden teolla. Ystävän mukaan hän viipyi naisen pihalla koko yön ja huuteli rakkaudentunnustuksia. Nainen soitti hätäkeskukseen. Sieltä vakuutettiin, ettei hätää ole, koska nainen asui kerrostalossa ja ovi oli kiinni.

Hätäkeskuksen mukaan ei ole ohjeita siitä, miten päivystäjän täytyy toimia lähestymiskiellon rikkomisasioissa. Poliiseja ei ole pakko lähettää, jos asia on muuten hoidettavissa.

Shkupolli oli määrätty lähestymiskieltoon viime vuoden keväällä. Kielto oli voimassa veritöiden aikaan.

Shkupolli oli ennen surmia syyllistynyt Suomessa muun muassa väkivalta-, omaisuus- ja ampuma-aserikoksiin.



Shkupolli halusi maailman muistavan

Shkupolli ja naisystävä olivat välillä yhdessä ja välillä erossa lähes parikymmentä vuotta. Shkupollin sairaalloinen mustasukkaisuus ilmenee useiden todistajien kertomuksista.

Ex-naisystävän sukulaisen mukaan Shkupolli oli mustasukkainen kaikesta, mikä oli naiselle tärkeää. Hän rikkoi naisen tavaroita ja pyrki estämään tämän tapaamiset myös naispuolisten ystävien kanssa. Shkupolli vihasi naisystävänsä työpaikkaa, koska se oli naisen omaa aluetta, jota hän ei pystynyt hallitsemaan.

Todistajien mukaan Shkupolli kävi usein Sellossa tarkkailemassa naista. Hän oli uhkaillut siellä kahta Prisman johtotiimin miestä, jotka hän ampui.

Shkupollin uhkaukset koskivat naisystävän lisäksi tämän ystäviä ja sukulaisia. Työtoverin mukaan Shkupolli oli sanonut tappavansa naisen niin, että koko maailma muistaisi hänet.

Nainen oli sanonut sukulaiselleen, ettei pääsisi Shkupollista eroon ennen kuin tämä tappaa hänet. Shkupollin sitkeä keskittyminen naiseen näkyi myös hänen asuntonsa sisustuksessa. Huoneistossa oli vain patja ja seinällä kuva naisystävästä.

Entisen naisystävän pojan mukaan Shkupolli muuttui käytyään Suomesta Kosovon sodassa.

- Ihan kuin päässä olisi naksahtanut. Hän puhui muun muassa niistä ruumiista, mitä siellä oli ollut, poika kertoi.



Kepeällä tuulella viimeisenä aamuna

Sellon tragedian aamuna ex-naisystävä oli puhunut ystävänsä kanssa puolen tunnin puhelun, jossa hän oli ystävän mukaan kepeällä tuulella.

Työkaveri oli puolestaan nähnyt naisen ja Shkupollin tekevän normaalinoloisesti ostoksia ampumista edeltäneenä iltana. Avoimeksi jäi, alkoiko pari seurustella uudestaan viimeisinä päivinä.

Ystävän mukaan Shkupolli ei uhkaillut naista enää lähestymiskiellon määräämisen jälkeen, vaan vakuutteli rakkauttaan. Naisen pelko alkoi laantua. Aikeita suhteen jatkamisesta naisella ei ystävän mukaan ollut.

Shkupolli tappoi uudenvuodenaattona entisen naisystävänsä veitsellä, ampui sitten neljä tämän työtoveria Sellon Prismassa ja lopuksi itsensä. Nainen oli ollut Sellossa töissä vuodesta 2007 asti.

Ampujan käyttämä ase oli varastettu Norjasta vuonna 1990.

STT, Aamulehti

Hieman , eikä kyllä ihan vähääkään ihmetyttää , miksei asiaan suhtauduttu vakavasti ?
Nyt menetettiin lisäksi neljä täysin suhteeseen ulkopuolista ihmistä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Harriet » To Touko 27, 2010 6:25 pm

Ei ilmeisesti riitä poliisin ressurssit eikä usein myöskään ammattitaito rikosten ehkäisemiseen.

