Espoo - Miikka Leinonen kadonnut 6-7.2.-20 välisenä yönä

Poliisin etsimät kadonneet henkilöt
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Espoo - Miikka Leinonen kadonnut 6-7.2.-20 välisenä yönä

Post by will »

Kolme viikkoa on mennyt odotetuista fuksijuhlista Servin Mökillä. Humallahden venekerhon pohjoisenpuoleisen varastoalueen portin pieleen on ilmaantunut kynttilälyhty ja kukkatervehdys "Miikkulille" perheeltään.

Rajasaaren penkereen tyvessä oli myös muistokynttilä, mutta itse Rajasaaresta ei löytynyt kynttilätervehdyksiä. Kuitenkin sen aidatulla ja kameravalvotulla veneenkorjausalueella purjevene oli kaatunut pukeiltaan ja keulakannen luukku väännetty auki, kuin siitä olisi murtauduttu sisään.

Koirapuisto oli hiljainen. Veneiden nostoluiskalla joutsenet tulivat tiedustelemaan suurusta. Käväisin juomassa mainiot puustikahvit Regatan Mona Lisan seuraksi. Kahvilassa oli viehättävän paljon omana aikanaan hyvin tarpeellista tavaraa, jota riitti pihan perille asti. Pihassa oli myös ryhmä korealaisia matkailijoita, jotka olivat pukeutuneet paitsi säätä silmällä pitäen, mahdollisesti PAH-yhdisteiden varalta. Silmät pilkottivat suojusten välistä. Helsingin yleinen ilmanlaatu tosin oli hyvä. Grillauspaikalla loimotti nuotio, aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja meri kokeili uudelleenjäätymistä pienessä pakkasessa. Vuodenkierto ja elämä jatkuivat.

Edit: Kuvia
10 Kierällä jäällä.jpg
10 Kierällä jäällä.jpg (175.69 KiB) Viewed 1200 times
11 Pohjoisalueen portti.jpg
11 Pohjoisalueen portti.jpg (205.26 KiB) Viewed 1200 times
12 tervehdys.jpg
12 tervehdys.jpg (196.93 KiB) Viewed 1200 times
13 Eteläalueen portti.jpg
13 Eteläalueen portti.jpg (202.22 KiB) Viewed 1200 times
14 Uimapaikankynttilä.jpg
14 Uimapaikankynttilä.jpg (243.61 KiB) Viewed 1200 times
15 Kiertotie.jpg
15 Kiertotie.jpg (197.66 KiB) Viewed 1200 times
16 Pohjakosketus.jpg
16 Pohjakosketus.jpg (212.94 KiB) Viewed 1200 times
17 Varasorsat.jpg
17 Varasorsat.jpg (134.97 KiB) Viewed 1200 times
18 Perunamaa.jpg
18 Perunamaa.jpg (143.77 KiB) Viewed 1200 times
19 Viiva vedessä.jpg
19 Viiva vedessä.jpg (101.42 KiB) Viewed 1200 times
Naapuripalstalla on esitetty käsitys, että Miikka olisi kävellyt Rajasaarentieltä suoraan Merikannontien yli ja joutunut Rajasaarenpenkereen tyveen sekä siitä riitteen läpi veteen. Sitten hän olisi hakeutunut veneeseen, missä menehtynyt hypotermiaan. Liekö yksinäinen kynttilä tämän mahdollisen kastautumispaikan merkkinä, ja onko hän mennyt aidatulle alueelle portin välistä vai takakautta, koska kummastakin olisi päässyt, toki aidan yli myös?
Last edited by will on Fri Feb 28, 2020 8:18 am, edited 1 time in total.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Espoo - Miikka Leinonen kadonnut 6-7.2.-20 välisenä yönä

Post by -Uta- »

Vanhojen aikojen ystävänä kiitän retrotupa-kuvasta, se on tosiaankin kiva paikka tuo Cafe Regatta... kiitos!
Olisipa kahvila ollut auki silloin kuin Miikka sinne suuntaan eksyi, olisi päässyt lämmittelemään.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Espoo - Miikka Leinonen kadonnut 6-7.2.-20 välisenä yönä

Post by härkä »

^
Kivan oloinen tuo Regatta.
Siellä voisi porukalla poiketa keväällä , kun lämpenee. Näkyy olevan parkkipaikkojakin suht lähellä.

Saa nähdä , pitävätkö FC Espoo ja Grankulla IFK ekoissa kotiotteluissaan hiljaisen hetken ?
http://www.salpajalkapallo.fi/edustus/a ... sp?id=1278
FC Espoo avaan kautensa Salossa Salpaa vastaan ja Grani taas vierailee Hämeenlinnassa HJS;n vieraana.
Molemmat pelit samana päivänä.
Kevät keikkuen tulevi. :D
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Espoo - Miikka Leinonen kadonnut 6-7.2.-20 välisenä yönä

Post by will »

^Maksullisia parkkipaikkoja on Merikannontiellä ja poikkikaduilla. Rajasaaren suunnassa on neljän tunnin parkkiruutuja. Ne luultavasti ovat veneenkunnostajien käytössä keväällä.

Regatasta saa virvokkeita, pientä purtavaa ja grillattavaa, mutta ei olutta. Alkoholittomista en tiedä. Klapit ovat hienoja ja asiakkaita varten.

