Tulipalot ja arkiset tapaturmat

Ihmisiin, yhteiskuntaan ja luontoon liittyvät onnettomuudet vuodesta 2010 alkaen.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Tulipalot ja arkiset tapaturmat

Post by härkä »

"Kirkko palaa!" – Se ei ollutkaan aprillia Sääksmäellä 1. huhtikuuta 1929: ”Sulander kielsi ruiskuttamasta vettä seiniin”
Sääksmäen kirkon palosta on kulunut 90 vuotta. Traaginen tapahtuma sattui toisen pääsiäispäivän illaksi 1. huhtikuuta 1929. Se sattui olemaan myös aprillipäivä.

Tulipalo oli ilmeisesti lähtenyt liikkeelle lämmitysuuneista. Noin viittä vuotta aiemmin 1920–25 kirkko oli peruskorjattu. Samalla oli siirretty loputkin vainajat kirkon lattian alta paikkaan, jossa on nykyisin Menneitten sukupolvien muistomerkki.

– Kirkossa ei ollut tiili- eikä kiviholvausta, vaan kirkko oli niin sanotusti tynnyriholvattu, eli siellä oli puusta valmistetut holvit ja paanukatto. Parvien ansiosta kirkkoon mahtui kerralla jopa 2000 ihmistä. Palaneen puun määrä oli tavattoman suuri, kun samalla menivät penkit, lehterit ja katto, joka tietenkin romahti kirkon sisään, Heikki Heino kertoo.

Kun Valkeakoskelta saatiin vapaapalokunnan väki kokoon ja hevospelillä paikalle, jotain oli vielä tehtävissä. Sammutustöitä johti palopäällikkö Kustaa Sulander. Hän todennäköisesti esti kirkon itä- ja länsipäädyn seinien romahtamisen.

– Sulander kielsi ruiskuttamasta vettä seiniin. Jos hehkuvan kuumiin kiviseiniin olisi ruiskutettu vettä, kivet olisivat murtuneet ja seinät sortuneet kokonaan, Heikki Heino kertoo.


Otteet Valkeakosken Sanomien jutusta , koskien Sääksmäen kirkon paloa vuonna 1929.

Palopäällikkö Sulander tiesi tuolloin sen , mitä Donald Trump ei puolestaan nyt tiennyt.
Hänhän tweetissään kehotti kaatamaan Notre Damin päälle vettä ilmasta käsin.
Veden kaataminen olisi voinut vahingoittaa Notre Damiä enemmänkin.

Saa nöhdä , kauanko kirkon jälleenrakenntaminen kestää. Lahjoituksia tuntuu ainakin satelevan.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Porin "Keskuskartanon" tulipalo

Post by -Uta- »

11 kuvaa ”Keskuskartanon” palosta – liekit pääosin sammutettu, syttymissyy vielä tuntematon
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006107008.html
Julkaistu: 16.5. 5:04

Image
Talon kaikki asukkaat evakuoitiin tulipalon vuoksi. (KUVA: Tomi Glad/Lehtikuva)

Pori: Puoli kuuden aikaan keskiviikkoiltana alkaneen palon vuoksi 162 asunnon asukkaat evakuoitiin. Viisi joutui sairaalaan.

Porin Keskuskartano-nimisen talon palo on saatu pääosin sammutettua, kertoo päivystävä palomestari. Palon sammuttamisessa on siirrytty jälkivartiointivaiheeseen, ja ullakolta etsittiin puoli viiden aikaan aamulla enää yksittäisiä palopesäkkeitä.

Rakennuksen ullakko syttyi palamaan iltapäivällä puoli kuuden aikoihin. Rakennuksen kattoa ja ullakkoa poltettiin hallitusti, ja niihin tuli mittavat vahingot. Lisäksi ylimpiin asuinhuoneistoihin valui hieman vettä, mutta määrät olivat pieniä.

Palo- tai savuvahinkoja huoneistoihin ei tullut.

Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Pelastuslaitos evakuoi kaikkien 162 asunnon asukkaat, ja viisi savua hengittänyttä ihmistä vietiin sairaalaan.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Porin "Keskuskartanon" tulipalo

Post by -Uta- »

Porin kerrostalopalo, 2. tiedote
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... dote_80563
16.05.2019 klo 15.11
Lounais-Suomi

Lounais-Suomen poliisi jatkaa Porin kerrostalopalon tutkintaa.
Tutkinnan turvaamiseksi pääsyä rakennukseen ei toistaiseksi voida sallia.
Poliisi pystyy nyt täsmentämään arviota palon aiheuttamista vahingoista. Talon ylin varsinainen asuinkerros 10. kerros on ilmeisesti ainakin pääosin säästynyt mainittavilta palovahingoilta ja kärsinyt ainoastaan savu- ja vesivahinkoja. Palovahingot ovat pääosin rajoittuneet talon ullakkokerrokseen, jossa on myös asuintiloja.

Seuraava tiedote asiasta annetaan huomenna perjantaina klo 16.00 mennessä.
Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Porin Keskuskartanon palo

Post by härkä »

https://www.satakunnankansa.fi/a/fc0dcb ... b1dec4e30c
Lounais-Suomen poliisi on jatkanut Porin kerrostalopalon tutkintaa.

Poliisi toivoo yleisöltä havaintoja palon alkuvaiheesta.

Poliisia kiinnostavat paloon liittyvät näkö- ja kuulohavainnot viime keskiviikkona erityisesti ajalta kello 17.25–17.35.
Palopaikalla eilen aloitettujen raivaustöiden myötä poliisin tekniset tutkijat ovat päässeet tutkimaan palon oletettua syttymisaluetta, ullakkokerroksen linja-autoaseman puoleista päätä.
Erityisen kiinnostunut poliisi on mahdollisista kamerataltioinneista mainitulta ajalta.


Aikamoinen ruljanssi tuosta tuli.
Yyteriin sijoitettuja asukkaita siirretään Liinaharjaan majoittumaan. Oli vissiin aiemmin mm. vastaanottokeskuksenakin.
Osa asukkaista haluaa muuttaa kokonaan pois Keskuskartanosta.
Tavaroita päästään hakemaan asunnoista vasta tuonnenpana.
Linkin kautta myös juttu paikalla olleen palomiehen kokemuksista palon alkuvaiheessa.
On vaan Tähtijuttu tilaajille.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: "Australia palaa"

Post by -Uta- »

Australiassa tuhansilla ihmisillä vuosi vaihtuu liekkejä pakoillessa
https://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2591157
31.12.2019

Image
Helikopteri sammuttamassa Victorian osavaltion paloja 29. joulukuuta. LEHTIKUVA / AFP

Australiassa tuhannet ihmiset viettävät vuodenvaihdetta rannalla liekkejä paossa, kertoo uutistoimisto AFP. Uuden Etelä-Walesin osavaltion johtavan palopäällikön Shane Fitzsimmonsin mukaan ihmisiä on paennut paloja rannoille ja surffiklubeille. Victorian osavaltiossa Mallacootan kylässä arviolta 4 000 ihmisen kerrottiin aiemmin tänään olevan palojen takia loukussa rannalla. Viranomaiset kuitenkin ilmoittivat myöhemmin, että turistien suosimaa kylää uhannut suurin palo on jatkanut kulkuaan pois kylästä päin. – Tämä on todella pelottavaa nyt, kaikkialla on punaista, yksi Mallacootan rannalla olleista kertoi ABC:n mukaan. Sekä Victoriassa että Uudessa Etelä-Walesissa on useilla alueilla voimassa hätätila. Uudessa Etelä-Walesissa kahden ihmisen on vahvistettu saaneen surmansa varhain tänään paikallista aikaa, kun hallitsematon palo tuhosi Cobargon kylän pääkadun. Australian yleisradioyhtiön ABC:n mukaan surmansa saaneiden uskotaan olevan isä ja poika. Uudessa Etelä-Walesissa on lisäksi kateissa yksi ja Victoriassa neljä ihmistä. Liekit ovat saavuttaneet Uudessa Etelä-Walesissa myös tiheästi asuttuja paikkakuntia, kuten Batemans Bayn, joka sijaitsee noin 300 kilometriä suurkaupunki Sydneystä etelään. Palot ovat olleet paikoin niin voimakkaita ja niistä on muodostunut niin sankkaa savua, että palojen seuranta ilmasta ja vesipommitukset on jouduttu keskeyttämään, Uuden Etelä-Walesin pelastusviranomaiset kertovat. Poliisi on myös varoittanut, että kaikki viestintäyhteydet katkeavat myöhemmin tänään Nowran ja Moruyan välisellä alueella, ABC kertoo. Nowran kaupunki sijaitsee noin 160 kilometriä Sydneystä etelään, ja Nowrasta Moruyan kylään on noin 360

Armeijan kalustoa evakuointitöihin
Victorian osavaltiossa valmistaudutaan lähettämään armeijan laivoja, helikoptereita ja lentokoneita evakuoimaan ihmisiä maastopalojen alta, ABC uutisoi. Armeijan on määrä myös antaa tukea taistelussa paloja vastaan. Asiasta päättivät pääministeri Scott Morrison ja puolustusministeri Linda Reynolds sen jälkeen, kun Victorian osavaltion hallinto oli pyytänyt, että armeijan kalustoa lähetettäisiin apuun.

STT:n toimittaja: Sydneyssä yli 40 astetta
Sydneyssä olevan STT:n toimittajan mukaan uudenvuodenaattona lämpötila kaupungissa on ainakin käynyt yli 40 asteessa. Hänen mukaansa ilmassa on leijunut tänäänkin savusumua ja savun myös haistaa. Savuisempia päiviä on kuitenkin ollut. Arkeen maastopalot ovat hänen mukaansa Sydneyssä vaikuttaneet lähinnä huonon hengitysilman kautta. – Se vaikuttaa siihen, miten paljon haluaa viettää aikaa ulkona niinä pahimpina päivinä. Urheilun harrastaminen ulkona ei tunnu hirveän houkuttelevalta, vaikka olisikin vähemmän savua.

Kuukausia jatkunut piina
Rajut maastopalot ovat riivanneet Australiaa jo kuukausia. Viime päivinä tilannetta ovat pahentaneet helleaalto ja kovat tuulet. Maanantaina 100 000 ihmistä joutui pakenemaan Victorian osavaltiossa sijaitsevan Melbournen suurkaupungin lähiöistä. Uudessa Etelä-Walesissa on kuollut kolme maastopaloja sammuttanutta vapaapalokuntalaista. Maastopalokriisin aikana maata on palanut yli kolme miljoonaa hehtaaria, mikä on enemmän kuin Belgian pinta-ala. Yli 260 000 ihmistä on vaatinut palojen takia Sydneyn ikonisen uudenvuoden ilotulituksen perumista. Heidän mielestään ilotulituksiin osoitetut varat tulisi käyttää kaupunkia uhkaavien palojen taltuttamiseen. Sydneyn ylipormestari Clover Moore on kuitenkin sanonut useaan otteeseen, ettei ilotulitusta peruta. Sydneyssä vaihtuu vuorokausi Suomen aikaa kello 15.
---
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: "Australia palaa"

Post by -Uta- »

Australia palaa – niinkuin se on aina ennenkin palanut
https://www.rantalakeus.fi/lukijalta/au ... 68f927b3f4
7.1.2020

- Ot­sik­ko on va­lit­tu tie­toi­ses­ti ve­ren­pai­net­ta nos­ta­vak­si. Jak­sat eh­kä to­den­nä­köi­sem­min ju­tun lop­puun.
- Joh­tuu­ko Aust­ra­li­an ka­tast­ro­faa­li­nen tu­li­hel­vet­ti pää­a­si­as­sa ih­mi­sen tyh­myy­des­tä, huo­li­mat­to­muu­des­ta ja ri­kol­li­ses­ta toi­min­nas­ta?
- Kyl­lä joh­tuu.
- Joh­tuu­ko Aust­ra­li­an ka­tast­ro­faa­li­nen tu­li­hel­vet­ti pää­a­si­as­sa ih­mi­sen vai­ku­tuk­ses­ta il­mas­toon?

Ei joh­du.

Mei­tä ke­hoi­te­taan kuun­te­le­maan tie­det­tä, puo­lu­eet­to­mia tut­ki­muk­sia ja pe­rus­te­le­maan fak­toil­la. Olen täy­sin sa­maa miel­tä. Yri­te­tään.