Samaten poliisilla oli mahdollisuus estää Kaujahoen koulusurmat, näin ei kuitenkaan tehty.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » La Touko 29, 2010 1:52 pm

Uudenvuodenaattona viisi ihmistä surmannut Ibrahim Shkupolli oli mustasukkainen mies.

Vuonna 1966 syntyneen miehen mielenrauha järkkyi jo ex-naisensa tuikitavallisista tekemisistä niin työpaikalla kuin vapaa-aikanakin.

Entä sitten, jos Shkupolli näki omasta mielestään jotain todella "raskauttavaa"?

Yksi mahdollinen motiivi tai osasyy espoolaisen kauppakeskuksen tragediaan saattaa piillä ex-naisystävän valokuvissa. Hän näytti niitä veljelleen, joka mietti asiaa poliisikuulusteluissa heti uudenvuodenpäivänä.

- Joskus tänä syksynä hän (sisko) oli käymässä muistaakseni minun mökilläni ja näytti kannettavalta tietokoneelta minulle ja vaimolleni iloisia valokuvia itsestään Sellon Prisman työkaveriensa kanssa jollain risteilyllä, veli kertoo esitutkinnassa.

"Viattomia kuvia"

Veli muistaa, että kuvissa oli siskon kanssa yksi tämän läheisistä naispuolisista työkavereista kuten myös eräs Prisman henkilökuntaan kuuluva mies.

- Siitä hän puhuikin ja se taisi olla joku sellainen seuramies, joka veti porukkaa mukaansa. Nimi on muulloinkin tullut esiin siskon puheissa useita kertoja, siksi se on jäänyt mieleen, veli perusteli.

Kesken poliisikuulustelun veli soitti vaimolleen tarkentaakseen muistikuviaan.

- Näissä digikuvissa, joita siskon kameralla oli otettu, oli niissä firman juhlissa valokuvia hänestä muun muassa tämän ja muidenkin miesten kanssa kaulailemassa ja vierekkäin. Sinällään ne olivat viattomia kuvia, ja heillä oli näissä kuvissa kaikki vaatteet päällään.

Turhaa raivoa

Shkupollin surmattua entisen naisystävänsä ja neljä Prisman myyjää veli yhdisteli ajatuksiaan.

- Siltikin nyt jälkikäteen on tullut mieleeni, että jos Ibrahim sairaalloisen mustasukkaisena olisi sattunut näkemään nuo valokuvat hänen ex-naisestaan yhdessä työkavereiden kanssa juhlimassa, niin Ibrahim olisi saattanut raivostua.

- Ja varsinkin tämä yhdistettynä sisareni henkiseen vahvistumiseen, Ibrahim on saattanut kokea sen uhkana ja kokea menettäneensä hänet.

Niin veli kuin monet muutkin naisen läheiset pitävät varmana, ettei 42-vuotiaalla espoolaismyyjällä ollut miessuhdetta sen jälkeen, kun Shkupolli tuli kuvioihin.

- Ibrahim ei myöskään tajunnut, että työpaikalla voi olla myös miespuolisia ystäviä. Siitä olen varma, että hänellä ei ole ollut ketään toista miestä, joten Ibrahimin mustasukkaisuus on ollut täysin turhaa, tulkitsi naisen veljentytär poliisille.


PASI LEHTINEN
[email protected]

Julkisuuteen tupsahtelee näköjään yhä uusia asioita.
Edellä kerrottu voisi hyvinkin olla syy työtovereitten ampumiselle.
Todennäköisesti juuri heitä on noissa kuvissa ollut.
Ibrahim on nähnyt kuvat koneelta hieman ennen surmia ???
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » La Touko 29, 2010 2:20 pm

HS:n uutisten mukaan Hätäkeskus ja Poliisi suhtautuivat vakavasti Shkupollin naisystävän soittoihin, että "taas se mulkku kyttää ulkona". Häke vastasi, että "ole huoleti, ei se kerrostaloon pääse". Heh, kerrostaloon pääsee helposti. Odottaa, että joku menee sisälle tai tulee ulos ja siinä samassa livahtaa sisälle. Tai menettelee samoin kuten Haminan mustasukkaisuusmurhassa -08, että ovi auki sorkkaraudalla ja porraskäytävään, josta samaa metodia käyttäen asuntoon.

