härkä wrote:On hyvin paljon mahdollista , että perhekerhon sisältö on vaikuttanut tuon yön tapahtumiin.
Kas kun siihen ei olla kiinnitetty huomiota sen syvemmin aiemmin.
Kyllä ainakin v. 2009 oli jo lainattu otteita perhekerhon sivustoilta, mutta ne olivat lähinnä surman jälkeisiä keskusteluita, kun perhekerholaiset olivat siunailleet palstan pitäjänsä tekosia.
Tara kirjoitti:
"härkä ja Queen, onhan Auer voinut vaikka keskustella Jukan kanssa, tai vihjaista, miten saisi perhekerhoon lisää kävijöitä, että mitäs jos avaisin sinne esim 'parisuhde-keskustelun' jne. Jukka sitten vilkaissut.. jne.."
Toki näin voi olla. Minä mietin, josko Lahden v*tutuskäyrä olisi käynyt huippukorkealla juuri sen vuoksi, että joku työkaveri tms. olisi irvaillut muijan sivustoista. Voisi hyvin kuvitella, että tällainen saisi miehen raivoihinsa. Eli jos asiat olisivat alkaneet kuin Auer aikanaan tunnusti niiden menneen, niin on siinä Lahdenkin pitänyt melko kiivastuksissaan olla, että on veitseen tarttunut.
Jos ulkopuolinen tekijä olisi asuntoon tullut, on tämän täytynyt olla eri moukka siinä, että halusi nimenomaan veitsellä surmata Lahden. Vaikka tappaja näki, että ei hommasta tahdo nyt oikein mitään tulla, hän vain jatkoi tappamiseen huonosti sopivalla veitsellä Lahden rei'ittämistä. Hän ei pelännyt saavansa itse veitsestä niin, että jäisikin altavastaajan asemaan. Hänellähän oli mukanaan sorkkis, miksei taukuroinut jo heti alusta pitäen sillä? Jos hän halusi teon tehdä kiduttaen, kyllä senkin voisi kidutukseksi laskea, että olisi esim. sorkkiksella paukuttanut polvet mäsäksi. Onhan sitä monessa jutussa käytetty mm. pesäpallomailaakin ansiokkaasti.
Auerin tekemäksi homma sopii jo paljon paremmin. Puukkohippasille on alettu, eikä siinä vaiheessa ole ollut aikaa etsiä parempaakaan tekovälinettä. Kun ukko on saatu ketoon, onkin jo voitu hakea sorkkarauta ja hajottaa ikkunaa lavastusmielessä lisää (jos se jo riidantuoksinassa meni alustavasti rikki) ja käydä lopettelemassa ukon ähinät.
5.10.2009 IL kirjoitti (lyhennetty):
Vankilan karu arki mursi kotiäidin.
Vankisellin masentama surma-epäilty ei ole nähnyt lapsiaan vankeuden aikana.
Miehensä Jukka S. Lahden surmasta epäilty Anneli Auer on viime vuodet pitänyt valheen lisäksi yllä kotiaidit.net -verkkosivustoa, jolla "rakastavaksi äidiksi" kuvailtu nainen on muun muassa jakanut ruokaohjeita. Nyt kotiäiti on erotettu lapsistaan, ja pullantuoksuinen koti on vaihtunut karuun vankiselliin.
- Ei sellaisissa oloissa mukavaa ole olla, asianajaja pohtii päämiehensä henkistä tilaa.
Mannerilla ei kuitenkaan ole mitään valitettavaa poliisin antamasta kohtelusta päämiestään kohtaan.
- Kaikki on hoidettu ihan asiallisesti.
---
Minua jäi pohdituttamaan tämä viimeinen tummentamani lause. Auerhan kertoi sittemmin miten häntä piinattiin ja valvotettiin, jotta hänet saatiin tunnustamaan. Miksi Mannerin mielestä kaikki oli hoidettu asiallisesti? Eikö Auer olisi Mannerille heti valittanut huonosta kohtelusta ja pakottamisesta tunnustamiseen?