^
Älä tee.
Koll... eikun Kullaa kestää.
Anneli Auer vapautui murhasyytteestä yhdellä tuomariäänellä. Toinen vapauttavaan tuomioon päätyneistä miestuomareista oli hovioikeudenlaamanni
Robert Liljenfeldt.
Sexpo-säätiö on antanut vuonna 2009 oikeusministeriölle lausunnon koskien yleiseurooppalaista lastensuojelusopimusta. Anu ”Inte skyldig” Suomelan luotsaama Sexpo esitti
sattumalta juuri Robert Liljenfeldtiä
asiantuntijaryhmään, jonka muut jäsenet ovat varsin tuttuja Ulvila-vyyhdestä – ja nimenomaan Anneli Aueria puolustavalta puolelta.
On täysin perusteltua epäillä, että Liljenfeldt on soveltanut
Fair Trial –periaatettaan hieman painokkaammin Anneli Aueriin kuin tämän nuorempiin lapsiin.
Eikö Vaasan hovioikeudella ollut asettaa tehtävään tuomaria, jonka jääviydestä ei olisi jäänyt pienintäkään epäilystä? Anneli Auerin lsh-teot ja Liljenfeldtin
lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäiltyjen oikeuksia ja oikeusturvaa korostava esiintyminen julkisuudessa sekä hänen vähintään välillinen kytköksensä Sexpon kokoamaan ja Anneli Aueria lsh-jutussa puolustaneeseen Finnilä-Santtila-Suomela – ryhmään ovat kai olleet oikeuslaitoksen tiedossa jo Ulvilan surman pitkittyneen ja kansataloudellisesti merkittävän oikeudenkäynnin tuomarikokoonpanosta päätettäessä.
Mielipiteitä Anu Suomelasta, joka on toiminut myös
Kotivinkin seksiasiantuntijana.
Suomelan
omaa kertomaa.
Tiimi pieni pyörii.
Ihmeellisiä ihmisiä.
Sexpo-säätiön ajama yksilöllisen seksuaalisuuden vapaan, kiihkottoman ja rajoittamattoman toteuttamisen tavoite on kaikessa
kauneudessaan varsin arveluttava tavoite. Arveluttavinta on pedofiilien rajoittamattoman tai ainakin hallitusti ohjatun seksuaali-identiteetin toteuttamisen tai
ominaisuuksien ilmaisun näkökulma, jonka olen alempana olevista Sexpon lausunnon lainauksista löytävinäni.
Ei väkivaltaisia yksilöitä tai tuomittuja murhaajiakaan ohjata siviilielämässä verovaroin kustannettuihin rehabilitointikeskuksiin, joissa nämä pääsisivät purkamaan aggressioitaan tökkimällä veitsiä ihmisen näköisiin nukkeihin tai olkiukkoihin, piirtelemään verisiä mangahahmoja tai jyräämään virtuaalihahmoja turvallisesti näyttöruudulla panssarivaunuin, konetuliasein, jalkajousin, tulenheittimin, myrkyin ja erinäköisin pistimin. Terapiaa ja sopeuttamisvalmennusta kyllä annetaan murhaajillekin, mutta kyse ei ole rikollisen identiteetin vahvistamisesta, vaan tukahduttamisesta. Sexpon tekstistä saa sen vaikutelman, että pedofiliaan tulisi suhtautua luonnollisena, mutta marginaalisena seksuaalisena suuntautumisena, jota tulisi käsitellä ymmärtäen: välillisesti kannustaen ja identiteettiä vahvistaen tai ainakin ylläpitäen. Ei väkivaltaisten riehujien tai murhaajienkaan vahingoittavaa käyttäytymistä tai aggressiivisia impulsseja pidetä luonnollisina, marginaalisina ominaisuuksina, jotka kuuluvat heidän yksilöllisten ominaisuuksiensa kirjoon ja joita tulisi jollain tavoin kunnioittaa, vaalia ja ylläpitää.
Pedofilia on kenties synnynnäinen ominaisuus, mutta synnynnäisyys ei tee pedofiilisista taipumuksista yhteiskunnallisesti yhtään hyväksyttävämpiä. Pedofiilisia taipumuksia toteutettaessa tapahtuu vakavia rikoksia ja syntyy uhreja, joista monen kärsimykset tulevat esiin vasta vuosien kuluttua ja monen kärsimykset unohdetaan ja/tai mitätöidään kokonaan joko häpeän, tietämättömyyden tai välinpitämättömyyden vuoksi.
Valemuistoihin, perusteettomaan noitavainoon, höpöhöpöpuheisiin ja syötettyihin mielikuviin vedotaan hyväksikäytöstä epäiltyjä puolustavassa leirissä silloinkin, kun niistä ei ole kyse. Yksittäiset virheellisiksi osoittautuneet vanhat oikeuspäätökset tai todisteet jossain tapauksessa esiin tulleista valemuistoista nostetaan säännönmukaisesti tapetille osoitukseksi lasten kertomusten yleisestä epäluotettavuudesta, yhteiskunnan noitavainosta ja pedofiliahysteriasta. Tieteellisiksi todisteiksi kaivetaan kvalitatiivisia kyselytutkimuksia, joiden tuloksia ei hyvällä tahdollakaan voi pitää kovana tieteenä. Usein uhreihin kohdistetaan myös uhkailua, kiristystä tai halventamista, joka estää heitä kertomasta kokemuksistaan eteenpäin.
Seksuaalisen hyväksikäytön uhrin kärsimykset sivuutetaan tai unohdetaan useammin kuin yksittäinen kansalainen joutuu esim. ex-puolisonsa tekaistujen lsh-syytösten tai Suomessa hyvin harvinaisen oikeusmurhan uhriksi. Uhrien kärsimyksiä ei tule unohtaa eikä aikuisten oikeuksia kasvattaa lasten oikeuksien kustannuksella. Siksi Sexpon rinnalle tarvitaan MLL:n kaltaisia lasten etujärjestöjä ja lääketieteen, juridiikan, sosiaalipolitiikan ja psykologian monialaisia tiedeyhteisöjä. Syytekynnyksen korottaminen tai hyväksyttävän seksuaalikäyttäytymisen laajentaminen käsittämään yhä useampia tekoja tarkoittaisi yhä useamman lsh-rikoksen jäämistä oikeuskäsittelyn ulkopuolelle tai kokonaan pimentoon ja yhä useamman hyväksikäytön uhrin jäämistä vaille oikeutta ja yhteiskunnan tukea.
Otteita Sexpon lausunnosta (
rtf-tiedosto):
Karvat nousevat pystyyn monessakin kohdassa. Sexpon kirjoituksessa vilahtavat niin traumakäsitteet, valemuistot, noitavainot, pedofiliahysteria, suojaiän alentamispaineet kuin lapsipornon katselun ja hallussapidon sallimistoiveetkin.
Sattumalta useat naapuripalstan nimimerkit käyttävät hyvin samankaltaisia ilmaisuja.
Sexpon nimeämäillä asiantuntijoilla (seksologeilla, lääkäreillä, juridiikan ammattilaisilla, psykologeilla ja/tai sadismiin ja homoseksuaalisuuteen perehtyneillä seksitohtoreilla), on varmasti tietoa kaikista seksuaalisuuden osa-alueista.
Sattumalta valtaosa nimetyn ryhmän jäsenistä asettui Anneli Auerin, tuomitun pedofiilin, taakse ja puolusti tätä fanaattisesti niin oikeudenkäynneissä kuin Pekka Lehdon dokumentissakin.
Lain on oltava sama kaikille; seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla lakia ei voi eikä tule tulkita yksilökohtaisesti muutoin kuin syyntakeisuuden osalta. Seksuaaliasioissa tulisi kaikissa tapauksissa huomioida yksilöiden itsemääräämis- ja koskemattomuusoikeus ja tasa-arvo. Suojaikäraja on suojaikäraja, vaikka 14-vuotias näyttäisi 18-vuotiaalta, olisi ikäisekseen kokenut ja kehittynyt, tietäisi ja tuntisi kaiken seksuaalisuudesta ja pornosta ja haluaisi seurustella 53-vuotiaan kolmen lapsen isän tai kaverinsa 19-vuotiaan sisaren kanssa.
Henkinen kypsyys ei välttämättä korreloi kuppikoon, peniksen pituuden tai seksuaalisten halujen kanssa. Suojaikärajaa määriteltäessä on tukeuduttava laajoihin tieteellisiin tutkimuksiin eikä lasten subjektiivisiin, usein ikäkausisidonnaisiin tuntemuksiin tai käsityksiin omasta kehittyneisyys- ja tietotasostaan – puhumattakaan siitä, että vedottaisiin vain satunnaisten seksologien tai seksitohtoreiden review-kyselyihin tai annettaisiin tuomarin päättää valokuvasta, että ”joo, onhan sillä aika isot tissit ja parikymppisen kasvot”.
Ei kai kukaan usko, että netissä 27-vuotiaaksi esittäytyvä, mutta todellisuudessa n. 39-vuotias
Jokke Kovanen haluaisi opettaa 13-vuotiaalle teinille melontaa, cheerleadingiä tai teoreettista seksitietoutta ottamalla tähän tekstiviestitse tai netitse yhteyttä ja ehdottamalla salaista tapaamista Jakomäen Essolla. Opetukseen on kyllä terveitä ja normaalejakin kanavia, kuten oppilaitokset, (valvottu) harrastustoiminta ja sosiaali- ja kirjastotoimi. Vanhemmat tuppaavat valistamaan lapsiaan seksistä aika harvoin – ja vielä harvemmin tekstiviestitse tai s-postitse. Yleensä oppi tulee netistä, koulusta, kavereilta, valistuskirjoista, kaunokirjallisuudesta ja omista kokemuksista.
Joken tapauksessa kyse on groomingista ja houkuttelemisesta seksuaaliseen tekoon, vaikka innokas 13-vuotias teini rynnistäisi paikalle into pinkeänä; märissä pöksyissä ja läpinäkyvässä topissa tai etumus pullottaen ja anaalitappi per-eessä.
13-vuotiaalla ei ole henkistä kapasiteettia arvioida, mikä vaikutus kehitystasoon nähden liian aikaisin* tai väärissä olosuhteissa aloitetulla seksillä on hänen myöhempään kehitykseensä, seksuaali- ja sosiaalielämäänsä, itsetuntoonsa ja henkiseen tasapainoonsa. Stern Crime –lehdessä on yksi varoittava esimerkki.
Ei sitä henkistä kapasiteettia tai riittävää arviointikykyä tosin ole aina 33-, 53- tai 73- vuotiaalla aikuisellakaan, joka päätyy (sopimuksetta) pettämään puolisoaan pikkujouluissa tai purkamaan pedofiilisia taipumuksiaan tai perversioitaan tekemällä rikoksia tai harjoittamalla tiedettä tai järjestötoimintaa seksin tiimoilta ja puolustelemalla julkisesti pedofiilejä.
Suurin osa ihmisistä pitää huomiosta, seksuaalisista jännitteistä ja mukavalta tuntuvasta tai kiihotusta aiheuttavasta koskettelusta, mutta kansainvälisten ja laajojen tutkimusten mukaan lapsen harjoittaman seksin tai lapseen kohdistuneiden seksuaalisten tekojen pitkäaikaisvaikutus on kielteinen riippumatta siitä, kuinka halukas, seksuaalisesti kokenut tai aloitteellinen lapsi on itse ollut. Muussa tapauksessa lapset eivät olisi lainsäädännön tiukassa suojeluksessa. Lainsäädännön perusteet ovat tieteellisiä ja todistettuja: ne eivät perustu vain vanhoihin kristillisiin moraalikäsityksiin. Niillä ei ole mitään yhteyttä keskiajan noitavainoihin, joihin rajoittamatonta seksuaalista vapautta ajavat mielellään viittaavat. Pedofilian puolustajien retoriikka on varsin tarkkaan harkittua ja tunteisiin vetoavaa. ”Varrastikkuun lävistetyn pedofiilireiskan muistelmat”.
Homojen ja lesbojen oikeuksia on poljettu pitkään, mutta heidän asemaansa ei saisi käyttää käsikassarana, kun Sexpon kaltaiset tahot yrittävät ujuttaa yhteiskuntaan myönteistä tai sallivaa asennetta pedofiilejä kohtaan.
Pedofilia ja eläimiin kohdistunut (epäterve) seksuaalinen kiinnostus ovat joillekin ihmisille luontaisia, vaikkakin harvinaisia taipumuksia. Suojaikärajan ylittäneiden kansalaisten vapaaehtoisuuteen perustuva homo- tai lesboseksi, fetissi-, SM- ja roolileikit, ryhmäseksi, parinvaihto, pornoteollisuus, laillinen prostituutio ja syrjähyppyjen harrastaminen ovat länsimaisessa yhteiskunnassa "sallittuja" asioita, mutta lapsiin tai eläimiin sekaantumista ei pitäisi liittää tähän sateenkaaren kirjoon – ei nyt eikä tulevaisuudessa, ei väkisin ja vimmalla eikä vähitellen ja vaivihkaa. Pedofiilejä on tämäkin maa pullollaan, vaikka pedofiliamyönteiset henkilöt yrittävät muuta väittää. Seksuaalirikosten määrä on nousussa, mutta suuri osa lapsia hyväksikäyttävistä namusedistä ja -tädeistä ei todennäköisesti koreile edelleenkään numeroina julkistetuissa rikostilastoissa. Aihe on tabu ja vaiettu muuallakin kuin kirkollisissa ja etnisissä marginaaliryhmissä.
Pedofiilin elämä voi olla vaikeaa, mutta niin voi olla monen lapsen tai heteroseksuaalin peruskansalaisenkin elämä – ilman, että hänen asioitaan vatvotaan julkisuudessa tai hänen henkilökohtaisista ongelmistaan, traumoistaan, kriiseistään, menetyksistään, kiistoistaan, seksuaali-, sosiaali- tai työelämän vaikeuksistaan ja muista kipupisteistään tehdään suurta numeroa. Anneli Auer haluaa tehdä numeron kaikesta itseensä liittyvästä: jopa kampaajalla käynnistään.
Myös vapaaehtoisiin, tasavertaisiin parisuhteisiin voi liittyä eriasteista ja -kestoista vastikkeellisuutta, uhkailua, lahjontaa tai kiristystä ilman, että kyse olisi lain määrittelemistä rikoksista. Yksilöiden älykkyydessä, henkisissä ja fyysisissä voimavaroissa, kasvatuksessa, elämänkokemuksissa ja kouluttautuneisuudessa on suuria eroja, mikä voi altistaa heikompia tai masokistisempia vahvempien tai sadismiin taipuvaisempien mielivallalle tai väärille toimintamalleille. Anneli Auerin toimintamallit ovat voineet tulla osin kodinperintönä.
Pedofiilin osa on käydä terapiassa, hillitä halunsa ja purkaa paineensa esimerkiksi masturboimalla. Sexpon lausunnosta poiketen paineita ei mielestäni pitäisi purkaa katselemalla netistä lapsipornoa, sillä pornon katselu ylläpitää häiriintyneitä ajattelumalleja, edistää markkinavoimien ja pedofiilien lapsiin kohdistamaa hyväksikäyttöä ja vahvistaa kuvaa lapsista seksuaalisina objekteina.
Yhteiskuntaa tai lapsia ei voi velvoittaa palvelemaan pedofiilien häiriintynyttä psyykentoimintaa. Hoidon ja rajoitetun valvonnan alaisina pedofiilit voivat kenties elää jokseenkin normaalia sosiaalista ja ammatillista arkea, mutta heidän taipumuksiaan ja pedofiilistä identiteettiään ei ole mitään syytä vahvistaa yhteiskunnan varoin ainakaan kannustamalla heidän yksilöllistä seksuaali-identiteettiään ja kehittelemällä korvaavia toimintamalleja, joissa lapset esitetään seksuaaliobjekteina tai joissa lapsia altistetaan suoraan tai välillisesti taloudelliselle tai seksuaaliselle riistolle.
Nettimaailma on nykyään täynnä paskaa ja niin monet lapset kuin aikuisetkin katsovat netistä ihan mitä sattuu. Tilannetta ei kuitenkaan saa pitää pyhänä lehmänä, hallitsemattomana ja rajoittamattomana törkysisällön kasvualustana tai status quona, jolle ei voi tehdä mitään. Yhteiskunnalla tulisi olla resursseja hallita TOR-verkkoja ja reitittimiä, puuttua netin pornosisältöön ja rajoittaa sen katselua. On asioita joita isoveljen tai vanhemman on syytäkin valvoa. Vapautta on joskus rajoitettava, jos yleinen etu ja terveys sitä vaativat.
Anneli Auer edisti Perhekerhonsa ”Parisuhde”-keskusteluketjussa poikkeavista seksuaalitaipumuksista kielivää, vapaata kirjoittelua. Hän ei moderoinut palstalta törkeimpiäkään viestejä eikä vaatinut ketjuun minkäänlaista kirjautumista. Tämä tekee Anneli Auerista huonon sivuston ylläpitäjän, sisaren ja vanhemman ja vahvistaa käsitystä Auerille langetetun 7,5 vuoden lsh-tuomion oikeellisuudesta.
Jokainen tietää ihmislajin biologisen sukulaisuuden muiden nisäkkäiden kanssa. Jokainen tietää senkin, että nuoret kehittyvät eri tahtia, että jokaisella yksilöllä, perheellä ja yhteisöllä on erilainen näkemys alastomuudesta, seksuaalisuudesta, tasa-arvosta, suojaikärajasta, alistamisesta, väkivallasta ja holhoamisesta ja että osalla ihmisistä, kuten Anneli Auerilla ja Jens Kukalla, on taipumusta perversioihin ja poikkeavaan seksuaalikäyttäytymiseen.
Erilaisuus on (ehkä) rikkaus siihen saakka, kunnes se aiheuttaa kärsimystä joko itselle tai ympäristölle. Anneli Auer on aiheuttanut erilaisuudellaan suunnatonta kärsimystä niin lapsilleen, sukulaisilleen, virkamieskunnalle kuin veronmaksajillekin. Lisäksi hän on erittäin suurella todennäköisyydellä murhannut miehensä harvinaisen suunnitellusti, kierosti ja kidutusluonteisesti - ja korjannut teosta vielä huomattavan suuren tapporahan.
Anneli Aueriin lienee turha vedota järkipuheella tai millään moraalisaarnoilla, katumusharjoitusten tyrkyttämisillä tai uskonnollisilla korulauseilla. Hänellä ei kenties ole sielua siinä mielessä kuin ihmisellä yleensä katsotaan sellainen olevan. Anneli Auerin sisin on mahdollisesti aivan tyhjä. Voi olla, että hän on kykenemätön kaikkeen muuhun paitsi konemaiseen hyödyntavoitteluun, manipulointiin, näyttelemiseen ja huomionkerjäämiseen, hedonistisiin mielihyvän kokemuksiin, mustaan huumoriin, ivallisuuteen, sarkasmiin ja itseensä kohdistuvaan empatiaan ja huolenpitoon. Anneli Auerinkin osa voi olla rankka, mutta hänenkään taipumustensa tai yksilönvapautensa ei tule antaa jyrätä yleisen edun, lasten tai yhteiskunnan turvallisuuden yli. Yhteiskunnalla ei ole mitään velvoitetta palvella Anneli Auerin häiriintynyttä psyykentoimintaa. Yhteiskunnan velvollisuus on saada Jukka S. Lahden surmaaja - on surmaaja sitten Anneli Auer tai joku muu - vastuuseen teostaan.
* Oikeuslaitoksen asia ei käsittääkseni ole määritellä yksilön fyysistä tai henkistä kehitysastetta muutoin kuin syyntakeisuutta arvioitaessa; tuomarit vetoavat silti välillä uhrin fyysiseen kehittyneisyyteen tai aikuismaiseen ulkonäköön hyväksikäytön rankaistavuutta lieventävänä seikkana. Tässä on yksi esimerkki tapauksesta, jota Robert Liljenfeldt on ollut tuomaroimassa. Mielestäni tuomareiden lähestymistapa esimerkkitapauksessa ei ole kestävä, vaikka uskonkin, että iän määrittely on harvinaisen vaikeaa, jos lapsi näyttää ikäistään vanhemmalta ja valehtelee ikänsä.
Alle 30-vuotiailta pyydetään paperit tupakkaostoksilla, koska ikää ei voi aina päätellä olemuksesta. Skootteria tai mopoautoa ei voi ajaa ilman kuvallista henkilötodistusta. Ehkä paperit pitäisi ottaa esiin silloinkin, kun kokee epävarmuutta seksuaalikumppanin iästä. Niin kiire ei kahdella (vähänkään harkitsevalla) ihmisellä voi olla päästä tuntemattoman sankarin pöksyihin, ettei jäisi minuuttia aikaa iän ja/tai henkilöllisyyden tarkistamiseen nykyteknologian keinoin. Onhan ne paperit oltava mukana baarissakin.