Yksi kolmesta kellarisurmasta
Helsinkiläinen perheenäiti puki ylleen punaisen mekon ja lähti pikkujouluihin. Hänet löydettiin surmattuna kotitalonsa kellarista, eikä tekijää saatu koskaan kiinni.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009813983.html
Sari Autio
8.10. 19:05
Kellarikäytävästä kuulunut kopina herätti itsenäisyyspäivän vastaisena yönä eläkkeellä olleen kadunlakaisijan. Kopina kuulosti siltä kuin joku olisi juossut käytävässä edestakaisin. Eläkeläismies ei kiinnittänyt ääniin sen enempää huomiota, vaan nukahti uudelleen.
Aamupäivä oli jo pitkällä, kun kopinalle saatiin hirvittävä selitys. Kellarikäytävällä makasi elottoman oloinen nainen kauniissa punaisessa mekossaan. Mekon helma oli ylhäällä, ja naisen alavartaloa oli yritetty riisua. Naisen löytänyt talon neljännessä kerroksessa asunut asukas soitti Herttoniemen poliisitoimiston päivystäjälle. Hän meni kertomaan samassa Keinulaudantien kerrostalossa asuvalle bussinkuljettajalle kauheasta löydöstään.
Löytö muutti peruuttamattomasti yhden pitkään talossa asuneen helsinkiläisperheen elämän. Kellarikäytävässä maannut nainen oli bussinkuljettajan vaimo, jota mies oli odottanut pikkujouluista kotiin. Järkyttynyt aviomies laski vaimonsa helman alas ja istui saunaan odottamaan poliiseja.
Helsingin väkivaltatoimiston kaksi tutkijaa ja tekniikan väki tutkivat vainajan ja Kontulassa sijainneen kerrostalon, Keinulaudantie 1 C–D, kellarikäytävän. Ulkoisen väkivallan merkit olivat pitkän kellarikäytävän perällä maanneessa vainajassa näkyvillä.
Oli itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta 1980. Ambulanssin lääkäri totesi kello 11.54 naisen kuolleeksi. Nainen oli 41-vuotias postivirkailija Seija Tuulikki Kekkonen, kahden lapsen äiti. Perheen poika oli 19-vuotias ja tytär 14-vuotias, kun äiti kuoli henkirikoksen uhrina.
Oikeuslääketieteellisten tutkimusten mukaan Seija Kekkonen sai surmansa yöllä kahden kolmen aikaan. Surmaaja sai usean tunnin etumatkan. Etumatka venyi kymmeniksi vuosiksi. Seija Kekkosen murha on edelleen ratkaisematta. Tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi jo 43 vuotta.
Edellisenä iltana perheenäiti oli lähtenyt valintamyymälä Kotikonnun väen kanssa pikkujouluihin Kaivohuoneelle kahdeksan aikaan illalla. Hän varasi erikseen mukaansa taksirahan. Seija Kekkonen työskenteli postin lisäksi Kontulan ostoskeskuksessa sijainneessa valintamyymälässä neljä tuntia viikossa.
– Surmaaja ei vienyt häneltä mitään. Hänellä oli yhä taksirahat mukanaan, kun hänet löydettiin surmattuna. Hänellä oli myös käsilaukku sekä korut ja sormukset tallella, rikostarkastaja Jari Koski kertoo. Koski on Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikokset-toiminnon johtaja.
Myös kotiavaimet olivat tallella. Perhe asui ensimmäisessä asuinkerroksessa. Se oli ollut heidän kotinsa jo 14 vuotta. Kerrostalo oli ollut perheenisän mukaan rauhallinen, eikä siellä ollut tapahtunut koskaan aiemmin mitään. Kellarikäytävä sijaitsi maan tasalla.
Perhe oli aviomiehen mukaan hyvissä väleissä kaikkien naapureiden kanssa, ja heillä oli talossa hyviäkin tuttavia. Aviomiehen mukaan kenelläkään ei voinut olla pienintäkään syytä hänen vaimonsa kuristamiseen.