Veneilykerhot saattavat vuokrata kokoustilaa.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Espoo - Miikka Leinonen kadonnut 6-7.2.-20 välisenä yönä

Post by will »

-Uta- wrote: Thu Feb 27, 2020 3:50 pm Olisipa kahvila ollut auki silloin kuin Miikka sinne suuntaan eksyi, olisi päässyt lämmittelemään.
Kahvilaan oli n. puolen kilometrin kävely, saman verran kuin lähimmän sairaalan ovelle. Kolme muuta sairaalaa oli alle kilometrin etäisyydellä. Jostain syystä ei ole ollut tarvetta lähteä hakemaan apua niistä. Tuskin olisivat rahatonta ja puhelimetonta, mereen pudonnutta miestä jättäneet ulos kylmänä yönä.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Espoo - Miikka Leinonen kadonnut 6-7.2.-20 välisenä yönä

Post by will »

Miikka Leinosen muisto-ottelu pelataan Kauniaisissa 5. heinäkuuta hänen entisten seurojensa GrIFK ja FC Espoo välillä.

https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/9 ... adc2c662aa
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Espoo - Miikka Leinonen kadonnut 6-7.2.-20 välisenä yönä

Post by härkä »

https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000006562997.html
Kuolleen Miikka Leinosen joukkueet kunnioittivat pelaajaansa koskettavalla eleellä – ”Leiskakin olisi halunnut, että elämä jatkuu”

Miikka Leinosen kuolema järkytti talvella suomalaisia laajasti. Leinosen muistoa kunnioitettiin sunnuntaina Kauniaisissa.
Kauniaisissa pelattiin sunnuntai-iltana jalkapalloilija Miikka Leinosen muistolle.

LIPPU oli puolitangossa sunnuntaina Kauniaisten keskuskentällä. Kakkosen lohko B:n jalkapallo-ottelu Grankulla IFK:n ja FC Espoon välillä omistettiin helmikuussa kuolleen Miikka Leinosen muistoksi.
20-vuotiaana kuollut Leinonen edusti viime kaudella FC Espoota, täksi kaudeksi hän siirtyi Kauniaisiin.
– Omistamme tämän kauden Leiskalle, Grankulla IFK:n pelaaja ja manageri Petter Meyer sanoi ennen ottelua pitämässään puheessa.

Pelaajat olivat molempien joukkueiden esittämien muistosanojen aikaan ryhmittäytyneet keskiympyrään.
Katseet maahan painettuina surunauhoihin sonnustautuneet pelaajat muistelivat joukkuetoveriaan.
Hiljaisen hetken aikana kuului vain tuulen huminaa.
Harvinaisen täydessä (316 maksanutta katsojaa) katsomossa moni pyyhki silmäkulmiaan.

LEINOSEN kuolema järkytti talvella suomalaisia laajasti.
Ensin uutisoitiin hänen katoamisestaan. Sekä jalkapalloväki että Leinosen opiskelijakaverit Aalto-yliopistossa organisoivat vapaaehtoisia etsintöjä sen jälkeen, kun tämä oli teekkarijuhlien jälkeen kadonnut. Hänet oli nähty viimeksi poistumassa linja-autosta Helsingin Töölössä.
Viikkoa myöhemmin tuli suruviesti: Leinonen löytyi kuolleena Helsingin Humallahdesta, Rajasaaren edustalta, Töölön kupeesta.
– Se oli tietysti iso järkytys koko joukkueelle. Meni monta viikkoa, että Leiska oli mielessä koko ajan, Petter Meyer kommentoi IS:lle.
– Ajattelimme hänen läheisiään, heidän suruaan.

Joukkueessa asiasta keskusteltiin, ja tarvitseville järjestettiin kriisiapua.
– Jäi kuitenkin tunne, että Leiskakin olisi halunnut, että elämä jatkuu.
Kauden aloitus – ja muisto-ottelu – siirtyivät heinäkuuhun saakka koronaviruksen takia.
Oli selvää, että Leinosta kunnioitetaan nimenomaan FC Espoota vastaan pelattavassa ottelussa. Olihan Leinonen yksi kolmesta pelaajasta, jotka valmentaja Jari Europaeus toi mukanaan siirtyessään Espoosta Kauniaisten jalkapalloylpeyden penkin taakse.


Ajattelimme hänen läheisiään, heidän suruaan.
PETTER MEYER sanoo, että Leinonen ehti ottaa hyvin paikkansa Grankulla IFK:n joukkueessa, vaikka kuului kokoonpanoon vain viiden viikon talviharjoittelujakson ajan.
– Hän oli joukkuepelaaja henkeen ja vereen. Otti kaikki muut huomioon eikä tehnyt itsestään numeroa, Meyer kuvailee.

Meyer, 35, itse on Granin pelaajalegenda. Paria Veikkausliigassa pelaamaansa kautta lukuun ottamatta Meyer on edustanut synnyinkaupunkinsa vihreäpaitoja vuodesta 2002.
Kun hän pelaamisen ohella hoitaa nykyisin myös managerin hommia, hän tuli lyhyessä ajassa tutustuneeksi Leinoseen melko hyvin.
– Hän kulki minun kyydissäni, kun menimme peleihin. Tuli juteltua. Leiska oli lämmin ja tunnollinen ihminen, kaikin puolin.

Itse ottelussa Grankulla IFK voitti FC Espoon 2–1. Vaikka vaisusti alkaneella tynkäkaudella sarjapisteet ovat kauniaislaisille tärkeitä, pelissä oli sunnuntaina paljon enemmän.
– Olen kiitollinen kaikille ihmisille, jotka tulivat muistamaan Leiskaa, Meyer sanoo.

MIIKKA LEINONEN kulkee joukkueen mukana muistoissa – ja koko kauden ajan myös peliasussa.
– Hänen nimensä on kirjailtu jokaisen pelipaitaan.

Image

Kohtalaisen paljon oli ollut katsojia tuossa ottelussa. Olisi voinut olla enemmänkin , jos ilma olisi ollut parempi. ( Tosin en tiedä , satoiko Kauniaisissa eilen ? )
Haastateltu Meyer on pelannut Veikkausliigaa Pietarsaaren Jarossa parina kautena aiemmin.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply