Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Ratkaisemattomat henkirikokset vuodesta 2010 alkaen
Forum rules
Uusien ketjujen nimissä tulisi mainita vähintäänkin tapahtumapaikka ja vuosi.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Post by matlockb »

Kyllä voisi. Muistaakseni sarjamurhaajan tärkein kriteeri on juuri tuo kolme (erillistä), samalla kaavalla totetettua henkirikosta. Lisäksi tässä on (syytteet nostettu) myös kahdesta erillisestä saman kaavan mukaan tehdystä viidestä tapon yrityksestä, syyttäjän listalla on myös pahoinpitely.

Väkivaltarikokset ovat siis sangen vakavat ja toistuvia, jatkuneet ainakin lähes 10 vuoden ajan.
Jos tuomio tulee, uskon sen olevan lähellä maksimia, joka on vuosituomio, mutta kuitenkin suomalaisittain melko ankara, 15 (tai 16?) vuotta.

Kuitenkin henkilö istunee siitä vain puolet, mutta esimerkiksi 14 vuoden tuomiosta istuttavaa kertyy vankilassa 7 vuotta ja miehellä taisi olla omaisuuttakin, joka hupenee korvausten maksuun samoin kuin loppuu myös kaikki mahdolliset ansiotulotkin, epäilen myös, että vanhat kaverit eivät pahemmin halua olla miehen kanssa enää tekemisissä eli nimenmuutoskin vankilassa voi olla ajankohtainen, sikäli seuraukset ovat elinikäiset.

Nykyisin herra on 51-vuotias ja jostain käsittämättömästä syystä vapaalla edelleen(?)! Joka tapauksessa, jos tuomio tulee, on hän vapautuessaan (jos arvioni 12-15 vuoden tuomiosta pitää paikkansa) noin 57-59 vuotias ehdonalaiseen useista henkirikoksista ja niiden yrityksistä ja pahoinpitelystä vapautunut lähellä eläkeikää oleva mies. Tuskin on työmarkkinoilla juurikaan kysyttyä työvoimaa.

Suomessa kyllä sarjamurhaajia on. En ymmärrä miksi poliisit ovat sitä usein kiistämässä, kun meillä on useampia lainvoimaisella tuomiolla kolmesta tai useammasta erillisestä, samalla kaavalla toteutetusta henkirikoksesta tuomittua ihmistä vapaalla (tuomion kärsineitä), vankilassa ja haudassa ja tietenkin sellaisia jotka eivät ole (ainakaan kaikista henkirikoksista kiinni jääneet).
Esimerkiksi Aino Nykopp-Koski ja Ismo Junni.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Post by matlockb »

Veikkaan, että syyttäjä luopuu syytteistä, tuomiota kuitenkaan tuskin tulee, ainakaan langettavaa (tuomiota)..
Uhrin muistikuva vaihtui kesken kuulemisen – epäilty sarjahukuttaja ei kaatanutkaan venettä

Julkaistu: 23.11. 15:05

Yksi sarjahukuttajaksi kutsutun miehen uhreista, veneen kaatumisesta hengissä selvinnyt nainen muutti mielipidettään kesken kuulemisen Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa.

Nyt 62-vuotias Outokummasta kotoisin oleva nainen oli kolmesta taposta syytetyn kontiolahtelaisen miehen soutuveneen kyydissä syyskuussa 2007.

Vene kaatui miehen hallinnassa olevan, Polvijärven kunnassa sijaitsevan kesämökin lähellä Viinijärvellä. Kaatumispaikka oli Liperin kunnan puolella.

Oikeus kuuli naista asianomistajana. Naista kuultiin hänen pyynnöstään sermin takana, vastaajan näkymättömissä.

Ylläolevalla videolla syytetty saapuu käräjäoikeuteen kuulemaan syytteensä.

Naisen mukaan vene kaatui, kun joku perässä istunut nousi ylös ja polkaisi veneen reunaa. Ensin nainen sanoi, että veneen kaatoi vastaaja. Syynä oli se, että vene kaatui sille puolelle, missä vastaaja istui.

Hetken päästä nainen muuttikin lausuntoaan. Veneen polkaisemalla kaatanut henkilö olikin vastaajan vieressä perällä istunut mies.

– Minun mielestä se oli ehkä Jari (nimi muutettu), nainen sanoi.

– Se oli Jari. Jariksi sen nyt muistan.

Nainen katsoi silti, että vastaaja olisi voinut toimia toisin eli estää veneen tahallisen kaatamisen.

– Hän olisi voinut vetää ylös noussutta Jaria hihasta.

Nainen myönsi, että puhuminen hänen kostonhimoiseksi tietämänsä vastaajan kuullen pelotti.

– Minua pelottaa puhhuu, sanon suoraan, nainen sanoi.

Läheltä piti, etteikö kokassa istunut nainen olisi kuollut veneen kaaduttua. Hänet pelasti venettä tapahtumahetkellä soutanut mies.

Hessu (nimi muutettu) veti minut veden alta ylös. Sitten pideltiin kokasta kiinni.

Soutamassa ollut Hessu oli kuulemisessa varmempi. Hän näki vastaajan nousseen edessään ja kaataneen veneen polkaisemalla.

Myös Hessua kuultiin sermin takana. Miehen suhde vastaajaan ei ole ollut helppo.

– Hän on kaksi kertaa käskenyt muita hakkaamaan minut. Toinen hakkaaja sai vankeustuomion, mutta toisesta en ole uskaltanut tehdä rikosilmoitusta.

Veneessä oli yhteensä viisi ihmistä. Veneen kaatumisen nähnyt mies ja hänen mökkinaapurinsa saapuivat paikalle kahdella veneellä ja saivat kaikki pelastattua.

Syyttäjän mukaan vastaaja yritti teollaan tappaa kolme veneessä ollutta. Vastaaja tunnetaan hyvänä uimarina. Vieressään istunutta Jaria hän auttoi veneen kaatumisen jälkeen.

Terho Vuorinen, Kontiolahti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 78533.html
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Post by härkä »

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis ... yppaaminen

Sarjahukutuksista syytetty: Mökkireissujen tarkoitus oli hauskanpito ja ryyppääminen
STT
Image
Sarjahukutuksista syytetty: Mökkireissujen tarkoitus oli hauskanpito ja ryyppääminen
Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa on jatkettu tänään sarjahukutusjutun käsittelyä epäillyn kontiolahtelaismiehen kuulemisella. Käsittelyssä oli vuoden 2007 venereissu, jonka seurauksena miestä syytetään kolmesta tapon yrityksestä.
Kuulemisessaan mies kertoi muun muassa näkemyksensä veneen kaatumisesta Polvijärven mökkireissulla.
– Eikös siinä kuulustelukertomuksessa ollut, että soutajan paikkaa on alettu vaihtamaan? Että olisikohan se siinä kaatunut, mies sanoi.

Mies ei tarkasti muistanut, mitä teki veneen kaatumisen jälkeen. Hän kuitenkin sanoi, että hänellä ei olisi ollut mitään edellytyksiä pitää koko porukasta huolta veneen kaatumisen jälkeen.
Mies kertoi myös seksisuhteestaan veneessä olleeseen naiseen. Nainen tukehtui vuonna 2008 miehen kotona, mutta miestä ei epäillä hänen tappamisestaan.
Miehen mukaan mökkireissun tarkoitus oli hauskanpito ja ryyppääminen. Hän sanoo itse juoneensa 80-prosenttista viinaa. Kaikki lähtivät hänen mukaansa vesille vapaaehtoisesti. Mies kuitenkin kertoi, että todennäköisesti idea veneelle lähtemisestä on tullut häneltä.

Kontiolahtelaista miestä syytetään kolmesta taposta ja viidestä tapon yrityksestä vuosina 2007–2014. Lisäksi syyttäjä vaatii hänelle tuomiota parituksesta, pahoinpitelystä ja alkoholirikoksesta.
Mies on kiistänyt kaikki syytteet.
Mies myös kiisti, että hän olisi kantanut kaunaa eilen oikeudessa kuullun naisen siskolle. Veneessä ollut nainen kertoi, että mies oli luullut sisaren aiheuttaneen hänen lapsensa huostaanoton.
Oikeudessa mies sanoi, että hänen lapsensa huostaanotto oli seurausta vuonna 2006 tapahtuneesta 26-vuotiaan naisen murhasta. Murha tapahtui miehen asunnossa, ja oikeus tuomitsi siitä toisen miehen alentuneesti syyntakeisena. Nyt sarjahukutuksista syytettyä miestä epäiltiin yllytyksestä henkirikokseen, mutta syyttäjä teki hänestä syyttämättäjättämispäätöksen.
– Heti olivat sanoneet heti soskussa, että lasta ei saa (minun) luokse viedä, mies sanoi.


Ilmeisen viileä paikka tuo P-Karjalan kär oikeuden istuntosali. Syytetyllä on kuitenkin asianmukainen päähine.Hauskanpito ja ryyppääminen ovat monasti aivan normi syy mökkireissuille.
Voi tosiaan olla , että merkittävää syytettä ei tule. Tapaus on erikoinen.
Aika paljon aikaa käsittelylle on varattu.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Post by matlockb »

Pilkunviilausta, härkä, mutta kyllähän merkittävä syyte (useampikin, kolme tappoa ja viisi tapon yritystä) on jo tullut, mutta tuleeko tuomio? Ei.
En usko tuomioon, vaikka syyllinenhän tuo on ilman järkevää epäilyä, mutta kun todistajat ei "muista" mitään (lue: eivät halua muistaa, jotta pääsevät taas kaverin kanssa veneilemään) ja tuntuvat puhuvan omiaan niin eihän tuolle tuomiota saada.

Uskallan lyödä myös vetoa, että asian käsittely tuskin jatkuu edes hovioikeudesa, vaikka kaipaisin itse mielenkiinnosta tähän jopa KKO:n kannanottoa, juttu olisi poikkeuksellisuutensa vuoksi selkeä prejudikaatti. No, joka tapauksessa tyytyminen on siihen, että käräjäoikeuden vapauttava tuomio jäänee lainvoimaiseksi ja hukuttaja saa hyvät tapporahat valtiolta kuten eräs Annelikin.
Toisaalta, jos sellainen ihme tapahtuisikin, että käräjäoikeus tuomitsisi, niin onneksi siinä tapauksessa muutoksenhakutuomioistuin on oikeuslaitoksen irvikuva, Itä-Suomen huvioikeus, siellä kyllä viimeistään kaatuu syyte kuin syyte, varsinkin jos se (syyte/tuomio josta valitetaan) on seksuaalirikos tai väkivaltarikos.

Enintään näyttö voisi riittää pelastustoimen laiminlyöntiin muutamassa tapauksessa, mutta Rikoslain (RL) 21 luvun 15 §:n mukaan pelastustoimen laiminlyönnistä on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi, näin ollen sen osalta syyteoikeus vanhentuu (tai on jo vanhentunut) kahdessa vuodessa.

Jos taas näyttö riittää ja yksikin kuolemantuottamus saadaan näytettyä toteen, on siitä RL:n 21 luvun 8 §:n mukaan tuomittava sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta, eli ts. lokakuussa 2011 (jolloin syyte on nostettu ja haaste annettu tiedoksi) ja sen jälkeen mahdollisesti tapahtuneet kuolemantuottamukset eivät olisi vielä rikoksena vanhentuneet.
Jos hyvin käy, mies saanee ehdollista tai sakkoja, "pahimmillaankin" ehdollista noin 6 kk-1 v ja oheissakkoja.
User avatar
itäviitta
Posts: 579
Joined: Wed Dec 14, 2011 6:30 pm
Location: Vesistö

Re: Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Post by itäviitta »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016112 ... 1_uu.shtml

Pelastuneiden hurjat tarinat: Epäillyn sarjahukuttajan veneestä selvinneet pelkäävät yhä
Perjantai 25.11.2016 klo 06.40
Epäillyn sarjahukuttajan kanssa tekemisissä olleet kertovat pelkäävänsä väkivaltaisena pitämäänsä miestä.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa käsitellään harvinaista sarjaa vakavia hukkumistapauksia.
Vuonna 1965 syntynyttä kontiolahtelaista miestä syytetään oikeudessa kolmesta taposta ja viidestä tapon yrityksestä. Lisäksi häntä syytetään parituksesta, pahoinpitelystä ja alkoholirikoksesta.
Epäillyn kanssa veneonnettomuuksista selvinneet kertovat pelkäävänsä syytettynä olevaa miestä.
B00:00:12 / 00:00:34CER
LUE MYÖS
Epäiltyä sarjahukuttajaa kuvailtiin oikeudessa kostonhimoiseksi ja väkivaltaiseksi: ”Hän puraisi minua korvaan”
Syyttäjän mukaan kontiolahtelainen mies on vuosien varrella houkutellut tai painostanut mökkivieraitaan veneilemään humalassa, ilman pelastusliivejä ja pienellä veneellä.

Toimintatapa on syyttäjän mukaan ollut toistuva. Vuosien varrella miehen kotitilalla on kuollut seitsemän ihmistä.

Oikeudessa todistaneet ovat kertoneet pelkäävänsä syytettyä miestä. Häntä on kuvailtu oikeudessa väkivaltaiseksi, pitkävihaiseksi ja kostonhimoiseksi.

Moni todistajista on halunnut todistaa sermin takana, koska he sanovat pelkäävänsä syytettyä miestä.

- Pelkään oman perheeni ja lastenlasteni puolesta. Minä olen tuntenut hänet 20 vuotta ja tiedän hänen äkkipikaisuutensa, torstaina oikeudessa todistanut nainen perusteli sermin takana puhumista.

Myös yksi poliiseista halusi puhua sermin takana niin, ettei syytetty näe häntä.


Väkivaltaa

Oikeudessa on kuultu keskiviikkona ja torstaina vuonna 2007 veneonnettomuudessa syytetyn kanssa ollutta naista ja miestä. Molemmat uskoivat, että he olisivat kuolleet, ellei paikalle olisi saapunut läheiseltä mökiltä kahta venettä pelastamaan veden varaan joutuneita.

- Luojan varjelus oli mukana. Jos ei olisi tullut auttajat, myö oltais kuoltu. [Syytetty] lähti uimaan rantaan päin yksinään. Eikä hän olisi pystynyt meitä kaikkia edes pelastamaan, nainen kertoi oikeudelle.

Oikeudessa todistanut mies puolestaan sanoi, että syytetty on pahoinpidellyt häntä useita kertoja. Yhdellä kerralla syytetty oli purrut miehen mukaan häntä korvaan.

- Minä en jaksanut töitä tehdä navetassa ja hän yksi kaksi hermostu. Hän puraisi minua korvaan, mies kertoi oikeudelle.

Lähikuva veneeseen jääneistä verijäljistä.

Oikeudessa kuultiin tapauksesta myös toisen veneessä olleen naisen tytärtä. Hänen äitinsä oli kuollut syytteessä olevan miehen kotona vuonna 2008 tukehtumalla. Tyttären mukaan hänen äitinsä oli pelännyt syytteessä olevaa miestä ja halunnut pois hänen ystäväpiiristään.

- Hän sanoi, ettei tiedä, voiko poistua [syytetyn] ystäväpiiristä hengissä. Hän oli nähnyt asioita ja tietää asioita. Hän olisi voinut olla silminnäkijänä ja todistajana.

Ei auttanut

Vuoden 2011 kesäkuussa syytetty oli lähtenyt veneilemään kolmen henkilön kanssa kesämökiltään. Seurue lähti liikkeelle ilman pelastusliivejä ja humalassa, vaikka yksi veneessä olleista oli uimataidoton. Vesi oli kylmää, noin 13−16-asteista.

Mukana veneessä ollut nainen muisteli poliisin kuulustelussa, että syytetty aiheutti veneen kaatumisen. Hän kertoi joutuneensa paniikkiin, kun veneeseen alkoi tulla vettä. Hänen mukaansa syytetyllä oli tapana hypätä veneestä ja lähteä uimaan.

Epäillyn kesämökkirannasta löytyi vuonna 2010 kuollut mies, joka oli majaillut epäillyn luona useamman kuukauden ajan.

