Kävikö mielessäsi Jukka Lahden murha? Siitä ei ole kysymys. Otsikon tein tarkoituksella raflaavaksi.

ULVILASSA TAPAHTUNUT MURHA JA KIRKON TUHOPOLTTO 1.12.1934 VASTAISENA YÖNÄ
Karl Emil Stenbäck oli Ulvilan seurakunnan kirkkoherra. hän oli jättänyt jälkeensä rukoushuoneen. Rakennuksen yhteydessä oli asunto, jossa asui diakonissa, seurakuntasisar Sanni Viirilä.
30.11. tässä kirkossa oli ollut tilaisuus, jossa kerättiin kolehti entiseen tapaan. Tilaisuus oli merkittävä, sillä kirkon perustajan syntymästä tuli kuluneeksi 100 v. Rouva Sanni Viirilän hallussa oli myös ns. avustusrahasto, joka oli tarkoitettu jaettavaksi myöhemmin vähävaraisille. Sen suuruus oli 20.000 mk. Tarkoitus oli jakaa myös vaatetavaraa sitä tarvitseville. Tilaisuuden jälkeen pastori Seppälä ilmoitti Viirilälle lähtevänsä ja sanoi, että ovet voi nyt sulkea. Ennen poistumistaan hän kuulikin, miten seurakuntasisar salpasi kirkon ovet ja sammutti ulkovalot.
Tarinani perustuu PPK 1980 -kirjaan ja siinä perheen nimeksi on mainittu Johansson, mitä käytän tässä yhteydessä itsekin. Todellisuudessa päätekijän nimi oli Kalle Johannes Mattsson.
Kirkon lähellä asui Johanssonin perhe. Perheeseen kuului isä Matts, vaimonsa Maria, heidän neljä pientä lastaan sekä Mattsin äiti Alexandra. Perhe oli erittäin köyhä, eikä heidän käytettävissään ollut yhtään rahaa. Isä Matts oli työtä vieroksuva 30-vuotias mies. Hän oli vasta toisella kymmenellä ollessaan juonut pontikkaa, kun sitä jostain sai. Kerran hän oli Harjunpäässä äitinsä kanssa asuessaan polttanut ladon ja naapurin metsää puoli hehtaaria.
1.12. vastainen yö
Heti puolenyön jälkeen leimahti liekkiin rukoushuone. Palo laajeni laajenemistaan. Ulvilan väki heräteltiin sammutustöihin. Väki riensi paikalle ämpäreineen ja hevoset kuljettivat sammutuskalustoa paikalle. Palokunnat Ulvilasta, Nakkilasta ja Porista säntäsivät paikalle. Mitään ei rukoushuoneen pelastamiseksi saatu kuitenkaan tehtyä.
Palon aikana läheisen metsäkumpareen suojissa oli havaittu kaksi tummaa hahmoa. He eivät rientäneet auttamaan sammutustehtävissä.
Aamun valjetessa näkymä oli lohduton. Rakennus oli palanut perustuksiaan myöten. Kyteville raunioille pumpattiin yhä vettä.
Eräs konstaapeli tuli nimismies Altti Karhavaaran luokse palopaikalla. Hän kertoi, että seurakuntasisar oli kuolleena palopaikalla ja kysyi, miten asiassa tuli toimia. Sanni Viirilän maallinen hahmo oli muuttunut sen näköiseksi, että häntä oli vaikea ihmiseksi tunnistaakaan.
-Viedään ruumishuoneelle, nimismies määräsi.
-Kyllä tohtori voi hänet sielläkin tarkastaa.
Outoa oli, että ruumis oli ollut asunnon eteisessä selällään. Jos ihminen pakenee tulipaloa savun seassa, hän yleensä kulkee etukumarassa, eikä näin ollen voi kaatua selälleen.
Mistä palo oli saanut alkunsa? Hormit rakennuksesta jäivät pystyyn ja ne tarkistettiin. Ne olivat kunnossa. Palon syy ei myöskään löytynyt sähkölaitteista. Toki katsottiin mahdolliseksi, että rouva Viirilä olisi käsitellyt tulta huolimattomasti.
Pastori antoi tietoa rahavaroista, joita siis oli kolehti sekä 20.000 mk. Hänen mukaansa kolikoita oli suurin osa rahoista. Niitä ei kuitenkaan löytynyt palojätteistä, ei edes sulaneina. Pastori kertoi, että 20.000 mk:n summakin oli pääasiassa kolikoina, sillä niitä ei oltu vaihdettu setelirahoiksi, koska ne oli helpompi jakaa kolikkoina avuntarvitsijoille.
Nimismies totesi, että koko kylä oli kuulusteltava ja kun kierros tulisi täyteen, aloitettaisiin jälleen alusta. Kuulustelujen karuselli pyöri näin päivästä toiseen. Samoin pyörivät juorutkin. Kaikki vanhat kaunat kaivettiin esille ja tuotiin tutkijoiden tietoisuuteen.
7.12. kuolinsyy tarkentui: Neiti Viirilä oli kuristettu.
Kansakoulunopettaja Artturi Suopohja tuli nimismiehen juttusille kertoen, että hän oli kyllä kuulusteluissa kertonutkin jo, että hän oli nähnyt metsäkumpareella kaksi ihmishahmoa palon aikana. Hänen mielestään asiaa kannattaisi tutkia tarkemmin.
Nimismies tarkisti kuulustelukertomukset ja totesi, että Suopohja oli kahteen kertaan aiemmin maininnut noista hahmoista ja lisäksi kaksi muuta ulvilalaista oli kertonut nähneensä heidät. Kukaan näkijöistä ei ollut tunnistanut ihmisiä. Poliisi oli ilmeisesti pitänyt näitä havaintoja vähäarvoisina.
Piippu savuten nimismies Karhavaara lähti miehineen tutkimaan metsäkumparetta. Josko löytyisi jotain jälkiä siellä seisoskelleista henkilöistä. Ja löytyi vihdoin. Suopohja löysi tarkan paikan ja siellä oli jalanjälki. Kengän jäljen koron keskellä oli havaittavissa ruutukuvio.
Kuulusteluja jatkettiin ja kuulusteltavien kenkiä vilkuiltiin. Kirkkovaltuusto kokoontui ja lupasi 2.000 markan palkkion sille, jonka avulla tapaus saataisiin selvitetyksi.
Konstaapeli Saarisen mieltä oli jäänyt askarruttamaan Matts Johanssonin tarinat. Ensin Johansson oli sanonut nukkuneensa palon aikana ja kuullut siitä vasta aamulla. Seuraavalla kerralla hän oli sanonut heränneensä sammutustöiden mekkalaan, mutta nukkuneensa uudelleen. Ja vielä yksi versio: hän oli lähtenyt paloa sammuttamaan muiden mukana. Mutta häntä kun ei oltu nähty palopaikalla.
Johanssonin lapset olivat niin pieniä, ettei heitä voitu kuulla asiasta, mutta Maria ja Aleksandra kertoivat, että illalla oli otettu vähän kuppia ja pantu nukkumaan sen päälle ja nukuttu aamuun asti.
12.12. konstaapeli Saarinen matkasi jälleen Johanssonin tuvalle. Hänen mukanaan oli niin nimismies kuin toisia poliisimiehiäkin. Matts Johansson istui nurkassa vuoteen reunalla ja hänen vaimonsa askaroi lieden äärellä kuin ei olisi tupaan tulleita huomannutkaan. Vekarat istuivat penkillä ja uunin kupeella olevalla rahilla oli yläruumistaan huojuttava Alexandra-muori.
Tuvassa pidettiin tarkastus, samoin vintillä ja ulkorakennuksissa. Kaikki pengottiin, mutta mitään ei löytynyt.
Johanssonia kuulusteltiin samana iltana ja kun mitään ei irronnut, määräsi nimismies Karhavaara miehen siirrettäväksi poliisivankilaan Porin mlk:n Ruostelman kylään.
13.12. Karhavaara koki yllätyksen. Hänen mennessään Ruostelmaan, Matts Johansson teki tunnustuksen:
-Kyllä minä sen kirkon poltin.
-Miksi?
-Oli pakko. Enhän minä muuten. Viirilä heräsi ja näki minut. Minun oli pakko tappaa se.
-Mitä sitten teitte?
-Sitten lähdin pois. Otin vain ensin keittiöstä sytykkeitä ja tuikkasin ruumiin tuleen. Siinä sitten paloi koko talo.
-Miten Johansson pääsi sisälle rukoushuoneeseen? nimismies kysyi.
-Ovesta tietysti, sieltähän minä yleensä. Tein vain ensin tiirikan, kun avainta ei ollut.
-Missä tarkoituksessa menitte rakennukseen?
-En minä sitä polttamaan mennyt, enkä tappamaan. Kai nimismies nyt ymmärtää sen, että pakkohan minun oli. Se nainen kun heräsi.
Lopulta mies tunnusti menneensä varastamaan. Hän tiesi, kuten moni muukin, että avustusrahat olivat rouva Viirilän takana.
-Perkele, talvi on edessä, eikä meikäläisen kakaroille ole edes ryysyjä antaa.
Johansson kertoi löytäneensä lippaan ja hopealusikoita. Hän kertoi, että lippaassa oli noin 300 mk. Hän oli yöllä käynyt kätkemässä saaliin metsään, paitsi 30 mk hän oli antanut vaimolleen ruokarahoiksi.
Jokin vaivasi nimismiestä kertomuksessa. Lopuksi hän kysyi, miten Johansson oli surmannut Viirilän. Mies vastasi:
-Klapilla. Löin sitä klapilla päähän.
Tarina siis sisälsi ristiriitaisuuksia. Johansson väitti nuijineensa klapilla uhrin, mutta kun tämä oli lääkärin mukaan kuristettu.
Miksi mies oli mennyt tiirikoiden asuntoon, kun hän olisi voinut livahtaa sinne hartaustilaisuuden aikana ja varastaa rahat?
Johansson kuljetettiin Ulvilaan. Hänen opastuksellaan suuri määrä etsijöitä ryhtyi haravoimaan maastoa löytääkseen rahakätkön. Työ oli turhaa.
14.12. tuotiin nimismiehen eteen kaksi naista Alexandra ja Maria. Nämä eivät todellakaan tulleet sinne äänettöminä. Valtava meteli kuului jo pihalta ja se voimistui naisten tultua sisätiloihin. Alexandra antoi palautetta kirkuen ja huutaen. Nimismies määräsi Marian ulkopuolelle ja hän antoi vanhemman naisen purkaa patoutunutta kiukkuaan.
-Te siat! nainen huusi.
-Minne olette vieneet Mattsin? Ensin viette pojan ja sitten lähetätte kätyrinne äidin ja vaimon kimppuun. Huomenna tapetaan varmaan lapsetkin!
Vihdoin nainen hiljentyi sen verran, että nimismieskin sai suunvuoron.
-Ei häntä ole vangittu. Olen pidättänyt hänet syylliseksi epäiltynä ryöstömurhaan. Hän on tunnustanut jo tekonsa.
Muori horjahti kuin lyötynä. Pian hän jatkoi kiroilua ja sättimistä ja puolusti poikaansa.
Nimismies antoi muorille lisää shokkihoitoa ilmoittaen, että aikoi pidättää hänetkin epäiltynä osallisuudesta samaan rikokseen.
Maria Johansson oli hiljaisempi kuin anoppinsa. Hän kertoi nukkuneensa ko. yönä, eikä ollut tietoinen tulipalosta. Hän kertoi myös miehensä olleen tuolloin kotona, ts. hän oli miehen viereen nukahtanut ja siitä aamulla herännyt. Vieraita ei perheessä illalla ollut käynyt. Maria kertoi, ettei perheen käytettävissä ollut lainkaan rahaa, kun ei ollut työtäkään.
Mariakin kuitenkin pidätettiin, sillä kaikissa kertomuksissa oli niin paljon ristiriitaisuuksia. Lapset sijoitettiin kunnalliskotiin tutkinnan ajaksi.
15.12. Matts halusi muuttaa kertomustaan. Hän kuitenkin edellytti, että hänen kertomustaan vastaan olisi vaimo vapautettava hoitamaan lapsia. Tällöin Matts kertoi, että oli tehnyt surman, mutta äiti oli auttanut.
Yhteenveto
Monen monta kuulustelua jouduttiin vielä suorittamaan, mutta jonkinlainen yhteenveto asiassa oli seuraavanlainen:
Alexandra oli ollut hartaustilaisuudessa 30.11. Hän oli huomannut, että kolehti oli runsas ja kiirehti kotiin kertomaan tästä havainnostaan pojalleen Mattsille. Heti hänen kotiin saavuttuaan, oli alettu suunnitella rahojen varastamista.
Klo 22 aikoihin äiti ja poika lähtivät rukoushuoneelle. Matts piilotteli itseään nurkan takana, kun äiti meni koputtamaan Viirilän ovelle. Seurakuntasisar heräsi, sytytti valot ja tällöin Alexandra eläytyi avun anojan rooliin kertoen äkillisen sairauskohtauksen saaneesta miniästään. Sanni Viirilä päästi vanhuksen sisään, mutta hän hieman säikähti, kun Mattskin ilmestyi ovesta sisään.
-Mitä sinäkin täällä teet? hän kysyi.
Matts syöksyi heti naisen kimppuun, kaatoi hänet maahan ja kuristi hengiltä. Alexandra seurasi vieressä poikansa raakalaistekoa. Kävipä vielä toteamassa sen päätteeksi, että henki on uhrista paennut.
Johanssonit tarkistivat rakennuksen ja heidän mukaansa lähti heidän kertomansa mukaan
* 3 kpl 20 mk:n seteleitä
* n.300 mk kolikoita lippaassa
* hopealusikoita
* pakka flanellia ja nyytti avustukseen tarkoitettuja vaatteita
Tämän jälkeen pari lähti rakennuksesta. Mattsin mukaan anastettu omaisuus käytiin kätkemässä Kulmalan suuliin. Hänen äitinsä kävi sen muutama päivä myöhemmin siirtämässä Ketolan tilusten takaiseen metsään. Alexandra oli vain summittaisesti kertonut pojalleen kätköpaikan.
Tämän jälkeen he ryhtyivät miettimään jälkien peittämistä ja ottivat kotoaan tervaksia mukaansa palaten rikospaikalle. He sijoittivat sytykkeet ruumiin ympärille, lisää sytykettä he ottivat rukoushuoneen puulaatikoista ja pian leimahtivat liekit rakennuksessa.
Alexandra ja Matts seurasivat paloa metsikössä jonkin aikaa. Kun he palasivat kotiin, oli Maria hereillä, muttei kysynyt mitään, eikä hänelle selitetty mitään. Seuraavana aamuna Matts heitti vaimolleen muutaman kympin anastetusta kolehdista. Maria ei tällöinkään kysynyt mitään rahojen alkuperästä. Hän oli avioliittonsa aikana tottunut siihen, että äidin ja pojan asioihin ei ollut syytä sekaantua.
Edelleen nimismies ei oikein ollut tyytyväinen lausuntoihin, olihan niitä muuteltukin pitkin matkaa. Seurakunnan kassassa piti olla 20.000 mk, mutta missä rahat siis olivat. Johanssonitkin kiistelivät rahojen määrästä, toinen ilmoitti summaksi 384 mk ja toinen 234 mk. Muutoin tapahtumayön kertomukset olivat toistensa kaltaiset.
Metsikkö tutkittiin huolellisesti, mutta kätköä ei löytynyt. Sitä ei löytänyt Alexandrakaan.
Oliko siis mahdollista, että Alexandra piilotteli kätköä tulevaisuuden varalle?
Oliko heillä ollut apunaan kolmas henkilö?
Oliko joku ulkopuolinen löytänyt kätkön?
Alexandra ja Matts kuljetettiin vankilaan. Mutta sielläpä he tulivatkin katumapäälle. He kiistivät syyllisyytensä. Poliisi oli kuulemma painostanut heitä tunnustamaan teon.
Oikeudenkäynnit
Ensimmäinen oikeudenkäynti keskeytettiin. Uudeksi oikeudenkäyntipäiväksi määrättiin 8.2.1935.
Vielä tämänkin jälkeen sitä siirrettiin, nyt maaliskuuksi. Tässä vaiheessa Maria laskettiin vapaalle, hänkin kun oli ollut pidätettynä.
Seuraavassa oikeudenkäynnissä kansa kohahti. Syyttäjä oli ilmoittanut haastaneensa paikalle 15 todistajaa ja heidän joukossaan oli Maria, viimeisenä todistajana. Hän kertoi, että kun oli yhdessä anoppinsa kanssa ensimmäistä oikeudenkäyntiä edeltäneenä päivänä vanginkuljettajan luona, Alexandra Johansson pyysi salaamaan kaiken tietämänsä, etenkin paloyön liikehtimisen. Putkatiloissa sellistä toiseen huutamalla myös Matts Johansson oli kieltänyt vaimoaan kertomasta, että oli saanut häneltä 30 mk.
Tuomiot
Matts tuomittiin ryöstömurhasta elinkaudeksi ja murhapoltosta 6 vuodeksi kuritushuoneeseen.
Alexandra puolestaan tuomittiin yllytyksestä ryöstömurhaan elinkaudeksi sekä yllytyksestä ja avunannosta murhapolttoon 6 vuodeksi kuritushuoneeseen. Tuomiot alistettiin Turun hovioikeuden tarkistettaviksi.
Matts Johansson ilmoitti heti valittavansa tuomiosta ja pyytävänsä, että se käsiteltäisiin uudelleen kihlakunnanoikeudessa.
28.5. Turun hovioikeus katsoi oikeaksi pitää tuomiot ennallaan Mattsin kohdalla.
Hänen äitinsä hovioikeus kuitenkin tuomitsi avunannosta yhdellä teolla tehtyyn murhaan ja ryöstöön 12 vuodeksi ja avunannosta murhapolttoon 4 vuodeksi eli säilytettäväksi yhteensä 15 vuotta kuritushuoneessa ja olemaan sen jälkeen 15 vuotta vailla kansalaisluottamusta.
Tapaus jäi sikäli avoimeksi, että mihin joutui anastettu omaisuus? Miten kävi tuon 20.000 markan, kun tuomioissakin katsottiin saaliiksi vain noin 300 mk. Kätkettiinkö rahat tulevaisuuden varalle? Ja entä se mahdollinen kolmas apuri?