1. Aust­ra­li­an luon­to on ruu­ti­tyn­ny­ri:
Tie­teel­li­nen fak­ta on, et­tä tu­li­pa­lot kuu­lu­vat kiin­te­äs­ti Aust­ra­li­an luon­toon ja ne ovat niin ai­na teh­neet. Aust­ra­li­an pin­ta-alas­ta pa­laa vuo­sit­tain jopa 10%. Kas­vis­to on nii­hin so­peu­tu­nut ja pai­kal­li­set eu­ka­lyp­tus­puut hyö­ty­vät niis­tä. Met­sä­pa­lot käyt­täy­ty­vät Aust­ra­li­as­sa eri ta­val­la kuin mo­nes­sa muus­sa maas­sa. Met­sis­sä kas­va­vat lu­kui­sat eu­ka­lyp­tus­puu­la­jit syt­ty­vät ja pa­la­vat nii­den si­säl­tä­män eu­ka­lyp­tu­söl­jyn vuok­si rä­jäh­dys­mäi­ses­ti ja muo­dos­ta­vat erit­täin pa­lo­her­kän luon­nol­li­sen ruu­ti­tyn­ny­rin. Eu­ka­lyp­tus­puu­la­jien luon­non­mu­kai­nen le­vi­ä­mi­nen ja uu­siu­tu­mi­nen it­se­a­si­as­sa pe­rus­tuu sään­nöl­li­ses­ti tois­tu­viin met­sä­pa­loi­hin.

2. "Rake news?":
Pi­täi­si­kö met­siä "ha­ra­voi­da" Aust­ra­li­as­sa, ku­ten eh­kä myös Ka­li­for­ni­as­sa? Suu­rin osa Aust­ra­li­as­sa pa­la­vas­ta met­säs­tä on tu­le­nar­kaa hoi­ta­ma­ton­ta ry­teik­köä. Aut­tai­si­ko met­sän­hoi­to ja kyl­mä­nä vuo­de­nai­ka­na teh­tä­vät hal­li­tut ku­lo­tuk­set? Aust­ra­li­an vi­ra­no­mais­ten mu­kaan ne aut­ta­vat pal­jon­kin. On­gel­ma­na vi­ra­no­mais­ten mu­kaan on ol­lut se, et­tä vii­me vuo­si­na ym­pä­ris­tö­ak­ti­vis­tit ovat on­nis­tu­neet es­tä­mään mer­kit­tä­vis­sä mää­rin hal­lit­tu­ja ku­lo­tus­toi­men­pi­tei­tä il­mas­ton­muu­tok­seen ve­do­ten. Tä­män seu­rauk­se­na ko­ko­nais­ti­lan­ne on pa­hen­tu­nut ja pa­lo­herk­kyys kas­va­nut. Tu­li­pa­lot syt­ty­es­sään ovat myös täs­tä syys­tä laa­jem­pia ja vai­ke­am­pia py­säyt­tää. Tä­hän fak­taan so­pi­nee van­ha sa­nan­las­ku: "tie hel­vet­tiin on ki­vet­ty hy­vil­lä ai­keil­la".

3. Ta­jun­nan sy­tyt­tä­vä tut­ki­mus­tu­los:
Aust­ra­li­as­sa on kes­ki­mää­rin 62 000 met­sä­pa­loa vuo­sit­tain. Vuon­na 2015 tut­kit­tiin 113 000 tu­li­pa­loa sa­tel­liit­ti­a­na­lyy­siin pe­rus­tu­en. Tut­ki­muk­sen pe­rus­teel­la 40% tu­li­pa­lois­ta oli ta­hal­li­ses­ti sy­ty­tet­ty ja 47% va­hin­gos­sa. 13% oli syt­ty­nyt luon­nol­li­sis­ta syis­tä, ku­ten sa­la­mois­ta. 87% tu­li­pa­lois­ta al­koi siis ih­mi­sen sy­tyt­tä­mi­nä! Tör­ke­ää ri­kol­lis­ta toi­min­taa mut­ta mitä luu­let, ei­vät­kö öl­jyi­set puut syt­tyi­si ih­mi­sen toi­mes­ta yh­tä hel­pos­ti, vaik­ka läm­pö­ti­la oli­si kui­va­na kau­te­na kes­ki­mää­rin 25 as­tet­ta, 35 as­teen si­jaan.