- [Syytetty] ei auttanut meitä millään tavalla sen jälkeen, kun olimme joutuneet veden varaan. Kun veneen kaatumisen jälkeen havaitsin [syytetyn], hän oli uimassa jo poispäin paikalta ja kaukana meistä muista.

Veneen kaaduttua mukana ollut uimataidoton mies hukkui.

- [Kuolleen] muistan jotenkin aivan kuin kelluneen siihen minun ja [mukana olleen] lähelle. Siinä vaiheessa [kuolleen] kasvot olivat vedessä ja hän oli aivan liikkumaton, nainen kertoi poliisikuulustelussa.

Tehohoitoon

Oikeudessa syytetty oli peittänyt kasvonsa karvalakilla.
Oikeudessa syytetty oli peittänyt kasvonsa karvalakilla. (KATI PEHKONEN)Nainen uskoi, että hän ja toinen mukana olleista miehistä olisi myös hukkunut, jos paikalle ei olisi tullut apua. Paikalle veneillään tulleet mökkeilijät pelastivat muut veden varaan joutuneet. Nainen ja mies olivat molemmat kylmettyneitä pelastajien saapuessa.

Mukana ollut mies joutui tapahtuman jälkeen tehohoitoon. Lääkärinlausunnon mukaan miehellä oli hypotermia ja alkoholia veressä yli neljä promillea. Hänelle oli jouduttu antamaan rauhoittavia lääkkeitä levottomuuden vuoksi. Mies kuoli vuonna 2012, minkä vuoksi häntä ei ole kuulusteltu epäillystä rikoksesta.

Kahden veneonnettomuuden lisäksi epäillyn miehen kotitilalla on kuollut kaksi miestä rantavedessä. Tapaukset ovat vuosilta 2010 ja 2014.

Myös vuoden 2014 tapaukseen liittyy veneily. Syyttäjän mukaan syytetty oli heittänyt veneen airot veteen. Mukana ollut mies oli uinut mökkirantaan, missä syytetty oli syyttäjän mukaan hukuttanut hänet.

Mustamaalausta

Puolustuksen mukaan veneilemään oli lähdetty yhteisestä päätöksestä kaikissa nyt oikeudessa käsiteltävissä tapauksissa. Syytetty itse sanoi, ettei hän ole pakottanut ketään veneeseensä. Mies kiisti kaikki syytteet.
Puolustusasianajaja Jukka Ketonen piti syyttäjän näyttöä tapauksista hatarana. Hänestä oikeudessa nähtiin, että syytettyä miestä pelätään ja vihataan. Se ei kuitenkaan Ketosen mielestä todista, että mies olisi syyllistynyt nyt käsiteltäviin rikoksiin.

Kun mökkirannasta löytyi vainaja, pihalle oli jäänyt Suomi-viinapullo, jossa oli veritahroja.
- Täällä puhutaan vaikka mitä pahaa [syytetystä]. Tiedän, että näyttö tulee olemaan tällaista tämän jälkeenkin ja pidän tätä asiattomana.
Syytteessä olevalla miehellä on aikaisempia tuomiota muun muassa pahoinpitelyistä ja laittomista uhkauksista, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

KATI PEHKONEN


Linkissä kuvia ilm. etp:stä.
Image
Verijälkiä veneessä.
Kierrä minut rannan puolelta
User avatar
Eikorvauksia
Posts: 25
Joined: Thu Oct 20, 2016 8:59 pm

Re: Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Post by Eikorvauksia »

Syytetty kolmesta taposta, viidestä tapon yrityksestä, parituksesta, pahoinpitelystä ja alkoholirikoksesta.
Ihme jos ei saa ehdotonta vankeutta.
Totuus ei pala tulessakaan.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Post by matlockb »

Eipä se niin ihme ole. Kun (tai jos) syytteet tapoista ja tapon yrityksestä menevät nurin, voidaan syytetty (jos näyttö riittää) tuomita alkoholirikoksesta, pahoinpitelystä ja parituksesta.
Jos noista syyte parituksesta menee läpi, on seuraamuksena 4-15 kuukauden välille sijoittuva ehdollinen vankeusrangaistus, sillä parituksen minimirangaistus on sakkoa ja enimmäisrangaistus 3 vuotta ja tunnetusti asteikon yläpäätä harvemmin käytetään.

Todennäköisesti (lähes) kaikki syytteet tulevat kaatumaan viimeistään Itä-Suomen hovioikeudessa, jos siis syytteet muuttuvat tuomioksi edes käräjäoikeudessa.
User avatar
Rinde
Posts: 912
Joined: Thu Aug 08, 2013 10:58 am

Re: Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Post by Rinde »

Itä-Suomen HO löytää kyllä perustellun epäilyn. Mitäs lähtivät uimaan kesken iloisen purjehtelun.
There is more stupidity than hydrogen in the universe, and it has a longer shelf life. Frank Zappa.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Post by matlockb »

Rinde wrote:Itä-Suomen HO löytää kyllä perustellun epäilyn. Mitäs lähtivät uimaan kesken iloisen purjehtelun.
Juurikin näin, olen aina sanonut että jos tapat tai raiskaat niin järjestä tekopaikka ehdottomasti niin, että muutoksenhakutuomioistuin on Itä-Suomen hovioikeus ja kumpa tämä olisikin pelkkä vitsi, mutta ei, kyllä se vain on totisinta totta, tuttavani tuomittiin juuri ehdottomaan vankeusrangaistukseen Keski-Suomen käräjäoikeudessa koska "vaikka X:ää ei ole aikaisemmin rikoksesta rekisteröity... ...yli kilometrin ajomatkalla vastaaja ei poliisienkaan mukaan syyllistynyt yhteenkään ajovirheeseen ja kuten vastaaja on väittänyt, ei oikeudenkaan mukaan tieosuudella ollut lainkaan muita liikkujia keskellä yötä, mutta kun ajo olisi saattanut tapahtua päivällä ja X:llä on ollut yli 2 promillea alkoholia veressä, on hänet tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen."

Huvittavaa on että juuri Itä-Suomen hovioikeus alensi pikkulapsen tappaneen naisen rangaistusta koska ajomatka oli lyhyt ja nainen syyllistyi lapsen yliajoa lukuunottamatta ainoastaan yhteen liikennerikokseen (ajoi päin liikenteenjakajaa).
En puolustele lainkaan tekoa ja itsekin kysyin ystävältäni suoraan kun hän soitti että syyttäjä hakee ehdotonta, että oliko se prkl pakko lähteä autolla noin lyhyt matka ajamaan, tieosuuden tunnen sattumalta hyvin ja tiedän että siellä ei todellakaan ole ollut vaaraa tuohon aikaan että yksikään kersa tai mummeli jäisi auton alle keskellä kyseistä erämaatietä vaikka tekoa en voikaan hyväksyä.
Joka tapauksessa samasta rikoksesta pitäisi tulla samanlainen rangaistus kaikille, normaalisti n. 2 promillen ajosta (ilman muita liikennerikoksia) ensikertalaiselle tulee ehdollista oheissakkoineen.
Pahoittelut ot:stä, mutta tuossa vain esimerkki kuinka ihmeellisesti oikeusneuvokset ja tuomarit voivat lakia tulkita.

Mutta asiaan, sattumaa tämäkin varmasti ja ikävä onnettomuus:
Rantaveteen hukkunut kirvesmies ilmoitti raiskauksista – karvalakkimiehen mukaan kyse oli rakkaudesta

(Video linkissä)

Julkaistu: 29.11. 12:06

Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa käsiteltävässä niin sanotussa sarjahukuttajan tapauksessa edetty ensimmäiseen tappona pidettyyn tekoon.

Itä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii 51-vuotiaalle kontiolahtelaiselle miehelle rangaistusta kolmesta taposta ja viidestä tapon yrityksestä.

Epäilty rikos tapahtui heinäkuussa 2010 syytetyn, 51-vuotiaan kontiolahtelaismiehen kesämökillä. Uhri oli 32-vuotias kirvesmies, joka löytyi kuolleena rantavedestä varhain aamulla.

Ylläolevalla videolla epäilty saapuu Pohjois-Karjalan käräjäoikeuteen kuulemaan syytteensä.

Tuttuun tapaansa karvalakki tiukasti päähän nyöritettynä saliin tullut vastaaja kiistää rikoksen. Hänen mukaansa uhri oli hänen rakastettunsa. Kiistatonta on se, että osapuolten välillä oli ollut seksuaalista kanssakäymistä.

Syytteen mukaan kyse ei ollut rakkaudesta vaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tähän viittaavat muun muassa uhrin pari kuukautta ennen kuolemaansa tekemä rikosilmoitus. Uhri kertoi poliisille vastaajan raiskanneen hänet kahdesti.

Mies teki rikosilmoituksen myös maksuvälinepetoksesta. Myöhemmin uhri perui molemmat ilmoitukset.

Näkemykset miesten suhteesta poikkeavat toisistaan täydellisesti. Vastaajan asianajaja väitti miesten olleen rakastavaisia, mikä sai uhrin omaiset huokaamaan raskaasti ja äänekkäästi. Syyttäjä ja omaiset katsovat uhrin olleen vastaajaan alisteisessa asemassa.

Oikeutta käydään nyt kolmatta päivää. Istuntopäiviä on yhteensä 11. Viimeisen kerran oikeus kokoontuu 16. joulukuuta.

Terho Vuorinen, Kontiolahti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 86185.html

Pitänee muistaa, että käräjäoikeus otti jo aikaa sitten kantaa tulevaan vapauttavaan tuomioon, kun se päästi tekijän odottamaan mahdollista syytteiden nostoa ja oikeudenkäyntiä vapaalta jalalta.
Kuinka usein useammasta taposta, tapon yrityksistä ja pahoinpitelystä epäilty (ja sittemmin syytetty henkilö vastaa vapaalta syytteisiin.. ? Eipä juuri koskaan, pl. muutama esimerkki viime ajoilta joissa molemmissa tapauksissa syytteet onkin sitten hylätty.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Näkki Viinijärvessä 2007 - 2014 ?

Post by -Uta- »

Karvahattumies keräsi ennätysyleisön oikeuteen – haastemies kantoi lisää tuoleja kakkossalista
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 09255.html

Epäillyn sarjahukuttajan oikeudenkäynti herätti opiskelijoiden mielenkiinnon.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden haastemies sai ylimääräistä työtä, kiitos epäillyn sarjahukuttajan.

Haastemies joutui kantamaan Kontiolahdella sijaitsevan poliisitalon istuntosaliin aamulla noin 20 tuolia, jotta kaikki kiinnostuneet mahtuivat seuraamaan oikeudenkäynnin loppunäytöstä.

Normaalisti istuntosalissa on parikymmentä yleisöpaikkaa. Paikkamäärä siis tuplaantui yllättävän yleisöryntäyksen vuoksi.

Yleisön enemmistö koostui Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen opiskelijoista, joiden opintoihin oikeudenkäyntien seuraaminen kuuluu. Opiskelijat saavat valita istunnot, joissa käydä, ja ”karvahattumiehen” tapaus on osoittautunut erityisen kiinnostavaksi.

Syytettynä on 51-vuotias kontiolahtelaismies. Syytteen mukaan mies on syyllistynyt vuosien 2007–2014 aikana muun muassa kolmeen tappoon ja viiteen tapon yritykseen. Tappotapa oli aina sama: hukuttaminen.

Syyttäjän mukaan mies huokutteli päihtyneitä ryyppykavereitaan soutuveneeseen. Sen jälkeen mies kaatoi veneen ja ui rantaan, syyttäjä esittää.

Viimeisen, 11:nnen istuntopäivän aluksi käsiteltiin viimeinen syytekohta, vuonna 2014 tapahtunut pahoinpitely. Sen jälkeen siirryttiin kuulemaan syyttäjän, vastaajan ja asianomistajien loppulausuntoja.

Syytekokonaisuuden laajuuden ja monimutkaisuuden vuoksi oikeus antanee tuomionsa vasta myöhemmin.

Terho Vuorinen, Kontiolahti
Post Reply