Yksi asia aviomiestä oli huolettanut jo pitkään. Se oli kellarin väliovi, joka oli läpinäkymätön ja turvaton. Kaikissa muissa lähitaloissa kellarin väliovi oli aviomiehen mukaan lasia, joten niistä pystyi näkemään, jos oven takana seisoi joku. Kekkosten kotitalon kellarin väliovesta ei nähnyt, jos oven takana väijyttiin.
Toinenkin seikka oli aviomiehen mukaan kovin outoa. Kun hänen vaimonsa ruumis löytyi, molempien saunojen ovet olivat auki. Saunoihin pääsi erillisillä avaimilla, ja asukkailla oli tapana sulkea ovet saunavuoron päätyttyä. Kekkosen perheen sauna-avain oli keittiön seinällä.
Kellaritiloihinkin pääsi vain avaimella. Tutkinnan aikana huolta aiheutti yksi avain, jonka pelättiin joutuneen hukkaan. – Lopulta paljastui, että se oli lukkosepällä, eikä yhtään avainta ollut hukassa eikä kenenkään talon ulkopuolisen hallussa, Koski kertoo.
Surmayönä perhe ei kuullut mitään epäilyttävää. He olivat käyneet aikaisin nukkumaan. Vasta aamulla he huomasivat, että äiti ei ollut tullutkaan kotiin.
Miten surmaaja pääsi kellariin? Pakottiko surmaaja Seija Kekkosen avaamaan oven, vai oliko hän jollakin tavalla tuttu uhrilleen? Aviomies oli vakaasti sitä mieltä, että surmaajan täytyi tuntea talo. Mies uskoi myös, että tekijä asui lähistöllä.
Se on selvää, että Seija taisteli elämästään. – Kellarissa oli kamppailun merkkejä, Koski kommentoi. Siihen aikaan tutkinta oli hyvin paljon raakaa jalkatyötä. – Paljon on tehty, yli tuhatta ihmistä puhutettu. 15. joulukuuta tapahtumavuonna poliisi anoi jopa hätätyölupaa henkirikoksen selvittämiseen, Koski kertoo. Taksinkuljettajille jaettiin uhrin kuva ja pyydettiin havaintoja. Kekkonen oli poistunut ravintola Kaivohuoneelta sulkemisajan jälkeen.
Silloinen tutkinnanjohtaja komisario Martti Latikka harmitteli, että pikkujouluissa oli liikkeellä paljon ihmisiä ympäri kaupunkia, mutta alkoholin käyttö teki havainnoista epävarmoja. Lähes kaikki taksit olivat illan aikana ajossa.
Tuohon aikaan dna:sta ei tiedetty vielä mitään. Murhaaja jätti kuitenkin jälkiä. Tekniikka taltioi tiloista ja vainajasta kuitunäytteitä. Leningistä löytynyt tahrakin lähetettiin Kansanterveyslaboratorioon tutkittavaksi, mutta mitään seksuaalirikokseen viittaavaa siitä ei löytynyt. – Paikalta löytyi myös Form-savukkeen tumppi sekä kolasalmiakkikaramellin kääre. Myös sormenjälkiä taltioitiin, mutta valvontakameroita ei ollut eikä mitään sellaista, josta olisi saatu digitaalinen jälki. Ne ajat olivat vasta tulossa. Tänä päivänä Helsingin keskustassa on vaikea kävellä niin, ettei koko reitti tallennu valvontakameroihin, Koski kertoo. Seksuaalisesta väkivallasta ei saatu siis suoranaista näyttöä. Oliko uhrille tehty seksuaalista väkivaltaa vai oliko teko naamioitu sellaiselta näyttämään?
Perhe tunnettiin sopuisana ja rauhallisena. Vanhempien suhteet lapsiin olivat läheiset. Seija Kekkonen kävi välillä yksin tansseissa, mutta se ei aiheuttanut kotona porua. Seija oli luonteeltaan sellainen, ettei uskonut pahaan ihmisissä.
Seija Kekkosella oli yllään hupullinen päällystakki ja punainen leninki, jonka vyötäröllä, kauluksessa ja hihoissa oli mustat pitsinauhat. Jalassaan hänellä oli mustat nahkasaappaat.
Poliisi vetosi yleisöön tapauksen selvittämiseksi. Teko herätti kaupunkilaisissakin rauhattomuutta ja huolta, sillä poliisilla oli selvittämättä jo yksi aiempi kellarimurha.
Lentovirkailija Susanne Lindholm, 25, oli surmattu kotitalonsa pyöräkellariin Sofianlehdonkadulla Helsingin Kumpulassa 8. elokuuta 1976. Lindholm oli ollut viettämässä iltaa hotelli Hesperiassa ystäviensä kanssa.
Molemmat naiset olivat viettäneet iltaa ravintolassa ja poistuneet sieltä. Vaikka surmattujen naisten, Seijan ja Susannen, tapauksissa oli yhtäläisyyksiä, poliisi toppuutteli teoriaa siitä, että kyseessä olisi sama tekijä.
Vain pari kuukautta Seija Kekkosen surman jälkeen kolmas nainen murhattiin kellariin. Riehuiko Helsingissä naisten kellarimurhaaja?
– Tapauksilla ei ole nähdäkseni mitään yhteistä, mutta poliisi ottaa tietenkin huomioon myös sen vaihtoehdon, että tapaukset liittyisivät toisiinsa, komisario Martti Latikka kommentoi tuoreeltaan.
Kolmas kellariin surmattu nainen oli 42-vuotias Onerva Ketola. Hänet tapettiin kotitalonsa kellariin Kasöörinkadulla Helsingin Pasilassa 31. tammikuuta 1981. Onerva Ketola oli viettänyt aikaa Kalliossa sijaitsevassa baarissa ja sen jälkeen ystävättärensä luona Sturenkadulla.
Onerva Ketolan tapaus poikkesi kahdesta muusta kellarisurmasta, sillä hänen tapauksessaan murhaajasta saatiin poikkeuksellisen hyvät tuntomerkit. Ketola nähtiin puolenyön aikaan Kasöörinkatu 2 D -portaan (nykyisin Kasöörinkatu 3) ulko-oven edessä miehen seurassa. Tummatukkainen ja viiksekäs mies oli iältään 25–30-vuotias. Havaintoja tehtiin niin talon pihalta, parvekkeelta kuin F-rapun pimennostakin. Kiivassanainen väittely kantautui muiden korviin. Muutaman minuutin riitelyn jälkeen F-rapussa seisoskelleet pojat näkivät kaksikon laskeutuvan kellarikerrokseen. Vain vähän tuon jälkeen yksi naapureista kertoi kuullensa ”jymähdyksen”.
Poliisi tutki myös 18-vuotiaan Helena Mäntylän kesällä 1981 raiskanneen ja surmanneen miehen liikkeet kaikkien kolmen naisen, Kekkosen, Lindholmin ja Ketolan aikaan. Miestä ei saatu yhdistettyä kolmeen kellarisurmaan.
Kekkosen tapauksessa poliisi sai yllättävän vähän vihjeitä.
– Yhtenä tutkintalinjana oli selvittää lähistöllä asuneen vankilasta vapautuneen miehen liikkeet, mutta sekin linja kuivui. Jos dna olisi ollut tuohon aikaan käytössä, meillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet selvittää Seija Kekkosen murhaaja, Koski sanoo.
Omaisille selvittämätön henkirikos on raskas taakka kantaa. Joskus selviäminen voi olla pienestä johtolangasta kiinni.
– Ainahan sitä toivoo, että joku vielä muistaisi jotakin tai tekijä tulisi katumapäälle ja tunnustaisi, Koski sanoo.
”Rakkaus on suurin se ei sanoihin eikä kyyneliin mahdu.” Näillä sanoilla omaiset saattelivat rakkaansa Seija Kekkosen viimeiselle matkalleen. Omaisten takia Koskikin toivoo, että tapaus vielä ratkeaisi.
– Tekijä voi olla yhä elossa.
Lähteet: Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien arkisto