Pieksämäki - Veljesmurha 31.7.1823

Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Pieksämäki - Veljesmurha 31.7.1823

Post by -Uta- »

Kaipainen, Abraham Niilonpoika
teko 31.7.1823 - mestattu 30.10.1824


Heinäkuun viimeisenä päivänä 1823 oli ilmeisesti hyvä heinäpouta, kun Pieksämäen pappilan väki oli aamuvarhaisesta heinää tekemässä. Jo ennen kahdeksaa heitti Abraham Kaipainen kuitenkin haravansa syrjään ja lähti huonovointisuutta syyttäen pellolta. Hän yhytti kohta kaksi naapuriaan, jotka olivat lähdössä soutamaan Pieksäjärven yli lähelle Kaipaisen kotitorppaa.

Abraham Kaipainen, 27, oli joutunut riitaan isoveli Niilon, 46, kanssa. He olivat asuneet yhteistä pappilan torppaa parikymmentä vuotta, isän kuoleman jälkeen. Melkein 20 vuotta vanhempi Niilo Niilonpoika Kaipainen oli avioitunut Margareta Säämäsen kanssa ja heillä oli neljä lasta. Torpassa asuivat lisäksi poikien äiti Eeva Korpelainen ja naimaton sisar Margareta.

Abraham Kaipainen oli edellisenä syksynä halunnut avioitua talontytär Kaisa Turpeisen kanssa, mutta Niilo oli ehdottomasti evännyt aikeen siitä syystä, että torppaan ei mahtuisi enää uutta perhettä.

Riitaa oli sovitellut v.t. kirkkoherrana toiminut Fredrik Polén ja saanut aikaan sen, että Niilo oli maksanut veljelleen 200 talaria osuutena torpasta. Abraham oli kuitenkin pian todennut, että summa oli liian pieni ja pyysi 100 talaria lisää. Niilo ei siihen suostunut. Heinäkuun 21. päivänä Abraham oli lähtenyt kotoaan, kulkenut eri kylillä ja ilmestynyt 27.7. naapurinsa ja ikätoverinsa, toisen pappilan torpparin Antti Räisän luo tarjoutuen rengiksi. Antti oli lähtenyt seuraavana päivänä viemään häntä pappilaan taksvärkkiä tekemään.

Kauaa Abraham ei siellä viipynyt, sillä levottomuus ajoi hänet jo aamulla 31.7. uudelleen selvittämään asioita veljensä kanssa ja pyytämään, että tämä ottaisi hänet takaisin torpan osakkaaksi entisin ehdoin. Saavuttua perille vieraiksi miehiksi pyydettyjen soutuseurana olleiden naapurien kera kotitorppaan, ei siellä ollut muita kotosalla kuin lapset ja vanha äiti, muut olivat heinänteossa lähiniityillä (heinä tehtiin luonnonniityiltä). Kun veli Niilo lopulta löytyi, söivät kaikki yhdessä rauhassa aterian. Seuralaiset lähtivät sitten jatkamaan matkaa.

Sen jälkeen Abraham sai esitetyksi asiansa, mutta Niilo ei halunnut kuulla puhuttavankaan Abrahamin paluusta. Veljekset poistuivat välillä tahoilleen pihalta ja uhkailivat toisiaan. Nähtyään Niilon uudelleen palanneen pihalle ja keskustelevan vaimonsa kanssa, Abraham oman tunnustuksensa mukaan tunsi niin sokaisevaa vihaa veljeään kohtaan, että hän ensin sieppasi aseekseen katkenneen haravanvarren ja ryntäsi veljeään kohti. Veli nappasi maasta raipan. Vaimo yritti työntää miestään sisälle taloon, mutta tämä ilmestyi kohta uudelleen pihalle, ehkä hakemaan jotakin kättä pitempää. Niilo kuitenkin kompastui kesken juoksun. Abraham äkkäsi seinällä viikatteen, sieppasi sen ja löi sillä ylös pyrkivää veljeänsä päähän niin, että tämä vaipui selälleen maahan, ja sitten maassa makaavaa miestä niin, että kaula melkein katkesi.

Ruumiinavaus tehtiin vasta kahden viikon kuluttua, mutta oli mitä tarkin ja seikkaperäisin. Siitä voi päätellä, että Abrahamin käyttämä ase oli paikkakunnalla tavallinen kaksipuolinen viikate, jolla hän oli ensin lyönyt oikealta vasemmalle ruhjevamman pään vasempaan ohimoon ja sitten heilauttanut vasemmalta oikealle lyönnin, joka teki kaulan oikealle puolelle aina kaularankaan asti tunkeutuneen haavan. Todistusten mukaan Abraham oli "miehen mittainen, mutta hento", joten voima on lyönnissä ollut hurja.

Teon tehtyään Abraham palasi soutaen takaisin samalle niitylle, jolta oli aamulla lähtenyt, ja suureen ääneen valittaen kertoi tapahtumasta. Hänet vangittiin välittömästi.

Kihlakunnanoikeus kuulusteli asiasta yli 30 henkilöä, joiden todistuksista saa selkeän kuvan asioiden kulusta, taustoista ja menneen talven tunnelmista. Istunto alkoi 1.9. 1823 ja jatkui uudelleen lokakuussa, jolloin annettiin tuomio, että Abraham Nilsson Kaipainen tuli "å vanlig rätteplats inom Socknen varda halshuggen och steglad".

Fredrik Polén, paikkakunnalla tunnettu ja pidetty v.t. kirkkoherra, antoi erityisen todistuksen, jossa hän toi julki mielipiteensä, että uhri itse oli käytöksellään osasyyllinen tapahtumaan. Erikoista on, että hänen antamassaan kaikin puolin kiittävässä "papintodistuksessa" uhrista Niilo Niilonpoika Kaipaisesta on väärä syntymävuosi 1788 (p.o. 1777).

Vaasan hovioikeus jatkoi käsittelyä 11.11.1823. Kolme seitsemästä päätökseen osallistujasta oli aluksi sitä mieltä, että olisi pidettävä uusintatutkimus ja otettava huomioon syyllisen mielentila, mutta lopulta päätös oli yksimielinen. Kuolemantuomio vahvistettiin 27.11.1823.

Mestaus pantiin täytäntöön Pieksämäen mestauspaikalla 30.10.1824, ruumis, käsi ja pää asetettiin teloituspaalun päälle. Tavan mukaan mestatun ruumis haudattiin kirkkomaan pohjoispuolelle ilman siunausta.


Pohdintaa

Mielenkiintoista tässä tapauksessa on se, että teolla on selvä motiivi. Abraham oli talven aikana useaan kertaan surrut menetettyä rakastettuaan ja valittanut elämän merkityksettömyyttä. Veljen kielteinen asenne oli täysin masentanut ilmeisesti muutenkin ehkä isonveljen hoivissa aloitekyvyttömäksi kasvaneen miehen.

Seikkaperäisistä pöytäkirjoista käy selville, että Abraham Kaipainen oli osoittanut masennusta ja hautonut itsemurhaa pitkin talvea, mutta ei ollut halunnut sitä tehdä, koska hän tiesi siten joutuvansa kadotukseen. Hän oli kuitenkin harkinnut joko veljensä tai kadotetun morsiamensa (!) tappamista, jotta olisi ehtinyt katumalla pelastua lopullisesta kadotuksesta ennen kuolemaansa. - Veli Niilo oli kutsunut Polénin keskustelemaan masentuneen veljensä kanssa noin kaksi viikkoa ennen tapahtunutta tappoa.

Oman kertomuksensa mukaan Abraham oli murhapäivänä halunnut tavata veljensä sopiakseen tämän kanssa, mutta joutunut vihan valtaan veljen epäystävällisen käytöksen takia. Myös Polénin lausunto asiasta korostaa, että Niilo oli omalla käytöksellään provosoinut Abrahamin väkivallantekoa. Eräs todistaja kertoi Abrahamin vankeudessa pelänneen, että kuolemantuomiota ei pantaisikaan täytäntöön, koska paikalla ei ollut jäävitöntä todistajaa. Mielenkiintoista on, että Abraham oli pyytänyt soutuseuransa mukaansa "vieraiksi miehiksi". Todistamaan mitä?

Kaikesta saa sellaisen käsityksen, että Abraham oli todellakin hautonut ajatusta veljen tappamisesta, mutta ei lähtenyt häntä tappoaikeissa tapaamaan. Tilaisuuden tullen hän kuitenkin toteutti sisällään kypsyneen ajatuksen monimutkaisesta itsemurhasta. Tappamalla veljensä hän sai tilaisuuden katua ennenkuin hänet itsensä mestattaisiin. (Suisidaalimurhista on mielenkiintoinen kirjoitus Yliopisto-lehdessä 14/96).

Pieksämäellä säilyneen, Pekka Lappalaisen kirjoittamaan Pieksämäen seudun historia I:een (Pieksämäki 1961, s. 651) kirjatun perimätiedon mukaan Abraham alistui teloitukseen miehekkäästi.

Tappo - tai murha - tapahtui 31.7.1823 ja on mitä ilmeisimmin myöhäisin rikos, josta kuolemantuomio on täytäntöönpantu. Käsittely oli nopeaa ja toimeenpano tapahtui jo vuoden ja kolmen kuukauden kuluttua. Tähän vaikutti ilmeisesti sekä kuolemantuottamuksen erityinen julmuus että tuomitun alistuvuus. Ainoan armonanomuksen on saattanut laatia Fredrik Polén. Siinä vedotaan erityisesti tuomitun poikkeavaan mielentilaan.

Teloitustodistus ei sisälly aktiin, mutta Pieksämäen kirkonkirjat kertovat, että Abraham Kaipainen on "halshugg. steglad".


Genos 68 (1997) / Suomen Sukututkimusseura
Henkirikoksista kuolemaan tuomittujen kohtaloita vuosina 1824-1825 Suomessa
Fil.lis. PIRKKO-LEENA OTONKOSKI, Helsinki
Post Reply