26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Ihmisiin, yhteiskuntaan ja luontoon liittyvät onnettomuudet vuodesta 2010 alkaen.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Post by härkä »

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/vaka ... ta/1921213

Neljä kuoli ja useita loukkaantui Rautavaaralla

Pauliina Salminen, STT
26.10.2014 20:44 (26.10.2014 23:12)
Neljä ihmistä on kuollut henkilöauton ja linja-auton onnettomuudessa Rautavaaralla rajussa nokkakolarissa. Kaikki kuolleet olivat henkilöautossa. Henkilöauto musertui linja-auton alle pahasti.

Bussissa oli 14 matkustajaa ja kuljettaja. Linja-autossa olleista kaksi sai vakavampia vammoja. Heillä ei kuitenkaan ole hengenvaaraa, kerrotaan Kuopion yliopistollisesta sairaalasta. Pahiten loukkaantui bussin kuljettaja, joka sai lievän rintakehävamman.

Hoitoon tai tarkastukseen Kuopion yliopistolliseen sairaalaan vietiin yhteensä kymmenen ihmistä.

Savon Sanomien mukaan tie oli onnettomuuspaikalla erittäin liukas. Tiellä oli polanteet, jotka vesisade ja lämmin sää olivat muuttaneet liukkaaksi.
Turma sattui Siilinjärveltä Nurmekseen vievällä tiellä noin 1,5 kilometriä Hankamäen risteyksestä Nurmekseen päin. Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtumapaikalle ennen iltakahdeksaa.
Tie oli suljettu vielä myöhään illalla.

http://www.ksml.fi/incoming/2014/10/26/ ... 17702_.jpg

Tein tuon ylläolevan " yleisön pyynnöstä " ja vähän kiireisesti. Siksi se on vajavainen.
Palaan aiheeseen tuonnenpana. Ehkä vielä tänään iltapäivällä.
Tähän voi nyt kuitenkin asiaa kommentoida.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: 26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Post by härkä »

https://www.google.fi/maps/@63.341524,2 ... PgVHTw!2e0

Kuvassa Hankamäentien risteys Nurmeksen suuntaan. Lehtitiedon mukaan törmäys tapahtui 150 m tästä ko. suuntaan.
Nainen on ilmeisesti kääntänyt Fordin tässä kuvan risteyksessä. Toki kääntyminen on voinut tapahtua myös kauenpana Kuopion suunnassa.

Savonlinjan ( SL-Autoyhtymä , Linja-Karjala ) linikan ohitus on taas tapahtunut ennen kuvan suoraa. Sopiva paikka löytyy , kun ajaa google-autolla.

http://bussidata.kuvat.fi/kuvat/S/Savo- ... g?img=full

Linkin kaltaisia linikoita tuli ko. tiellä 70-luvulla vastaan.

https://www.google.fi/maps/@63.339808,2 ... 4!2e1!3e10

Bussipysäkkiä ,jolla seisottiin , on vaikea määrittää ilman tarkempaa tietoa. Tiellä on lukuisia sivuteita joitten päässä ei näy olevan bussipysäkkiä , mutta joille voisi olettaa sen pysähtyvän. Ihmisiä asuu kuitenkin tuossa korpimaisemassa.
On ehkä myös hyvä, kun tätä tapausta miettii ,ajatella maiseman vaikutusta. Sieltä lähtöisen olevan ja mahdollisesti sinnepäin muuttaneen keskinäisen kanssakäymisen kannalta.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: 26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Post by skoune »

härkä wrote:https://www.google.fi/maps/@63.341524,2 ... PgVHTw!2e0

Hienoa, että tää juttu on täällä onnettomuuksien alla. Tuolla naapurissa puhutaan murhasta.

Olen todella hämmästynyt poliisin ilmoittelusta tässä jutussa. Melkein heti puhuttiin tahallisesta keulaanajosta. Tappokin on ollut esillä, sitten murha ja taas tappo. Lehdistö repii syyttävää juttuaan ja naapuripalstan lynkkaajat ovat vauhdissa.