Ei se sen kummempaa osaamista vaadi.

Tuo "suhtautua vakavasti" takoittanee käytännössä sitä, että soitto on kirjattu ylös. Ei muuta. Uhrin olisi kannattanut soittaa poliisille, että Shkupolli ajelee autolla, jota ei ole katsastettu ja sen käyttömaksu on maksamatta. Eipä olisi mennyt aikaakaan kun olisi ollut mies raudoissa ja sakkolappu kirjoitettuna.

On tämä outoa, että ylinopeudesta rangaistaan jopa useamman tuhannen euron sakolla, mutta henkeen ja terveyteen kohdistuvasta vainosta ollaan vaan huolissaan.

Tämän siitä suomalainen yhteiskunta sai kun yksi nainen otti ja tutustui Mikkelin pakolaiskeskuksessa asuvaan muslimimieheen...
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Joukkoteloitus Sellossa by Ibrahim Shkupolli

Post by härkä »

https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/8 ... a6a96e2ba1

Varsavuoren suojissa ehti asua monenlaista kulkijaa. Yhdestä tuli moninkertainen murhaaja.

1990-luvun alussa Varsavuoressa oli Punaisen Ristin pakolaiskeskus. 1992 sinne majoitettiin perheineen muuan Ibrahim Shkupolli.
Kosovosta pakolaisena Suomeen saapunut Shkupolli tuli nopeasti tunnetuksi Mikkelissä. Sutki seuramies liikkui yöelämässä ja teki innolla tuttavuutta naisväen kanssa.

Tarinan loppu oli hirveä.

Mikkelissä alkanut mustasukkaisuuden ja väkivallan leimaama suhde johti siihen, että Shkupolli surmasi uudenvuodenaattona 2009 Espoossa ensin naisystävänsä, sitten neljä tämän työtoveria ja lopuksi itsensä.


Linkistä. Palaus aiheeseen. Tuostakin jo noin 10 vuotta.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Joukkoteloitus Sellossa by Ibrahim Shkupolli

Post by will »

Tottijärven Tolppa wrote: Tue Nov 29, 2011 12:25 pm Joukkoteloitus Sellossa by Ibrahim Shkupolli
...

STT:n mukaan ex-puoliso oli töissä Sellon Prismassa. Epäilty oli määrätty lähestymiskieltoon, joka koski myös Prismaa.

Helsingin hovioikeudesta saaduista asiakirjoista ilmenee, että nainen oli ollut yhdessä Ibrahim Shkupollin kanssa 18 vuotta. Suhde oli sittemmin päättynyt ja nainen muuttanut omaan asuntoon viime vuonna.

Suhteen päättymisen jälkeen alkoi häirintä, kiusaaminen ja uhkailu, kertoi nainen.

Lähestymiskielto määrättiin huhtikuussa, ja se määrättiin päättymään ensi vuoden huhtikuussa.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1846023

...
Sellon Prisma ja sitä edeltänyt Leppävaaran Maxi olivat perheen maitokauppana alusta alkaen, joten siellä tuli käytyä säännöllisesti. Henkilökunta oli mukavaa ja asiakkaat asiallisia. Kuitenkin n. vuotta ennen ampumista sattui mieleen jäänyt kohtaaminen. Maito-osastolta hedelmäosaston kautta kassojen suuntaan tuli keski-ikäinen balkanilaiselta vaikuttava mies, leuka pystyssä ja umpiraivoissaan. Ihmiset väistivät, niin itsekin. Kukapa turhaan törmäilemään mukavassa kaupassa. Olin nähnyt saman miehen samassa paikassa kerran aikaisemmin, mutta silloin hän oli vain epäkohteliaan ylimielinen, ei raivoissaan. Teloitusten tapahduttua olen joskus miettinyt ehkä nähneeni tuolloin Shkupollin, jolla ei vielä ollut lähestymiskieltoa Prismaan, vaan kävi siellä käyttäytymässä huonosti.

Ennalta ehkäiseviä toimia on vaikea aina mitoittaa oikein, kun mittana kuitenkin on se, miten ennen olympialaisia syntyneiden suomalaisten odotetaan menettelevän.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Joukkoteloitus Sellossa by Ibrahim Shkupolli

Post by härkä »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7b45 ... 4b0f101d28

Kun ampuja hyökkäsi Sellon Prismaan, Suvi suojasi 2-vuotiasta lastaan vartalollaan: ”Tyttöni tarrautui kaulaan ja katsoi silmiin”

Kauppakeskus Sellon ampumatragediasta tulee uudenvuodenaattona kuluneeksi kymmenen vuotta.

Uudenvuodenaatoissa on aina oma, erikoinen tunnelmansa. Se on arkipäivä mutta ei kuitenkaan ole. Uusi sivu on kääntymässä, ja moni on ottanut päivän vapaaksi. Juhlatunnelmaan on hyvä virittäytyä alusta alkaen.

Vuonna 2009 uudenvuodenaatto oli torstai. Jäätävä pakkassää oli ottanut koko maan hallintaansa. Pakkasta oli pääkaupunkiseutua myöten kymmenen astetta, Lapissa melkein 20.
ehdissä kerrattiin perinteisesti kuluneen vuoden tapahtumia. Kruununprinsessa Victoria oli viimein kihlautunut kuntosaliyrittäjä Daniel Westlingin kanssa. Sikainfluenssa oli ilmestynyt otsikoihin. Audin myyntijohtaja oli verrannut naista autoon. Barack Obama astui virkaansa. Talvisodasta tuli kuluneeksi 70 vuotta.

Edelliset vuodet olivat olleet Suomessa synkkiä. Vuonna 2007 Jokelan koulukeskuksen hyökkäyksessä kuoli useita ihmisiä, vajaat vuotta myöhemmin Suomi järkyttyi Kauhajoen koulusurmista. Tämä vuosi oli ollut rauhallisempi. Uusi vuosikymmen otettaisiin vastaan paremmissa tunnelmissa.
Mutta kun kello tulee 10.08, Länsi-Uudenmaan hätäkeskus saa puhelun Espoon Sellon Prisman työntekijältä.
– Täällä on ammuttu.

Järkyttävät minuutit

Kauppakeskus Sello sijaitsee Espoon Leppävaarassa. Pelkästään Prismassa oli uudenvuodenaattoaamuna 2009 satoja ihmisiä. Nakit ja perunasalaatit houkuttivat iltaan valmistautuvaa juhlakansaa, toisaalta joulun jälkeiset alennusmyynnit veivät ihmisiä myös muihin liikkeisiin.
Kukaan tuskin kiinnitti huomiota, kun hieman aamukymmenen jälkeen Prisman toisen kerroksen ovesta astui sisään 43-vuotias mies. Hän oli pukeutunut tummaan, pitkään takkiin. Kaikessa rauhassa mies käveli lasten vaateosaston läpi, astui liukuportaisiin ja meni Prisman alakertaan.
Sitten alkoi painajainen. Kun ensimmäiset laukaukset kuuluivat, tavalliset markettiasiakkaat eivät edes tajunneet, mistä on kysymys.

– Työntekijä oli siinä varaston oven suussa. Ampuja ei oikeastaan mennyt edes hänen luokseen. Ampuja vain käveli työntekijän ohi ja sitten kuului laukaus, tapahtumien silminnäkijä kertoi Iltalehdelle.
Lähistöllä on myös lapsiperhe tutkailemassa hedelmä- ja vihannesosaston tarjontaa, kun yhtäkkiä kuuluu valtava pamaus. Kaksivuotias tyttö kääntyy katsomaan äitiään ja sanoo: ”Olipa outo ääni.”
Perhe huomaa, että lähellä makaa mies ampumahaava päässään. Perheenisä jää auttamaan ja käskee puolisonsa ja 2-vuotiaan lapsen piiloon. Kun laukauksia kuuluu lisää, nainen suojaa lastaan vartalollaan.

– Minä saattaisin olla seuraava, mutta tyttärelleni ei saisi tapahtua mitään. Piilottelimme pylvään takana kyykyssä. Tyttöni tarrautui kaulaan ja katsoi silmiin. Äiti. Hän aisti tilanteen jännityksen, mutta ei nähnyt mitään, Suvi-niminen nainen kertasi kokemuksiaan myöhemmin Iltalehdelle.
Pian naisen puoliso tulee perheensä luo ja kuiskaa: ”Nyt äkkiä ulos.” Ammutun miehen hyväksi ei ole mitään tehtävissä.
Täynnä ruokaa olleet ostoskärryt jäivät paikoilleen, kun ihmiset pakenivat ampujan iskiessä Sellon Prismaan.

Alakerrassa kuolee kaksi Prisman miespuolista työntekijää. Ampuja poistuu kassojen läpi. Hieman myöhemmin mies on kuitenkin taas Prisman yläkerrassa, jossa hän ampuu useita laukauksia. Yläkerrassakin kuolee kaksi Prisman työntekijää, mies ja nainen.
Järkyttävät tapahtumat kestävät Prismassa vain kuutisen minuuttia. Mies poistuu Sellon kirjaston kautta Ratsukadulle.

– Kaikki eivät välttämättä edes tajunneet, mitä siinä kävi. Hän sai kävellä aivan rauhassa ulos, silminnäkijä kertoi.
Mellakkapoliisi on paikalla nopeasti ja alkaa evakuoida ihmisiä. Tunnelma on hämmentynyt, pikkulapset itkevät.
Kun purevaa pakkasta kotonaan viettävät suomalaiset avaavat television tai teksti-tv:n, silmille vyöryy järkyttäviä uutisia.
Tavallisessa Prismassa on ammuttu neljä ihmistä ja tappaja pakenee kohti vilkasta Espoota. Poliisi on estänyt jopa junien pysähtymisen Leppävaaran asemalle.


Vaikea suhde

Aiemmin samana uudenvuodenaattona työvuoroonsa valmistautui myös 42-vuotias nainen. Vuoden viimeinen työvuoro Sellon Prismassa alkaisi vasta kello 12.
Nainen on työskennellyt Sellon Prismassa vajaat kaksi vuotta ja on hyvin pidetty kollega. Osa kollegoista tulee naisen kanssa niin hyvin toimeen, että työtoveruus on syventynyt ystävyydeksi.
Näille ystävilleen nainen puhuu joskus Ibrahim-nimisestä miehestä. Suhde on ollut vaikea, mutta se on kestänyt peräti 18 vuotta. Elokuussa 2008 se päättyi lopullisesti. Nainen muutti omaan asuntoon ja haki lähestymiskieltoa.

Suhteen päättymisestä huolimatta Prisman työntekijät oppivat tuntemaan miehen, jonka koko nimi on Ibrahim Shkupolli. Mies on mustasukkainen exästään ja harppoo usein pitkin Prisman käytäviä bootseissa ja nahkatakissa.
Joskus työkaverit poistavat miehen Prismasta. Naisen on saatava tehdä työtään rauhassa.
Vaikka uudenvuodenaaton 2009 tragediat vyöryvät koko Suomen tietoon Prisman ensimmäisistä laukauksista, ensimmäinen uhri kuolee jo aiemmin aamulla. Ibrahim Shkupolli ilmestyy ex-puolisonsa ovelle ennen tämän työvuoroa ja tappaa tämän asunnossa teräaseella.

Sen jälkeen mies menee Sellon kauppakeskukseen. Hänet löydetään kuolleena omasta asunnostaan kello 14.10.


Valitsi uhrinsa
Sellon joukkosurma aloittaa Suomessa valtavan jälkipyykin. Vajaassa kahdessa vuodessa yli 20 ihmistä on kuollut kouluissa ja kaupassa tapahtuneissa tragedioissa.

– Kuinka näin kävi taas? ruotsalainen Aftonbladet kysyy otsikossaan.

Moni kansainvälinen lehti muistuttaa, että Suomessa on kolmanneksi eniten aseita suhteessa väkilukuun.
Shkupollin taustasta kerrotaan kaikki mahdollinen. Hän pakeni Jugoslavian sotaa Mikkeliin vuonna 1992. Mukana tulivat vaimo ja lapsi, mutta myöhemmin hän tapasi suomalaisen naisen, tulevan uhrinsa.

Mies yritti hakea Suomen kansalaisuutta, mutta ei sitä saanut rikollisen taustansa takia. Hänellä oli tuomioita liikennerikkomuksista ja pahoinpitelystä ja taustalla ehdollinen vankeusrangaistus. Sisäministeriön mukaan rikokset eivät kuitenkaan olleet niin vakavia, että miestä olisi pitänyt poistaa maasta.
Poliisi kertoi myöhemmin, että ampuja ei todennäköisesti valikoinut uhrejaan sattumalta. Hänen kohteenaan oli erityisesti ex-puoliso ja Prismassa tämän työkaverit. Prismassa kuolivat 27-vuotias mies, 34-vuotias mies, 40-vuotias mies ja 45-vuotias nainen. Miehet olivat esimiesasemassa.

Kun vuosi 2010 alkaa, Prisman edusta täyttyy kynttilöistä, kukista, valokuvista ja muistoista. Yhdessä kuvassa on nuori mies, joka iloitsee aurinkoisessa kesämaisemassa.
Jäljelle on jäänyt vain pohjaton kaipaus.


Tästäkin jo 10 vuotta.
Muistuu mieleen , kun autolla ajaessa tuli radiosta uutisia tästä. Ja joiltakuilta tännekin silloin kirjoittaneilta puhelinsoittoja.
Ajokeli oli muistaakseni hyvä , mutta ilma koleahko.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Joukkoteloitus Sellossa by Ibrahim Shkupolli

Post by härkä »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006567331.html
Ex-mies asteli Prismaan ja teki hirmutekonsa määrätietoisesti – pian paljastui suhdehelvetti karmivine yksityiskohtineen

Sellon Prismassa uudenvuodenaattona vuonna 2009 tapahtunut joukkosurma jätti syvät jäljet kaupan henkilökuntaan.

Vuoden 2009 viimeisenä aamuna Ibrahim Shkupolli surmasi entisen naisystävänsä, tämän neljä työkaveria ja itsensä. Taustalta paljastui parisuhdehelvetti, jota miehen mustasukkaisuus hallitsi: nainen ei saanut katsoa edes televisiota, jos siellä oli miehiä.

JOULUKUUSSA 2009 espoolaisessa kauppakeskus Sellossa käynnisteltiin vuoden viimeistä päivää. Ulkona oli pureva pakkassää. Sisällä Prismassa sadat asiakkaat keräsivät ostoskoreihinsa uudenvuodenaaton juhlaruokia.
Kello löi viisi yli kymmenen aamulla, kun Prismaan asteli mies. Hän oli nimeltään Ibrahim Shkupolli. Seuraavat tapahtumat järkyttäisivät koko Suomea.
Tuona aamuna Shkupolli surmasi neljä Prisman työntekijää laittomalla aseella. Ennen kaupan veritekoa hän oli surmannut entisen naisystävänsä.
Prismassa Shkupolli olisi voinut surmata kymmeniä ihmisiä, jos olisi halunnut. Silminnäkijöiden mukaan hän kuitenkin tiesi, mitä teki ja valitsi uhrinsa harkitusti. Uhrit olivat kaikki entisen naisystävän työkavereita.

PRISMASSA kuultiin ensimmäiset voimakkaat pamaukset kello 10.08.

Monet asiakkaista luulivat äänten tulleen lattialle kaatuneesta kuormalavasta. Toiset taas arvelivat äänten kuuluvan ilotulitteista. Oikeasti pamaukset kuuluivat siitä, kun Shkupolli surmasi ampumalla ensimmäisen uhrinsa: kaupan elektroniikkaosaston 40-vuotiaan, perheellisen ja pidetyn myyntipäällikön.
Eräs elektroniikkaosastolla ollut silminnäkijä lähti katsomaan, mitä kaupassa tapahtui. Vihannesosastolla Skhupolli osoitti miestä aseella katsoen häntä suoraan silmiin, mutta kuitenkaan ampumatta.
– Sillä oli napittava, lasittunut hullun katse, mies kertoi haastattelussa, kun tapahtumista oli kulunut kymmenen vuotta.