4. Kir­joi­tuk­sen point­ti:
En to­del­la­kaan yri­tä väit­tää, et­tä il­mas­ton muut­tu­es­sa kuu­mem­mak­si ja kui­vem­mak­si, ti­lan­ne ei pa­he­ni­si. Väi­tän kui­ten­kin, et­tä yl­lä mai­nit­tu­jen tie­to­jen pe­rus­teel­la Aust­ra­li­an ti­lan­tees­ta voi kyl­lä syyt­tää ih­mis­tä, mut­ta pel­käs­tään ih­mi­ses­tä ai­heu­tu­van il­mas­ton­muu­tok­sen syyt­tä­mi­nen on tar­koi­tuk­sen­ha­kuis­ta ja po­liit­tis­ta. Tä­hän­kin asi­aan liit­ty­en, ku­ten ny­ky­ään mel­kein mi­hin ta­han­sa, toi­voi­sin ob­jek­tii­vi­sem­paa ja ide­o­lo­gi­a­va­paa­ta uu­ti­soin­tia, joka vain ra­por­toi­si ta­pah­tu­mat 'Suo­men tie­to­toi­mis­to' tyy­liin, kaik­ki asi­aan liit­ty­vät tun­ne­tut fak­tat ker­to­en, il­man po­liit­ti­ses­ti vä­rit­ty­nyt­tä ju­lis­tus­tus­ta. Ikä­vä kyl­lä iso osa ih­mi­sis­tä tyy­tyy lu­ke­maan vain omaan kup­laan so­pi­via uu­ti­sia, il­man min­kään­lais­ta ky­see­na­lais­ta­mis­ta. Ei kai ku­kaan meis­tä ha­lua tul­la tie­toi­ses­ti höy­näy­te­tyk­si. Meil­lä kun kai­kil­la on ny­ky­ään kum­min­kin kaik­ki tie­to hyp­py­sis­sä, muu­ta­man Goog­lauk­sen pääs­sä.

Jan­ne Mal­ka­mä­ki
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: "Australia palaa"

Post by -Uta- »

Steve Irwinin perhe on pelastanut hurjan määrän eläimiä Australian metsäpaloista
https://www.iltalehti.fi/fiidi/a/686271 ... 403ba047fa
Tänään klo 8:53

Steve Irwinin perhe on pelastanut jo yli 90 000 eläintä.
Steve Irwin oli tunnettu australialainen eläinasiantuntija, luonnonsuojelija, televisiopersoona sekä Australia Zoo -eläintarhan johtaja. Irwinin leski sekä lapset ovat myös aktiivisia luonnonsuojelijoita ja eläinasiantuntijoita. Irwinin perhe on pelastanut ja hoitanut jo yli 90 000 eläintä. Monet eläimistä ovat Australian laajojen tulipalojen uhreja. Eläimet saavat hoitoa villieläinsairaalassa. Asiasta kertovat sekä Bindi että Robert Irwin Instagramissa. Orvoksi jäänyt vesinokkaeläin Ollie oli potilas numero 90 000. Bindi ja Robert Irwin ovat jakaneet kuvia pelastetuista eläimistä.

Image
Tulipaloissa on jo kuollut tuhansia eläimiä. Tämä koala saatiin pelastettua. AOP
(Linkissä lisää kuvia)

Lähde: CNN
Julia Aalto-Setälä / IL
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Pietari - Historiallinen tehdasrakennus liekeissä

Post by -Uta- »

Historiallinen tehdas ilmiliekeissä Pietarissa – yksi kuollut.
Ilmoitus palosta tehtiin puolen päivän aikaan.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2cf ... ec769ced3f
Eilen klo 17:43

Historiallinen Nevskaja manufaktura -tehdasrakennus palaa Pietarin keskustassa Neva-joen rannalla.
AFP:n mukaan tuli palaa 10 000 neliömetrin alueella.

Image
300 palomiestä osallistui sammutustöihin. [EPA/AOP]

Valtiollisen uutistoimisto Tassin mukaan palon sammuttamisen yhteydessä on kuollut yksi pelastuslaitoksen työntekijä ja kaksi muuta on loukkaantunut. Rakennuksesta evakuoitiin 40 ihmistä, jotka olivat töissä rakennuksessa.

Tassin haastatteleman pelastustoimia edustavan lähteen mukaan syttymissyy saattaa olla oikosulku, ja palo olisi saanut alkunsa sähköhuoneesta. Lähteen nimeä ei ole kerrottu. Syyttäjänvirasto on aloittanut tutkinnan palon syttymisestä.