Laitoin tämmöisen viestin tuonne naapuriin, mm.
<< Minua ihmetyttää edelleen, että heti pian tapahtuman jälkeen poliisi antoi lausunnon, että tahallaan ajoi keulaan. Mutta silti etsittiin vielä törmäyspaikkaa! Tiellä ei välttämättä näkyneet mitkään jäljet.

Tuli mieleeni semmoinenkin, että filminpätkässä näkyi pysäkkilevennys. Olisiko bussi ollutkin lähtemässä pysäkiltä ja koukannut siitä tielle (siis joltain muulta pysäkiltä kuin siltä, missä nainen kävi bussissa).

Mun kokemuksen mukaan monet autot ajaa ns keskikaistaa vaikka ovat menossa kumpaan suuntaan tahansa. Varsinkin kun on hiljainen liikenne tai sohjoa kapean tien reunoilla. - Ja sitten semmoinenkin juttu, että monet käyttävät kännykkää ajaessaan.

Ja huomio! En syytä ketään, en naisia enkä miehiä. Kunhan pähkäilen eri vaihtoehtoja.

MUTTA pääasiani on: miksi puhuttiin tahallisesta keulaanajosta niin varhaisessa vaiheessa? Käsittääkseni kaikki tutkimukset eivät ole vieläkään valmiita. Siis tekniset tutkimukset. Autojen jälkien tutkimuksia on tietty vaikea enää tehdä...<<
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: 26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Post by härkä »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... pos=ok-nln

Linkissä tämän päivän tietoa.

Yritin tänään selvittää mikä oli se pysäkki , jossa nainen nousi bussiin ?
Tavoitin erään lähteen , joka ei halua profiloitua. Lähde ei ole poliisitaho , koska en halunnut tällä kertaa häiritä heitä.
Lähde kertoi , että tuo haettu pysäkki olisi jossain selkeästi törmäyspaikkaa kauempana Nurmeksen suuntaan.
Lähteen mukaan poliisilla olisi ehdolla kaksi pysäkkiä , joista jompikumpi olisi se haettu.
Ajopiirturinkin pitäisi antaa osviittaa - mielestäni.

Eilen illalla haeskelin pysäkkiä lähikilometrien matkalta. Ehkä noin 10-13km matkalta Nurmekseen päin.
Näyttäisi siltä , että ko. pysäkki oli vielä kauenpana.
Tällähän on se merkitys , että naiselle on jäänyt enemmän aikaa. Ajatellen sitä viestilappuakin.
Eilen mietin , että onpas nopeasti kirjoitettu viesti.
Saatan illan mittaan katsella vielä tietä Nurmeksen suuntaan. Josko seisake löytyisi ?

Kyllä tuo skounen ajatus liian hätäisestä ilmoituksesta syyn suhteen on minustakin huomion arvoinen.
Vaikka turma lopulta varmistuisi laajennetuksi itsemurhaksi , on tuo osoittava uutisointi voinut aiheuttaa ylilyöntejä somessa ylipäätään.
Bussikuskin tunnetilan tuoreeltaan ymmärrän. Ja sen myötä hänen lausuntonsa. Poliisin olisi ehkä pitänyt odottaa ennen naisen " tuomitsemista ".
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: 26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Post by skoune »

härkä wrote:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... pos=ok-nln

Kiitos härälle vaivasta!
Niin, minusta asiassa on sekoitettu vellit ja puurot. Koska nainen oli keskustellut kovaäänisesti bussissa, niin selvä juttu. Ajoi tahallaan keulaan kostoksi. Ehkä vähän liian suoraviivaista logiikkaa?

Minua vähän huolestuttaa tämä, että tutkimatta tuomitaan.

En puolusta enkä syytä ketään (paitsi niitä, jotka ovat tuominneet ilman tutkimusta)

Muutama miete:
1. Ehkä se kirjelappu oli kirjoitettukin jo kotona? Ehkä nainen unohti ottaa sen bussiin sisään ja lähti siksi bussin perään? Katui ja kääntyi kuitenkin takaisin.

2. Luulenpa, että ainoastaan naisen auton jarrutusjälkiä on tutkittu tarkemmin. Olihan silloin alussa semmoinenkin lausunto, että haetaan törmäyskohtaa. Mistähän se löytyi? Olisiko kuitenkin ollut mahdollista, että bussi oli tien keskellä (kääntymässä ehkä pysäkiltä tms ja henkilöauto myös ja sitten bussikuski käänsi "ammattitaidollaan" bussin omalle kaistalleen ja kuljetti kolariautoa muutaman kymmenen metriä? - Nythän jälkiä ei enää voi löytää, luulisin.

3. Tiedetäänkö bussikuskin puhelimenkäyttö? - OVna kerron, että taannoin matkalla Helsinki-Pori liukkaahkolla ja sumppukelillä en uskaltanut itse lähteä autollani reissuun. Menin siis bussilla ja bussikuski puhui puhelimessaan koko ajan ja lähetteli jopa tekstiviestejä! Kun huomautin lopulta asiasta (pelkäsin kuollakseni istua kyydissä) niin minut melkein heitettiin ulos bussista!

4. Miksi sitä kirjelapun sisältöä pantataan?
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: 26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Post by härkä »

Tämä voisi olla se pysäkki ?
https://www.google.fi/maps/@63.5213854, ... QFFO-Q!2e0
VT 75:n ja 87:n risteys.

Naisen Fordin on pitänyt olla pysähtyneenä niin , että bussikuski on sen nähnyt.
Toki tuo paikka jossain vaiheessa esiin tulee , kun linikan kyydissä olleet opiskelijat sen kertovat. Jos paikan pimeässä ovat tunnistaneet ?
Kuvan pysäkin jälkeen on pitkä suora , jolla Fordilla olisi päässyt linikan ohi helposti.

Joka tapauksessa pysäkki-episodista on useita kilometrejä rysäyspaikkaan.
Uskon , että bussi on ollut omalla kaistallaan , kuten on kerrottu.
Viestilappu tullee esille oikeusvaiheessa.
Tässä vaiheessa tilanne on henkilöauton vakuutusyhtiön kannalta edullinen.
Kenen törmännyt Ford oli ?
On uutisoitu , että pariskunnan pihassa seissyt valkoinen Ford olisi ollut naisen hallinnassa.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: 26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Post by härkä »

http://liikennetilanne.liikennevirasto. ... d=C0852701

Lähellä turmapaikkaa on kelikamera.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: 26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Post by skoune »

härkä wrote:http://liikennetilanne.liikennevirasto. ... d=C0852701

Lähellä turmapaikkaa on kelikamera.

Jossain oli tietoa, että bussin ajokiekko oli väärässä ajassa.

Mun käsityksen mukaan voisi naisen bussissa käynnin ajan tarkistaa esim siitä kun joku matkustajista oli nauhoittanut naisen ja miehen sanaharkan.

Minua kummastuttaa se, että nainen "ehti" kääntymään ja kiihdyttämään kovaan vauhtiin ennen bussin "kohtaamistaan". Saakohan mistään selville mikä naisen auton vauhti on ollut?

Ja edelleen olen kriittinen noitten mahdollisten jarrutusjälkien ym jälkien tutkimisen laadusta. Silloin oli kai pimeää ja valoisaan aikaan tultaissa jäljet ovat saattaneet hävitä tai tuhoutua muun liikenteen ja sääolojen johdosta.

Nuo härän lähettämät kuvat ovat todella "paljastavia". Tie näyttää olevan suhteellisen kapea. Miten nuo sääkamerassa näkyvät mutkat ovat suhteessa törmäyspaikkaan (vai onko kyse perspektiivistä..)?
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: 26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Post by härkä »

Törmäyspaikkaa on vaikeata määrittää kelikameran ja annettujen tietojen pohjalta. Tarkalleen.
Pitäisi olla tutumpi tie , jotta voisi sanoa.varmasti.
Jostain syystä media ei ole osoittanut paikkaa tarkalleen. Useinhan on se X ko. paikoilla. Es Aamulehti käyttää X merkkiä joskus uutisoidessaan.

Tänään on uutisoitu , että nainen ajoi linikkaa " raivoisasti takaa " Nurmeksesta alkaen. Pääsi lopulta ohi ja pyssäätti linikan.
( Mallia Kimi Räikköselle. ) :D
Totta mooses tuo linikan suharia hatutti. Ja kun vielä akka änkesi linikkaan ja alkoi meuhtoomoon.
Sitten vielä julkoo pirskutti ohittoo toesen kerran. Tokkiinsa. Ja tulloo lopuksi pialle.

No. Tässä IL:n raportti.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014102 ... 0_uu.shtml

Kuvasta näkyy , etteivät huomioinnit huonoista keliolosuhteista aivan perusteettomia ole.
Siellä on vettä ja polannetta. Kapeahko tie.

Nää on näitä.Miun höpinöitä. :mrgreen:
Mutta kyllä näissä yleensä ja jokseenkin aina ylipäätään jonkinlainen osatotuus piilee.
Tästä ei pidä närkästyä , eikä kuolla taikka halvautua. Ainakaan samanaikaisesti.

Elämä on, kuten East London totesi aikoinaan. :D
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: 26.10.14 Rautavaara Bussiturma 4 kuolonuhria.

Post by skoune »

härkä wrote:Törmäyspaikkaa on vaikeata määrittää kelikameran ja annettujen tietojen pohjalta. Tarkalleen.
Pitäisi olla tutumpi tie , jotta voisi sanoa.varmasti.
Jostain syystä media ei ole osoittanut paikkaa tarkalleen. Useinhan on se X ko. paikoilla. Es Aamulehti käyttää X merkkiä joskus uutisoidessaan.

Tänään on uutisoitu , että nainen ajoi linikkaa " raivoisasti takaa " Nurmeksesta alkaen. Pääsi lopulta ohi ja pyssäätti linikan.
( Mallia Kimi Räikköselle. ) :D
Totta mooses tuo linikan suharia hatutti. Ja kun vielä akka änkesi linikkaan ja alkoi meuhtoomoon.
Sitten vielä julkoo pirskutti ohittoo toesen kerran. Tokkiinsa. Ja tulloo lopuksi pialle.

No. Tässä IL:n raportti.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014102 ... 0_uu.shtml

Kuvasta näkyy , etteivät huomioinnit huonoista keliolosuhteista aivan perusteettomia ole.
Siellä on vettä ja polannetta. Kapeahko tie.

Nää on näitä.Miun höpinöitä. :mrgreen:
Mutta kyllä näissä yleensä ja jokseenkin aina ylipäätään jonkinlainen osatotuus piilee.
Tästä ei pidä närkästyä , eikä kuolla taikka halvautua. Ainakaan samanaikaisesti.

Elämä on, kuten East London totesi aikoinaan. :D
Tuo East Londonin käyttämä sanonta on toki maailmankuulu ;)

Niin, taas tuli mieleeni, että harvinaisen hyvin ovat liikkuvalla kuvalla osanneet osoittaa törmäyksen vaikkeivat törmäyspaikkaa tienneetkään.

Keliolosuhteet ovat todella olleet haastavat. - Ja totta, lujaa on ajettu, paikoin, kuten ko uutisessakin sanottiin.

Sitä minä en kylläkään ihan tajua, että kun nainen on lähtenyt bussivierailunsa jälkeen ja ohittanut bussin ja tehnyt u-käännöksen, niin miten hän on ehtinyt saamaan niin kovan törmäysvauhdin mistä mainitaan? Kaiken todennäköisyyden mukaan on bussikin ajanut naisen u-käännöspaikkaa vastaan, niin ei olisi autojen keulaväli päässyt kovinkaan suureksi ennen törmäystä.

Vielä mietin sitäkin, että pysähtyikö bussi jollekin pysäkille naisen ohiajon jälkeen. Silloihan aika olisi ollut ns naisen hyväksi, tai pikemminkin pahaksi.

Jos nämä feministiset mietteeni (vrt jmit naapurissa) ovat epäoleellisia ja päätämme, että nainen ajoit tahallaan bussia päin, niin senverran kuitenkin sanon, että hetken päätös on ollut.

Jos hän todella olisi suunnitellut tappavansa itsensä ja lapsensa, niin hänhän olisi voinut niillä kotinurkillaan ajaa auton jorpakkoon, Ja jos hän olisi myös avokkinsa halunnut surmata, niin miksi ei posauttanut bussin perään kerralla?

Vuan kun ei kukkoo tiiä miten se oon ollunna tuo tappaus.
Post Reply