Pyövelit Suomessa

[Uutisvastaava]

Kaikilla lienee jonkinlainen käsitys aiheesta,mutta pieni "valaisu" kyseisistä oikeudenpalvelijoista lienee paikallaan,varsinkin kun kotimaisista pyöveleistä löytyy suhteellisen vähän materiaalia,verrattuna esim. Ranskaan.

PYÖVELIN VIRKA SYNTYY:
Ensimmäiset ammattimaiset pyövelit ilmestyivät Länsi-Eurooppaan 1200-luvulla,johtuen rikosoikeuden muutoksista,jotka puolestaan kytkeytyivät valtioiden muodostumiseen.Ruumiin-ja kuolemanrangaistusten toimeenpanon siirryttyä valtion asiaksi näiden tehtävien hoitaminen oli järjestettävä toimivalla tavalla:syntyi tarve ammattimaisille pyöveleille.Alusta alkaen pyöveleiden rekrytointi oli varsin ongelmallista ja monissa Euroopan kolkissa virka oli täysin vakiintunut vasta 1500-luvun alussa.Syntyprosessin hitaus ja jatkuvat värväämisongelmat heijastelivat yleisiä asenteita ja arvostuksia keskiajan lopulla:pyövelin edustamaa väkivaltaa pidettiin erittäin alhaisena ja halveksuttavana.

SUOMALAISPYÖVELEIDEN RIKOLLISTAUSTAT:
Tapa värvätä pyöveliksi tuomittuja rikollisia tunnettiin myös uuden ajan alun Suomessa.Pyövelin eli "mestarismiehen" (mästermannen) virkaan ottamisen yhteydessä puhuttiin toisinaan "merkitsemisestä" (mäkning):eräskin tuomittu varas joutui itse naulaamaan häpeäpaaluun irti leikatun korvansa ennen astumistaan Käkisalmen pyövelin virkaan vuonna 1647. Myös värväämiskäytännöstä seuranneet ongelmat olivat 1600-luvun Turussa saman tyyppisiä kuin muualla Euroopassa:rikollistaustaiset pyövelit olivat taipuvaisia joutumaan yhä uudelleen ongelmiin lain kanssa.Vuonna 1643 pyöveli Lars Eriksson teloitettiin varkaudesta ja 1663 nuori pyöveli Jöran Henriksson tuomittiin kuolemaan maistraatin halventamisesta,mutta hovioikeus lievensi tuomion häpeäpaalurangaistukseksi ja karkotukseksi.Hän kuitenkin palasi,tuomittiin kuolemaan,armahdettiin taas ja nimitettiin Kajaanin pyöveliksi. Kaksi Turun seuraavaa pyöveliä,Michel Henriksson ja Matts Bertilsson,piiskattiin häpeäpaalussa ja karkotettiin.Anders Sigfridsson suljettiin "rosvokellariin" eli raastuvan vankilaan juopottelusta teloituksen yhteydessä.Hänen alaikäiset poikansa sekä edellisen pyövelin leski ja poika saivat rangaistuksen varkaudesta. Yhtä pyöveliä rankaistiin taikauskosta:hän oli ennen teloitusta purrut miekkaa ja työntänyt sen hiekkaan.Toinen pyöveli perheineen karkotettiin varastamisesta,kolmas teloitettiin herjaamisesta ja uhkapelistä. Kaupunkia piinasi pitkään Michel Henriksson niminen pyöveli,joka ensin sai sakkoja ja kirkonkirouksen haureudesta,sitten tuomittiin häpeäpaalurangaistukseen ja karkotettavaksi Inkerinmaalle.Hän palasi sieltä ja oleili Turun lähistöllä,elättäen itseään maantierosvouksella.Häntä epäiltiin myös kirkkovarkauksista ja lopulta hänet hirtettiin. Koska toimi oli tärkeä,saivat pyövelit monia virheaskeleitaan anteeksi.Kun yksi rikokseen syyllistynyt mestarismies oli Turussa suljettu vankilaan,pyysi maistraatti hovioikeudelta hänen vapauttamistaan,koska tarvitsi toimeenpanijaa teloitukselle.Arvostuksesta kertoo sekin,että toisen kerran pyövelin sairastuttua oikeus oli hyvin huolestunut siitä,miten tulevat teloitukset saataisiin hoidettua.Sairaan tilaa tiedusteltiin lähetin välityksellä.

MESTARISMIESTEN PALKKIOT:
Uuden ajan alun Turussa pyövelillä ei ollut palkkaa.1600-luvulla pyövelin toimeentulo perustui tilapäisiin avustuksiin sekä teloituksista maksettuihin palkkioihin.Asiakirjoista löytyy tieto,että pyövelille maksettiin yksi taalari kirveellä mestaamisesta,häpeäpaalurangaistuksesta (piiskaaminen paalussa) ja hirttämisestä.Roviolla polttamisesta yksi taalari ja 10 2/3 äyriä sekä teilaamisesta yksi taalari ja 21 1/3 äyriä. Erityisenä etuna oli lupa kantaa vyöllä pamppua. Pohjanmaan lääninpyöveliksi nimitettiin 1660 Heikki Hakalainen,joka hoitikin tehtävää yli neljä vuosikymmentä.Hän sai mestauksesta 3 taalaria,hirttämisestä 4 sekä polttamisesta ja teilaamisesta 5 taalaria,jotka otettiin kruunun sakkorahaosuudesta.Nämä taksat vahvistettiin Vaasassa keväällä 1660 käydyissä neuvotteluissa,joita johti maaherra Graan.Päätös tehtiin sen jälkeen,kun oli tiedusteltu Turun pyövelin palkkioita kyseisistä toimituksista.Toiveena oli myös,että maakunnassa tuomio-oikeuden omaavat kreivit ja vapaaherrat osallistuisivat pyövelin vakituisen vuosipalkan maksamiseen.

EPÄONNISIA PYÖVELEITÄ JA MESTARINKOKELAITA:
Epäonnistumisia sattui Suomessa yhtälailla kuin muuallakin.Ei ole tavatonta,että asiakirjoihin on merkitty toimeenpannun kuolemantuomion kohdalle mestarismiehen epäonnistuneen tehtävässään.Näin tapahtui esim. Sigfridus Simonisille vuonna 1669.Hän oli omasta pyynnöstään ja omalla vastuullaan halunnut vaihtaa kirveen miekkaan mestausseremoniassa.Kun toimenpide epäonnistui,tuomittu armahdettiin ja hovioikeus määräsi kaupungin kaikki kirurgiparturit käymään haavoittuneen luona.Lisäksi oikeus määräsi tälle maksettavaksi pienen rahasumman avuksi hänen kurjuudessaan. Epäonnistumiset johtuivat usein pyövelin kokemattomuudesta ja miekalla mestausten harvalukuisuudesta.Uuden ajan Turussa pyövelin piti ennen virkaan astumista suorittaa muiden käsityöläisten tapaan mestarinkoe.Kun Henrik Bertilsson 1664 tavoitteli Turun pyövelin tointa,hänelle annettiin kaksi vaihtoehtoa:hänen piti joko avustaa Hämeenlinnasta saapunutta pyöveliä kahdessa samana päivänä toimeenpantavassa teloituksessa,tai suorittaa mestarinnäytteensä itsenäisesti toimeenpanemalla jompikumpi rangaistuksista.Toinen tuomituista oli murhamies,jolta oli lyötävä irti pää ja toinen käsi.Toinen oli varas,joka piti hirttää.Henrik valitsi avustajan roolin.Hän piti murhamiestä hiuksista kiinni mestauksen aikana ja naulasi myöhemmin tämän irtilyödyn käden häpeäpaaluun kiinni.Hämeenlinnan pyöveli oli jo vanha ja heikko,joten Henrik oli hänelle suureksi avuksi myös hirttämisessä,varsinkin kun tuomittu piti saada tarpeeksi ylös hirsipuuhun.Bertilsson auttoi kollegaansa tuomitun ylöskiskonnassa ja köyden solmimisessa.

PYÖVELIN TYÖSARKA UUDEN AJAN ALUN TURUSSA:
1600-luvun Turussa kuolemantuomiota ei saanut panna täytäntöön ennen kuin hovioikeus oli päättänyt asiasta.Rikostapauksiin liittyvien rangaistusten toimeenpanossa käytettiin kruununpalvelijoiden lisäksi pyöveliä,kaupungin palvelijoita ja profossia=järjestysmies joka oli sotavoimien tai kaupungin palveluksessa.Profossin päätehtävä oli ruumiinrangaistusten toimeenpano,joskus käytettiin myös nuoria porvarismiehiä tähän tehtävään.
Tavallisin rangaistus oli rahasakko,joka vaihdettiin varallisuuden puuttuessa muuhun rangaistukseen.Vapausrangaistuksia käytettiin melko harvoin,häpeärangaistuksia langetettiin usein esim. pikkurikollisille.Häpeärangaistuksessa käytettiin usein ns. hevosta,joka laitettiin tarvittaessa torille raastuvan eteen.
Eräskin rummunlyöjä tuomittiin röyhkeydestä esimiestä kohtaan ratsastamaan hevosella kolmena peräkkäisenä päivänä kello 8-12.
Hevosta vakavampi rangaistus oli joutua seisomaan kaularaudasta kytkettynä häpeäpaalussa raastuvan edessä.Sitä käytettiin varkaisiin ja prostituoituihin.
Lievin ruumiinrangaistus oli piiskaaminen,joka myös suoritettiin raastuvan edessä.Astetta kovempi oli kujanjuoksu,joka järjestettiin torilla,joskus tosin muuallakin.Sitä käytettiin rosvojen ja siveysrikoksiin syyllistyneiden rankaisuun ja vain miehiin.Siinä tuomitun oli juostava kahden miesrivin välistä ja otettava vastaan näiden vitsaniskut.Juoksukertojen määrä vaihteli 2-12 kierroksen välillä.Kerrat riippuivat teon laadusta ja lyöjien määrästä.Joku rikollinen juoksi 6 kertaa edestakaisin 25 parin välistä,toinen taas 9 kertaa 33 parin välistä.
Vuoden 1653 rangaistussäännön mukaan sakot voitiin varallisuuden puuttuessa muuttaa kujanjuoksuksi niin,että esim. haureudesta tuomittu naimisissa oleva mies sai 80 taalarin sakot ja se vastasi kuutta kujanjuoksua.Naimaton mies joutui maksamaan 40 taalaria tai juoksemaan neljä kertaa.
Toimeenpanoon käytettiin aluksi kaupunginvartioita.1600 luvulla nämä vapautettiin tästä vähemmän kunnialliseksi katsotusta tehtävästä ja toimituksen suorittivat ns. vitsaporvarit eli köyhät kaupunkilaiset.
Vuonna 1697 valtiopäivillä porvarissääty pyysi,että kujanjuoksu lopetettaisiin ja tilalle palkattaisiin erillinen henkilö toimeenpanemaan raipparangaistus.Syyksi selitettiin,että pienissä kaupungeissa porvaristo itse joutui osallistumaan toimitukseen,joka oli haitaksi etenkin käsityöläisille ja heidän kisälleilleen,kun he kävivät ulkomailla (tehtävästä lankeava häpeä).Kuningas suostui tähän pienissä kaupungeissa,mutta totesi,että kujanjuoksu tuli säilyttää suurissa kaupungeissa,joissa oli tarpeeksi vartijoita komennettavaksi toimitukseen.
Siveysrikoksiin ja varkauksiin syyllistyneitä naisia (harvoin miehiä) rangaistiin häpeäpaalussa piiskaamisella raastuvan oven luona tai torilla.Erityisen häpeällisenä pidettiin pyövelin suorittamaa piiskaamista.Usein rangaistusta seurasi karkotus kaupungista,läänistä tai koko suurherttuakunnasta.
Profossi tai pyöveli vei tuomitun kaupungin portille ja uhkasi vielä kovemmalla rangaistuksella jos tämä yrittäisi palata.Joskus tuomittujen tunnistusta helpotettiin leikkaamalla irti toinen korva (nk. Kainin merkki)
Vakavista rikoksista seurasi teloitus.Suurin osa teloitettavaksi tuomituista oli kaupungin ulkopuolisia,enemmistönä lastenmurhaajat.Arvokkain teloitustapa oli miekalla mestaus,vähempiarvoisia kirveellä mestaus ja hirttäminen.Roviolla polttamista käytettiin lapsenmurhaajiin,itsemurhaajiin ja eläimiin sekaantujiin.

LAINKÄYTTÖ KESKI-JA UUDELLA AJALLA:
Keskiajan loppu oli lainkäytöllisten menettelyjen ja asenteiden kannalta selvästi lempeämpi kuin mitä usein ajatellaan.Vanhimmat Suomen historiaa koskevat oikeuslähteet ovat Ruotsin maakuntalait 1200-luvulta.Ne sisälsivät vielä pääasiallisesti sakkorangaistuksia,jopa taposta.Enemmän kuolemanrangaistuksia sisältyi myöhemmin keskiajalla koko valtakunnassa voimassa olleisiin maanlakeihin ja erityisesti Kristoferin maanlakiin (1442).Vielä keskiajan lopulla rikokset pyrittiin käytännössä sopimaan uhrille maksettavalla rahakorvauksella.Muun Euroopan tavoin myös Suomessa kuolemanrangaistusten käyttö yleistyi selvästi vasta 1600-luvulla ja kasvu jatkui 1700-luvun loppupuolelle.Suomessa vuoden 1734 laki sääti kuolemanrangaistuksen 68 eri rikoksesta.

RANGAISTUSPAIKAT:
1300-luvun Turussa vakituinen teloituspaikka sijaitsi Kerttulinmäellä,toisinsanoen asutun kaupungin rajalla.Mäellä sijaitsivat pyhän Kertun kiltatalo ja hautausmaa ja Pyhän Kertun kilta huolsi siellä köyhiä ja sairaita.Tuohon aikaan kukkula tunnettiin paremmin Hirsipuumäkenä.Kerttulinmäen teloituspaikka oli käytössä 1600-luvulle asti.
Kaupungin kasvaessa vakituinen teloituspaikka siirtyi etäämmälle.1600-luvulla teloitukset toimeenpantiin tavallisesti Karjaportin luona,joka oli osa tulliaitaa ja sijaitsi jonkin matkaa Kerttulinmäestä Kupittaan suuntaan.Myös torilla (nykyinen vanha suurtori) toimeenpantiin toisinaan mestauksia miekalla tai kirveellä.
Siellä teloitettiin muun muassa Kastelholman linnakkeen käskynhaltija Salomon Ille ja kuusi hänen alaistaan syyskuussa 1599.Kaarle-herttua oli antanut amiraali Jaakkima Schleelin tehtäväksi pakottaa Turun linnan antautumaan.Teloitus järjestettiin linnan puolustajien pelottamiseksi.Teloitettujen päät laitettiin seipäisiin,jotka pystytettiin Korppoolaismäelle.Linna luovutettiinkin,ilman merkittäviä taisteluja 25.9.Vankien toivomusta saada puolustautua säätyjen edessä ei huomioitu,vaan heidät tuomittiin tuomioistuimessa Turun raatihuoneessa.
Arvid Erikinpoika ja sotapäällikkö Akseli Kurki vietiin Tukholmaan ja vapautettiin myöhemmin.Seitsemän vankia mestattiin Turun torilla 10.11.Kuolemaantuomittujen joukossa oli mm. 21-vuotias Juhana Fleming,marskin poika,sekä Juhanan velipuoli Olof Klasson.Juhanan palvelija vei äidille,Ebba Kustaantyttärelle,sormuksen ja viimeisen viestin: "Kuljen tietäni kuin mies,joka kiirehtii lepoon,koska hän on väsynyt päivätyöstään."
Korppoossa kuolemanrangaistukset pantiin vanhoina aikoina täytäntöön Rumarin kalliolla.Helsingissä teloituspaikkana toimi Kustaa Vaasan (1496-1560) kaudelta lähtien niin kutsuttu Kirkkokallio.1600-luvun Vaasassa piiskauspaalu seisoi yleisen tavan mukaan raatihuoneen edustalla,kun taas kaupungin ja Mustasaaren pitäjän yhteinen teloituspaikka sijaitsi Höstveden Värnenmäellä.Siellä toimeenpantiin hirttämiset,mestaukset ja noitien polttamiset.Myös uuden ajan alun Oulussa raipparangaistukset pantiin toimeen raatihuoneen edessä ja usein rikolliset karkotettiin tämän jälkeen kaupungista.Oulun vanhin teloituspaikka sijaitsi jonkin matkaa Limingan tullin ulkopuolella meren rannalla.Pyöveliä ei kaikkina aikoina kaupungissa ollut,vaan sellainen tilattiin tarvittaessa muualta.

VANKILAT TURUSSA:
Turun linnassa oli vankila alusta asti.Siipirakennuksen läntisessä päässä oli korkea vankila jo silloin,kun eteläsiiven rakentaminen alkoi 1300-luvun alussa.Vanki oli aina kuninkaan vanki,koska kyseessä oli kruunun linna.Tyrmässä oli vain tutkintavankeja.Vangit voitiin panna lattiaan kaivettuun kuoppaan tunnustuksen saamiseksi,minkä jälkeen seurasi tuomio ja rangaistus.Pitempiaikaisina vankeina linnassa pidettiin vain niitä valtakunnan turvallisuudelle vaaralliseksi katsottuja henkilöitä,joita ei rohjettu koston pelossa teloittaa tai vapauttaa.Näitä olivat mm. Jaakko Ilkka (k. 1597) ja Erik XIV (1533-1577)
Muun Euroopan tavoin vapausrangaistuksia käytettiin uuden ajan alun Turussa melko harvoin.Linnan lisäksi raatihuoneella oli kaksi vangitsemiseen tarkoitettua osastoa.Toinen oli niinsanottu porvarisvankila,toinen paatuneille pahantekijöille tarkoitettu "rosvokellari".
Vanginvartijana toimi raastuvan vahtimestari.Arkistolähteet kertovat,että vanginvartija-vahtimestari salli vangeille kaikenlaisia vapauksia.Vuonna 1625 vartija oli mm. tehnyt kävelyjä kaupungilla vankien kanssa,vapauttanut omin päin muutamia vankeja ja pistänyt toisia lukon taakse ilman raastuvan tietoa.Hän oli myös myynyt olutta ja viinaa vangeille.

PYÖVELIN ELÄMÄÄ UUDEN AJAN ALUSSA:
Kuten muuallakin Euroopassa,myös uuden ajan Suomessa käytäntönä oli sälyttää pyövelille erilaisia ala-arvoisina pidettyjä sivutöitä.1600-luvun Turussa pyövelin tuli pyydystää karanneet siat ja muut nelijalkaiset otukset,jotka olivat luvatta eksyneet kaksijalkaisille tarkoitetulle alueelle,purkaa väärään paikkaan rakennetut käymälät,takavarikoida pyykit niiltä jotka pesivät niitä väärissä kaivoissa ja niin edelleen.Pyöveli asui Karjaportin teloituspaikan lähellä olevassa mökissä.
Pyöveliä pelättiin,inhottiin,halveksittiin ja karsastettiin myös Suomessa.Pohjanmaan lääninpyöveliksi vuonna 1708 valittu Elias Jaakonpoika joutui kuolemanrangaistuksia täytäntöön pannessaan käyttämään aina punaista pyövelinviittaa.Vaasassa oikeuden väri oli punainen uudella ajalla:se näkyi myös häpeärangaistuksen hevosessa ja hirsipuussa,jotka oli sivelty liituvärillä.
Nimeämisensä jälkeen Elias asettui perheineen Vaasaan,jossa hän sai asuttavakseen kaksihuoneisen mökin kuudennessa kaupunginosassa.Sopeutumisvaikeuksista kertoo se,että maaherran oli määrättävä kirkkoherra Jöran Bjugg valitsemaan uudelle pyövelille sovelias penkkisija kirkossa,jotta hän voisi muiden seurakuntalaisten tapaan saapua kuulemaan Jumalan sanaa.Kirkkoherra ehti kuitenkin kuolla ennen tehtävän täyttämistä.Elias kääntyikin syksyllä 1709 maistraatin puoleen saadakseen itselleen penkkisijan ja pääsyn jumalanpalvelukseen.

NIPPELITIETOA:
Pyöveli termin käyttämistä henkilöstä,jolle se ei kuulunut,pidettiin suurena loukkauksena.Vuonna 1660 Oulussa tuomittiin mies 60 markan sakkoon siksi,että hän oli kutsunut kunniallista porvarintaloa pyövelin taloksi sanomalla "mitäs menet bövelin kartanon"
1673 venäläismies joutui maksamaan sakkoja siksi,että oli sättinyt Oulun vahtimestaria ja verrannut häntä kaupungin häpeäpaalua koristavaan pyövelinkuvaan.
Pyöveleiden tiedetään harjoittaneen parantamista (koko Euroopassa).Pohjanmaan lääninpyöveliä,Uudessakaarlebyyssä asuvaa Heikki Hakalaista,epäiltiin Vaasan raastuvassa keväällä 1695 noituudesta kun hän oli parantanut ihralla porvari Matti Mikonpojan lapsen joka kärsi tuskallisesta kivusta.Pyöveli vakuutti oikeudelle,että kyseessä oli tavallinen,kansan käyttämä parannusmenetelmä eikä noituus.Oikeus antoi vapauttavan tuomion.

KUOLEMANRANGAISTUS POISTETAAN:
Optimistisimmat arvelivat jo 1800-luvulla,että hyvin pian kuolemanrangaistukset katoaisivat kokonaan käytöstä.Euroopassa tähän päästiin kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen: Saksassa (ent. Länsi-Saksa) rangaistus lakkautettiin jo 1949,Suomessa 1972 ja Englannissa 1973.Euroopan ulkopuolella tilanne on edelleen varsin toisenlainen.

KUOLEMAN "KONEET":
Giljotiini ilmestyi ensimmäisen kerran Pariisin Greve-aukiolle 25.4.1792,jolloin mestattiin Nicolas Pelletier niminen varas.Viimeinen giljotiinissa kuollut nainen oli Germaine Godefroy 1949.Viimeinen julkinen teloitus giljotiinilla tehtiin 1939.
Länsimaissa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun keskeisiä keksintöjä teloituksiin liittyen ovat olleet kaasukammio,sähkötuoli ja myrkkyruisku.Ne on kaikki kehitelty USAssa.
Ensimmäinen kaasukammion "uhri" oli kiinalainen Gee John,salamurhaaja,joka teloitettiin 8.2.1924 Nevadassa.Vielä vuonna 1992 kaasukammio oli laillinen teloitusmuoto joissakin USAn osavaltioissa.
Ensimmäinen sähkötuolissa kuollut ihminen oli Francis Kemmler vuonna 1888.Teloituksen kesto,17 minuuttia,herätti kiivaita protesteja.Ensimmäinen nainen päätyi tuoliin 1899,hän oli miehensä ja tytärpuolensa murhannut Liz Place.
Myrkkyruisku esiteltiin laillisena teloitusmuotona 1977 ja sitä käytettiin ensimmäistä kertaa teloituksessa Texasissa 1982.

Näin ollaankin päästy "nykypäivään" kaukaa keskiajalta.Aiheesta kiinnostuville voin suositella luettavaksi kirjaa Keskiajan pyövelit (Hannele Klemettilä),se lienee ainoa "hakuteos" Suomen kielellä ja on toiminut myös yhtenä tämän tekstin lähteenä.
Muina lähteinä on olleet wikipedia ynnä muut kummallisuudet netin syvyyksistä.En laita mitään linkkilistaa tähän......etsikää itse jos siltä tuntuu.