Impaktit ja muu uhka avaruudesta

Ihmisiin, yhteiskuntaan ja luontoon liittyvät onnettomuudet vuodesta 2010 alkaen.
Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Kiinalainen kantoraketti tulee ilmakehään 8.6.2021

Post by -Uta- »

Kiinalaisen raketin jäänteet putosivat Intian valtamereen
Pitkä marssi -raketti ei aiheuttanut pudotessaan vahinkoa. Putoamispaikan lähellä on Malediivien saariryhmän saaria.
https://yle.fi/uutiset/3-11922822
9.5. 06:20 Päivitetty 9.5. 06:43


Kiinan valtiontelevision mukaan kiinalaisen Pitkä marssi 5B -raketin jäänteet ovat pudonneet Intian valtamereen. Kiina on ilmoittanut raketin jäänteiden pudonneen paikkaan, joka on 72.47 astetta itäistä pituuspiiriä ja 2.65 astetta pohjoista leveyspiiriä. Putoamispaikka on noin tuhat kilometriä Intian eteläkärjestä lounaaseen, Malediivien saariryhmän tuntumassa.

Kiinan avaruushallinnon mukaan raketti hajosi pudotessaan osiin.
21-tonnia painava Pitkä marssi 5B -kantoraketti laukaistiin kiertoradalle 29. huhtikuuta Wenchangin avaruuskeskuksesta Hainanin saarelta. Maailma on seurannut raketin putoamista, koska se ei ole ollut hallinnassa ja saattoi pudota minne tahansa kiertoratansa alueella.

Avaruusromun liikkeitä seuraava Space-Track-yhtiö vahvistaa raketin putoamisen.
- Kaikki täällä LongMarch5B:tä seuraavat voivat rentoutua. Raketti on alhaalla, yhtiö tiedotti.

Raketti vei onnistuneesti avaruuteen Kiinan rakenteilla olevan avaruusaseman ensimmäisen moduulin.
Aseman on määrä valmistua vuonna 2022.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Impaktit ja muu uhka avaruudesta

Post by will »

^Uutinen kertoo, että raketti saattoi pudota minne tahansa kiertoratansa alueella. Pointti on sitä todempi, mitä vanhempia ennusteet ovat. Vain alueet pohjoiseen ja etelään 42 leveyspiiristä olivat kokonaan suljettuja pois mahdollisuuksista. Rata on myös siirtynyt joka kierroksella länteen päin, eikä raketti olisi voinut pudota ratojen välialueeseen.

Rata oli myös soikea ja kävi eteläisestä päästään lähempänä maata kuin pohjoisesta. Raketin saattoi odottaa tulevan kosketuksiin ilmakehän kanssa juuri etelässä, kuin myös lähellä päiväntasaajaa, missä geoidi on korkeimmillaan maapallon pyörimisen vuoksi. Tämä tapahtuisi lähestyttäessä päiväntasaajaa pohjoisesta päin. Radan linjalla on ollut todennäköisempiä ja vähemmän todennäköisiä putoamisalueita. Päiväntasaajalta etelään on selvästi enemmän vettä ja vähemmän asutusta kuin pohjoisella pallonpuoliskolla. Arvelen kiinalaisten rakettitieteilijöiden ottaneen nämä seikat huomioon, kun ovat päätyneet lähettämään vapaasti putoavan kantoraketin. Tuskin on kysymys silkasta välinpitämättömyydestä muuta maailmaa kohtaan. Kantoraketin talteenottaminen kokonaisena on tulevaisuutta, ja osin jo nykyisyyttäkin, mutta Pitkää Marssia ei ole suunniteltu sitä varten, vaikka muuten hyvää rakettitiedettä edustaakin. Toki siihen olisi voinut asentaa jarruraketin, tai vastaavan sovelluksen, jolla romu olisi voitu ottaa takuuvarmemmin alas esim. Nemon pisteen lähistölle. Hyötykuormaa se olisi vähentänyt.

Ratakuvioita:

Image
Lähde: https://www.space.com/how-to-track-chin ... et-booster


Putoamista seuraavilla mutta toteutumatta jääneillä kierroksilla romu olisi ylittänyt Yhdysvaltoja, mikä on seikka sinänsä, vaikka olisikin ollut siellä soikean ratansa korkeimmassa kohdassa.

BBC: https://www.bbc.com/news/science-environment-57013540
Space: https://www.space.com/40164-chinese-spa ... t-day.html

Putoamiskierroksen alkuosan matalin kohta on ollut Australian yllä, missä nopeus lienee ruvennut hidastumaan niin, että uudelleen maata lähestyttäessä korkeimmasta ratapisteestä käsin on tullut kosketus ilmakehään Arabian yllä ja sitä seurannut putoaminen päiväntasaajan tuntumaan. Sitä ennen on ylitetty mm. Meksikoa, Floridaa ja Espanjaa.

Suuren kiinnostuksen vuoksi USA:n avaruusviranomaisten suosittelema seurantasivusto on tilapäisesti keskeyttänyt uusien kävijöiden rekisteröitymisen.
https://www.space-track.org/auth/login
Rekisteröitymissivulla sanotaan vapaasti mukailtuna: Lukekaa tästä, siinä on kaikki olennainen mitä teidän tarvitsee tietää.

En tunne itselläni olevan suurta halua ruveta neuvomaan kiinalaisia rakettikysymyksissä, mutta toki toivon, että he, kuten toivon muidenkin avaruuskansakuntien tekevän, pitäisivät lähiavaruuden mahdollisimman siistinä ja välttäisivät rojujen putoamista maan pinnalla olevien niskaan.

Putoaminen on herättänyt huolta ja huomiota. Iltalehti uutisoi putoamisen viime vaihetta ja uutisia siitä:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5d0 ... 5b1341a00b
Linkissä on videokokoelma USA:sta Saudeihin otetuista pätkistä, joiden sanotaan esittävän Pitkää Marssia ylilennolla. Järjestyksessä toinen (USA:sta) lienee jokin muu avaruusromu koska roihuaa, vaikka PM tuli ilmakehään vasta Saudi-Arabiassa. Osa videoista voi olla aikaisemmilta ratakierroksilta.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Impaktit ja muu uhka avaruudesta

Post by -Uta- »

USA:n puolustusministeriön salaisen ohjelman entinen johtaja: meillä on kiistattomat todisteet ufoista
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c09 ... 4fcc6c9cda
tiistai 18.05.2021 klo 23:06

Image
Ihmisten versiot ufoista ovat usein ”lentäviä lautasia”. ADOBE STOCK/AOP

Yhdysvaltojen hallitus julkistaa raporttinsa tunnistamattomista lentävistä esineistä kesäkuussa.

Joidenkin mielestä ufot kuuluvat tieteiskirjallisuuteen ja ovat jännittäviä mielikuvituksen tuotteita.

USA:n puolustusministeriön salaisen Advanced Aerospace Threat Identification Programin (AATIP) entinen johtaja Luis Elizondo ei kuulu tähän joukkoon.

AATIP:in tehtävänä oli nimensä mukaisesti havainnoida ”tunnistamattomia, kehittyneitä, ilmassa liikkuvia uhkia”. Ja niitä riittää, sanoo Elizondo CBS:n haastattelussa.

– Tämä ei ole minun mielipiteeni, tämä on USA:n hallituksen virallinen kanta, kertoo Elizondo.

Ufot kiistettiin pitkään
Pentagon kiisti vuosikymmeniä julkisesti, että mitään tunnistamattomia lentäviä esineitä on olemassa. Havaintoja kuitenkin kertyi jatkuvasti ilma-aluksista, jotka käyttäytyivät meille tunnettujen fysiikan tai ainakin aerodynamiikan lakien vastaisesti.

Nyt Pentagon myöntää, että ”tuolla on jotain”.

Elizondo on pitkän linjan sotilastiedustelija. Hän työskenteli muun muassa Afganistanissa ja Lähi-idässä. Vuonna 2008 hänet määrättiin AATIP-ohjelmaan.

– AATIP:in tehtävä oli oikeastaan yksinkertainen, koota ja analysoida tietoa ilma-aluksista, joiden alkuperä oli tuntematon. Kansanomainen nimi niille on ufo, kertoo Elizando.

– Tiedän, että tämä kuulostaa älyttömältä, mutta havaitsimme kaikenlaista. Tehtävämme on ollut selvittää mitä ne ovat, mitä ne aikovat tehdä ja mitkä ovat niiden ominaisuudet.

Uhka kansalliselle turvallisuudelle?
Elizondo nimitettiin AATIP:n johtoon vuonna 2010 ja hän keskittyi selvittämään, mitä vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen on Yhdysvaltojen asevoimien palveluksessa olevien henkilöiden havaitsemilla tunnistamattomilla lentolaitteilla.

– Kuvittele teknologiaa, joka pystyy 700 g:n kiihtyvyyteen, voi vältellä tutkaa, voi lentää ilmassa ja kulkea veden läpi, mahdollisesti myös avaruudessa.

– Ja kaiken lisäksi niissä ei ole näkyvissä mitään voimanlähteitä, ei siipiä, ei ohjaussiivekkeitä, ja silti ne pystyvät uhmaamaan Maan vetovoimaa. Tällaisia asioita me olemme nähneet, sanoo Elizondo.

Todellisia havaintoja
Joillekin asioille AATIP:n tutkijat löysivät luonnollisen selityksen. Mutta osaan ei saatu mitään tolkkua.

– Me tutkimme asiaa tieteellisen viileästi. Pohdimme, että onko tuo Kiinan risteilyohjus, joka käyttää uutta tekniikkaa. Tai korkealla lentävä sääpallo.

– Kun kaikki tällaiset vaihtoehdot oli suljettu pois, päädyimme siihen, että osa havainnoista oli todellisia, ne lensivät ilmatilassamme ja emme tiedä mitä ne olivat.


PEKKA NUMMINEN /IL
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Impaktit ja muu uhka avaruudesta

Post by will »

^Jotain vikaa tai likaa havaintolaitteissa? Ei varsinainen uhka, ellei ruveta sotatoimiin ja rysäytetä torjuntaa alla asuvien päälle.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Impaktit ja muu uhka avaruudesta

Post by -Uta- »

will wrote: Fri May 21, 2021 7:45 am ^Jotain vikaa tai likaa havaintolaitteissa? Ei varsinainen uhka, ellei ruveta sotatoimiin ja rysäytetä torjuntaa alla asuvien päälle.
Ei varsinainen uhka... totta. Pitäisikö tehdä Ufoille oma ketju?
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Impaktit ja muu uhka avaruudesta

Post by will »

^Ufot ehdottomasti kuuluvat tähän ketjuun! Nimittäin, jos niitä oikeasti tänne Maapallolle tulee, on oksat pois, eikä lopputuloksesta mitään tietoa. Joten antaa olla tässä, minun puolestani.

Juu, ja on pallosalamoita myös. Luotettavat henkilöt ovat nähneet niitä samanaikaisesti ja selvin päin. En epäile kertomuksia keksityiksi.

Kuitenkin nämä videoilla nähdyt "selittämättömät" havainnot muistuttavat mielestäni kovasti häiriötä, etten sanoisi elektronis-optista roskaa systeemissä, olkoon, että ammattitaitoiset sotilaat ovat havainnot tehneet ja nauhoitukset jälkisyynänneet. Nuo puheet siitä, ettei väliaineella ole väliä ja objektien nopeudet/kiihtyvyydet ovat tavattomia eikä niistä aiheudu tutkaheijastuksia viittaavat kovasti siihen, ettei kyseessä ole liikkuva aine ollenkaan vaan havaintolaitteistossa muodostunut kuva, jolle on tulkittu aineellinen lähde kauempana laitteiston ulkopuolella. Tietääkseni näistä ei ole ollenkaan rinnakkaisia, samanaikaisia havaintoja toisistaan riippumattomilla laitteilla. Tämä havaintojen toistettavuus on välttämätöntä, jotta voisi puhua tieteellisestä tarkastelusta. Joten toistaiseksi otan ufokertomukset vastaan rauhallisin mielin.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Impaktit ja muu uhka avaruudesta

Post by -Uta- »

Hiukan lisää Ufoista...

Image
Pentagon Confirms Leaked Photos And Video Of UFOs Are Legitimate

Image
"Ufo" punaisella planeetalla: Mars Nasa helicopter Ingenuity makes its first flight on Red Planet

---

Suomen UFOtutkijat ry
https://www.fufora.fi/

ARTIKKELEITA:
https://www.fufora.fi/artikkeleita/tunn ... otapauksia
Tunnetuimpia suomalaisia ufotapauksia
Kallaveden ufonpalanen 1964
Pyyvaaran peltipata 1967
Porin seitsemän ilmapalloa 1969
Imjärven humanoidi 1970
Imatran liikennehäirikkö 1970
Kuusamon tiskivesi 1971
Oulun tyrmäävä valo 1976
Pahkakosken ufolaivue 1979
Yhteys taskulampulla 1979
Sysmän syntymäpäivävieras 1993

---

Ufo
(lyhenne engl. unidentified flying object, 'tunnistamaton lentävä esine',
'tunnistamaton lentävä kohde' tai saduissa ja lasten keskuudessa joskus lentävä lautanen')
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ufo

Ovatko muinaiset astronautit auttaneet ihmiskuntaa, ja onko ihmisiä siepattu ufoihin: Kaikkia ufomysteerejä ei pystytä vieläkään selittämään
Ufohavainnosta kertova kirja tarjoaa lentäviin lautasiin myös uskontotieteellisen näkökulman.
https://yle.fi/uutiset/3-11409954

Mainostelevision Välimerkki-ohjelmassa selvänäkijä Aino Kassinen kertoo ufohavainnoistaan sekä maan ulkopuolisen elämän teknologiasta, tavoista ja tottumuksista.
https://elavamuisti.fi/aikajana/asiaa-avaruudesta
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Impaktit ja muu uhka avaruudesta

Post by will »

Karhukaiset selviytyvät törmäyksistä nopeuteen 900m/s asti.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000007990524.html

Bakteerit saattavat selvitä elossa impakteissa, joissa nopeudet ovat useiden kilometrien luokkaa sekunnissa, mutta tutkimustulokset on vahvistettava uusin kokein.
https://link.springer.com/chapter/10.1007/BFb0027754

Elämää on voinut tulla avaruudesta myös impaktia pienemmillä törmäysnopeuksilla, mikäli esim. sitä kuljettaneen pienehkön meteorin vauhti on ehtinyt hidastua vapaaksi putoamiseksi ilmakehässä. Sen puolesta panspermia ei ole mahdotonta, kunhan ilmakehään saapuu avaruudesta jotain, joka luonteeltaan ja olosuhteiden puolesta voi jatkaa elämäänsä Maassa. Kun katsotaan tarpeeksi pitkiä ajanjaksoja, sattuu joskus, että isompikin törmääjä tulee ilmakehään juuri sopivassa kulmassa jarruuntuakseen riittävän pienelle nopeudelle elämän säilymisen kannalta. On kuitenkin vaikea osoittaa, että Maan elämä olisi edes osin saati kokonaan ulkopuolista perua. Mars-tutkimus saattaa tuoda tähän lisätietoa.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Impaktit ja muu uhka avaruudesta

Post by will »

ESA aikoo lähettää avaruusromua keräävän aluksen Maata kiertävälle radalle vuonna 2024. Sen nimi on ClearSpace-1.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000008014070.html

Aluksi on tarkoitus napata ja tuhota ilmakehän kitkan avulla tietty, kiertoradalle jäänyt kantoraketin osa vuodelta 2013. Suunnitelmia on laajempaankin siivoukseen. ESA:n mukaan Maapalloa kiertää radoillaan n. 170 000 000 romunkappaletta. Nämä ovat mm. toimintansa lopettaneita satelliitteja, käytettyjä kantoraketin osia ja avaruusromujen keskinäisissä törmäyksissä syntyneitä pirstaleita.

Nykyaikaa on, että uusia satelliitteja suunnitellaan käyttöikänsä päätyttyä palaamaan kiertoradalta Maan ilmakehään ja tuhoutumaan siinä.

https://edition.cnn.com/2019/12/12/tech ... index.html
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Impaktit ja muu uhka avaruudesta

Post by will »

Tähtitieteilijät ovat löytäneet Aurinkokunnasta isohkon komeetan tai asteroidin, joka onneksi ei tule lähellekään Maan etäisyyttä Auringosta. Nimittäin taivaankappaleen kooksi on arvioitu 100-300km ja sen törmäys Maan kanssa aikaansaisi impaktikraatterin, jonka kokoluokka vaihtelisi Afrikan mantereesta Tyyneen Mereen. Joten on hyvä, että pysyy siellä missä kiertää ja vielä parempi, ellei muita, lähemmäs tulevia olisi luuraamassa. Tällaisten kappaleiden kiertoajat ovat miljoonia vuosia, eikä niistä ole uhkaksi nykyisenkaltaiselle elämänmenolle Maassa lähimpinä vaalikausina, vaikka joskus hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa vähän taivaalta ropsahtaisikin täällä silloin olevien elämänmuotojen niskaan.

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/ ... hjausboksi
Post Reply