ASIAKKAAT ovat kuvailleet näkyä kaupassa epätodelliseksi. Osalla ei silti ollut aavistustakaan, mitä oli meneillään.
– Osa ihmisistä oli tietämättömiä tapahtumista ja jatkoi rauhassa ostosten tekemistä osan juostessa paniikissa paikalta pois, kertoi ensimmäisenä virkapukuisena poliisina paikalle tullut vanhempi konstaapeli Jussi Oksanen IS:lle vuonna 2010.
Oksanen oli takaoven lastauslaiturilla nopeasti ensimmäisen laukauksen jälkeen.
Samaan aikaan Shkupolli pakeni ulos kaupasta. Hetken kuluttua hän kuitenkin palasi takaisin.

Kolmas uhri oli 27-vuotias mies, joka työskenteli urheiluosaston myyntipäällikköharjoittelijana. Hänen surmaamisensa jälkeen Shkupolli juoksi neljännen ja viimeisen uhrinsa perään. Nainen oli 45-vuotias perheenäiti.
Surmaajan parin metrin päästä nähnyt asiakas kertoi IS:lle tuolloin, että mies vaikutti toimivan erittäin määrätietoisesti.
– Hän ei katsellut turhaan sivulle, ei juossut tai herättänyt muutenkaan huomiota. Hän selkeästi valikoi uhrinsa, koska henkilökuntaa oli vieressä muitakin.
Lopulta Shkupolli pakeni paikalta.

JOUKKOSURMAA seurannutta tilannetta Prismassa on kuvailtu kaoottiseksi.
Poliisi ja vartijat seuloivat kaupan käytäviä ja takahuonetta sen varalta, että ampuja olisi yhä paikalla. Osa Prisman henkilökunnasta oli jo ilmoittanut epäilyksensä poliisioperaation johdolle, sillä he tunnistivat ampujan.
Entinen naisystävä löytyi kotoaan kurkku auki viillettynä. Shkupolli riisti lopulta myös oman henkensä ampumalla itsensä kuoliaaksi kotonaan Espoon Suvelantiellä.
Miestä ei päästy ikinä kuulemaan teostaan, eikä hän jättänyt jälkeensä minkäänlaista viestiä tai selitystä tapahtumille. Aluksi motiivi teolle ei ollut selvä.

JOUKKOSURMAA edeltävä aika ja Shkupollin ex-puolison hyytävät kokemukset alkoivat kuitenkin valjeta. Nainen oli käynyt läpi 18 vuoden parisuhdehelvetin.
Piina oli alkanut jo 1990-luvun alussa Mikkelissä.
Kun pariskunta tapasi, naisen kerrottiin rakastuneen mieheen ”ensi silmäyksellä”. Nopeasti miehestä tuli kuitenkin esiin myös pimeä puoli.
Mustasukkaisuus otti vallan kaikesta. Shkupolli rajoitti naisen vapautta lähes koko ajan. Nainen ei saanut käydä edes kaupassa ilman miehen lupaa.
Shkupolli seurasi naisen tekstiviestejä ja puheluita, rikkoi huonekaluja ja jopa tuhosi naisen päiväkirjoja. Hän käytti naisen pankkikorttia ilman lupaa ja pisti tämän takaajaksi lainalle, jota mies ei ikinä maksanut takaisin.

Nainen ei saanut katsoa televisiota, jos siellä oli miehiä. Kerran Shkupolli löi naista, koska tämä oli halannut omaa veljeään.
Shkupolli käytti väkivallan uhkaa naisen kontrolloimiseen. Kerran mies sanoi naiselle, että hänestä tulee ”kaunis ruumis”. Mies myös uhkaili naisen lähipiiriä hirttämisellä ja sydämen rinnasta repimisellä.
Naisen perheen mukaan mies oli lähtenyt sotimaan synnyinseuduilleen Kosovoon vuonna 1999. Sieltä oli palannut muuttunut mies, joka oli puhunut ruumiista ja sotimisesta.

Poliisi eristi Espoon Suvelantiellä sijaitsevan kerrostalon uudenvuodenaattona 2009. Talosta löydettiin epäilty ampuja kuolleena.
Poliisi eristi Espoon Suvelantiellä sijaitsevan kerrostalon uudenvuodenaattona 2009. Talosta löydettiin epäilty ampuja kuolleena.
Vastapainoksi pelottavalle käytökselleen mies lahjoi naista palvonnalla ja koruilla.

ALKUVUODESTA 2009 nainen halusi kuitenkin päättää piinansa ja laittaa suhteen poikki.
Vainoaminen jatkui. Mies tarkkaili entistä naisystäväänsä tämän työpaikan läheisyydessä. Hän myös uhkaili Prisman johtotiimin miespuolisia jäseniä.
Tapahtumien seurauksena miehelle määrättiin samaisena keväänä lähestymiskielto. Hän kuitenkin rikkoi lähestymiskieltoa useita kertoja.

Lue lisää: Lähestymiskiellot eivät auttaneet, entiset puolisot joutuivat uhreiksi – nämä neljä surmaa muistetaan pitkään
Nainen pyysi apua poliisilta ja hätäkeskukselta, mutta ei sitä aina saanut. Shkupolli onnistui jatkuvasti selvittämään naisen kotiosoitteen ja puhelinnumeron, vaikka ne olivat salaisia.
Loppuvuodesta jotain kuitenkin tapahtui, ja miehen ja naisen välit jälleen lähentyivät. Heidät nähtiin useita kertoja kävelemässä käsi kädessä.
Uudenvuodenaaton aamuna nainen oli keskustellut vielä työkaverinsa kanssa puhelimessa. Hänen oli määrä muuttaa uuteen asuntoon. Hän oli kepeällä tuulella.

– Mä hyppään tästä suihkuun, käyn sitten hakemassa uuden asunnon avaimet Espoon Kruunusta ja tuun sitten töihin, nainen oli sanonut työkaverilleen.
Pian puhelun jälkeen hänet surmattiin raa’alla tavalla.

Osa Sellossa surmatuista uhreista oli aiemmin keskustellut Shkupollin kanssa. Shkupollilta oli pyydetty, että entinen naisystävä saisi tehdä työnsä rauhassa.
POLIISI löysi Shkupollin kotoaan Espoosta makaamasta patjan päältä kuolleena, pistooli vierellään.
Patja oli asunnon ainoa huonekalu. Asunnolta löytyi kotietsinnässä toista sataa patruunaa ja useampia lippaita. Seinällä roikkui kehystetty kuva surmatusta ex-puolisosta.

Toukokuun lopussa Keskusrikospoliisi tiedotti tutkinnan valmistumisesta. Varmaa motiivia teoille ei ikinä löytynyt, vaikka uhrit eivät valikoituneet sattumalta ja poliisilla oli vahvaa näyttöä mustasukkaisuudesta.
Poliisi kuuli asian tiimoilta satoja ihmisiä. Naisen muutto uuteen asuntoon saattoi toimia laukaisevana tekijänä joukkosurmalle. Asianomaisten kuulustelu ei kuitenkaan ollut mahdollista.

SELLON tapahtumat sattuivat aikaan, jolloin Suomessa yhä toivuttiin Kauhajoen ja Jokelan koulusurmista. Joukkosurmat eivät ole Suomessa yleisiä, joten peräkkäisille vuosille ajoittuneet tragediat järkyttivät syvästi.
Tapahtunut jätti myös jäljen Prisman työyhteisöön. Työntekijät kertoivat IS:lle vuosi onnettomuuden jälkeen saaneensa kriisiapua.
– Ei sitä voinut ymmärtää. Ei voinut kuvitellakaan, että tällaista tapahtuu. Se hahmottaminen vei oman aikansa, eräs työntekijä kuvaili tuntemuksiaan.

Nelli Lapintie

Image
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply