Helena Jämiäluoma, 17 v. Kankaanpää 17.8.1972

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
Vekku75
Posts: 17
Joined: Sat Feb 28, 2015 11:16 am

Re: Helena Jämiäluoma, Kankaanpää v. 1972

Post by Vekku75 »

Takaa-ajoki on mahdollista mutta jotenkin tuntuu että Helena ois ollu kyydissä. Toisaalta jos ois ollut "sopivasti" puistossa tai sen läheisyydessä niin senkin saa sovitettua tähän.
Uskon, että nimenomaan Helena on ollut kohde.voi kyllä olla että teko meni ihan överiksi ja tuollanen raakuus ei välltämättä ollut tarkoitus alunperin.
jotenkin nään että vaikka Helena ois ollut autossa niin pitemmälle ajaminen ei ollut mahdollsta, lähinnä ajattelen syyksi tekijän tunnekuohua.mutta jos jo autossa ois näkynyt merkkejä mitä tuleman pitää ja Helena ollut tässä vaiheesa vielä ok nin uskoisin että olis kyllä paennut/huutanut kun auto pysää. eli on voinut olla tilanne vielä suht ok siinä vaiheesa kun auto pysää. huutojakaan ei kuulunut. ja siis voinut ola jokin veruke pysäyttää auto ja pyytää helena ulos?
ajattelen kyllä nin että tuo on tekopaikka eikä tuotu muualta.
Kokonsa puolesta Helena ei varmasti oo ollu ihan kaikkein helpoin kohde, senmkin puolesta ajattelen että nimenomaan hän on ollut kohde.
Vekku75
Posts: 17
Joined: Sat Feb 28, 2015 11:16 am

Re: Helena Jämiäluoma, Kankaanpää v. 1972

Post by Vekku75 »

Hyvä kun tähän tulee mietteitä ja kuvia niin voi itsekin laajentaa näkökulmiaan. mun ajatuksis se, ettei ennen eikä jälkeen tuon kaltaisia tekoja tapahtunut, lisää osaltaan jutun henkilöitymistä Helenaan.
Mutta voin toki olla ihan pihallakin.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Helena Jämiäluoma, Kankaanpää v. 1972

Post by härkä »

Image

Kuva Helenan hautajaisista. Kuvan laatu ei ole kovin hyvä , mutta jotain siitä voi saada selville.
Kuva on Kankaanpään Seudun arkistosta.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Helena Jämiäluoma, 17 v. Kankaanpää 17.8.1972

Post by härkä »

Palaan Aamulehden murhaillassa esille ottamaani.

Panelissa käsiteltiin / sivuttiin Tesoman massa dna-tutkintaa. Se on pirkanmaalaisittain kiinnostavaa.
Samoin Ulvilan surman yhteydessä tehtiin massiivinen ja kallis dna-tutkinta.
Näissä tapauksissa on testattu satoja miehiä.

Koska Louhelainen oli paikalla , kysyin miksei es.tämän tapauksen kohdalla voi toimia samoin ?
Poliisillahan on tiettyjä markkeja tekijästä.
Kankaanpään tapauksessa , kuten joissain muissakin vanhoissa ,on ollut jokusia epäiltyjä.
Jotkut kuultuina , kiinni otettuina , pidätettynä ja jopa vangittuna. Näyttö ei ole vaan riittänyt.
Lisäksi on ns. " kansan tekijäehdokkaita ".

Nyt herääkin kysymys , miksei näiltä voi ottaa vastaavaa dna - näytettä kuin Tesoman miehiltä`?
Asetin kysymyksen poliisin edustajalle , mutta panelin juontaja siirsi sen Louhelaiselle.
Juttelin kahdenkesken tilaisuuden jälkeen Louhelaisen kanssa. Ilmeni , että näytteenotto vanhoilta epäillyiltä edellyttäisi juridiasia toimia. Millaisia , ei vielä selvinnyt.

Periaatteessa , jos testattavia olisi vain 2-3 , eivät kustannukset olisi suuret.
Minun on ollut aikomus selvittää asiaa , mutta on ollut muita kiireitä. Kaikenlaista jyystöö. :mrgreen:
Miten asian näkevät muut ?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Vekku75
Posts: 17
Joined: Sat Feb 28, 2015 11:16 am

Re: Helena Jämiäluoma, 17 v. Kankaanpää 17.8.1972

Post by Vekku75 »

En kans tiä mitä nuo juridiset toimet ovat, joka tapauksessa erilaisiin vaiheisiin tuntuu aina palavan aikaa kuukausitolkulla.Uskoisin kyllä., että Louhelaisella olis intoa pöyhiä tätäkin juttua jos vaan vihree valo olis.Mutta selvittele ihmeessä asiaa jahka ehdit:)
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Helena Jämiäluoma, 17 v. Kankaanpää 17.8.1972

Post by -Uta- »

MTV vieraili Kankaanpäässä, jossa tapahtui yksi Suomen rikoshistorian suurimmista murhamysteereistä – kuka surmasi 17-vuotiaan Helenan yöllä puistossa?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hel ... #gs.ancnzr
JULKAISTU 15 TUNTIA SITTEN (PÄIVITETTY 5 TUNTIA SITTEN)

Nuoren opiskelijatytön elämä pikkukaupungissa päättyi järkyttävällä tavalla illanvieton jälkeen. Murhaaja saattoi juosta pakoon yön pimeyteen, mutta poliisin uusin menetelmin hänet voidaan vielä saada kiinni, vuosikymmeniä veriteon jälkeen.

Sinä iltana satakuntalaisen pikkupaikkakunnan keskusta oli tavanomaista eläväisempi. Myöhäiskesäinen hämärä laskeutui Kankaanpään torille, jossa monet nuoret olivat viettämässä aikaa. Lähistöltä Niinisalon varuskunnasta saapui varusmiehiä iltalomille. Käynnissä oli diskokin.

Elettiin keskiviikkoa, elokuun kuudettatoista päivää vuonna 1972. Kankaanpään kauppala oli samana vuonna muutettu kaupungiksi. Torin laitaa reunustivat kenkäkauppa, asusteliikkeet, pankki, ravintolat ja grilli, josta nuori juhlaväki sai ostettua purtavaa.

Grillin luona ystäviensä kanssa jutteli ja ilakoi myös 17-vuotias Helena Jämiäluoma, naapuripitäjästä Jämijärveltä kotoisin oleva maanviljelijäperheen tytär.

Hän oli opiskellut vuoden ajan kauppaopistossa Kankaanpäässä ja jäänyt kesän ajaksi töihin grillille. Ruskeasilmäinen, punertavatukkainen, pitkä nuori nainen oli kuulu kauneudestaan. Ympärillä riitti ihailijoita. Uudessa kotikaupungissaan Helena oli tutustunut nuorukaiseen, joka olisi halunnut seurustella tytön kanssa vakituisemmin. Orastava suhde oli kuitenkin päättymään päin, koska Helena ei halunnut sitoutua. Nyt hänellä oli vapaa ilta.

Viimeiset varmat havainnot Helenasta ajoittuvat puolen yön paikkeille Kankaanpään keskusta-alueelle. Sen jälkeen hänen liikkeistään ei ole mitään varmaa tietoa. Helena asui keskustan liepeillä lyhyen kävelymatkan päässä toisen samanikäisen tytön kanssa. Kotiinsa hän ei kuitenkaan koskaan palannut.

Ruumis puistossa
Seuraavana aamuna paikallinen eläkeläismies lähti varhain aamulla ulkoiluttamaan koiraansa. Hotelli Pohjanlinnan viereisessä puistossa, harvakseltaan kasvavien mäntypuiden lomassa lojui naisten käsilaukku, kenkä ja vaatekappaleita. Nurmikolla oli nähtävissä myös jonkinlaisia raahausjälkiä. Pensasaidan vieressä lojui lähes alastoman nuoren naisen ruumis. Rintaliivit ja pusero oli kiskottu ylös kaulalle. Kello oli 5.45, kun näystä järkyttynyt mies ilmoitti havainnostaan paikallisille konstaapeleille, jotka puolestaan hälyttivät paikalle lisävoimia.

Tiedot tapahtuneesta levisivät nopeasti noin 12 000 asukkaan kaupungissa. Vaikka paikkakunnalla saatiin silloin tällöin todistaa nuorison nyrkkinujakoita ja muita väkivaltaisuuksia, raaka verityö ei ollut kankaanpääläisille millään tavalla arkipäiväinen asia.

Virkavalta eristi rikospaikan köysiaidalla. Sen taakse kerääntyi sankka joukko paikallisia. Poliisit pystyttivät surmatun ympärille sermit, joiden suojassa he saattoivat jatkaa töitään. Uhri oli kuollut rajun päähän kohdistuneen väkivallan seurauksen. Puoliltapäivin hänet tunnistettiin Helena Jämiäluomaksi.

“En voi ymmärtää”
Turun keskustan tuntumassa Eerikinkadulla poliisitalon neuvotteluhuoneessa on suuri valkoinen pöytä. Keskusrikospoliisin rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Kimmo Heinonen on nostellut sen päälle kaksi kunnioitusta herättävän korkeaa paperipinoa. Vuosien kellastama pino pitää sisällään 70-luvun tutkintamateriaalit. Vaaleampi paperikasa edustaa lähivuosikymmeniä.

Heinonen on ollut tapauksen tutkinnanjohtaja vuodesta 2003 saakka, kun edellinen tutkinnanjohtaja jäi eläkkeelle. Usein vanhojen, vaille ratkaisua jääneiden henkirikosten tutkinta on tyritty jo alkuvaiheessa. Rikospaikkaa ei esimerkiksi ole eristetty tarpeeksi nopeasti ja tehokkaasti. Kun paikalla on kuljettu holtittomasti ees taas, ratkaisevat johtolangat ja jäljet ovat voineet sekoittua ja hävitä. Heinosen mukaan Helenan tapauksessa näin ei kuitenkaan ollut. Tutkinnanjohtajan mukaan poliisit ovat tuonaikaisin menetelmin tehneet kaiken voitavansa rikoksen ratkaisemiseksi. Perinpohjaisesti ja tarkasti.

– En voi ymmärtää, miksi tämä tapaus ei ole selvinnyt, Heinonen sanoo ja selaa vuosien kellastamia papereita mietteliäänä. Pinoissa on satoja konekirjoitettuja kuulustelupöytäkirjoja, joihin on kiinnitetty pinkkejä muistilappuja. Ruumiin löytöpaikkaa havainnollistavia piirustuksia, ruutupaperille tehtyjä lyijykynämerkintöjä, vanhoja lehtileikkeitä, fakseja, kuulustelutiivistelmiä ja poliisin ottamia mustavalkokuvia surmapaikalta. Pahvisessa rasiassa lepää kymmeniä käsinkirjoitettuja kirjeitä nuoren Helenan kirjekavereilta. Vihjeitä surmaajasta on yritetty etsiä niidenkin sisällöstä, tuloksetta. Sen sijaan kirjeet kertovat myöhäisteinin kiinnostuksenkohteista, luonteesta, harrastuksista ja tulevaisuudensuunnitelmista, joita nuori nainen ei ehinyt toteuttaa.

Koko kylä koppiin
Verityön selvitysvastuu siirtyi heti keskusrikospoliisille, joka aloitti välittömästi massiiviset kuulustelukierrokset ja vihjeiden perkaustyön. Käytännössä koko Kankaanpää suljettiin koppiin, kuten tutkinnanjohtaja Heinonen luonnehtii.

Poliisin puheilla kävivät lukuisat paikalliset nuoret miehet ja naiset, taksikuskit, Helenan kämppäkaveri, työkaverit, ystävät ja sukulaiset, jopa diskoillan tiskijukka ja bändin jäsenet. Huhumylly jauhatti hataria tietoja verissä päin kulkeneista nuorukaisista, paikkakunnalla juhlineista silmäätekevistä ja puistopolulta yöaikaan kuuluneista kahahduksista.

Oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa Helenan kuolinajaksi täsmentyi puolenyön ja yökahden välinen aika. Hänen veressään ei ollut lainkaan alkoholia.

Paikallislehti Kankaanpään Seutu seurasi tapausta tiiviisti. Pari viikkoa surman jälkeen poliisi pyysi lehdessä havaintoja yhden naisen ja kolmen miehen seurueesta, jonka oli nähty seisoskelevan surmapaikan lähettyvillä yöaikaan.

Häpäisevästi näkösällä
Tapausta tutki tässä vaiheessa 12 poliisia. Aluksi heidän katseensa nauliintuivat Helenaa heilastelleisiin nuorukaisiin. On tutkitusti todistettua, että valtaosassa nuorten naisten surmia tekijä on vastakkaista sukupuolta edustava ja uhrinsa ennalta tuntenut ikätoveri. Usein kyse on niin sanotuista intohimorikoksista, joiden taustalla vaikuttaa suhdedraamojen peruselementtejä, kuten mustasukkaisuutta.

Virkavalta oli voimaton surmatyön perimmäisen motiivin edessä, mutta poliisin tulkinnan mukaan murhaaja halusi jättää eräänlaisen viestin. Ei riittänyt, että uhri oli jätetty peittämättömänä näkösälle puistoon. Sen lisäksi tekijä oli asetellut ruumiin asentoon, jolla haluttiin häpäistä uhria seksuaalisesti. Heinonen ei ota kantaa siihen, oliko Jämiäluoma myös raiskattu.

Yhteensä kahdeksan henkilöä oli pidätettynä syytä epäillä -perusteella. Viimeisimmälle poikaystäväkandidaatille ja muillekin pääepäillyille löytyi alibit.

Tutkintaa johtanut komisario Pentti Harju kuitenkin totesi, että osassa tapauksia “alibin pitävyys saattaa olla hatarallakin pohjalla”.

Epäillyt eivät päässeet helpolla. 70-luvulla vangitsemiskäytännöt olivat merkittävästi nykypäivää roisimmat. Rikoksesta epäiltyä voitiin pitää pidätettynä peräti 17 päivää, kun nykylainsäädäntö mahdollistaa kolmen päivän pidätyksen.

Kesä vaihtui syksyksi.

Helena haudattiin kotipaikkakuntansa Jämijärven kirkkomaahan. Paikallislehti oli mukana hautajaisissa. Papin puheiden ja surun riuduttamien vanhempien lisäksi lehti kuvaili hautakummulle kertynyttä kirjavaa kukkamerta.

– Punaisia, valkoisia, sinisiä kukkia. Muhkeita kukkalaitteita ja pieniä kimppuja niiltä ihmisiltä, jotka eivät olleet lähisukulaisia, mutta jotka siitä huolimatta halusivat hyvästellä nuoren vainajan.

Tietoankka lensi
Yhdeksän kuukautta surman jälkeen, seuraavan vuoden toukokuuhun mennessä poliisi oli kuulustellut yli 900 henkilöä. Vihjeitä oli kertynyt kolmatta sataa. Siltikin tutkijat joutuivat pettymään. Vihjeiden tulva ei johdattanut todisteiden ja varman tekijän jäljille. Komisario Harju luonnehti epäkiitollista tilannetta paikallislehdessä 14. toukokuuta 1973 runollisin sanankääntein. – Ei ole silminnäkijää, ei korvin kuulijaa eikä sellaista johtolankaa, joka olisi vienyt asian toistaiseksi ratkaisuun.

Tutkinta osoittautui odotettua hankalammaksi juurikin silminnäkijähavaintojen puuttumisen vuoksi. Kankaanpään Seudussa painotettiin yleisöhavaintojen tärkeyttä, mutta ihmisiltä toivottiin myös “rauhallista suhtautumista” asiaan. Erilaisia teorioita potentiaalisesta murhaajasta vilisi paikkakunnalla tiheästi. – Paras tapa nujertaa tietoankan lento on varmistaa heti paikalla, mistä se on lähtöisin, lehti opasti.

Surmasta oli kulunut lähes vuosi, mutta moni kysymys pysyi avoimena. Oliko Helena lähtenyt kotioveltaan jonkun vieraan matkaan? Kuka häntä olisi halunnut satuttaa? Kuinka tekijä oli päässyt karkuun täysin huomaamatta?

“Aina se on tapetilla”
Heinäkuisena hellepaahteisena arkipäivänä Kankaanpään torilla on kiireetön tunnelma. Ihmisiä ja autoja liikkuu kaduilla väljästi. Lapset kulkevat jäätelöt käsissään. Ravintolaterasseilla istuu muutamia ihmisiä lomatunnelmissa kylmien juomien ääressä. Pikkukaupungin keskustamaisemassa keskeiset rakennukset näyttävät olevan jokseenkin samoilla paikoilla kuin 70-luvun alussa. Helenan vanhan työpaikan tiloissa myydään yhä hampurilaisia kotimaisen pikaruokaketjun papereihin käärittynä.

Murhamysteeristä on kulunut pian 48 vuotta. Kyselykierros paikallisen väen keskuudessa osoittaa, että kaikki muistavat tapauksen, mutta omalla nimellä sitä ei tahdota kommentoida. – Toki siitä puhutaan nykyisin vähemmän, mutta aina se on tapetilla. Veljeni asui aivan murhapaikan lähistöllä. Kyllä siitä tuli päivittäin ohi kuljettua. Jonkin verran tapaus pelottikin. Taksimiehet lupasivat 50 000 markkaa sille, joka paljastaa murhaajan, 74-vuotias nainen muistelee toriparkin luona. – Ajan myötä puheet laantuivat.

Hänen 35-vuotiaalle pojalleen Helena Jämiäluoman tapaus palautui mieleen somerolaisen Milla Arosen surman uutisointia seuratessa. Kummassakin tapauksessa uhrina on ollut nuori, väkivaltaisella tavalla kuollut nuori nainen. Arosen tapauksessa surmaaja on selvillä. – Tällaisia tapauksia pohtiessa toivoo, ettei poliisi katoaisi pienten paikkakuntien katukuvasta kokonaan, vaikka laitosten toimintaa keskitettäisiin isompiin kaupunkeihin, poika sanoo.

Miksei kukaan kuullut?
Halpamarketin pihassa pysäytetty, niin ikään seitsemänkymppinen rouva ei tohdi sanoa ääneen, millaisia spekulaatioita hänen korviinsa aikanaan kantautui epäillyistä tekijöistä. – Olen asunut täällä koko elämäni ja työskentelin silloin ravintolassa. Oli se raju juttu. Aivan kauhea. Vieläkin ihan ahdistaa puhua siitä. Kyllä tapaus pelottikin paikallisia, rouva sanoo ja jatkaa matkaansa.

Nykyisin murhapaikan kupeessa sijaitsee uudempi hotellirakennus, Kantri. Pihalla pulputtaa suihkulähde. Rakennuksen takana avautuu pesäpallostadion. Mäntykasvuinen surmapuisto on yhä olemassa, mutta kaupungistuva ympäristö on haukannut siitä palasia. Poliisin mustavalkoisissa rikospaikkakuvissa näkyvä pensasaita on poissa ja omakotitalot vierestä purettu.

Murha tapahtui aivan talojen vieressä. Oli sysipimeää. Eikö kukaan asukkaista kuullut, kun nuori nainen joutui kuolettavan väkivallan uhriksi?

Ainakin kolme ihmistä kulki surmayön tunteina puistoa halkovaa polkua. Jälkikäteen he kertoivat kuulleensa jonkinlaisia kahahduksia. Sen tarkemmin äänet eivät kuulijoiden huomiota vieneet. Lisäksi, vain noin sadan metrin päässä surmapaikasta huhki joukko asfalttityöntekijöitä koko yön ajan. Heistäkään ei ollut poliisille hyötyä.

Vihjeitä tulee vuosittain
Murhaajalla kävi siis ylenpalttisen ja kyseenalaisen hyvä tuuri. – Tuntuu hyvin hämmentävältä, että näin on joku pystynyt tekemään jäämättä kiinni, tutkinnanjohtaja Heinonen sanoo.

Helena Jämiäluoma olisi nyt 65-vuotias. Jos hän joutui ikätoverinsa surmaamaksi, rangaistusta vaille jäänyt rikoksentekijä voi hyvinkin olla vielä elossa.

Murhan syyteoikeus ei vanhene koskaan. Käytännössä Helenan tapausta ei siis välttämättä suljeta milloinkaan ennen rikoksen ratkeamista. Koska tutkinta on edelleen käynnissä, poliisi ei voi paljastaa surman tarkkoja yksityiskohtia, vihjeiden sisältöä, tietoja pääepäillyistä tai syvempiä seikkoja Helenan yksityiselämästä.

Tavatonta ei ole sekään, että joskus poliisin pakeille saapuu henkilö, joka kehittää yksityiskohtien pohjalta tarinan ja esittäytyy syylliseksi – vaikka ei sitä ole. Siksi tutkinnanjohtajan on pidettävä keskeiset tiedot itsellään.

Viime vuosien aikana Helenan tapauksen selvittäminen on jatkunut vihjeiden tarkistuksilla. Niitä Heinonen vastaanottaa edelleen yksi tai kaksi vuodessa. Viimeisimmät varsinaiset tutkintatoimet poliisi teki vuosina 2014–2015. Ne liittyivät surmapaikan lähellä yöaikaan seisoskelleeseen nelihenkiseen seurueeseen. Tarkistimme muutaman asian, mutta mitään ratkaisevaa ei löytynyt, Heinonen kertoo.

Työssään hän on saanut huomata, kuinka vuosikymmenet tekevät tepposet ihmisen muistille. Noin 15 vuotta sitten hän kuuli uudestaan todistajaa, jota poliisi oli haastatellut surman jälkeen 1972. Todistaja kertoi varman oloisesti, mitä hän muisti surmayön tapahtumista. Kun uutta kertomusta verrattiin vanhaan, nainen hämmentyi itsekin. – Olenko minä todella sanonut näin? hän kyseli poliisilta.

Näytteet yhä tallessa
Tapauksissa, joissa ruumista ei löydetä, erilaisille teorioille ja spekulaatioille jää loputtomasti kasvutilaa. Helenan tapauksessa alku ja loppu ovat selvillä, mutta tapahtumien kaaresta puuttuu tieto, joka yhdistäisi rikostekniset näytteet juuri oikeaan henkilöön. – Itse näkisin niin, että tekijä on ollut joku paikallisesta väestä. Kun yli 900 ihmistä on poliisin seulan läpi käynyt, on tämäkin henkilö todennäköisesti kuulunut joukkoon. Varmaksi näin ei kuitenkaan voida sanoa, Heinonen toteaa. Yhtä hyvin Helenan hengen riistänyt voi olla ulkopaikkakuntalainen, joka ei koskaan palannut kaupunkiin ja joutunut kuulusteluihin. Hän voi myös olla paikallinen, joka on sittemmin muuttanut toisaalle vähin äänin.

Heinonen uskoo, että murhamysteeri voi vielä ratketa. Hän pitää sitä hyvinkin mahdollisena. Tutkinnanjohtaja perustaa näkemyksensä surmapaikalta huolellisesti taltioituihin näytteisiin ja rikosteknisten laboratoriotutkimusten kehitysharppauksiin. Nykypäivään verrattuna 70-luvun tekniset tutkintameneltelmät olivat alkeellisia. Dna-testejäkään ei ollut.

Surmapaikalta otettiin talteen runsaasti erilaista aineistoa ja näytteitä, kuten vaate-, hius-, veri- ja eritenäytteitä. Osa niistä on yhä tallessa ja käyttökelpoisia testaukseen. – Kaikki näyteaineisto on aikanaan käyty läpi vanhan ajan menetelmin ja edellisen kerran kymmenen vuotta sitten. Nyt tarkoituksena on testata näytteet myös uusin menetelmin, Heinonen sanoo.

Laboratoriossa rikospaikkanäytteille tehdään muun muassa dna-fragmenttianalyysi. Siinä dna-ketju pilkotaan pienen pieniin osiin, erilaisiin dna-alueisiin.

Menetelmät ovat herkistyneet. Aiemman 11 dna-alueen sijaan nykyisin voidaan määrittää 17 eri aluetta. Näiden alueiden muodostamaa tunnistetta voidaan verrata tekijän dna-tunnisteeseen.

Lisäksi rikospaikkanäytteille voidaan tehdä Y-kromosomitutkimus. Siinä määritetään mieshenkilöiden Y-kromosomin dna-alueita.

Käytännössä poliisi voi saada näytteistä dna-tunnisteita, joita voidaan verrata olemassa olevaan dna-tietokantaan. Näytteiden avulla voidaan myös päästä kiinni tekijän mahdollisiin jälkeläisiin, ja sitä kautta itse tekijään, vaikka hän olisi jo kuollut.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, uusia näytetuloksia voi Heinosen arvion mukaan olla saatavilla vuoden sisällä.

Silloin syyllinen ehkä selviäisi, suomalaisen rikoshistorian mysteerilistasta pyyhkiytyisi pois yksi tapaus ja Helena Jämiäluoman omaiset saisivat rauhan.

Murhaaja saattoi juosta pakoon öisestä puistosta, mutta testitulokset voivat vielä saada hänet kiinni.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Helena Jämiäluoma, 17 v. Kankaanpää 17.8.1972

Post by härkä »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007884325.html
Yössä kuului kirkaisu – Helenan, 17, ruumis löytyi aamulla
Helena Jämiäluoman murha on ollut pimeänä liki 49 vuotta. Uudet tutkimukset voivat kuitenkin ratkaista mysteerin, rikoskomisario Kimmo Heinonen sanoo.

Sari Autio

Juttusarjassa käsitellään henkirikoksia, jotka eivät koskaan selvinneet.

Viimeinen elonmerkki puolenyön aikaan. Varhainen aamu ja järkyttävä löytö. Elämä, joka ei koskaan ehtinyt täysi-ikäiseksi. 17-vuotiaan kauppaoppilaitosta käyneen tytön, Helena Jämiäluoman, murha on ollut pimeänä jo liki 49 vuotta.
Hänen julma kohtalonsa paljastui, kun Kankaanpäässä asuva eläkeläinen Aarne Asell lähti ulkoiluttamaan karhukoiraansa Killiä viiden jälkeen aamulla. Asell löysi Helenan ruumiin keskustan pienestä Pohjanlinnan puistikosta 17. elokuuta 1972. Kello ei ollut vielä kuuttakaan.

Puolenyön aikaan Helena oli ollut varmuudella vielä elossa ja miehen seurassa Kuninkaanlähteenkadun ja Tannerinkadun risteyksessä.
Aamulla Helenan ruumista peitti vain pieni pusero. Hänet oli pahoinpidelty kuoliaaksi ja hänelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Kasvot olivat pahoin ruhjotut. Hänen vaatteensa sekä laukku ja kengät olivat hajallaan ympäristössä.

– Koira ei käyttäytynyt yöllä mitenkään ihmeemmin, enkä minä itsekään kuullut mitään normaalista poikkeavaa, mutta kun aamulla lähdimme lenkille, huomasin heti tytön alastoman ruumiin ruohikolla. Kävin ilmoittamassa asiasta konstaapeli Tauno Lahtisen kotona, kun Kankaanpäässä ei päivystetä poliisiasemalla öisin, Asell kertoi.
Kello oli 5.43, kun konstaapeli Lahtinen sai asiasta tiedon. Poliisi eristi alueen ja peitti Helenan ruumiin. Sadat silmäparit kerääntyivät seuraamaan tutkintaa.

PARIA TUNTIA myöhemmin, ennen kahdeksaa, tehtiin jo ensimmäinen pidätys keskustan Y-baarissa. Paikkakuntalainen nuori mies oli tullut baariin ostamaan olutta kädet veressä. Mies oli maksanut oluensa verisellä vitosen setelillä. Pidätys ei ratkaissut Helenan kohtaloa.
– Se oli aivan normaali juopumuspidätys. Kaveri oli jo aamulla baarissa valmis poika, ja tietysti hänen osuuttaan tutkitaan myös tähän verityöhön, mutta emme missään tapauksessa liitä häntä surmaan verisistä käsistä huolimatta. Pojalla on tiettävästi ollut riitaa kotonaan, ja hän on viiltänyt puukolla käteensä, poliisi torjui villinä riehuvia huhuja pienessä kaupungissa.
Alibi piti verisen nuoren miehen kohdalla. Toinen huhu kertoi kahden oudon pitkän miehen ahdistelleen naisia edellisenä yönä.

MURHATUTKIMUKSET siirtyivät heti keskusrikospoliisille, sen Turun lääninosastolle. Tutkimuksia johti komisario Pentti Harju. Paikalle lähettiin neljä uutta tutkijaa kahden aiemman lisäksi. Myös Turun rikospoliisi auttoi tutkimuksissa.

Tämä vaikuttaa yksittäisen henkilön teolta. Voisin kuvitella, ettei murhaaja ole tämän jälkeen tehnyt mitään samanlaista.
Pian tutkijoita oli jo 13. Usko oli alussa vahva.
– Toivoton tapaus ei vielä ole, vaikkakin kieltämättä tavallista sitkeämpi, tutkimusten ylin johto sanoi Ilta-Sanomille marraskuussa 1972.
MITÄ PITKÄHIUKSISELLE Helenalle tapahtui? Se on ollut jonkun synkkä salaisuus jo liki 49 vuotta. Helenan viimeiset askeleet tuntee vain hänen murhaajansa.

Nyt tutkintaa johtaa rikoskomisario Kimmo Heinonen keskusrikospoliisin Länsi-Suomen yksiköstä.
– Uskon, että Helena tunsi murhaajansa. Melkein kaikki tapahtumayönä liikkeellä olleet ja valtava määrä muita henkilöitä on tapauksen johdosta kuultu. Olen melko varma, että murhaaja on jo ollut poliisin käsissä. Hänen alibinsa on ollut kuulusteluhetkellä sen verran vahva, ettei sitä silloin ole pystytty murtamaan, Heinonen sanoo.
Jämiäluomaan liittyvää tutkimusaineistoa on kertynyt kolme pahvilaatikollista.

– Tutkintaa alussa johtaneen Pentti Harjun kirjausten mukaan huhtikuussa 1973 murhasta kuulusteltuja oli jo 582, epäilyksen alle saatettuja 252 ja pidätettyjä kahdeksan. Poliisi on tehnyt valtavan työn, siitä tämä juttu ei ole jäänyt kiinni, Heinonen kertoo.
Kauppakoulua käynyt Helena oli kesän töissä keskustan E-grillillä. Surmailtana, keskiviikkona, hänellä oli kuitenkin vapaa ilta. Hän vietti sen ystäviensä kanssa Kankaanpään keskustassa.
Grilli oli auki kahteen saakka yöllä. Silloin Helena oli jo kuollut. Yhdentoista aikaan illalla Helena oli käynyt työpaikkansa vessassa.

– Illalla on ollut porukkaa paljon liikkeellä. Silloin oli diskokin. Haluaisin katkoa kuitenkin hurjemmilta huhuilta siivet. On puhuttu kaikenlaista muun muassa isokenkäisten juhlaan liittyen. En usko niillä juhlilla olleen mitään tekemistä Helenan kohtalon kanssa, Heinonen sanoo.
– Tämä vaikuttaa yksittäisen henkilön teolta. Voisin kuvitella, ettei murhaaja ole tämän jälkeen tehnyt mitään samanlaista. Meillä on tutkimusaineistossa useita kiinnostavia henkilöitä, joiden elämänkulkua olemme seuranneet. Eivät he ole istuneet vankilassa myöhemmin samanlaisesta teosta, Heinonen valottaa.

AIKA EI vuonna 1972 ollut poliisin puolella. Mahdollisen tekijän veriryhmän poliisi onnistui tutkimusten avulla määrittämään, mutta se oli kovin yleinen veriryhmä.
– Siihen aikaan ei ollut esimerkiksi DNA-tutkimuksia, joiden avulla tekijä olisi kyllä jäänyt kiinni. Tapahtumapaikalta on kuitenkin taltioitu todistusaineistoa, josta osa on yhä tallella. Näitä näytteitä tutkitaan säännöllisin väliajoin keskusrikospoliisin rikoslaboratoriossa, Heinonen kertoo.
– Minulla on vahva usko siihen, että DNA-tutkimuksen kaltaisten tutkimusten kehitys tuo tähän rikokseen vielä vastauksen.

Helena oli kotoisin maanviljelijäperheestä Jämijärveltä. Hän oli ehtinyt käydä vuoden kauppakoulua. Hän olisi syksyllä mennyt takaisin kouluun.
– Hän oli ihan tavallinen maatilan tyttö, Heinonen luonnehtii.
Helenalla oli poikaystävä, jota on myös aikoinaan esitutkinnassa kuultu, kuten kaikkia, jotka Helenan tunsivat. Viikkosanomat haastatteli poikaystävää, joka kertoi tutustuneensa Helenan kanssa reilu kuukausi ennen murhaa.

LÄHISEUDULLA asunut mies kertoi olleensa Kankaanpään keskustassa ennen murhaa ja nähneensä Helenan poistuvan torilta tumman pitkätukkaisen miehen seurassa kello 23 jälkeen. Mies kertoi käyneensä tytön asunnollakin myöhemmin, mutta ei tavannut enää Helenaa.

Mies kertoi saatelleensa Helenan kotiin mahdollisuuksien mukaan silloin, kun tyttö pääsi töistä grilliltä. Niin hän oli tehnyt tiistainakin, päivää ennen murhaa. Surmailtana hän palasi kertomansa mukaan kotiin puolenyön aikaan.

SEURAAVANA päivänä hänen työpaikallaan kerrottiin, että ”joku tyttö on murhattu Kankaanpäässä”.
Puolenpäivän aikaan tulivat poliisit ja pyysivät miehen mukaansa. Poliisit pyysivät häntä tunnistamaan ruumiin. Miehen oli vaikea uskoa tapahtunutta todeksi.
”Eipä häntä tuntenut juuri kuin hiuksista...” Viikkosanomat kirjoitti elokuussa 1972, kun murhasta oli kulunut noin viikko.
– On se vain niin kumma juttu, ettei sitä todeksi ota, mies sanoi hiljaisella äänellä toimittajalle.
Lehdessä kirjoitettiin, kuinka mieskin oli saanut huhujen valokeilasta oman osuutensa, vaikka ”poliisi onkin välittömästi rientänyt tarkistustensa perusteella toteamaan (miehen nimi) syyttömyyden”.
Työkaverit grilliltä kertoivat, että jokainen kotimatka Helenan kohtalon jälkeen kauhistutti.

Yksi lähistöllä asuva rouva oli kuullut naisen kirkumista noin yhden aikaan yöllä. Hän ei ollut reagoinut siihen mitenkään kummemmin, koska ”kaikenlaiset kirkumiset ja avunhuudot ovat niin tavallisia nykyään”.
– Voi kun Kankaanpäässä oliskin joku paikka, jossa nuoret vois olla iltaisin, ettei tarvis pyöriä ympäri toria ja istuskella liikkeiden porttikäytävissä! Helenan asuintoveri ja ystävä Sinikka puuskahti järkyttyneenä, kun kuuli ystävänsä raa’asta kohtalosta.

YHDENTOISTA aikaan torilla oli ollut vielä paljon nuorisoa. Tuolloin Helena oli nähty sekä yksin että poikien seurassa.
Poliisi kaipasi alussa erityisesti noin 175-senttistä, pitkähkötukkaista, tummiin vaatteisiin pukeutunutta nuorta miestä, joka keskusteli Helenan kanssa vähän jälkeen puolenyön noin 50 metrin päässä surmapaikasta Kuninkaanlähteenkadun ja Tannerinkadun kulmauksessa.
– Yksi aikoinaan tuntemattomana miehenä kuulutettu on kuulusteltu, hänen henkilöllisyytensä on tiedossa, Heinonen kommentoi.

Löytöpaikalla oli raahausjälkiä. Helena oli pitkä tyttö ja suhteellisen voimakas. On mahdollista, että hän yritti kamppailla ja vapautua murhaajan otteesta.
Tarkkaa surma-aikaa Heinonen ei halua kertoa. Vanhoissa lehtijutuissa puhutaan murhan tapahtuneen puolenyön ja aamukahden välillä.
Kankaanpään kaupunginvaltuusto lupasi aikoinaan 3 000 markkaa ratkaisevasta vihjeestä.

Sekään ei ratkaissut murhaa.

– Juttu elää edelleen. Meille tulee joka vuosi muutamia vihjeitä. Meillä ei ole tällä hetkellä sellaista henkilöä, josta me voisimme sanoa, että hän on epäilty. Aineistossa on potentiaalisia henkilöitä.
Tilastot osoittavat, että nuoren henkilön surmaaja on yleensä samaa ikäluokkaa.
– On mahdollista, että tekijä elää vielä. Hän on saattanut jatkaa ihan normaalia elämää. Kaikkia asioita edelleen kaivellaan ja kuulustellut käydään uudelleen läpi, Heinonen kertoo.

Miksi Helena tapettiin?
– Sen tietää vain tekijä. Kukaan tätä tekoa ei ole vielä tunnustanut.
Lähteet: Ilta-Sanomien, Helsingin Sanomien ja Viikkosanomien arkisto.

Image
Image
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Helena Jämiäluoma, 17 v. Kankaanpää 17.8.1972

Post by härkä »

– Uskon, että Helena tunsi murhaajansa. Melkein kaikki tapahtumayönä liikkeellä olleet ja valtava määrä muita henkilöitä on tapauksen johdosta kuultu. Olen melko varma, että murhaaja on jo ollut poliisin käsissä. Hänen alibinsa on ollut kuulusteluhetkellä sen verran vahva, ettei sitä silloin ole pystytty murtamaan, Heinonen sanoo.

Mitenkäs tuo ote ja jutun maininta Viikkosanomien haastattelusta ?
Olisiko mainittu poikaystävä tuo hyvän alibin omannut kuitenkin ?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply