Antti Veikko Ilmari Siltavuori 1926-2012

Post Reply
User avatar
Uutisvastaava
Posts: 234
Joined: Wed Dec 14, 2011 1:03 pm

Antti Veikko Ilmari Siltavuori 1926-2012

Post by Uutisvastaava »

Antti Veikko Ilmari Siltavuori (tunnetaan myös "Jammu-setänä", 29. lokakuuta 1926 Vaasa – 9. maaliskuuta 2012 Kuopio) tuli tunnetuksi kahden helsinkiläisen 8-vuotiaan (1980 syntyneen) tytön murhaamisesta ja ruumiiden polttamisesta 3. maaliskuuta 1989. Hänet oli aiemmin tuomittu muun muassa useista alaikäisten tyttöjen raiskauksista, omaisuus- ja siveellisyysrikoksista sekä murhayrityksestä, ja hän istui elinkautistuomiota jo 1960-luvulla, mutta hänet armahdettiin myöhemmin.

Aikaisempi elämä

Siltavuoren varhaisemmista vaiheista on julkisuudessa niukasti tietoa. Siltavuoren lapsuus oli vaikea, mikä johtui muun muassa hänen isänsä alkoholismista. Isä myös pahoinpiteli Siltavuorta. Alakouluaikoina Siltavuorta kutsuttiin pilkkanimellä "Näätä", mikä johtui hänen haisevista vaatteistaan. "Pohjolan poliisi kertoo 1991" -kirjan mukaan Siltavuori vaurastui myöhemmin perittyään ison omaisuuden sisareltaan, 1980-luvun alussa, tiettävästi vuonna 1983. Murhatessaan Hopiavuoren ja Pirisen hän oli nuhjuisuudestaan huolimatta varsin varakas mies.

Hymy-lehdessä 3/1966 haastateltiin hänen entistä vaimoaan, ja artikkelissa kerrottiin seuraavaa:
"Vajaa puoli vuotta sitten, marraskuun lopulla 1965, karkasi Turun keskusvankilasta eli Kakolasta eräs sen vaarallisimpina pidetyistä asukkaista, nimittäin omaisuus- ja siveellisyysrikoksista sekä murhayrityksistä elinkaudekseen kuritushuoneeseen tuomittu Veikko Siltavuori. Vajaan kahden viikon kuluttua hänet saatiin pidätetyksi Hyvinkäällä." (Hänet armahdettiin myöhemmin).

Kaksoismurha
Siltavuori houkutteli (Siltavuori itse väittää tyttöjen tulleen hänen houkuttelemattaan) 3. maaliskuuta 1989 autoonsa 8-vuotiaat Päivi-Maria Hopiavuoren ja Tanja Johanna Pirisen, jotka olivat leikkimässä kotipihallaan Helsingin Myllypurossa. Murhat tapahtuivat Siltavuoren kesämökillä Vihdin Huhmarissa. Hopiavuoren äiti huolestui, kun tytöistä ei ollut kuulunut mitään iltaan mennessä, ja soitti hälytyskeskukseen noin kello 22.46.

Poliisi sai silminnäkijävihjeitä, joiden mukaan tytöt oli nähty vanhan miehen seurassa (Siltavuori oli tuolloin 62-vuotias, mutta näytti huomattavasti vanhemmalta. Rikospoliisin väkivaltatoimiston suorittamien sisäisten tutkimusten ja arkistojen penkomisen perusteella joukko poliisin tutkijoita lähetettiin 5. maaliskuuta tutkimaan Siltavuoren asuntoa, joka sijaitsi pari kilometriä katoamispaikasta Kauppakartanonkadulle Itäkeskukseen. Siltavuoren asunnosta löytyi käsiraudat, puukko ja kaasusumutin.

"Pohjolan poliisi kertoo 1991" -kirjassa on myös valokuva Siltavuoren jääkaapista, josta löytyi kaiken kaikkiaan 300 suklaalevyä. Poliisi epäili, että Siltavuori käytti suklaalevyjä lasten houkuttelemiseen, vaikka Siltavuori itse väitti sairastavansa diabetesta.

Poliisit tutkivat samalla Siltavuoren omistaman auton, jonka tavaratilasta löytyi epämääräistä, eloperäiseltä näyttänyttä tuhkaa ja palojätettä.


» Mitä tämä on, paikalla ollut ylikonstaapeli kysyi Siltavuorelta.
- Lihaa, Siltavuori vastasi.
- Ovatko tytöt tässä?
- Kyllä, Siltavuori vastasi, ja hänet pidätettiin.»
(suora siteeraus poliisin kuulustelupöytäkirjasta)

Tutkimuksissa palojätteen seasta löytyi muun muassa tyttöjen hampaita. Siltavuori oli kertomansa mukaan surmannut lapset, asettanut heidän ruumiinsa tynnyreihin, valellut ne bensiinillä ja sytyttänyt. Siltavuoren mökkinaapurit olivat luulleet, että tämä poltti mökkinsä pihalla roskia.

Tapaus johti laajaan mediajulkisuuteen, jonka aikana Siltavuoresta kirjoitettiin satoja yleisönosastokirjoituksia. Rikosposti-lehden huhtikuun 1991 numerossa julkaistiin Siltavuoren haastattelu, jossa hän sanoi olevansa Suomen vihatuin ihminen. Hänelle vaadittiin rangaistukseksi muun muassa kuolemantuomiota tai kastraatiota. Suuri medianäkyvyys aiheutti myös vihanpurkauksia, jotka johtivat Siltavuoreksi epäiltyjen, täysin sivullisten henkilöiden häirintään ja jopa pahoinpitelyyn.

Poliisit saivat tutkimuksissaan selville, että Jammu oli vuokrannut Mieslahden kylästä, Paltamon kunnasta, Kainuusta maatilan ja rakentanut sinne kalteri-ikkunoita, sellejä ja pieniä käymälöitä. Päivi-Maria Hopiavuori ja Tanja Johanna Pirinen tosin eivät tutkimusten perusteella joutuneet tähän vankilaan, eikä poliisilla ollut täyttä selvyyttä siitä, oliko vankila rakennettu lapsiuhreja varten. Tilan tuvassa sijaitsi myös suuri leivinuuni, jota mahdollisesti käytettiin kremaatiossa. Tutkimukset eivät kuitenkaan tukeneet tätä väitettä.

Tuomio
Siltavuori tuomittiin 14. joulukuuta 1989 Helsingin raastuvanoikeudessa kahdesta täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä murhasta, kahdesta lapsenryöstöstä ja muista rikoksista yhteensä 15 vuodeksi vankeuteen ja eristettäväksi pakkolaitokseen vaarallisena rikoksenuusijana. Lisäksi Siltavuori velvoitettiin maksamaan Hopiavuoren ja Pirisen yksinhuoltajaäideille korvauksia henkisestä kärsimyksestä noin 200 000 silloista markkaa (noin 47 500 euroa) ja lisäksi työansiomenetyksistä, hautauskuluista ynnä muusta yhteensä 100 000 markkaa (noin 23 700 euroa). Tuohon aikaan Suomen laki ei tuntenut käsitettä "korvaus henkisistä kärsimyksistä" (kyseinen laki tuli voimaan vasta vuonna 1991), mutta raastuvanoikeus katsoi Hopiavuoren ja Pirisen äitien kärsimyksen olleen niin kohtuuton, että tällaisille korvauksille oli edellytystä. Korvausten ja oikeudenkäyntikulujen vuoksi Siltavuori joutui myymään kesämökkinsä, jonka pihassa oli tytöt surmannut. "Ikävä historia kyllä unohtuu", kommentoi mökin ostaja.

Helsingin hovioikeus piti 28. kesäkuuta 1990 tuomion samana.

Korkein oikeus antoi Siltavuoren puolustukselle luvan valittaa pakkolaitoseristämisestä ja vahingonkorvauksista. Itse teon osalta valitukset eivät siis olleet mahdollisia. Korkein oikeus kumosi lokakuussa 1991 pakkolaitoslausuman ja vahingonkorvaukset, jolloin Siltavuoren tuomioksi jäi 15 vuotta vankeutta. Korkein oikeus perusteli vahingonkorvausten kumoamista sillä, että vahingonkorvausvaatimus ei perustunut tekohetkellä voimassa olleeseen lakiin. Pakkolaitostuomion kumoamista perusteltiin sillä, että Siltavuori ei ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana syyllistynyt muuhun törkeää väkivaltaisuutta tai erityistä vaarallisuutta toisen hengelle tai terveydelle osoittavaan rikokseen, että häntä tarvitsisi eristää pakkolaitokseen.

Pahoin palaneista tyttöjen ruumiista ei kyetty löytämään seksuaalirikokseen viittaavia todisteita. Myöskään Siltavuori itse ei sellaista myöntänyt. Oikeus ei siksi todennut Siltavuoren syyllistyneen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Vankilassa Siltavuori joutui taustansa vuoksi useiden väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi. Kerran eräs toinen vanki pääsi livahtamaan sisään Siltavuoren selliin ja heitti tätä tuolilla päähän. Erästä toista pahoinpitelijäänsä vastaan Siltavuori teki murhayrityksestä rikosilmoituksen, joka ei johtanut syytteeseen.

Ehdonalainen vapaus ja pakkohoito
Suoritettuaan tuomiostaan 11 vuotta Siltavuori pääsi 31. tammikuuta 2000 tarkasti vartioituun ehdonalaiseen, josta hänet kuitenkin lähes heti siirrettiin Niuvanniemen mielisairaalaan pakkohoitoon.

Vuodenvaihteessa 2007 Siltavuorta hoitavat lääkärit ja Kuopion hallinto-oikeus päättivät jatkaa pakkohoitoa hallinto-oikeuden todettua, että vapautuessaan Siltavuori olisi ”vakavasti vaarantanut muiden henkilöiden terveyttä ja turvallisuutta”.

Niuvanniemen sairaalalähteiden mukaan Siltavuori joutui murhayrityksen kohteeksi, kun hänet kaadettiin ja hän loukkaantui vakavasti. Siltavuoren lonkka murtui pahoin ja se jouduttiin leikkaamaan. Leikkauksen johdosta Siltavuori menetti kävelykykynsä ja joutui liikkumaan pyörätuolilla.

Siltavuori kuoli Niuvanniemessä vuonna 2012. Ennen kuolemaansa hän oli vakavasti dementoitunut.

Korkeimman oikeuden päätös 21.10.1991:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1991/19910146

Uutisia Jammusta vuosien varrelta:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... 99/09/3954
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... 0/01/11614
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... on-kuollut
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008071 ... 4_uu.shtml
http://m.hs.fi/infomo?site=hs&view=favo ... 5557685492
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031 ... 3_uu.shtml
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/alib ... ut/1176681

Elävän arkiston materiaalit Jammusta:
http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkel ... edia=49918

Tuubin tarjontaa:
http://youtu.be/jTZKkF9mKrM (löytyy lisää tämän linkin takaa)

Videoita:
http://www.ratedesi.com/video/tag/siltavuori
http://wn.com/Jammu_Siltavuori
http://laigame.net/list/siltavuori.html

Jokainen voi kaivella lisää netin syövereitä, niin halutessaan, mutta tässä lienee pääasiat. Käytin kasailussa omaa arkistoa, kirjoja, lehtiä ja tietenkin nettiä.
"On täysin luonnollista, että näinkin moniulotteinen ja monimutkainen todellisuus ennemmin tai myöhemmin vastaa täydellisesti sepitettyä vastinettaan."
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Antti Veikko Ilmari Siltavuori 1926-2012

Post by Queen »

Uutisvastaavan tiiviiseen tietopakettiin lisäisin vielä Jammun edesottamuksia ennen pikkutyttöjen polttamista:
7.11.1985 Jammu pidätettiin koskien lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.
14.1.1986 tuomio 3 v 10 kk, Jammu vapautui kuitenkin jo kesällä 1988.
Tuosta 1986-vuoden tuomiosta Jammu näyttää istuneen siis puolet (vissiin tuossa heinä-elokuun tietämillä vapautettu - ja ilmeisesti lähtenyt hetimmiten koti uusia seikkailuja!)

Tästä 1985 tapahtuneesta muistan, kuinka nuoret teinit olivat antaneet jopa haastatteluja lehtiin. Osa kertoi Jammun olleen oikein mukava, kun hän tarjosi mahdollisuuden nuorille viettää aikaa luonaan alkoholin, tupakan, pelien yms. viihteen parissa. Näissä sessioissa Jammu oli kuvannutkin hyväksikäyttöjään.

Vihdin mökin hän oli perinyt sisareltaan muistini mukaan v. 1987. Jammulla oli ollut käytössään myös Honda Civic -merkkinen auto. En muista mainittiinko missään väriä tai vuosimallia tms. Käsittääkseni Honda oli ennen Ford Granadaa.

Kuinka paljon kyseisiä rikoksia Jammu mahtoi tehdäkään noina välivuosina? Uskon, ettei kaikkia hänen tekosiaan koskaan tullut tutkintaan/tuomioistuimeen saakka.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Antti Veikko Ilmari Siltavuori 1926-2012

Post by Queen »

Jammu Siltavuori ei siis ollut tyhjätasku, kuten kirjoituksista on ilmi tullutkin. Erikoista oli se, että hän asui kaupungin vuokra-asunnossa Kauppakartanonkatu 26:ssa. Asunto olisi tarkoitettu asunnottomalle henkilölle, eikä Jammun tapaiselle, jolla olisi ollut mahdollisuus hankkia omavaraisestikin asunto.. Kaupunki kyllä otti asunnon pois häneltä, kun Myllypuron lastensurmat tuli julki.

Jammun omaisuudesta:

-Ford Granada, jolla hän kuskasi ruumiiden jäännöksiä
-1983 sisarelta peritty 1500 neliön tila Vihdin Huhmarissa. Tilalla sijaitsi huvila, jonka pihassa pöntössä lapsia oli poltettu.
Tilasta oli tarjottu juuri ennen surmia 350.000 mk, mutta se pakkohuutokaupattiin surmien jälkeen 200.000 mk:lla.
-Kallion kaupunginosassa Jammu omisti 50 neliön asunto-osakkeen. Sekin oli sisarelta peritty. Asunto oli vuokrattu. Tästä siis tuli sivutuloja Jammulle.
-Kuorma-auto, arvoltaan n. 140.000 mk
-Traktori, arvoltaan n. 170.000 mk
-pankissa olleista rahavaroista minulla ei ole tietoa.

Ja edellisten lisäksi hän oli siis vuokrannut mökin Paltamosta (jossa oli niitä lapsisellejä).

Hannes Markkulan kirjassa Kuusi suomailaista murhaa ei mainita lainkaan sitä, että Jammu syytti poliiseja kassakaappinsa sisällön kähveltämisestä. Mm. PPK-kirjasta tämä löytyy.
Markkulan kirjassa on maininta siitä, että Arska ja Kaitsu olisivat vieneet häneltä 200.000 mk. Joissakin muissa lähteissähän kähveltäjäksi mainitaan Nipa-niminen mies. Ilmeisesti Arska=Nipa.
Nämä miesten kähmimät rahat olivat Jammun kertoman mukaan perintö- ja lainarahoja. Jammu oli kertonut halunneensa kostaa tyttöjen murhilla Arskalle, sillä hän epäili Arskan tunteneen tytöt. Melkoinen logiikka!

Jammuhan kertoili, kuinka oli ensin yrittänyt polttaa lasten ruumiita autonsa peräkontista ottamien lautojen päällä jossakin maastossa (kaatopaikalla tai sen tien varressa). Paikkaa ei lukuisista etsinnöistä huolimatta löydetty.
Sinänsä tämä kertomus ei vaikuta kovin uskottavalle (ainakaan Jammun kertoman tapahtumien kulun mukaan), koska tyttösistä toisen, Päivin, vaatteiden kuituja oli löydetty Jammun Vihdin huvilan sisältä sängystä ja useista tuoleista. Päivin on siis tarvinnut olla huvilan sisällä. Toisen tytön vaatteiden kuituja ei sisätiloissa ollut. Ajateltiinkin, että Jammu oli luultavasti huumannut hänet ja jättänyt autoon nukkumaan ja houkutellut Päivin sisätiloihin jollakin konstilla. Surmattuaan Päivin hän on sitten käynyt surmaamassa autossa olleen tytön.
Koska Jammu oli todistettavasti polttanut tyttöjen ruumiita huvilan pihassa, olisi hänen tässä välissä pitänyt lähteä kokeilemaan tätä lautojen päällä polttoa. Toki se on mahdollistakin.
Lasten ruumiista jäi kovin vähän jäljelle, vain joitain grammoja. Jammu oli mm. kertonut, kuinka hän polttopönttöä tikulla sohratessaan oli tullut sohaisseeksi pääkalloon, jolloin se posahti rikki.

Edellä mainittiin Arska ja Kaitsu. Miehet mainitsivat, etteivät edes olleet selvillä siitä, että Jammulla olisi moisia rahoja, joiden varkauksista heitä syytettiin.
Molemmat miehet olivat kertoneet kuulusteluissa tienneensä Jammun kiinnostuksesta pikkutyttöihin. Hänen oli usein nähty kyyditsevän erään naapurinsakin pikkutyttöjä, joista nuorempi oli 8-v.
Miehet kertoivat, miten Jammun silmät suorastaan alkoivat kiilumaan, kun hän vain näkikin pieniä tyttösiä.
Jammun historiasta löytyy runsaasti lapsiin sekaantumisia ja tuomioitakin niistä. Olipa hänet aiottu kastroidakin 1955 tapahtuneen jutun jälkeen, mutta niin se vain jäi.

Jammusta riittäisi juttua, mutta nyt pitää rientää taas uusiin seikkailuihin!
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Antti Veikko Ilmari Siltavuori 1926-2012

Post by matlockb »

Yllätyin että nuo mainitut "Arska" ja "Kaitsu" on edes löytyneet ja olleet olemassa olevia ihmisiä. Miten oli tuon "Nipan" laita vai menikö se vain ohi vaikka tekstin luin, löytyikö häntä koskaan vai oliko kyseessä Jammu-sedän mielikuvitusystävä/tuttava ?

Ilmeisesti helvettiinkin (jossa Jammu nykyään vaikuttanee) on vedetty puhelinlinjat.. Helsingin seudun vuoden 2014 puhelinluettelosta kopioitu:

Image

Korostettakoon että kyseessä on sama Veikko "Jammu" Siltavuori, eli ei kukaan syytön sivullinen!
Samat numerot löytyvät nimittäin vuoden 1988 Helsingin seudun puhelinluettelosta kyseiselle herralle ja 323-alkuiset numerot ovat Itäkeskuksessa, juuri alueella jossa Jammu asui ja 227-alkuiset numerot taas kuuluvat Vihdin suunnalle.
Tosin oma numeroni viittaa muualle päin pk-seutua missä asun mutta se johtuu siitä että operaattori (elisa) ei vaihtunut vaan pysyi samana ja näin ollen numero pysyi (onneksi) samana.

Todennäköisesti kuitenkin on käynyt moka että Jammun puhelinlaskuja ei ole maksettu (ja miksi/kuka olisikaan maksanut) ja numerot ovat näin ollen edelleen "olemassa" mutta eivät toiminnassa tai sitten on vaihtoehtoisesti käynyt yhtiöllä samanlainen moka kuin itselläni, muuttaessani pois 03-alueelta löytyi puhelinnumeroni kyseisen alueen puhelinluettelosta ja numeropalveluista kunnes joku numeroani metsästänyt ihmetteli miksi minulla on myös 03-alkuinen numero vaikka minulla ei ole edes asuntoa 03-alueella ja joka (numero) ei ole käytössä ja virhe korjattiin kun soitin Fonectalle.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Antti Veikko Ilmari Siltavuori 1926-2012

Post by Queen »

Luulen siis, että Arska on sama henkilö kuin Nipa. Joissakin lähteissä vain on tapana muuttaa nimiä, jotta näitä henkilöitä ei tunnistettaisi. Kertomus Arskasta ainakin viittasi aivan samaan eli että hän asui tyttöjen naapurissa ja Jammu häntä varkaudesta epäili ja halusi hänelle kostaa. Nipa nimi taisi olla alunperin PPK-kirjassa, missä yleensä lähes kaikki nimet on muutettu.
Jommalla kummalla näistä, joko Arskalla tai Kaitsulla oli tytär. Mies oli kertonut, että kun hänen tytöllään oli kavereita kylässä ja Jammu sattui samaan aikaan olemaan kylässä, oli Jammun herkeämätön mielenkiinto ollut tytöissä ja tämän silmät olivat alkaneet kiilua oudosti.
Sitä ihmettelin, miksei kukaan puuttunut siihen, että Jammu kuskasi autossaan pieniä tyttöjä, siis näitä mainitsemiani naapurin tyttöjä. Eivätkö vanhemmat ymmärtäneet vaaraa tuolloin ja eikö heille kukaan kertonut Jammun taustoista?

Lukemassani kirjassa käsiteltiin myös tätä aihetta, miten syyttömät ihmisetkin joutuivat Jammun vuoksi ilkeyksien ja jopa pahoinpitelyjen kohteeksi. Samanniminen henkilö oli saanut melkoisen ryöpytyksen niskaansa ja jopa hänen bisneshommansa olivat kärsineet asiasta pahemman kerran. Jammun näköinen vanha mies oli pahoinpidelty, jne.

Vanhat puhelinnumerot säilyvät jopa 10 vuotta luettelossa, jos niitä ei pyritä aktiivisesti poistamaan. Erään omaiseni numero oli tuon 10 vuotta luettelossa puhelinlinjan poistamisen jälkeen. Hän ei piruuttaankaan sitä poistanut, vaan antoi olla.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Antti Veikko Ilmari Siltavuori 1926-2012

Post by Queen »

Valituissa paloissa 4/1995 (kirj. Lasse Talvitie) on jonkun verran selvitetty tätä Jammun aiempaa historiaa.

1955 Siltavuori joutui uudelleen oikeuteen. Tätä ennen hän oli siis jo ollut vankilassa istumassa tuomiota varkauksista ja muutamista muista rikoksista.
1955 tuomiota luettiin kahden törkeän varkauden lisäksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomioksi tuli 8 vuotta kuritushuonetta.
Vankilassa ollessaan hän sai useita tuomioita mm. murhayrityksestä ja niinpä hänen kokonaistuomiokseen tuli peräti 16 vuotta. Vapaus koitti siis 1971.
Tämän jälkeen rikoskierteen jatkuessa tuli lyhyitä tuomioita varkauksista ja muista rötöksistä.
Heinäkuussa 1983 koitti jälleen vapaus erään tuomion jälkeen. Vapautta kesti vajaan vuoden, kun Siltavuori kävi käsiksi alaikäisiin tyttöihin.
1984 ja 1985 vuosien aikana hän käytti hyväkseen kolmea alaikäistä tyttöä. Tuomio oli vaatimattomat 2 v 4 kk.
Tämän jälkeen hän oli vapaana alle kaksi vuotta. Maaliskuussa 1989 tuli sitten tämä Myllypuron tapaus.
Eli tuo vapautuminen ennen Myllypuron tapausta on täytynyt tapahtua jo kesällä 1987. Olen aiemmin kirjoittanut (mikähän se lähde lie ollut?), että Jammu olisi Tammikuussa 1986 saanut tuomioksi 3 v 10 kk. Tässä nyt tuo tuomio on lyhyempi.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Antti Veikko Ilmari Siltavuori 1926-2012

Post by skoune »

Queen wrote: Mon Jun 03, 2019 11:11 am Valituissa paloissa 4/1995 (kirj. Lasse Talvitie) on jonkun verran selvitetty tätä Jammun aiempaa historiaa.

1955 Siltavuori joutui uudelleen oikeuteen. Tätä ennen hän oli siis jo ollut vankilassa istumassa tuomiota varkauksista ja muutamista muista rikoksista.
1955 tuomiota luettiin kahden törkeän varkauden lisäksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomioksi tuli 8 vuotta kuritushuonetta.
Vankilassa ollessaan hän sai useita tuomioita mm. murhayrityksestä ja niinpä hänen kokonaistuomiokseen tuli peräti 16 vuotta. Vapaus koitti siis 1971.
Tämän jälkeen rikoskierteen jatkuessa tuli lyhyitä tuomioita varkauksista ja muista rötöksistä.
Heinäkuussa 1983 koitti jälleen vapaus erään tuomion jälkeen. Vapautta kesti vajaan vuoden, kun Siltavuori kävi käsiksi alaikäisiin tyttöihin.
1984 ja 1985 vuosien aikana hän käytti hyväkseen kolmea alaikäistä tyttöä. Tuomio oli vaatimattomat 2 v 4 kk.
Tämän jälkeen hän oli vapaana alle kaksi vuotta. Maaliskuussa 1989 tuli sitten tämä Myllypuron tapaus.
Eli tuo vapautuminen ennen Myllypuron tapausta on täytynyt tapahtua jo kesällä 1987. Olen aiemmin kirjoittanut (mikähän se lähde lie ollut?), että Jammu olisi Tammikuussa 1986 saanut tuomioksi 3 v 10 kk. Tässä nyt tuo tuomio on lyhyempi.

Mielenkiintoista. Vaikka ei Piia Rn tapaus kuulukaan tänne, on mielestäni täysin mahdollista että tämä hra olisi ollut Piikkiössä piian katoamisen aikaan..
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Antti Veikko Ilmari Siltavuori 1926-2012

Post by Queen »

Kyllä se mahdollista olisi, että Siltavuori voisi liittyä Piian katoamiseen.
Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että Jammun kohteena ovat olleet aina pienet lapset. Eipä tämä pidä paikkaansa, Jammun kohteeksi ovat kelvanneet mihin ikäluokkaan vain kuuluvat hameväen edustajat.

Tuo viimeinen tuomio voisi olla niinkin, että Jammu on jo saanut yhden tuomion eli tuon 2 v 4 kk ja sitten on ropsahtanut lisää. Joka tapauksessa hän on ollut vapaana Piia Ristikankareen katoamisajankohtana.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Antti Veikko Ilmari Siltavuori 1926-2012

Post by Queen »

Luen parhaillaan kirjaa Häiriintynyt, joka kertoo Espoon vesurisurmaaja Jani Bollströmistä. Kirjassa mies kertoo asuneensa osan lapsuudestaan Helsingin Myllypurossa ja tunteneensa Jammun surmaamat tytöt. Toinen tytöistä oli asunut samassa rapussa kuin Jani. Tytöt olivat olleet Janin kavereita ja hakeneet häntä ulos tuona iltana, kun Jammu heidät sitten surmasi, mutta mummi ei ollut päästänyt poikaa enää ulos.
Kirjassa Janikin pohti, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi päässyt tyttöjen mukaan.

Niinpä, olisiko Jammu jättänyt tytöt rauhaan, jos heidän seurassaan olisi ollut poika (9-vuotias), vai olisiko poikakin joutunut surmatuksi?
Post Reply