Kongon siirtomaaherra Akseli Leppänen

Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Kongon siirtomaaherra Akseli Leppänen

Post by -Uta- »

Suomella ei ole ollut siirtomaita, mutta kolonialismi vaikutti myös Suomeen. Konemies Akseli Leppänen oli Afrikkaan saapuessaan eurooppalaisten julmuuksia hämmästelevä idealisti, mutta vuosien saatossa hänestä kuoriutui piiskaa säästämätön siirtomaaherra.

Image
Konemestari Akseli Leppänen "toimistossaan" laivan konehuoneessa. ILLUME / KONGON AKSELI
Image
Kun Akseli Leppänen lähti Kongoon, hän ihmetteli eurooppalaisten raakuuksia. Vuosien kuluessa myös mies itse käyttää virtahevon nahasta tehtyä ruoskaa säästelemättä. ILLUME / KONGON AKSELI

1900-luvun alussa hämeenkyröläinen Akseli Leppänen oli kuin kuka tahansa tulevaisuuttaan suunnitteleva suomalainen nuorimies. Köyhän, kahdeksanlapsisen perheen lapsi valmistui Tampereen teollisuuskoulusta hyvin arvosanoin ja suunnitteli häitään nuoruudenrakastettunsa Tyynen kanssa. Kun morsian valitsikin toisen miehen, vuonna 1879 syntyneen Leppäsen sydän särkyi ja elämä muuttui. Leppänen päätti lähteä Belgian kuningaskunnan palvelukseen Kongoon jokilaivan konemieheksi. Vastaavaan pestiin lähti yli 200 muutakin suomalaista. Belgia tarvitsi valtavan siirtomaan hoitamiseen työntekijöitä – mieluiten koulutettuja ja valkoisia. Erityisesti pohjoismaalaiset olivat kysyttyä väkeä. Erityisesti hyvä palkka houkutteli suomalaisia

Vaikka 34-vuotias Leppänen ei ollut enää mikään nuorukainen, maalaistalon pojalle muutos oli melkoinen. 1800–1900-lukujen taitteessa suomalaiset eivät juuri matkustaneet ulkomaille – varsinkaan Afrikkaan. – Olin katsomassa neekeritanssia. Kyllä siellä oli elämää, ja aina niin alkuperäistä kuin Stanleyhyn tullessa – ja hauskalta se kuuluu se soitto. Mutta kun valkoinen tulee, sen kunniaksi otetaan harmonikka. Minä kuitenkin kielsin ja sanoin, ettei se ole niin komiata kuin heidän oma soittonsa, Leppänen kirjoitti päiväkirjaansa 1. huhtikuuta 1913

Järkyttävä kansanmurha
Kun Leppänen lähti Kongon jokilaivoille, tuskin mies tiesi, millaiseen kansanmurhaan hän oli ottamassa osaa. Belgian kuningas Leopold II hankki Kongon yksityiseksi siirtomaakseen vuonna 1885. Kuninkaalle Kongo oli lähes pakkomielle. Vaikka Belgian parlamentti ei halunnut Kongoa siirtomaaksi, Leopold II halusi. Kuningas värväsi palvelukseensa Henry Stanleyn, joka tunnetaan parhaiten David Livingstonen löytämisestä syvältä afrikkalaisesta viidakosta. Stanleyn tehtävänä oli saada Kongosta maa-alueita Leopold II:lle. Se onnistui – järisyttävin seurauksin. Lukutaidottomat kyläpäälliköt eivät ymmärtäneet allekirjoittaneensa papereita, joiden vuoksi maa-alueet ja jopa kyläläiset myytiin Leopold II:lle.

Jos ei kerännyt tarpeeksi norsunluuta ja kumia, pakkotyötä tekevien kongolaisten kohtalona oli joutua silvotuksi tai tapetuksi. Belgialaiset sotilaat saivat rahaa tulosten mukaan: kun oli rangaissut ”laiskaa työvoimaa”, alueen johtajalle toimitettiin uhrin oikea käsi siitä todisteeksi. Tutkijoiden mukaan noin puolet Kongon 20–25 miljoonasta asukkaasta kuoli nälkään ja tauteihin tai surmattiin siirtomaavallan aikana. Marraskuussa 1908 Kongo siirtyi kuninkaan yksityisestä siirtomaasta Belgian hallintaan. Sen myötä loppui myös pahin ”kumiterrori” kongolaisia kohtaan, mutta esimerkiksi piiskan käyttöä paikallisiin ei säästelty senkään jälkeen.

Jo ensimmäisinä viikkoina keväällä 1913 myös Akseli Leppäselle selvisi, millaiseen paikkaan hän oli tullut. – Tuntuu kuin kaikkien sivistystaso laskisi täällä. Tai on ne kaikki sitten niin pikkusieluisia ihmisiä, kun ne ei osaa muuta puhua kuin neekerien piiskaamisesta ja muuta kaikkea törkyä. Kovat otteet ahdistivat Leppästä. – Varsin hirveältä tuntuu, kun näkee piestävän miesparkoja. Melkein se on jo eläinrääkkäystä. Sanovat, että siihen tottuu, mutta tulevaisuus sen näyttää, Leppänen pohti huhtikuussa 1913.

Suomeenkin vaikutteita
”Oppi” tosin Leppänenkin siirtomaaherran tavoille, mutta ei mennä vielä siihen.

Leppäsen tarina kertoo nimittäin ajasta, jolloin eurooppalaiset kuvittelivat voivansa omistaa koko maailman. Vaikka Suomella ei ole ollut siirtomaita, suomalaisten suhde kolonialismiin on paljon tätä monimutkaisempi. – Toinen puoli kuviosta on se, että yksittäiset suomalaiset henkilöt ovat olleet mukana hankkeissa, jotka ovat olleet toisten imperiumien siirtomaahankkeita. He ovat olleet vahvassa roolissa vahvistamassa näiden maiden siirtomaita, muistuttaa Turun yliopiston yleisen historian professori Leila Koivunen. Yksi osoitus ovat juuri Kongo-joelle päätyneet konemiehet. Ja on Suomellakin ollut siirtomaahaaveita.

Image
Kuvassa näkyvä Brabant on yksi jokilaivoista, joilla Akseli Leppänen palveli Kongo-joella. ILLUME / KONGON AKSELI

Itsenäisyyden alussa suomalaisia kiinnosti nykyisin Namibiaan kuuluva Ambomaa, johon oli tehty lähetystyötä 1800-luvun lopulta lähtien. Siirtomaahaaveet eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet. Koivunen muistuttaa, ettei historiantutkimuksessa ole vielä kunnolla selvitetty, miten korkealla tasolla pohdinnat Ambomaasta siirtomaana todella olivat. – Saattaa olla, että myytti siirtomaasta on jäänyt elämään omaa elämäänsä.
Siirtomaapuheet eivät jääneet Ambomaahan. Siirtomaapuheita viriteltiin jopa jatkosodan aikana, kun maantieteilijä ja geologi Väinö Auer matkusti seminaarimatkalla Saksaan vuonna 1942. Tuolloin natsi-Saksan ulkoministeriön lähettiläs, tohtori Rudolf Asmis kertoi, kuinka Saksa antaisi liittolaisilleen voittoisan sodan päätyttyä alueita Afrikasta. Suomelle näissä kaavailuissa olisi annettu Belgian Kongo. Siirtomaa-ajalta on peräisin myös afrikkalaisia vähättelevä puhekieli. Jopa Veikkaus mainosti vielä 1900-luvun alkupuoliskolla pelejään näin: ”Ainoastaan Afrikan neekeri ei veikkaa, kaikki toiset veikkaavat ja saavat veikkausvoittoja.” Vasta nyt Suomen roolia kolonialismissa on ylipäänsä alettu tutkia. – Ajatus siitä, ettei suomalaisilla ollut osallisuutta, on ollut niin vahva, ettei ole koettu, että se olisi sellainen aihepiiri (jota tarvitsisi tutkia). On totta, ettei ole ollut siirtomaita, mutta ilmiö näyttäytyy monella muulla tavoin Suomen historiassa, Koivunen muistuttaa.

Image
Akseli Leppänen kirjoitti päiväkirjojaan Kongosta vuodesta 1913 aina vuoteen 1921 saakka. Päiväkirjojen perusteella myös Kongoon matkustaneet suomalaiset syyllistyivät raakuuksiin paikallisväestöä kohtaan. SIIRTOLAISINSTITUUTTI / AKSELI LEPPÄSEN PÄIVÄKIRJAT

Piiska viuhuu
Pahin terrori kongolaisia kohtaan oli jo loppunut, kun Akseli Leppänen saapui Kongoon.
Siitä huolimatta myös hänen suhteensa alkuperäisasukkaisiin muuttui päiväkirjojen edetessä yhä säälimättömämmäksi. Aluksi Leppänen hämmästeli lähinnä uteliaisuuttaan erilaisia ihmisiä ja erilaisia kaupunkeja. Parin vuoden jälkeen virtahevon nahasta tehty piiska oli vakiokäytössä myös Leppäsen käsissä. – Tämä päivä alkoi taas huonoissa merkeissä. Aamulla heti, kun tulin ulos hytistä, oli pari neekeriä kyykyllään hytin edessä. Kun potkaisin ensimmäistä, meni toffeli jalastani veteen. Laskin hatun päästäni turkille, josta sen joku heti nappasi. Hatusta ei mitään väliä, sillä sen olin hankkinut täällä, Leppänen kirjoitti päiväkirjaansa 12. helmikuuta 1915. Leppänen oli omaksunut ajattelutavan, jossa kongolaisia koeteltiin tavalla, jota nykypäivänä ei hyväksyttäisi eläintenkään kohteluksi. – Kuvaava sanontapa täällä onkin, että jos neekeri tänään saa syyttä selkäänsä, niin kyllä se huomenna tekee jonkun syyn. Leppäsen ja muiden konemiesten puolustukseksi on sanottava, etteivät olot Kongo-joella olleet helppoja. Leppänen kirjoitti päiväkirjoissaan useaan otteeseen, kuinka joku miehen työtovereista päätyi itsemurhaan. – Tamperelainen Takala oli vähän mielenviassa ja kesken päivällisen syönnin hyppäsi hän virtaan. Sääli miestä, sillä vaimo vartoo häntä kotiin ja hänellä olikin aika jo täysi, mutta lähetettiin vielä yhden kerran ylös ja se oli hänen viimeisensä. Toivottavaa olisi, jos edes ruumis löydettäisiin. Jumala olkoon hänelle armollinen.

Image
Belgia halusi Kongon jokilaivoille 1800–1900-lukujen taitteessa koulutettua ja valkoista väestöä. Yli 200 suomalaista pestattiin jokilaivojen työntekijöiksi. Vaikka Suomessa ei ole ollut siirtomaita, myös suomalaiset olivat isossa roolissa jokilaivojen työvoimana. ILLUME / KONGON AKSELI

Paluu kiinnostaa
Maaliskuussa 1916 Leppäsenkin ajatukset alkoivat karkailla Suomeen, kun kolme vuotta Afrikan-komennusta oli kulunut. – Vuosi, niin pääsen sitten katsomaan kotimaahan. Nyt jo mieli sinne halajaa, mutta kun on suuret melskeiset ajat, niin ei sinne mennä, Leppänen kirjoitti haikeana. Marraskuussa 1916 Eurooppaan paluu toteutui. Leppänen iloitsi erityisesti siitä, että pääsee "terveellä sielulla ja mielellä" takaisin kotiinsa. Lontoossa miestä odotti kuitenkin epämiellyttävä yllätys. Leppänen oli Saksan miehittämän Belgian eli Venäjän näkökulmasta vihollisen palveluksessa, eikä Venäjän konsulaatissa myönnetty hänelle pääsyä Suomeen. Kotimaa jäi näkemättä ja konemies joutui palaamaan takaisin Kongoon. – Hyvästi sinä maailmankuulu Lontoo iloinesi ja suruinesi. Paljon et kyennyt kyrönpojalle antamaan mutta et myöskään ottamaan, Leppänen kirjoitti päiväkirjaansa.

Suomeen varakkaana
Kongoon palaamisensa jälkeen Leppänen kirjoitti päiväkirjaansa vuoteen 1921 saakka.
Vuosien saatossa Leppänen oppii Kongo-joen oloihin niin hyvin, että hän nousi laivatarkastajaksi ja telakan päälliköksi, sai useita kunniamerkkejä ja täysin palvelleena Belgian valtion eläkkeen. Jouko Aaltonen ohjasi Akseli Leppäsestä Kongon Akseli -nimisen dokumenttielokuvan, jonka mukaan Leppänen palasi Suomeen vuonna 1931 varakkaana ja arvostettuna miehenä. Samalla ympyrä sulkeutui. Leppänen lähti aikoinaan Kongoon juuri sydänsuruja pakoon ja pohti useaan otteeseen epäonneaan päiväkirjoissaan. Lopulta rakkaus löytyi Suomesta. Hän meni naimisiin nuoruudenrakastettunsa Tyynen sisaren Sannin kanssa. – Ehkä luoja sen vielä muuttanee, että minullakin on vielä rahtunen onnea jäljellä, mies pohti jo 35-vuotissyntymäpäivänään 24. heinäkuuta 1914.

Lähteet: Siirtolaisuusinstituutti/Akseli Leppäsen päiväkirjat, Kongon Akseli -dokumenttielokuva, Maailman Historia -lehti ja Pentti ja Antero Alhosen kirjoittama Vaakavarren ratsastaja: tutkimusmatkailija Väinö Auerin elämä (Edico 2006)

Sami Koski / IL
Post Reply