Kamala verityö Vaasan poliisilaitoksella vuonna 1921

Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Kamala verityö Vaasan poliisilaitoksella vuonna 1921

Post by -Uta- »

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000007963836.html
Teksti Esa Lilja /HS

Image
Oskari Lindgren ja Juho Järvi kuvattuna poliisin virka-asussa. (SUOMEN POLIISILEHTI)

Image
Vaasan poliisitalo 1900-luvun alussa. (KUVA JUSSI KANKAAN KIRJASTA VAASAN POLIISILAITOKSEN SATA VUOTTA)

Helmikuun 15. päivän ilta vuonna 1921 oli jo kääntymässä keskiviikon puolelle, kun Vaasan keskustassa pidätettiin tolkuttomassa humalassa toikkaroinut mies. Miehellä oli yllään sotilaspuku, ja silminnäkijöiden mukaan hän käyttäytyi monella tapaa häiritsevästi: rähisi, hakkasi erään rakennuksen seinää ja huiteli kädessään olleella sotilasmiekalla ilmaan.

Kirkkopuistikon pohjoispäässä, lähellä Palosaaren siltaa, päivysti puolen yön maissa vanhempi konstaapeli Oskari Lindgren. Lindgren sai miekkamiehen kiinni, eikä tämä tehnyt pidätettäessä vastarintaa. Mies vietiin hevoskyydillä poliisiasemalle ja määrättiin istumaan sohvalle pieneen huoneeseen. Asiaa alkoi selvitellä kaksi poliisia: pidätyksen tehnyt vanhempi konstaapeli Lindgren sekä hänen kollegansa, ylikonstaapeli Juho Järvi, joka asettui istumaan työpöytänsä taakse.

Vaatteista ja arvomerkeistä poliisit näkivät, että humalainen mies oli upseeri, arvoltaan luutnantti. Koska kyseessä oli sotilas, poliisit päättivät ottaa yhteyttä Vaasan varuskuntaan. Mies saisi nukkua humalansa pois armeijan putkassa.

Patrullia eli tuon ajan sotilaspoliisia odoteltaessa pidätetty ehti istua sohvalla jonkin aikaa, ehkä parikymmentä minuuttia. Sitten, täysin arvaamatta, mies veti päällystakkinsa taskusta pienikokoisen pistoolin ja ampui. Yksi luodeista iskeytyi ylikonstaapeli Juho Järveä kurkkuun. Toinen luoti osui rintaan, ja Järvi lyyhistyi pöytänsä viereen. Oskari Lindgren sai osuman suoraan päähänsä, vasemman korvan etupuolelle. Hänkin kaatui lattialle. Humalainen luutnantti hyppäsi ikkunasta ja katosi.

Laukausten äänet hälyttivät paikalle muita poliiseja. Heitä odotti huoneessa karmea näky: ammutut kollegat makasivat lattialla, joka värjäytyi verestä punaiseksi. Paikalle kutsuttiin lääkäri, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Molemmat poliisit olivat kuolleet.

Ampujalta jäi huoneeseen miekka sekä sotilaslakki, jonka liepeestä poliisit löysivät nimikirjaimet: O.J. Matkustajatietojen perusteella selvisi pian, että paikalliseen hotelliin oli aikaisemmin samana päivänä kirjautunut ulkopaikkakuntalainen upseeri nimeltään Otto Joki. Joki ei päässyt kauas. Hän murtautui Rauhankatu 23:ssa sijainneen rakennuksen ikkunasta sisään ja sammui eteiseen. Siitä poliisit hänet löysivät.

Kun humala haihtui, ampujaa päästiin kuulustelemaan. Kävi ilmi, että mies oli jääkäriluutnantti ja hänen koko nimensä oli Otto Harald Johannes Joki. Hän oli 21-vuotias kantaupseeri, joka työskenteli komppanianpäällikkönä Kainuun rajavartiopataljoonassa. Vaasaan hän oli tullut tilapäiselle komennukselle vasta kohtalokkaan päivän aamuna. Elettiin kieltolain aikaa, mutta Joki oli onnistunut hankkimaan hotellinsa vahtimestarilta pari pulloa pimeää viinaa. Hän oli juopotellut ensin joidenkin tuntemattomien liikematkustajien kanssa ja sitten vanhojen tovereidensa seurassa. Joki oli humaltunut raskaasti ja jatkanut iltaa kaupungilla.

Aluksi Joki ei muistanut yön tapahtumista mitään. Kun hänelle poliisiasemalla näytettiin surmatyön jäljet, kuolleiden poliisien ruumiit, meinasi hän valahtaa lattialle. ”Ette voi tietää, mitä tunnen, kun tänä aamuna sain tiedon teostani. Olen murhamies”, Joki sanoi kuulustelussa.

Image
Otto Joki oli syntynyt vuonna 1899. Hän lähti jääkärikoulutukseen Saksaan vain 16-vuotiaana.
(KUVA KIRJASTA SUOMEN JÄÄKÄRIEN ELÄMÄKERRASTO)

Poliisisurmien aikaan, 1920-luvun alussa, Suomi oli väkivaltaisempi kuin koskaan.
Lehdet kertoivat säännöllisesti surmatöistä ja tappeluista. Henkirikosten määrä oli lähtenyt kasvuun jo 1900-luvun alussa, suurlakon aikaan. Sen jälkeen kansaa raaistivat ensimmäinen maailmansota ja sisällissota. Kahden virkatehtävissä olleen poliisin surma oli silti jotakin poikkeuksellista. Se näkyi myös hautajaisissa, jotka olivat suuret ja näyttävät.

Viikko surmatyön jälkeen Tiilitehtaankatu 28:n pihalta, ylikonstaapeli Juho Järven ja hänen vaimonsa Josefiinan kotoa, lähti surusaattue. Saattueen kärjessä kulkivat ruumisvaunut. Niiden perässä kävelivät uhrien omaiset ja kaupungin poliisilaitoksen työntekijät. Heitä seurasi pitkä kulkue, jossa oli lehtitietojen mukaan suuri määrä ihmisiä ja kymmeniä hevosia. Hautausmaalla poliisit muodostivat kunniakujan, jota pitkin ruumiit kannettiin kappeliin. Rovasti muistutti puheessaan vainajien velvollisuudentunnosta.

Molemmat poliisit olivat Pohjanmaan omia poikia.

Ylikonstaapeli Juho Järvi oli kuollessaan 51-vuotias. Hän oli syntynyt vuonna 1869 Vähässäkyrössä, työskennellyt jonkin aikaa armeijassa aliupseerina ja sen jälkeen poliisina Vaasan poliisilaitoksella. Häntä kuvailtiin tunnolliseksi ja suoraluontoiseksi mieheksi. Järvellä oli myös maine kotikaupunkinsa pisimpänä miehenä, siitä oli mainittu oikein lehdessäkin.

Myös Oskari Lindgren oli eteläpohjalainen, kotoisin Lehmäjoelta Isostakyröstä. Hän oli syntynyt vuonna 1876 ja oli kuollessaan 44-vuotias. Vuosisadan alussa Lindgren oli suorittanut varusmiespalveluksen ja viettänyt sen jälkeen monta vuotta Amerikassa. Lindgrenkin oli kokenut poliisi. 1920-luvun alussa hän oli ehtinyt käydä myös virallisen poliisikoulun, ja todistus oli ollut täynnä pelkästään hyviä ja oivallisia arvosanoja. Lindgren tunnettiin maltillisena ja esimerkillisenä poliisina.

Haudalla lauloi mieskuoro. Narvan marssin laahaavien sävelten saattelemana Juho Järvi ja Oskari Lindgren laskettiin yhteisen haudan lepoon. Juho Järveä jäivät suremaan vaimo Josefiina sekä viisi tytärtä, joista nuorin oli 13-vuotias Saima. Oskari Lindgreniä surivat vaimo – sattumoisin hänkin Josefiina – ja kolme lasta, joista yksi oli 13-vuotias Aune.

Image
Ennen hautajaisia poliisien ruumiit kuvattiin avonaisissa arkuissa. (JORMA JA PAULA KAJASTEEN KOTIALBUMI)

Kaksoissurmaa käsitellyt oikeudenkäynti alkoi jo hautajaisviikolla, ja lehdet raportoivat siitä tarkasti.
Merkittäväksi tapauksen teki se, että Joki oli nimenomaan jääkäriupseeri. 1920-luvun alun Suomessa se tarkoitti joko ehdotonta sankarin tai vihollisen asemaa. Saksassa koulutetut jääkärit olivat toimineet sisällissodassa valkoisen armeijan johtajina ja repaleisen armeijan selkärankana. Joki oli lähtenyt jääkärikoulutukseen vain 16-vuotiaana ja palvellut sodan jälkeen Kainuussa.

Surmatyön asetelma oli siis porvarilliselle puolelle mutkikas. Poliisit ja jääkärit olivat yhteiskunnallisesti samalla puolella – punaisilla ei tuohon aikaan ollut asiaa poliiseiksi. Niinpä porvarilliset lehdet, kuten Vaasa-lehti ja Helsingin Sanomat, kirjoittivat asiasta kieli keskellä suuta. Teko oli tietenkin erittäin tuomittava, mutta uutisissa muistettiin korostaa myös lieventäviä seikkoja: alkoholin osuutta ja Otto Joen hyvää menneisyyttä. Hän oli uutisten mukaan siivo, tunnollinen nuorukainen, joka oli humalan takia syyntakeettomassa tilassa ja lisäksi katui tekoaan. Milloinkaan aikaisemmin hän ei ollut joutunut tekemisiin poliisin kanssa.

Vaasa-lehden toimittaja pääsi haastattelemaan Jokea vain pari päivää tapahtuneen jälkeen. Toimittajan mukaan Joki oli ”rehellisen sekä avomielisen oloinen mies”, joka kertoi tapahtumista vesissä silmin. ”Itse olen viinan ostanut, omalla kädellä suuhun vienyt, minä olen syyllinen”, hän sanoi.

Kuulusteluissa selvisi, että Otto Joki oli ollut erittäin väsynyt saapuessaan Vaasaan. Hän oli tehnyt monen sadan kilometrin matkan Kajaanista Pohjanmaalle, käytännössä nukkumatta. Vaasaan pääsy oli sinänsä tuntunut hyvältä pitkän korpikomennuksen jälkeen. Joki oli kaupunkilaispoika, kotoisin Tampereelta.

Central-hotellissa Joki oli tavannut tamperelaisia tuttujaan ja lähtenyt uupumuksesta huolimatta istumaan iltaa. Hän oli päihtynyt nopeasti. Vahtimestarilta ostettu ”konjakki” oli todennäköisesti virolaista pirtua, jota värjättiin kieltolain aikaan konjakin väriseksi. Vahva, jopa 96-prosenttinen viina humallutti pettävästi.

Joki kertoi, että hän oli pidätettäessä luullut joutuneensa bolsevikkien käsiin. Työssään rajajoukoissa hän oli tehnyt salaisia tiedusteluretkiä rajan yli Venäjän puolelle, ja sekavassa humalatilassa jännitys sekä paineet purkautuivat. Joki oli menettänyt käsityksensä siitä, missä oli. Hän pelkäsi lyömistä ja soperteli ”Kesälahdesta”, tunnetusta punaupseerista, joka toimi Venäjän puolella. Yön aikana hän oli välillä tuntenut kuin putoavansa. Silminnäkijät ja Joen kiinni ottaneet poliisit todistivat hänen sekavasta käytöksestään. Erään todistajan mukaan hän oli huutanut kadulla: ”Auttakaa, auttakaa! Ampukaa, ampukaa!”

Pidätyksen jälkeen, matkalla poliisiasemalle, Joki oli alkanut huutaa: ”Voi herra Jumala, minä ammuin ja ne kuolee.” Sitten hän oli irrottanut sormessaan olleen kultasormuksen, tarjonnut sitä toiselle poliisille ja sanonut: ”Ne kuolee, kuolee!”

Otto Joen mielenterveys päätettiin selvittää perin pohjin. Hänet siirrettiin Helsinkiin Lapinlahden mielisairaalaan, jossa häntä tutkittiin kahdeksan kuukautta.

Työväenlehdet pitivät aihetta esillä ja tekivät myös kriittisiä juttuja. Maalaisliiton äänenkannattajan Maakansan mukaan Joki olisi Kajaanissa syyllistynyt useamminkin vastaavanlaiseen räyhäämiseen: Luutnantti Joki kuuluu nimittäin juopotelleen usein, ja joka kerralla tavallisesti olleen samanlaisessa villissä tilassa kuin nyt Vaasassakin ne murhat tehdessään. Humalassa ollessaan oli hän aina heilunut revolveri kädessään ja uhkaillut juomatovereitaan ja muita läheisiään, jotka saivat aina olla hengestään peloissaan. Tämä todistaa sitä, että Joki oli luonteensa pohjalta raaka ja villin väkivaltainen.

Lääkäreiden lausunto valmistui joulukuussa 1921.
Lausunnon antoi Lapinlahden sairaalan oikeusmielitautiopin alilääkäri Akseli Nikula. Lausunto oli miltei 50 sivua pitkä, ja sen oli hyväksynyt Lapinlahden ylilääkäri Christer Sibelius, kuuluisan säveltäjän veli. Lausunnossa kommentoitiin kaikkea mahdollista: henkisiä ominaisuuksia, ihon laatua, hiusrajan korkeutta, kulmakarvojen yhtymistä, jalkapohjien hikoilua, päänsärkykohtauksia, silmämunien verenkiertoa, oksetusta, näkökykyä, alakuloista mielialaa, hermoston kiihtymistä ja itkualttiutta.

Päähavaintoja oli kaksi:

1) Otto Joki ei ollut mielisairas, mutta hänessä oli kuitenkin todennettavissa huomattavan vahva synnynnäisellä pohjalla kehittynyt psyykillinen degeneratio eli rappeutumistila toispuolisine päänsärkykohtauksineen.

2) Että hän yöllä helmikuun 16. päivää vasten oli sellaisen satunnaisen mielenhäiriön, patoloogisen eli komplisoidun humalatilan vallassa, ettei hän ollut tunnossaan ja teki hän kysymyksessä olevan rikoksen tässä tunnottomassa tilassa, ollen siis teon tehdessään ymmärrystä vailla.

Oikeus päätti, ettei syyntakeetonta miestä voinut tuomita kaksoissurmasta vankeuteen. Koska Joen kuitenkin epäiltiin olevan yhteiskunnalle vaarallinen, hänet määrättiin vankilaan lääkärin tarkkailtavaksi. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan korvauksia leskille ja näiden perheille.

Hovioikeus vahvisti tuomion maaliskuussa 1922. Jo joulukuussa, vain vuosi ja kahdeksan kuukautta surmayön jälkeen, Otto Joki pääsi vapaaksi. Hän erosi armeijasta ja muutti ulkomaille.


Millainen mies oli Otto Joki? Painoiko tragedia hänen omaatuntoaan?
Mitä jääkäri Otto Joelle tapahtui tuomion jälkeen? Hänen nimensä löytyy jääkärimatrikkeleista ja monista muistakin kirjoista, mutta Vaasan tapahtumia niissä ei mainita. Jääkäreiden historiaa tutkinut filosofian tohtori Tuomas Hoppu osaa auttaa. Hän vinkkaa Tampereen yliopiston kansanperinteen arkistosta löytyvästä äänitallenteesta, joka on tehty vuonna 1972. Nauhalla elämäntarinaansa kertoo seitsemänkymppinen Otto Joki. Koti ei ollut poliittinen, mutta Joki kertoi omaksuneensa läpeensä porvarillisen maailmankatsomuksen.

Lapsena Otto Joki seurasi Tampereella vappumarsseja ja suurlakon kuohuvia vaiheita. 16-vuotiaana hän joutui venäläissantarmien kanssa jonkinlaiseen välikohtaukseen ja päätti heti lähteä jääkäriksi. Ajan henki oli Joen mukaan ”irti Venäjästä”. Lähtö oli nopea. Nuori poika ei tarvinnut muuta kuin vaatteet ylleen. Hän hyppäsi joulukuussa 1915 Tornion-junaan ja piilotteli santarmeilta junan portailla niin, että pakkasviima meni paidankauluksesta sisään ja tuli housunlahkeesta ulos. Hän pääsi Haaparantaan ja sieltä Saksaan. Joki palasi Suomeen jääkärien etujoukoissa Mira-laivalla, joka toi aseita valkoiselle armeijalle. Suomen sisällissodan aikaan Joki täytti 19 vuotta. Hänet määrättiin sotimaan Vilppulan rintamalle ja Karjalaan, mistä hän oli kiitollinen. Tampereella vastaan olisi voinut tulla vanhoja ystäviä. Tuomas Hoppu linkkaa myös kiinnostavaan asiapaperiin, valtiorikosoikeuden pöytäkirjaan. Se on käsin kirjoitettu paperi, punavangin armahdusanomus vuodelta 1918. Toinen allekirjoittajista on Otto Joki. Hän on ilmeisesti pyytänyt armoa punaisten puolella toimineelle toverilleen.

1920-luvulla Otto Joki opiskeli ulkomailla. Talvisodassa hän toimi komppanianpäällikkönä Summan rintamalla ja ylennettiin jatkosodassa majuriksi. Sodan jälkeen Joki oli töissä tamperelaisen yrittäjän Rafael Haarlan palveluksessa. Haarla oli tunnettu oikeistolainen liikemies.

Enempää arkistot tai Joen vanha haastattelu eivät juuri kerro. Matrikkeleista ei selviä, millainen mies Otto Joki oli tai mitä hänen sukulaisensa tapahtumista tiesivät. Painoiko tragedia tekijän omaatuntoa, kertoiko hän siitä perheelleen? Hänen saamansa lievä tuomio kahden poliisin tappamisesta tuntuu nykynäkökulmasta hämmästyttävältä. Toisaalta tiedossa on, että tuohon aikaan vakavistakin teoista saattoi selvitä melko pienellä rangaistuksella. Ja sitten on vielä jääkärin erityisasema. Olisiko mahdollista, että se olisi lieventänyt tuomiota? Tuomas Hoppu sanoo, että se on mahdollista, mutta tapausta tuntematta hän ei halua ottaa asiaan kantaa.

Otto Joki kuoli Tampereella vuonna 1983.


***

Hejacin Juuri nyt! -ketjusta
http://hejac.com/forum/viewtopic.php?f= ... oki#p20281 löytyy artikkeli
Lapsia roskiksissa ja tappoja lähes joka päivä – 1920-luvun Suomi oli raaka, mutta oikeus lempeä
(KOTIMAA16.9. 20.29 Päivitetty 17.9. 10.44 VEIKKO KANNINEN, AAMULEHTI), jossa kerrotaan tästä samasta tapauksesta. - Post by Frankie » Sat Sep 17, 2016 12:26 pm
Post Reply