Verinäytelmä Pohjois-Pirkkalan Lamminkylällä vuonna 1931

[-Uta-]

Verinäytelmä Pohjois-Pirkkalan Lamminkylällä
https://yle.fi/uutiset/3-11925412
Julkaistu 12.5.2021

Verilöyly, joka tuhosi perheen
Kieltolain aikana yli 40 poliisia sai surmansa. Lakia onkin kutsuttu Suomen epäonnistuneimmaksi. Se oli myös taustana tapahtumissa, joiden takia Raili Leponiemi menetti äitinsä alle kaksivuotiaana


Eeva, Raili ja Vihtori Ala-Maakala

Tiistai-iltana 12.5.1931 Pirkkalan Lamminkylällä, nykyisen Tampereen Lamminpäässä, oli tilanne päällä.

Kaksi miestä rähinöi jälleen kylällä. Elettiin kieltolain aikaa, miehet olivat paikallisille valitettavan tuttuja viinatrokareita ja huligaaneja.

Konstaapeli Vihtori Ala-Maakala hälytettiin rauhoittamaan miesten rähinöintiä. Hän takavarikoi kaksikolta pistoolin ja vei sen samalla kylällä olevaan kotiinsa. Se ei kuitenkaan miesten menoa haitannut, vaan he jatkoivat juopottelua. Puolilta öin he palasivat kylälle pelottelemaan sen asukkaita muun muassa rikkoen talojen ikkunoita.

Eräs kylän asukkaista pakeni miehiä juosten Ala-Maakalan perheen kotiin. Rähinöitsijät tunkeutuivat taloon vaatien takaisin aikaisemmin takavarikoitua pistoolia.

Yöunilta herännyt konstaapeli yritti häätää miehet talostaan, mutta toinen heistä onnistui lyömään Ala-Maakalaa kirveellä. Rytäkässä konstaapeli sai kuitenkin kaivettua virka-aseensa kamarin kirjoituspöydän laatikosta ja yritti ampua toista tunkeutujaa. Kirveeniskun saanut Ala-Maakala ei nähnyt kunnolla: toinen luodeista osui seinään ja toinen kattoon. Sitten ase jumittui.

Toinen tunkeutujista yritti lyödä Ala-Maakalaa uudemman kerran kirveellä, mutta konstaapelin vaimo Eeva Ala-Maakala sai tämän estetyksi. Konstaapeli päätti paeta talosta ja hakea apua kahden kilometrin päässä sijaitsevalta Epilän poliisiasemalta. Hän ajatteli, että miehet lähtevät hänen peräänsä, jättäen perheen rauhaan.

Toisin kuitenkin kävi.

Kun apujoukot palasivat konstaapelin perheen talolle he löysivät Eeva Ala-Maakalan ruumiin eteisen oven kynnykseltä. Verta vuotavan ruumiin vieressä itki vajaa kaksivuotias lapsi, yrittäen turhaan herättää äitiään.

Verilöyly ei kuitenkaan loppunut tähän.

Poliisit menivät soittamaan lisävoimia Nokialta Lamminkylän kauppaan. Eeva Ala-Maakalan surmanneet miehet jäivät odottamaan poliisia kylän tuntumaan ja olivat saaneet käsiinsä toisen aseen.

Poliisien tullessa ulos kaupasta kaksikko aukaisi tulen.

Toinen miehistä sai osuman jalkaansa ja ylikonstaapeli Anton Lundqvist vatsaansa. Ylikonstaapeli kiidätettiin Tampereen yleiseen sairaalaan, jossa hän kuoli myöhemmin samana päivänä.


Ylikonstaapeli Anton Lundqvist oli työssään tunnettu tarkkana ja säntillisenä. Kuva: Poliisimuseo.

Tapaus kuohutti paikallisesti. Tampereen Keskustorilla järjestettiin kansalaiskokous, missä vaadittiin kuolemanrangaistuksen palauttamista takaisin Suomeen.

Etenkin Aamulehti uutisoi tapahtuneesta ja ilmeni, että tekijöillä oli kaunaa poliisia kohtaan. He olivat uhkailleet poliiseja jonkinlaisella kostolla.

Pirkkalan kihlakunnan oikeus tuomitsi Eeva Ala-Maakalan ja Anton Lundqvistin surmaajan elinkautiseksi kuritushuoneeseen muun muassa taposta ja murhasta. Toinen tekijä tuomittiin 13 vuodeksi kuritushuoneeseen muun muassa kotirauhan rikkomisesta ja poliisiin kohdistuvasta murhayrityksestä.

[-Uta-]

https://yle.fi/uutiset/3-11925412
Julkaistu 12.5.2021

Poliisin henki oli herkässä

Tämä on vain yksi niistä tapauksista, jossa poliisi sai surmansa työtehtävää suorittaessaan kieltolain aikana 1919–1932. Sen aikana yli 40 poliisia menetti henkensä. Lain aikana poliiseja surmattiin keskimäärin enemmän vuodessa kuin tähän mennessä koko 2000-luvun aikana yhteensä.

Ehkä yllätyksenä ei tulekaan, että poliisin ammatti ei ollut kovinkaan suosittu Suomen itsenäisyyden alussa. Poliisi partioi usein yksin ja heitä vastaan hyökättiin herkästi väkivalloin, sillä siitä ei juuri tekijää rangaistu. Puukot kiellettiin iltamissa vasta 1940-luvulla. Lisäksi palkka oli pieni, esimerkiksi rakennustyömaalla tienasi huomattavasti enemmän. Tosin ei poliisikaan puhdas pulmunen ollut. Myös poliisi hoiti tilanteet usein väkivallalla eikä yleensä neuvotellut. Sekä poliisin että kansalaisten väkivaltaisuus kumpusi pitkälti vastikään loppuneista sodista. Koulutus poliisin ammattiin oli noina aikoina lyhyt: kuukaudesta kahteen, jos sitäkään, mikäli poliisiksi halajava värvättiin armeijan leiristä. Poliiseja rekrytoitiin sisällissodan voittajien puolelta ja suojeluskunnan jäsenyys oli työhön pääsemiselle suoranainen edellytys. Tämä loi kitkaa jo muutenkin jakautuneen kansan väliin.

Poliisien nihkeyteen valvoa lakia vaikutti etenkin kansalaisten piittaamattomuus laista ja puutteelliset resurssit. Kun kieltolaki tuli voimaan vuonna 1919, poliisin voimavarat eivät riittäneet lainvalvontaan.

Vaikka rikosten määrä kasvoi lain vuoksi korkeuksiin, ei poliisien resurssit juurikaan kasvaneet. Helsingin poliisilaitokselle perustettiin oma kieltolain valvontaryhmä, mutta siihen lähinnä siirreltiin työvoimaa muilta osastoilta. Päättäjät olivat sitä mieltä, ettei esimerkiksi kieltolakietsiviä tarvitse palkata lisää, koska kaikki raitistuvat. Yleisissä keskusteluissa oltiin huolissaan siitä, mitä vankiloille ja mielisairaaloille tehdään, kun kansa raitistuu, eikä niitä enää tarvitsisi.

Myös kieltolain aikaan yleinen järjestys ja turvallisuus oli keskeinen poliisin tehtävä. Poliisi partioi jalkaisin kadulla, puuttui häiritsevään käytökseen ja juopotteluun. Juopuneena ei saanut esiintyä julkisilla paikoilla, poliisi kiikuttikin humalaisia putkaan selvittämään päätään.

Humalainen asiakas, viinan salakuljettaja tai kotipoltosta epäilty käyttivät usein väkivaltaa poliisia kohtaan. Näissä tilanteissa moni poliisi menetti henkensä. Suurin osa sai surmansa humalaisen kiinniottotilanteessa tai ratsatessaan salakuljettajia. Yleensä humalainen tai salakuljettaja käytti asetta.

Aseen kanssa heiluttiin muun muassa huhtikuussa 1924 Lahdessa. Etsivä oli tavanomaisessa partiointitehtävässä Lahden rautatieasemalla muutaman muun poliisin kanssa. He huomasivat miehen, jolla oli repussa viinaa, joten hänet pidätettiin. Etsivän tehtävä oli viedä mies putkaan. Kun kaksikko oli päässyt vähän matkan päähän rautatieasemalta, kaivoi pidätetty aseen ja ampui etsivää useita kertoja. Etsivä kuoli matkalla sairaalaan ja murhaaja saatiin kiinni pakomatkaltaan.

Oli kuitenkin myös toisenlaisia tapauksia: nyrkkejä ja teräaseita ei epäröity heiluttaa.

Joulukuussa 1930 eräs vanhempi konstaapeli pahoinpideltiin puukkoa käyttäen Kokkolan lähettyvillä. Hän oli väijymässä salakuljettajia, kun hänen kimppuunsa hyökättiin. Konstaapeli jätettiin paikalleen virumaan ja löydettäessä hän oli vielä hengissä, mutta kuoli pian vammoihinsa. Poliisi pidätti pahoinpitelystä viisi henkilöä.

Myös puukkoa järeämpää asetta käytettiin. Vuoden 1932 joulukuussa poliisikonstaapeli oli valvonut Petäjävedellä järjestettyä juhlaa. Sen jälkeen hän oli mennyt hakemaan hevosta tallista lähteäkseen kotiin, kun häntä lyötiin yllättäen seipäällä päähän. Tekijä saatiin pian kiinni ja ilmeni, että murhan motiivi oli kosto. Poliisikonstaapeli oli tunnettu raittiusmies ja oli aikaisemmin ottanut murhaajan silmätikukseen.

--

Alkoholin kieltolakia 1919-1932 on kutsuttu yhdeksi Suomen epäonnistuneimmista laeista. Laki kielsi alkoholipitoisten aineiden nauttimisen, valmistuksen, maahantuonnin, myynnin, kuljetuksen, anniskelun ja varastossapidon muissa kuin lääkinnällisissä, tieteellisissä tai teknillisissä tarkoituksissa.

Juomisen loppumisen ansiosta rikollisuuden ja järjestyshäiriöiden ajateltiin olevan mennyttä. Lopputulos oli täysin päinvastainen: viinan juominen kaksinkertaistui, salakuljettajat toivat ulkomailta Suomeen ennennäkemättömät määrät alkoholia, valtio jäi ilman verotuloja ja kieltolaki johti muun muassa trokareiden sekä poliisien väkivaltaisiin kohtaamisiin.

Myös kansan reaktio lakia kohtaan oli lähinnä huvittunut, ja kieltolaki romahdutti kansan uskon lakiin ja järjestykseen. Kieltolaki nähtiin naisten lakina, sillä moni heistä oli kyllästynyt perheenjäsenensä juopotteluun. Lakia avitti myös raittiusliike.

Lopulta naiset keräsivät kieltolakia vastustavaan adressiin 120 000 nimeä.

Eduskunta järjesti kansanäänestyksen kieltolaista joulukuussa 1931. Yli 70 prosenttia äänestäneistä äänesti lain kumoamisen puolesta. Valtion viinakaupat avasivat ovensa 5.4.1932.

[-Uta-]

https://yle.fi/uutiset/3-11925412
Julkaistu 12.5.2021

Elämä ilman äitiä
Mutta kuinka kävi Raili Leponiemelle? Tytölle, joka löydettiin äitinsä ruumiin viereltä.



Vaikka Raili Leponiemen isä, Vihtori Ala-Maakala ei menettänyt henkeään, menetti pieni lapsi silti isänsä. Äitinsä kuoleman jälkeen Leponiemi vietti lapsuutensa isovanhempiensa luona. – Isä varmaan ajatteli, ettei pysty minua hoitamaan. Hän vei minut omille vanhemmilleen.

Vihtori Ala-Maakala jäi tyttärelleen etäiseksi. Vaimonsa surman jälkeen Ala-Maakala ei työskennellyt kauaa poliisina, vaan ryhtyi maanviljelijäksi. Hän meni uusiin naimisiin ja sai kolme lasta.

Leponiemi ei puhunut äitinsä karusta kohtalosta kenenkään kanssa. Ei isänsä tai isovanhempiensa. – Yritin ehkä unohtaa kaiken pahan, sillä en kysellyt asiasta. Siihen aikaan ei puhuttu tällaisista asioista. Sittemmin Leponiemeä on kaduttanut, ettei keskustellut surmayöstä tai äidistään kenenkään kanssa. Hän on saanut tietää tapahtumista aikuisena luettuaan muun muassa Aamulehden kirjoituksia aiheesta.

Leponiemi ei onneksi muista tapahtuneista mitään. Kun hieman alle kaksivuotias oli viety lääkäriin äitinsä surman jälkeen tutkittavaksi, oli lääkäri todennut tytön nuoren iän pelastaneen tämän. – Lääkäri oli sanonut, että jos olisin ollut vuoden vanhempi, olisin saanut ikuisen henkisen vamman.

Vaikka muistikuvia tapahtumista tai omasta äidistä ei ole, on kaiho Leponiemen sisällä ollut aina. – Ilman äitiä eletty elämä on suuri puute. Ei se elämäniloa ole vienyt, mutta äiti on lapselle tärkeä. Minulla sitä ei ollut, hän kertoo herkistyen.

Äitiyden hän on kuitenkin saanut kokea omakohtaisesti. Leponiemi on tiiviisti yhteydessä poikaansa ja antaa hänen toisinaan auttaa itseään arjen askareissa. Syksyllä 92 vuotta täyttävä Leponiemi hoitaa kuitenkin pääosin itse ulkotyöt, siivouksen ja käy kauppareissut omalla Skodalla ajaen.

---

Lähteet: Poliisimuseon tutkija Maritta Jokiniemi, Poliisimuseon arkisto, tietokirjailija Jonna Pulkkinen ja In memoriam 1917–2007: virantoimituksessa surmatut poliisit, Ralf-Erik Sjöström

[härkä]

Mielenkiintoinen tarina ja näkökulma .
Kieltolaki aiheutti kosolti ongelmia.
Miten tuota voisi rinnastaa tässä ajassa huumeisiin ?
( Itse en niitä puolla , enkä ole koskaan niitä käyttänyt. )
https://www.google.com/maps/place/Lammi ... 23.6266645
Lamminpään sijainti nyt.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lamminp%C3%A4%C3%A4
Lamminpää on Tampereen läntinen kaupunginosa, joka rajoittuu Ylöjärven kaupunkiin sekä Haukiluomaan, Lielahteen, Epilään ja Tohloppiin. Lamminpäätä kutsuttiin ennen nimellä Pökhölmi. Alue on omakotitalovaltainen.

Nykyisen Lamminpään alue oli alkujaan Hyhkyn kylän takamaata. Alueella oli muutama torppa, muiden muassa Lannemäki, Saarikorpi ja Suonsivu, joiden nimet ovat säilyneet nykyisessä kadunnimistössä. Varsinaista kyläasutusta ei ollut. Tampereelta Ylöjärvelle johtanut maantie sivusi Pikkulammia, jonka tuntumaan syntyi 1900-luvun alkuvuosina Lamminkyläksi kutsuttu asutus. Alun perin Lamminpäällä tarkoitettiin tiettyä paikkaa Pikkulammin rannalla, jossa paikallisten asukkaiden kertoman mukaan käytiin uimassa ja juottamassa kylän hevoset. Pökhölmi-nimen alkuperää ei tunneta.[1]

Lamminpään alueen varsinainen asuttaminen alkoi 1920-luvulla ja asukasluku nousi jo saman vuosikymmenen kuluessa yli tuhannen. Alue siirrettiin Pohjois-Pirkkalasta Tampereen kaupunkiin vuoden 1937 alussa ja ensimmäinen osa-asemakaava vahvistettiin vuonna 1943.[1]

Kaupunginosassa on Lamminpään siunauskappeli ja hautausmaa. Ne sijaitsevat Saarikorven entisen torpan paikalla. Lamminpään hautausmaasta on käytetty myös rinnakkaisnimeä Saarikorven hautausmaa.[1]

Lamminpäässä on oma koulu ja ennen myös kirjasto. Lamminpään urheilukenttä on alueen keskeinen urheilupaikka. Lähellä sijaitsee myös Horhan hiihtomaasto. Alueella sijaitsee myös Lamminpään hotelli, Pub Lamminpää ja Ylä-Grilli.

Alueen kuuluisimpia asukkaita ovat olleet Juice Leskinen ja Hilkka Riihivuori.

Lamminpään kirjasto tuli tunnetuksi kirjastonhoitaja Kari Aronpuron 1980-luvulta lähtien pitämistä satutunneista.lähde? Kirjasto suljettiin pysyvästi 18. kesäkuuta 2013. Sulkemisen syynä oli vaikea taloustilanne, laskevat lainausmäärät ja uuden aluekirjaston rakennustyöt. Lentävänniemen ja Lamminpään kirjastot yhdistettiin uudeksi Lielahden aluekirjastoksi, joka valmistui Lielahden uuteen Lielahtikeskukseen keväällä 2014. Lisäksi alueella pysähtyy jatkossa kerran viikossa kirjastoauto.[2]