Ilmoitus tulipalosta tehtiin maanantaina kello 12.35 paikallista aikaa. Kaksi tuntia tämän jälkeen pelastuslaitos ilmoitti, että palo on levinnyt kaikkialle rakennuksen neljänteen kerrokseen asti ja kerrosten väliset katot ovat romahtaneet. AFP:n paikalla olevien toimittajien mukaan liekit levisivät myös läheisiin puihin. Kello 17.23 sammutustyöt olivat Fontankan mukaan yhä käynnissä.

Historiallisen tekstiilialan tehtaan perusti alun perin englantilainen kauppias James Thorton vuonna 1841. Neuvostoaikana tehdas kansallistettiin, ja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen se yksityistettiin jälleen vuonna 1992. Pietarin viranomaiset olivat listanneet tehtaan kulttuuriperintökohteeksi. Viime vuosina osissa rakennusta valmistettiin yhä tekstiiliä, kun taas osa rakennuksesta oli vuokrattu toimistokäyttöön. Jotkut rakennuksen osat olivat käyttämättöminä.


MARIKKI NYKÄNEN /IL
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Rautjärven kirkko paloi tuhoisasti joulupäivän aamuna

Post by -Uta- »

Näin kauhun­hetket etenivät Rautjärven kirkossa – ensin kuului outoa kohinaa, ja sitten alkoi tapahtua
IS kokosi yhteen Rautjärvellä järkyttäneen kirkkopalon tapahtumat.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009292633.html
27.12. 23:50

ETELÄ-KARJALAN maakunnassa itärajan tuntumassa sijaitseva yli 140 vuotta vanha Rautjärven kirkko paloi tuhoisasti joulupäivän aamuna. Poliisi tutkii vanhan puukirkon paloa törkeänä tuhotyönä.

Poliisi epäilee kirkkopalon sytyttäjäksi iäkästä miestä, joka löytyi myöhemmin kuolleena palaneen omakotitalon raunioista noin kolmenkymmenen kilometrin päästä.

Ilta-Sanomat tiivistää tässä artikkelissa, kuinka Rautjärven kirkkopalon tapahtumat etenivät

Image
Rautjärven vanha kirkko syttyi tuleen joulupäivän aamuna. KUVA: OLLI JAATINEN


Sunnuntai 25.12.
Kello 8.00
Rautjärven kirkossa järjestettiin joulupäivänä sanajumalanpalvelus, joka alkoi aamulla kello 8. Tilaisuudessa ehdittiin kuulemaan muun muassa musiikkia. Kirkossa olleen 18-vuotiaan Katri Paajasen mukaan kirkossa esitetty musiikki ei kuulunut kunnolla kirkon yläparvelle saakka. – Kuului sellaista ihmeellistä kohinaa. Tulipalohan oli silloin jo kirkon etuosassa täydessä liekissä, mutta sitä me emme voineet kirkon parvella tietää.

Image
Kirkossa oli sisällä noin 30 ihmistä, kun tulipalo syttyi.

Jumalanpalvelus eteni normaalisti saarnaan, mutta sen aikana kirkkosaliin alkoi tulla silminnäkijöiden mukaan savua. Myös palohälytin alkoi hälyttää saarnan aikana.

Pian saarnaa pitänyt kappalainen Timo Kälviäinen kertoi paikalla olijoille, että kirkossa on syttynyt tulipalo. Kälviäinen kehotti ihmisiä poistumaan rauhallisesti kirkon sivuovista. 1 050 ihmistä vetävässä kirkossa oli palon syttymishetkellä noin 30 ihmistä. – Suntio auttoi alaovella ja minä annoin saarnatuolista ohjeita, Kälviäinen kertoi ihmisten poistumisesta kirkosta.

Kello 8.36
Poliisi sai tiedon palosta hätäkeskuksen kautta kello 8.36. Tilanne tarkentui myöhemmin suureksi rakennuspaloksi. Puukirkko paloi kivijalkaan asti, mutta kukaan ei loukkaantunut palossa. Poliisin ensimmäinen yksikkö oli palopaikalla kello 9.09.

