Nälkävuodet

Onnettomuudet ja niihin johtaneet syyt
Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Nälkävuodet

Post by -Uta- »

Suomen historian ”musta aukko”: kun joka kolmas suomalainen kuoli
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomen ... f4ab0a8f96
19.12.2013 12:53 /Teppo Ovaskainen

Image
1690-luvun nälänhätä ja sen aiheuttamat tarttuvat taudit tappoivat varallisuuteen katsomatta, mutta kovimmilla olivat kaikkein köyhimmät. Robert Wilhelm Ekmanin maalauksessa suomalainen kerjäläisperhe 1800-luvulla. KUVA: WIKIMEDIA

Katovuosien aiheuttama nälänhätä niitti Suomen kansaa vuosina 1696–1697 kuin rutto eurooppalaisia kolme sataa vuotta aiemmin. Lähes kolmasosa kansasta kuoli nälkään ja sen aiheuttamiin tauteihin, mikä on ainutlaatuisen hirvittävä luku koko Euroopan historiassa.

Palkittu historiantutkija, tutkijatohtori Mirkka Lappalainen kertoo tästä Suomen historian ”mustasta aukosta” teoksessaan Jumalan vihan ruoska (Siltala, 2012). Lappalainen on selvittänyt tapahtumien kulkua muun muassa maaherrojen kirjeiden sekä tuomiokirjojen avulla, ja hän pohtii omaan ja aiempaan tutkimustietoon tukeutuen myös syitä siihen, miksi suomalaisia kuoli niin poikkeuksellinen määrä.

Etenkin kevättalvina 1696 ja 1697, kun talven viimeisetkin varastot oli syöty loppuun, Suomi on ollut lohduton näky.

”Kerjäläisiä löytyi kuolleina teiden varsilta ja routaan järsittiin joukkohautoja. Sulavan lumen keskeltä paljastui kylmenneitä pirttejä, joista väki oli kuollut tai lähtenyt pois”, Lappalainen kirjoittaa. Kuolleita ei aina ehditty haudata. Ei ihme, että aikalaiset uskoivat jumalan rankaisseen.

Vaikka nälkä ja taudit iskivät kaikkiin kansanosiin, eniten kuoli heikoimpia. Köyhiä ja kerjäläisiä, väkeä, jota nykytermein kutsuttaisiin syrjäytyneiksi, Lappalainen kertoo.

Muun muassa Käkisalmen läänin tuomiokunnan tuomiokirjoista näkyy, millaisiin kauheuksiin nälkä pahimmillaan ajoi ihmisiä. Juukalainen Marketta Petuntytär tunnusti Pielisjärven talvikäräjillä 1699 teon, jota aikalaisetkin pitivät kammottavana.

”Itkien hän kertoi, miten ruoka oli talvella 1697 loppunut, karja oli pantu lihoiksi ja koirat ja kissatkin syöty. Marketan mies makasi sairaana. Silloin perheessä oli turvauduttu epätoivoiseen tekoon: lapsista vanhin, 12-vuotias Kaarle, oli vanhempiensa suostumuksella lyönyt 7-vuotiaan veljensä Paavalin hengiltä. Myöhemmin Marketta oli itse surmannut 6-vuotiaan tyttärensä Lastikan lyömällä tätä päähän. Kuolleet lapset oli paloiteltu ja valmistettu ruuaksi uunissa”, Lappalainen kirjoittaa.

Ilmeisen mielenvikainen Marketta Petuntytär tuomittiin kuolemaan. Teko oli jopa äärimmäisen hädän aikana poikkeuksellinen ja kertoo Lappalaisen mukaan siitä, kuinka häiriintyneen ihmisen psyyke murtui nälänhädän vuoksi lopullisesti.

Lappalainen katsoo, että kaksi aiempaan suurten kuolonvuosien tutkimukseen kuuluvaa tulkintaa voidaan kumota. Ensinnäkään teoria nälänhädän ”liikaväestöä” karsivasta luonteesta ei pidä paikkaansa, sillä kuolleisuus oli kaikkein korkeinta harvaan asutuilla seuduilla, joissa liikaväestöä ei ollut.

Toinen vanha teoria, joka Lappalaisen mukaan ei pidä paikkaansa, liittyy suurtuhon syihin. Yleisesti hyväksyttyjä syitä ovat ilmasto – kaksi poikkeuksellisen totaalista katovuotta – sekä maanviljelyn alkeellisuus. Sen sijaan laajalle levinnyt väite siitä, että Ruotsin kruunu ei olisi piitannut suomalaisista kansalaisistaan, ei Lappalaisen mukaan hänen tutkimuksensa perusteella pidä paikkaansa.

Lappalaisen mukaan kruunun tärkein päämäärä oli valtakunnan pitäminen asuttuna, ja tätä tarkoitusta palveli myös köyhimmän kansan suojelu. Syytönkään hallitsija ei silti ollut: säätelyideologia ja tiukka byrokratia, joka pidätti Suomessa tai Ruotsissa toimineita virkamiehiä toimittamasta riittävän nopeaa apua nälänhädästä kärsiville, osoittautui Lappalaisen mukaan kohtalokkaaksi suomalaisille.

---

Suuret kuolonvuodet
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_kuolonvuodet
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Nälkävuodet

Post by -Uta- »

Kesällä 1867 Suomessa oli lunta maassa ja järvet jäässä – seurauksena täysi katastrofi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005238922.html
STT
3.6.2017 11:55

Image
Arvioiden mukaan vuosina 1866–1869 Suomessa, joka kuului vielä tuolloin osaksi Venäjää, menetettiin kuolleina ja syntymättä jääneinä noin 150000 ihmistä. Kuvituskuva.­KUVA: COLOURBOX

Vuonna 1867 kesäkuussa oli monin paikoin rekikelit ja järvet jäässä, ja kylvöihin päästiin joissakin paikoissa vasta juhannuksen jälkeen. Edessä oli Länsi-Euroopan viimeinen rauhanajan nälkäkatastrofi. Jo kylvöjen myöhästyminen herätti huolta, mutta lopullinen isku tuli, kun syyskuun alku toi mukanaan tavallista kovemman hallan. Eräillä alueilla tuhoutui viljasato täysin, ja koko maassa menetettiin noin puolet ruissadosta.

Suomen nälkäkriisi nousee noin kahdeksan prosentin kuolleisuuden näkökulmasta (maailman) historiallisestikin poikkeuksellisen vakavaksi kriisiksi, sano sosiaalihistorian professori Antti Häkkinen Helsingin yliopistosta.

Perinteisesti on arvioitu, että vuosina 1866–1869 menetettiin kuolleina ja syntymättä jääneinä noin 150 000 ihmistä, joka tarkoitti 1,8 miljoonan väestössä lähes yhdeksää prosenttia väkiluvusta. Viimeisimmät tutkimukset ovat korottaneet arviota jopa 10–12 prosenttiin

Taloushistorian tutkijatohtori Miikka Voutilainen Jyväskylän yliopistosta painottaa, että kato ei yksin selitä vuosien 1867–1868 nälkäkriisiä. Suomi oli ollut satoja vuosia maatalousmaa, jossa ihmiset olivat oppineet tuntemaan luonnon riskit. – On paljon esimerkkejä tilanteista, joissa pitkäänkin kestäneet kylmät kaudet eivät ole synnyttäneet Suomessa nälänhätää.

Maaseudun kausityövoima suhdanteiden armoilla
Vaikka kato ei ollut nälkäkriisin ainoa syy, sitä voi Voutilaisen mukaan kuvailla työnnöksi kuilun yli. Nälänhädälle altistaneet rakenteelliset pohjasyyt löytyvät Suomen köyhyydestä ja eriarvoisuudesta.

– Länsi-Euroopan maiden bruttokansantuotteeseen verrattuna Suomi oli jopa köyhempi kuin Irlanti, jota on kuitenkin pidetty äärimmäisen köyhyyden esimerkkinä 1800-luvulla.

Köyhyyttä ja eriarvoisuutta ei Voutilaisen mukaan tuottanut vain hallanarka maatalous, vaan myös muun muassa lainsäädäntö. Tiloja ei esimerkiksi voinut jakaa miten vain, eivätkä maanomistajat halunneet antaa maaomaisuuden lipsua ja hajota sinne tänne.

– Maaseudun asukas, joka ei päässyt maahan käsiksi, oli lähes poikkeuksetta suhdanneherkkien työmarkkinoiden armoilla. Maatilojen kyky palkata ihmisiä ei nimittäin ollut kummoinen. Suuri osa maatalouden työväestöstä oli kausityövoimaa, ja jos sato epäonnistui, ei kausityövoimaakaan juuri tarvittu.

Talouden ongelmia syvensi Voutilaisen mukaan se, että Suomessa oli 1800-luvulla vain vähän teollisuutta. Pienet kaupungit eivät myöskään pystyneet imemään maatalouden kausityövoimaa. Monissa Länsi-Euroopan maissa nimenomaan kaupungistuminen ja teollistuminen auttoivat maaseudun köyhyyden poistumisessa.

Viljan hankkimisessa viivyteltiin
Häkkinen huomauttaa, että aiemmat kriisit 1850- ja 1860-luvuilla olivat köyhdyttäneet maata ja vähentäneet elintarvikevarastoja.

– (Vuoden 1867) kadon aiheuttamaa suurta elintarvikevajausta korvaamaan olisi pitänyt tuoda ulkomailta valtavia määriä viljaa. Tähän ei ryhdytty, koska katsottiin, että taloudellisesti ei ollut enää varaa ottaa suuria lainoja. Tässä J.V. Snellman toimi aika keskeisessä asemassa.

Myös lopulta saapunut tavallista lämpimämpi kesä herätti toiveita selviytymisestä. Hallan sitten iskettyä syyskuussa oltiin avun hankkimisessa jo auttamattomasti myöhässä. Lisäksi viljan kuljetuksessa ja jakelussa oli suuria ongelmia.

– Olen arvioinut, että Suomeen saatiin 5–10 prosenttia tarvittavasta viljasta jakeluun, Häkkinen sanoo.

Nälänhätä iski voimalla kuoleman hevosenkenkään
Nälkävuodet eivät rankaisseet samalla lailla Suomen eri osia. Esimerkiksi rannikkoseuduilla, Lapissa ja Mikkelin läänissä kuolleisuus ei juuri noussut.

Sen sijaan nälkäkatastrofi iski voimalla alueelle, jota tutkijatohtori Miikka Voutilainen kutsuu kuoleman hevosenkengäksi. Se kulki Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan kautta Satakuntaan ja Hämeeseen.

Eniten kärsineitä alueita olivat muun muassa perinteisesti köyhät ja hallanarat seudut kuten Pohjois-Karjala, Suomenselän seudut, nykyinen Keski-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa.

– Kuolleisuus toki nousi syrjäisessä nälkä-Suomessa, mutta myös sen ulkopuolella, esimerkiksi Hämeessä ja Uudellamaalla.

Tämä johtui siitä, että nälkää pakoon lähteneiden ihmisten mukana levisivät kulkutaudit. Pakolaiseksi lähdettiin, kun kotipaikoilla elinkeinojen kadottua apua ei ollut saatavilla tai sitä ei haluttu antaa, Voutilainen kertoo.

Riihimäen ja Pietarin välinen ”luurata”
Kun nälkäkriisin vakavuus selvisi, viranomaiset alkoivat järjestää hätäaputyömaita. Ne saattoivat olla esimerkiksi jokien perkausta, ojien kaivamista ja soiden kuivatusta. Mukana oli myös suuria projekteja, kuten Nerkoon kanavatyömaa Lapinlahdella sekä Riihimäen–Pietarin-rata, jota myös luuradaksi kutsuttiin. Nimen mukaisesti radan rakennus vaati monen heikkokuntoisen ihmisen hengen.

– Hätäaputöiden perusteena oli ajatus, että apua ei tule antaa vastikkeetta ihmisille, jotka ovat työkykyisiä. Tätä ajatusta noudatettiin riippumatta avuntarvitsijan sukupuolesta tai iästä, kertoo professori Antti Häkkinen.

Esimerkiksi Jalasjärven ja Peräseinäjoen välille rakennettiin hätäapuna niin sanottu Tokerotie, jonka työmaalla oli paljon myös naisia ja lapsia. Palkaksi annettiin jauhoja. Nälkäisten ihmisten kerrotaan syöneen jauhot kylmään veteen sekoitettuna ”tokerona”. Jauhoja ei maltettu tai kyetty keittämään.

---

Suuret nälkävuodet
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n% ... 3%A4vuodet
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Nälkävuodet

Post by -Uta- »

Suomalaisen nälän historia:
Pettuleipää, lapamatoja ja häpeää
Suomi näki 1900-luvulla usein nälkää.
Sodat ja pulat johtivat kuolemiin.
Leipäjonot toivat takaisin menneeksi luullun nälän häpeän.
https://www.apu.fi/artikkelit/suomalais ... -ja-hapeaa
TEKSTI Liisa Talvitie
KUVAT Museovirasto


Itsenäisen Suomen ensimmäistä joulua vuonna 1917 vietettiin loskasäässä. Vaikka maa oli saavuttanut tärkeimmän, itsenäisyytensä, joulua synkensivät ruokapula, köyhimmissä perheissä suoranainen nälänhätä. Joulupöytiin katettiin korvikkeita. Elintarvikehallituksen silloisten raporttien mukaan neljännekselle suomalaisista ei riittänyt edes leipää tai viljaa. Ruokatarvikkeita jouduttiin säännöstelemään, ja pääkaupungissa jonotettiin tunteja ruoan hankkimiseksi.

Puute oli todellinen, vaikka tilanne ei ollut niin paha kuin suurina nälkävuosina 1866–1868. Silloin järvet olivat jäässä vielä kesäkuussa 1867, ja kylvämään päästiin vasta juhannuksen jälkeen. Siinä oli seuraavan syksyn kadon lähtökohta. Nälkävuodet olivat viimeinen laajamittainen rauhanajan nälänhätä ja väestökatastrofi Suomessa ja koko Länsi-Euroopassa. Nälkävuosien aikana kuoli kahdeksan prosenttia Suomen väestöstä.

Image
Sisällissota riehui vielä huhtikuussa 1918, ja kansa jonotti maitoa Helsingissä Merimiehenkadulla. kuva: Holmbergin kokoelma.

Politiikan ja talouden tutkimuksen laitokselta Helsingin yliopistosta löytyy mies, joka tietää paljon suomalaisten nälästä. Hän on professori Antti Häkkinen.

Nälän historiaa perusteellisesti tutkinut Häkkinen sanoo, että ensimmäinen maailmansota aiheutti vuosisadan ensimmäisen nälkäkriisin Suomessa. Hän on muun muassa haastatellut vanhuksia, jotka muistavat yhä petun maun.

– Viranomaisia oli kiinnostanut jo 1900-luvun alussa väestön ravitsemus. Oli kerätty tietoa suurista 1800-luvun nälkävuosista, muun muassa hätäravinnon keräämisestä. 1900-luvun alun elintarvikehuolto toimi jo paljon paremmin kuin edellisellä vuosisadalla. Tieto ja taito olivat parantuneet, samoin sadot ja elintarvikkeiden kuljettaminen.

Ensimmäisen maailmansodan ruokapulan aiheutti ensisijaisesti viljan kuljetusväylien sulkeutuminen, sillä Suomi oli ollut pitkälti tuontiviljan varassa.

– Vuonna 1917 oltiin vielä maailmansodassa, eikä Venäjältä saatu viljaa. Seuraavana keväänä alkanut sisällissota pahensi tilannetta. Elintarvikkeiden markkinointi ei toiminut, ja viljelyolosuhteet olivat sodan takia huonot. Katovuosia ei tuolloin kuitenkaan ollut.

Nälkä kosketti erityisesti kaupunkiväestöä, sillä maaseudulla oltiin omavaraisempia kuin kaupungeissa. Kaupungeissa oli työttömyyttä ja paljon suurilapsisia perheitä.Punaisten vankileireillä ei sodan päätyttyä kuoltu vain tauteihin, vaan myös nälkään.

Köyhäinhoitojärjestelmä alkoi toimia vuonna 1922 säädetyn köyhäinhoitolain myötä. Laki tuli voimaan vuonna 1923.

1930-luvun pulavuodet heikensivät suomalaisten elintasoa hyvän vuosikymmenen jälkeen, ja köyhäinhoitolailla oli suuri merkitys.

– Pulavuosina vaikeimmilla työttömyysalueilla avustettiin köyhimpiä perheitä muun muassa jakamalla jauhoja tai järjestämällä huonosti palkattua hätäaputyötä. Nälkäkuolemia ei enää ollut, Antti Häkkinen sanoo.

Ravitsemusta alettiin tutkia entistä perusteellisemmin 1930-luvulla. Tutkimuksista selvisi, että varsinkin asevelvolliset olivat monesti aliravittuja, heillä oli suolistovaivoja ja B-vitamiinin puutetta. Myös yksin asuneet naiset kärsivät aliravitsemuksesta.

Lapset osallistuivat vielä 1930-luvulla perheen toimeentulon hankkimiseen. Antti Häkkinen sanoo, että heille annettiin silti todennäköisesti vähemmän ruokaa kuin esimerkiksi isille, ja perheensisäisten resurssien jakaminen oli epätasaista.

– Syrjäseuduilla kärsittiin myös vajaaravitsemuksesta. Ruoka oli yksipuolista, sitä oli vähän, ja väestö söi enimmäkseen viljatuotteita. Suolistoloiset olivat yleisiä 1950- ja 1960-luvuille asti.

Vasta kansanedustaja, sosiaalineuvos Alli Vaittinen-Kuikan, kansan suussa ”Mato-Allin”, tehokas kampanja lapamadon häätämiseksi väestöstä tuotti tuloksia edellä mainituilla vuosikymmenillä.

Pulavuosista selvittiin, mutta sitten alkoi uusi koettelemus, toinen maailmansota.

Talvisodan jäätävät pakkaskuukaudet ja jatkosodan erityisen kylmä talvi 1941–1942 aiheuttivat jälleen jopa nälkäkuolemia.

– Vuosina 1941–1942 sato oli huono, ja elintarvikehuolto ei maailmansodan takia toiminut. Tämä vaikutti vielä vuosina 1944–1946, Antti Häkkinen sanoo.

Säännöstely toimi sotavuosina kohtuullisen hyvin.

– Kunnallisarkistoista löytyy runsaasti tietoa siitä, miten hyvin elintarvikelautakunnat organisoivat säännöstelyn. Se oli iso ponnistus, ja siinä onnistuttiin.

Häkkinen muistuttaa, ettei silti pidä unohtaa mustan pörssin vaikutusta.

– Ilman sitä ei olisi pärjätty niin hyvin kuin pärjättiin. Mustan pörssin käyminen oli rangaistavaa, mutta silti se toimi joustavasti. Lähes kaikki kaupunkilaisperheet joutuivat hankkimaan elintarvikkeita ohi virallisen säännöstelyn. Koska mustan pörssin hinnat olivat varsin korkeat, huonotuloisimmat eivät kyenneet niitä mitenkään maksamaan.

Ei tunneta riittävän hyvin, miten maaseudun vähävaraiset työläisperheet kykenivät turvaamaan ravintonsa.

Sota loppui, pula elintarvikkeista ei. Ruokaa säännösteltiin elintarvikekorteilla 1950-luvun alkuun asti. Jo edellisellä vuosikymmenellä julkaistusta ravitsemustutkimuksesta ilmeni synkkä kuva valtaväestön ravitsemuksesta.

– Sen mukaan puolet maaseudun väestöstä kärsi aliravitsemuksesta. Pula alkoi helpottaa vasta 1950-luvun puolivälissä. Muistan silti, miten lapsuudessani 50-luvun Tuusulassa meillä kävi kotona kerjäläisiä pyytämässä ruokaa, Antti Häkkinen kertoo.

Syrjäseuduilla oli pulaa kaikesta vielä 1960-luvulla. Pääkaupunkiseudun kouluissa kerättiin avustuspaketteja mm. Taivalkoskelle isolapsisiin perheisiin.

Paketteihin laitettiin vaatteiden ja kenkien lisäksi juustoa, säilykkeitä, jauhoja, riisiä, suolaa, sokeria ja kahvia.

– Silloin ei ollut enää nälänhätä, mutta köyhissä perheissä oli vähäisen ravinnon takia nälkä koko ajan. Muutos parempaan käynnistyi 1960-luvun puolivälissä. Vuoden 1966 kotitaloustiedustelun mukaan ravinnonsaanti oli mukautunut ihmisten tarpeisiin, Häkkinen kertoo.

Vasta sodan jälkeen alettiin kiinnittää huomiota ruoan terveellisyyteen, ja hedelmien, marjojen ja vihannesten syöminen lisääntyi.

Kun elintaso parani, ja vuosisadan alun viljatuotteet olivat vaihtuneet maitoon, voihin ja läskiin, tapahtui iso muutos: alettiin puhua ylipainon vaaroista. Suomi siirtyi aliravitsemuksesta taistelemaan ylipainoa vastaan. Peruna korvattiin pastalla ja riisillä, ja hiilihydraattipitoinen ruoka lihotti.

Mukaan tuli muitakin kielteisiä ilmiöitä. Liikunta väheni ruumiillisen työn vähenemisen myötä, Suomi alkoi autoistua, ja kun liikkumattomuuteen liitettiin ylenpalttinen ravinto, seurauksena olivat ylipainon aiheuttamat sairaudet.

Seuraavat vuosikymmenet voidaan tulkita eräänlaisena onnelana, kun kansa vaurastui. Nälkä ei enää kuulunut tavallisen arkielämän uhkakuviin.

– Syöminen ei enää ollut fyysinen palkinto, vaan mentaalinen nautinto.

Ristiriita oli ilmeinen – vaikka työ oli muuttunut fyysisiltä vaatimuksiltaan erilaiseksi kuin menneinä vuosikymmeninä, syötiin enemmän kuin ennen.

– Tukkimetsässä töitä tehneen metsurin kalorikulutus oli työpäivän aikana 9 000 kaloria.
Kuka nykyään kuluttaa töissään sellaisen määrän?

Käänne huonompaan tapahtui 1990-luvun laman myötä. Tuli lama ja tulivat leipäjonot.

Antti Häkkinen sanoo, että lihavien vuosien jälkeen leipäjonot vaikuttivat syvälle suomalaisten itsetuntoon.

– Meissä on syvällä edellisten sukupolvien kokema nälkä ja nälän pelko. Köyhyyttä on aina hävetty, ja köyhäinavun hakeminen oli nöyryyttävää. Siksi lapset laitettiin usein hakemaan jauhopusseja.

Köyhyyden häpeä ei ole hävinnyt, ja yltäkylläisyyden ja tavarapaljouden aikoina vähävaraisimpien perheiden lapset syövät huonommin kuin varakkaiden perheiden lapset. Kansa on taas kahtia.

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta jotain tiedetään.
– Ilmastonmuutos ja sodat ovat jo nyt aiheuttaneet pakolaisaallon. Tulevina vuosikymmeninä puhutaan varmasti ilmastopakolaisuudesta, joka koskee koko maailmaa. Onko meillä siihen tiedollisia valmiuksia? Miten torjumme ilmastonmuutoksen aiheuttamia kasvitauteja? Antti Häkkinen kysyy.

---
Post Reply