Bodomjärven murhien ensimmäinen tutkinta 1960

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
Post Reply
Samsoni
Posts: 9
Joined: Sat Oct 19, 2019 4:54 pm

Re: Bodomjärven murhien ensimmäinen tutkinta 1960

Post by Samsoni »

Juu, Arvo Kyyrölä tietysti on nimimerkki, jolta vastausta kuvan henkilöön odotetaan. Älypuhelin jekuttaa usein...

Mitä sinä -Uta- oletat Kivilahden ja lintupoikien jutuissa olevan valetta ja mitä voisit kuvitella että on jätetty kertomatta? On tullut nämä ketjut luettua, mutta mieleen ei jäänyt mitä olit tuon suhteen pohtinut.

Tällaisen "tiedon" sain syyskuussa 2012:
"Kello kuuden mies kuvitelmaa, sillä Kivilahti näki hahmon tulevan ihan muualta, kuin minkä poliisit ovat kirjanneet ylös. Kivilahden pyynnöstä huolimatta hänen tödistajan lausuntoaan ei muutettu jostain syystä? Kello kuuden hahmo, tuli kauempaa sisämaan suunnasta, sen Kivilahti näytti minulle, eikä msitään niemien pohjukoista asti! Tuonkin on täytynyt tapahtua ihan muuhun aikaan, sillä tuon kulkijan olisivat lintupojat havainneet "tarkkailupaikaltaan" ui8marannan koivun luona. Pojat olivat siinä tupakalla ainakin kymmenen minuuttia. Sekin puuttuu kuulustelupöytäkisjoista, sillä pojat olivat pöllineet tupakan, toinen veljeltään, vihreää norttia ja toinen isältään Klubi 7. No eihän niitä kerrottui kenellekään, sillä se olisi tiennyt kotona selkäsaunaa!"

Mitenköhän tuon tarinan kanssa lie? Joka tapauksessa on outoa, miksi 2/3 näistä todistajista olisi satuillut vielä vuosina 2004 ja 2005. Ketä suojellaan? Tavaroiden katoaminen ja kenkien vienti olisivat olleet useammalle niin paljon helpompaa, että luulen näiden todistajien olleen niissä mukana jollain tavoin. Ehkä ihan vahingossa tai painostuksesta. Jospa lintupojat kävivätkin teltalla, säikähtivät, näkivät jonkun ja nappasivat kengät ettei lähtisi niin nopeasti perään? Ei oikein toimi kyllä tuokaan ajatus käytännössä.
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Bodomjärven murhien ensimmäinen tutkinta 1960

Post by Eks-EkstroVertti »

Ketä, tai pikemminkin mitä suojellaan? Viime kädessä ehkä: myyttiä.
Mies eteni kiiruhtaen oksia taitellen. Hän ehkä halusi varmistaa kaksi- tai nelijalkaisten tutkijoiden olevan hajulla siitä, mihin suuntaan meni.

Jos jotain lavastusta olisi esitettävä, niin mielestäni sellainen olisi voitu tehdä Gyllströmin pään menoksi. Siksi olisi pitänyt ehkä enemmän tutkia niitä, jotka häntä eniten vihasivat (ennen murhia). Se tuskin oli motiivi verilöylylle mutta riittää, jos tekijä oli mieleltään sairas.
Jos tähän jotain omakohtaista esitän, niin eniten vihaisin sitä aikuista, joka pahoinpitelisi lastani. Vihaisin suunnattoman paljon myös äitiäni hakkaavaa, tai muuten sortavaa.

Pähkinänkuoreen rutattuna: olisi siis jo silloinkin jälkiviisaina ehkä pitänyt etsiä erittäin vihaista hullua, jonka lasta, tai äitiä, Gyllström oli kohdellut kaltoin. Mutta taitaa tämä kuulua tuonne vaihtoehtoisiin taas.
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Bodomjärven murhien ensimmäinen tutkinta 1960

Post by Eks-EkstroVertti »

Moni on väittänyt, että Sepon kädessä ollut hankautuma olisi aiheutunut lyömisestä vasemmalla kädellään ja, että asialla olisi jotain tekemistä Gustafssonin vammojen kanssa.

Se ei ilmeisestikään pidä paikkaansa. Poliisin tutkimusyhteenvedon perusteella

8.6.60 suoritetuissa ruumiinavauksissa todettiin,

"... että Boismaniin oli kohdistunut sekä tylppä että terävä, ulkonainen väkivalta, jonka seurauksena oli syntynyt viiltohaavoja ja hankautumaa kasvoihin, murtuma alaleukaan, verenvuotoa pääkamaraan, kallonmurtuma, kovan aivokalvon alaista verenvuotoa, lukinkalvon alaista verenvuotoa, ruhjoutumista isoihin aivoihin, kaulaan kaksi pistohaavaa, joista toinen oli tunkeutunut henkitorveen aiheuttaen veren hengittämistä sekä kaksi pinnallista viiltohaavaa, hankautuma oikeaan yläsolisluukuoppaan sekä PISTOHAAVA, JOKA OLI tunkeutunut rintaonteloon ja oikeaan keuhkoon AIHEUTTAEN runsaasti verenvuotoa oikeaan keuhkopussiin JA hankautumaa vasempaan käteen."

Boismanin oikeassa kädessä ei kerrota olleen hankautumaa, tai muitakaan vammoja/jälkiä.

Hankautuma Boismanin vasempaan käteen on tutkimuksen mukaan aiheutunut häneen kohdistuneesta väkivallasta yleensä, tai/ja tarkemmin pistohaavasta (teräaseella tehdyn piston torjumisyrityksestä luultavasti, myös Boismanin käsien asento kuolinhetkellä viittaa tähän, vereen tukehtumisen lisäksi).
Asia on ilmaistu varsin selvästi, eikä jätä juurikaan tilaa spekulaatioille hankautuman muista syntymekanismeista.
Näinpä ollen tutkimuksen mukaan Boismanilla ei ollut käsissään mitään vammoja tai jälkiä, joista voitaisiin päätellä hänen aiheuttaneen Gustafssonin vammoja millään tavalla. Hankautuma syntyi tutkimusten mukaan väkivallasta, joka kohdistui nimenomaan Boismaniin, ei keneenkään toiseen Boismanin itsensä kohdistamana. Hankautumaa Boismanin vasemmassa kädessä on siis tieteen (ruumiinavausraportin) ja yleisen järjen valossa pidettävä mitä suurimmalla todennäköisyydellä (vaistonvaraisena) torjuntavammana.

(hankautuma on tässä yhtä kuin hankauma)
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
Post Reply