Image
Kirkko tuhoutui täysin joulupäivän tulipalossa. KUVA: SOILA PUURTINEN

Tämän hetkisten tietojen mukaan palo syttyi kirkon pääoven ja sen yhteydessä olevan tornin läheisyydessä. Kirkossa oli pääoven lisäksi kolme sivuovea, joista yksi oli sakastin ovi. Sakasti on huone, jossa esimerkiksi papit valmistautuvat jumalanpalvelukseen. Yhden sivuoven yhteydessä oli pyörätuolia tai rollaattoria käyttäville henkilöille tarkoitettu luiska.

Kirkossa olleita henkilöitä neuvottiin hyödyntämään sivuovia poistumisreittinä. Poliisin mukaan kirkon ovia oli suljettu naruilla tai köysillä estämään ulospääsyä kirkosta.

– Sekä sakariston ovi että invaluiskan ovi oli vedetty naruilla kiinni, Rautjärven entinen kirkkoherra Kari Luumi kertoi.

Suurin osa kirkkokansasta poistui tavallisesta sivuovesta, jota ei oltu suljettu köysillä tai naruilla kiinni, kuten kahta muuta sivuovea.

Sisällä olijat onnistuivat rynkyttämään naruilla kiinnitettyjä sivuovia niin, että ihmiset mahtuivat niiden kautta ulos. Huonokuntoisimmat onnistuivat poistumaan luiskaovesta narun alta.

–  Suntio repi sivuovea auki, koska ulkopuolella oli naru. Naru löystyi sen verran, että pääsimme sen alapuolelta ovenraosta ulos, Rautjärven kirkossa joulupäivän tulipalon syttyessä ollut Liisa Juuti kertoi STT:lle

Juutin mukaan ovessa ei ollut vahvempaa köyttä, vaan "noin sormenpaksuinen naru".

Image
Rautjärven palanut kirkko oli valmistunut vuonna 1881, ja se kuului seurakuntaliitoksen myötä Ruokolahden seurakunnalle.
KUVA: ARI NAKARI / LEHTIKUVA


Kello 10.20.
Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Rautjärvellä Torsansalossa kello 10.20. Tuleen oli syttynyt suurehko asuinrakennus ja sen piharakennuksia. Rakennukset tuhoutuivat palossa kokonaan. Myöhemmin palaneen asuinrakennuksen kiinteistön alueelta löytyi ruumis.

IS:n tietojen mukaan alueelta menehtyneenä löytynyt mies on syntynyt vuonna 1945. Lähialueen asukkaiden kuvausten perusteella miehestä saa syrjäänvetäytyvän ja erakoituneen kuvan. Hän eli 70-luvulla kuolleen miehen kuolinpesän omistamassa talossa omissa oloissaan. Mies eli naapureiden käsityksen mukaan yksin.

Mies asui osoitetietojen mukaan kyseisessä palaneessa omakotitalossa, joka sijaitsee noin 20 hehtaarin kokoisella tilalla lähellä Torsa-järven rannalla. Tilalla oli asuinrakennuksen lisäksi myös muita rakennuksia.

Torsansalosta on kirkolle matkaa reilut 30 kilometriä. Poliisi kertoi selvittävänsä, onko tulipaloilla yhteyttä toisiinsa.

Poliisi ei epäile omakotitalon paloon liittyvän rikosta, mutta poliisin mukaan omakotitalo oli tahallaan sytytetty palamaan. Paikalla ei ollut muita kuin mies, joka löydettiin kuolleena.

Maanantai 26.12.
Kello 9.00
Jälkiraivaustyöt Rautjärven kirkon raunioilla jatkuivat maanantaina. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Arto Taina kertoi STT:lle, että sammutus- ja raivaustöissä käytettiin apuna kaivinkonetta. Palossa ei ollut enää aamulla leviämisvaaraa.

Kello 13.00
Poliisi järjesti kirkkopalosta tiedotustilaisuuden Kouvolan pääpoliisiasemalla maanantaina. Tutkinnasta kertoivat ylikomisario Ari Järveläinen ja rikoskomisario Mika Salminen. Kaksikko kertoi joulupäivän tapahtumista ja vastasi median esittämiin kysymyksiin.

Kello 15.00
Rautjärven kirkon raunioiden äärellä kirkon parkkipaikalla järjestettiin rukoushetki. Tilaisuuden yhteydessä kuntalaisilla oli myös mahdollisuus keskustella terveydenalan ammattilaisten ja seurakunnan työntekijöiden kanssa.

–  Rautjärven kirkon tuhoutuminen on järkytys. Sitä on vaikea uskoa todeksi. Asia koskettaa vielä syvemmin, kun tulipalon syttyessä seurakunta vietti jouluaamun jumalanpalvelusta kirkossa. Juuri kun kristityt kaikkialla maailmassa juhlivat Kristuksen syntymää, rautjärveläisille rakas kotikirkko tuhoutuu, Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen totesi tilaisuudessa.

Kello 17.22
Poliisi kertoi pyytävänsä havaintoja Rautjärven kirkon tulipaloon liittyen sekä Rautjärven alueella liikkuneesta 60–80-vuotiaasta miehestä. Mies on harmaantunut ja ruumiinrakenteeltaan hoikka.

Poliisi kertoo myös miehen mahdollisesta vaatetuksesta. Yllään miehellä on ollut mustat kumisaappaat, mustat housut, ruskea takki ja sinivalkoinen pipo.

Poliisi pyytää myös havaintoja joulun aikaan Rautjärven ja Imatran alueilla liikkuneesta vuoden 2020 viistoperäisestä viininpunaisesta Opel Astrasta.

Tiistai 27.12.
Kello 9.00
Poliisi kertoo epäilevänsä Rautjärven kirkkopalon sytyttäjäksi iäkästä miestä, joka löytyi myöhemmin kuolleena palaneen omakotitalon raunioista noin 30 kilometrin päästä.

Asian vahvisti IS:lle tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saku Tielinen.

Tielisen mukaan omakotitalon palossa kuollut henkilö on se, jonka liikkeistä poliisi maanantaina pyysi vihjeitä ja jonka mahdollista vaatetusta poliisi maanantaina kuvaili.

IS:n tietojen mukaan palaneen omakotitalon pihalla oli samainen Opel Astra, jonka liikkeistä poliisi on pyytänyt havaintoja kirkon epäiltyyn tuhopolttoon liittyen. Myös auto oli palanut.

---

Tämä kaikki Rautjärven epäillystä kirkon­polttajasta tiedetään: erakoitunut mies eli kuolin­pesän omistamassa talossa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009291222.html
27.12. 12:01
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Tulipalot ja arkiset tapaturmat

Post by härkä »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009300327.html
Yle: Raut­järven kirkon ovet sidottiin mahdollisesti sen omilla naruilla

Poliisi epäilee, että Rautjärven kirkko sytytettiin palamaan sisäpuolelta, uutisoi Yle.
Rautjärven kirkon palossa ovien sitomiseen käytetyn narun alkuperä on mahdollisesti poliisin tiedossa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saku Tielinen sanoo Ylelle, että silminnäkijähavaintojen mukaan narut ovat kirkon omia. Niistä ei saada kuitenkaan näytteitä, koska ne ovat palaneet niin pahoin.
Yle kertoo myös, että kirkko sytytettiin tuleen mahdollisesti sisäpuolelta. Se olisi vaatinut sitä, että tuhopolttajan olisi pitänyt tulla tornin alapuolella olevaan aulaan.

Ote linkistä.
Saapi nähdä, mitä tekninen tutkinta vielä esiintuo ?

Varmaankin kirkkopalo jouluna toi useille painostavuutta pyhään.
Itsellä joulun aika meni melkoisessa flunssassa ja jäi aikaa maatessa mm. joulukonserttien katseluun / kuunteluun.
Kovasti oli taas mielestäni raskaita säveliä. Kaipasi oikein lapsuuden ajan raikkaita ja reippaita joululauluja. Miksi joulusta halutaan tehdä surujuhla ?
Laulut ovat sinänsä kyllä kauniita, mutta.......
Ja miksi es Tulkoon Joulu kappaleelle halutaan vapauttaa vangit ?
Kenen edun mukaista se voikaan olla ? ( Tiedän, tämä voisi olla symbolinen sanoma ) ?
Koskisiko vankien vapautus myös kirkonpolttajia ??
https://www.youtube.com/watch?v=ZL5hBrtuaH8
Tankolaulajan tulkinta ko. sävellyksestä. :mrgreen:

Hieman toisenmoinen joululaulu, josta itse pidän.
https://www.google.com/search?client=fi ... xPMHu-XOnU
Tästäkin pidän.
https://www.youtube.com/watch?v=MPsd0IBUXIM :D
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply