Oudot vihjeet eivät johtaneet tuloksiin – miksi Elli Immon murha jäi selvittämättä?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006276570.html
Julkaistu: 18.10. 6:15
Ilta-Sanomat käy tällä viikolla juttusarjassa läpi Elli Maria Immon, 20, mysteeriksi jääneen murhan tapahtumat. Elli Immo löytyi surmattuna 8. joulukuuta 1955 Kemin Ristikankaalta polun varrelta. Keskusrikospoliisi päätti julkistaa nyt, noin 64 vuotta murhan jälkeen, tapauksen erittäin laajan esitutkintamateriaalin.
Kyllikki Saari, Tulilahden kaksoismurha, Elli Immo. Miksi neljän nuoren naisen hirvittävät kohtalot jäivät mysteereiksi?
Kyllikki Saari Isojoki 1953, Elli Immo Kemi 1955, Riitta Pakkanen ja Eine Nyyssönen Tulilahti 1959.
Neljä nuorta naista. Neljä hirvittävää kohtaloa. Surmaajat eivät koskaan joutuneet vastuuseen teoistaan.
20-vuotiaan kauppakoululaisen Elli Immon murha poikkeaa 17-vuotiaan Kyllikin ja 23-vuotiaan Riitan ja 21-vuotiaan Einen kohtaloista muun muassa siten, että Elli surmattiin kaupungissa. Hän ei myöskään ehtinyt olla kateissa kuin tunteja. Silti hänen murhaajallaan on yhä liki 64 vuoden etumatka, jos murhaaja ylipäänsä on enää elossa. Miten on mahdollista murhata jäämättä kiinni kivenheiton päässä uhrin kodista?
Tuona iltana 7. joulukuuta 1955 liikkeellä oli paljon väkeä. Kemi Oy:n pikkujouluissa oli satoja lapsia, joista osa sieltä palatessaan rallatteli Olavi Virran kappaletta Istabul. Teinipojat ja tytöt kisailivat. Pojat työnsivät tyttöjä kinokseen. Tytöt kirkuivat. Hukkuiko Ellin hätähuuto, jos hän hätäänsä ehti huutaa, nuorten ilakointiin?
Ellin kotitalon yläkerrassa vuokralla asunut Eila-rouva kuuli murhapaikan suunnasta kaksi kirkaisua. Eila-rouva valvoi asunnossaan noin yhteen saakka yöllä. Hän kävi alakerrassa hakemassa itselleen lukemista ja kuuli liikettä alhaalta puolen yön aikaan. Silloin Ellin äiti palasi töistä Pajusaaren saunalta. Äiti tuli kotiin samaa polkua pitkin, minne hänen tyttärensä oli surmattu.
– Ei henkirikoksen tekemiseen, yhteen tai useampaan kuolettavaan puukoniskuun, ikävä kyllä pahimmillaan kovin kauaa aikaa mene. Uhri voi joutua täysin yllätetyksi. Hänet on voitu vaientaa jo sillä ensimmäisellä iskulla, rikoskomisario Olli Töyräs keskusrikospoliisista kertoo. Hän ei ota kantaa Elli Immon tapaukseen, vaan kommentoi yleisesti kokeneena henkirikostutkijana. Töyräs muistuttaa, että vuoden 1955 Kemin kaupunki oli aivan toisenlainen kuin nykyisin. Samoin poliisin tutkintamenetelmät.
– Tänä päivänä niin sanotulla tolppaluvalla poliisi voi saada tietoonsa, keiden henkilöiden kännykät ovat olleet rikospaikan alueella tapahtuma-aikaan. Pystyisimme mahdollisesti kaupungin valvontakameroiden avulla seuraamaan uhrin liikkeitä ja samalla mahdollisesti myös epäillyn tekijän, Töyräs kertoo. – Nykyisillä menetelmillä saisimme rikospaikalta paljon enemmän irti kuin silloin. Meillä on nyt käytettävissä esimerkiksi DNA-menetelmä. Tuolloin verestä pystyttiin määrittelemään vain veriryhmä.
Töyräksen mukaan on mahdollista, ettei henkirikoksella ole mitään varsinaista motiivia. Se voi olla hyvin vähäpätöinen tai sitten hetkelliseen, esimerkiksi tekijän mielenterveyteen liittyvä. Teko voi olla ainoa rikos, jonka tekijä elämässään on tehnyt. Jos tekijällä ei ole mitään rikoshistoriaa, hän ei ole poliisin kirjoissa ja kansissa. Jos hän tulee ikään kuin tuntemattomuudesta, tekee tekonsa kenenkään näkemättä ja kuulematta, eikä koskaan kerro teostaan kenellekään, kiinnijäämisen riski voi olla Töyräksen mukaan pieni. Toisaalta hyvin pienikin vihje, tieto tai havainto voi olla se ratkaiseva tekijä, joka johdattaa poliisin oikean tekijän jäljille.
– Paljon silti poliisi on aikoinaan töitä tehnyt. Aineistoa on iso laatikollinen. Joka kerta, kun vanha selvittämätön murha on mediassa esillä, saamme siitä vihjeitä. Niin saattaa käydä nytkin, Töyräs sanoo.
Tutkinnan aikana poliisi teki kymmeniä kuulusteluja. Kaikki Hirvonkadulla asuvat puhutettiin siitä, mitä havaintoja heillä oli surmaillalta, samoin Juusonkadulla asuvat. Kauppakoulun oppilaat puhutettiin, Ellin lähipiiri, ystävät, tuttavat ja mies, jonka kanssa hän oli jollakin tapaa seurustellut edellisenä kesänä. Ystävä Anna Liisan mukaan mitään vakavampaa ja pidempiaikaisempaa seurustelusuhdetta Ellillä ei ollut ollut.
Linja-autonkuljettajana toiminut mies kertoi aikoinaan itse poliisille, että hän oli Ellin kanssa lähinnä tuttu. Mies kertoi käyneensä Ellin kotona kaksi kertaa saunomassa kaverinsa kanssa, ja silloin paikalla oli ollut Ellin ystävätärkin.
Jotkut kuulustelut johtivat pidemmälle, kuten eräänkin kuorma-autoilijan kohdalla pidätykseen. Hänen kahdet sarkahousunsa, kaksi sarkapuseroa, nahkapusero, yhdet suojapuvun housut, turkislakki, kumiteräsaappaat ja 11 kappaletta nahkarukkasia lähetettiin tutkimuksiin. Ne olivat miehen ammatin vuoksi öljyisiä ja likaisia, mutta verta niistä ei löydetty eikä miestä vastaan löytynyt mitään konkreettisia todisteita. Tutkimusten mukaan miehellä ei ollut ollut mahdollisuutta tehdä rikosta.
Poliisi otti myös muilta henkilöiltä vaatteita tutkimuksiin. Samoin tehtiin kotietsintöjä ja puukkoja tarkisteltiin. Poliisi kuulusteli kymmeniä. Läpi käytiin Kemin hotellin ja matkustajakotien asukkaat ja poikamiesparakilla asujat. Mieleltään järkkyneet tai humalaiset saattoivat sanoa surmanneensa Ellin ja joutuivat sen vuoksi asiaa selvittämään. Yksi heistä oli niin sairas, ettei häntä voitu edes kuulustella.
Huhuja ja vihjeitä oli kymmenittäin. Vihjeissä nimitettiin tekijöiksi eri henkilöitä. Havaintoja kertyi rahattomista ja omituisista, synkän näköisistä, miehestä, joka hyppäsi junasta kesken matkan, luihuista, vasenkätisistä, naisrakastajasta ja raakaluonteisista. Samoin miehestä, jonka sanottiin pyydelleen naisia itsepintaisesti auton kyytiin ja suorittaneen omia ”murhatutkimuksia”. Tutkinnan aikana epäiltyinä oli myös naisia. Yksi kansio täyttyi perättömistä ilmiannoista ja huhuista. Myös poliisin toimintaa arvosteltiin.
Vähitellen tutkinta hiipui, mutta 1960-luvulla vihjeitä vielä tarkistettiin mm. seksuaalirikollisista ja vielä 1970-luvulla poliisi kuuli aiemmin kuultuja henkilöitä. 2000-luvullakin kuulusteluja tehtiin.
Seksuaalista väkivaltaa Ellille ei ollut tehty ja hänen rahansa olivat tallessa. Elli oli edesmenneen poliisin tytär. Hänellä oli neljä pikkuveljeä. Hän oli luonteeltaan iloinen, joskus teräväsanainenkin. Hänellä oli laaja tuttavapiiri. Hän piti tansseista, elokuvista ja kahvilla käymisestä baareista sekä autoajeluista.
Hän oli pari viikkoa ennen kuolemaansa saanut valmiiksi harmaan villamyssyn, joka hänellä oli päässään, kun murhaaja iski. Se ei antanut suojaa silmitöntä hyökkääjää vastaan, joka iski useita kertoja.
Ellin kotitalon yläkerrassa asuva Eila-rouva suri myöhemmin, ettei hän ryhtynyt mihinkään toimiin kahden kuulemansa kirkaisun johdosta. ”Ajateltuaan myöhemmin huudon merkitystä, kertojalle on selvinnyt, ettei kysymyksessä voinut olla muu kuin Ellin hätähuuto. Siitä, ettei kertoja ollut tullut ryhtyneeksi heti toimenpiteisiin huudon syyn selvittämiseksi, hän on itseään moittinut.”
Sari Autio / IS
