
https://fi.wikipedia.org/wiki/M/S_Estonia :
M/S Estonia (aiemmilta nimiltään Viking Sally, Silja Star ja Wasa King) oli vuonna 1980 käyttöönotettu, Itämerellä liikennöinyt matkustaja-autolautta, joka upposi myrskyssä 28. syyskuuta 1994. Onnettomuudessa kuoli 852 henkeä.
Alus valmistui keväällä 1980 saksalaiselta Meyer Werftin telakalta Papenburgissa[3] ja aloitti samana vuonna liikenteen Viking Sally -nimisenä Viking Linen väreissä Turku–Tukholma-reitillä. Estonian rakenne muistuttaa M/S Diana II:n (nyk. M/S Bluefort) rakennetta, mutta laivat eivät ole varsinaisia sisaraluksia lukuun ottamatta pääkannen alapuolista osaa[3]. Laiva vaihtoi useita kertoja omistajaa ja nimeä. Viimeiseksi, vuoden 1993 alusta alkaen, se kuului virolais-ruotsalaiselle Estline-varustamolle ja liikennöi nimellä Estonia Tallinnan ja Tukholman välillä.
Estonia upposi 28. syyskuuta 1994 vastaisena yönä Itämerellä kansainvälisellä vesialueella, noin 40 kilometriä Utöstä eteläkaakkoon. Kyseessä oli suurin rauhanajan merionnettomuus 1900-luvun Euroopassa kuolonuhrien määrällä mitattuna.
Kansikuvaus
Estonian autokansi oli läpiajettava. Autokansi oli jaettu kahtia keskilaipiolla pituussuunnassa. Keulaportti oli visiirityyppinen, ja autolautan perässä oli kaksoisperäportit.
Kansi 9: (H-kansi) komentosilta.
Kansi 8: (G-kansi) osa miehistön hyteistä ja lepotiloista, pelastusveneet ja molemmilla puolilla ramppi itsestääntäyttyville pelastuslautoille.
Kansi 7: (F-kansi) osa miehistön hyteistä ja lepotiloista, keula-, pää- ja peräportaikoiden yläpäät sekä kävelykansi.
Kansi 6: (ravintolakansi, E-kansi) keulan hyttiosasto, ravintola Seaside, tanssiravintola Baltic Bar, kasino ja Poseidon-ravintola.
Kansi 5: (sisääntulokansi, D-kansi) keulan hyttiosasto, neuvonta, tax-free-myymälä, kansimatkustajien lepotuoliosasto, Pub Admiral, Cafe Neptunus ja muutama pienempi myymälä.
Kansi 4: (C-kansi) keula- ja keskiosassa kolmella käytävällä jaetut hyttiosastot, pääportaikon ja peräportaikon alapää, erillinen portaikko kannelle 1 ja peräosassa Night Club Estonia, kokoustilat ja elokuvateatteri.
Kansi 3: (B-kansi) ylempi autokansi (nostettava henkilöautokansi) ja keskellä portaikot aluksen ylemmille ja alemmille kansille.
Kansi 2: (A-kansi) alempi autokansi ja keskellä portaikot aluksen ylemmille ja alemmille kansille.
Kansi 1: (välikansi) aluksen edullisimmat hytit, konehuone, konevalvomo verstaineen, kannelle 7 johtavien keulaportaiden alapää ja portaat saunaosastolle.
Kansi 0: (kaksoispohjan kansi) sauna- ja uima-allasosasto, kaksi 20 hengen kokoushuonetta sekä makeavesi-, harmaavesi- ja painolastitankit.
Käyttöhistoria
Estonia toimi seuraavilla nimillä, varustamoilla ja reiteillä:
1980–1990: M/S Viking Sally, Viking Line (reitillä Turku–Maarianhamina–Tukholma)
1990–1991: M/S Silja Star, Silja Line (reitillä Turku–Maarianhamina–Tukholma)
1991–1993: M/S Wasa King, Wasa Line (reiteillä Vaasa–Uumaja ja Vaasa–Sundsvall)
1993–1994: M/S Estonia, Estline (reitillä Tallinna–Tukholma)
M/S Viking Sally luovutettiin Viking Linen toiselle suomalaiselle osakasvarustamolle, Rederi AB Sallylle, kesäliikenteen alkuun 1980.[ Se oli valmistettu saksalaisen Jos L. Meyerin telakalla numerolla 590. Valmistuttuaan alus asetettiin liikenteeseen Turku–Maarianhamina–Tukholma-reitille, jolla se palveli aina vuoteen 1990 asti
Rederi AB Sally oli luopunut Viking Linen liikennöinnistä 1980-luvun loppupuoliskolla, jolloin aluksen hoito siirtyi Rederi AB Slitelle. Liikennöinti jatkui edelleen Viking Linen alaisuudessa. Alus myytiin vuonna 1988 suomalaiselle laivanvarustamo Effoalle mutta aikarahdattiin edelleen Rederi AB Slitelle käytettäväksi Viking Linen liikenteessä.
10. heinäkuuta 1986 Viking Sallyn ollessa matkalla Tukholmaan aluksella tapahtui henkirikos, jossa Reijo Hammar murhasi tamperelaisen liikemiehen Antti Eljaalan puukottamalla ja kuristamalla. Hammar tuomittiin teosta elinkautiseen vankeuteen.
Heinäkuun 27. ja 28. päivien välisenä yönä 1987 Viking Sallylla tapahtui sen ollessa matkalla Tukholmasta Turkuun vakava väkivallanteko, jossa tuntemattomaksi jäänyt henkilö surmasi nuoren saksalaismiehen ja vahingoitti vakavasti toista samanmaalaista
naista. Tapaus ei selvinnyt, kunnes syyskuussa 2020 poliisi ilmoitti ratkaisseensa rikoksen ja siirtävän sen syyteharkintaan.
6. marraskuuta 1988 Viking Sally ajoi karille Tukholman saaristossa pelastaessaan merihätään joutunutta veneilijää. Alus sai potkurivian, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Keväällä 1990 Viking Sally nimettiin uudelleen Silja Stariksi, ja se aloitti liikenteen Silja Linen alaisuudessa Turku–Maarianhamina–Tukholma-välillä. Silja Starin liikenne jatkui vuoden 1990 loppupuoliskolle asti, minkä jälkeen Silja Linen muut alusjärjestelyt korvasivat sen.
Vuoden 1991 alkupuolella alus uudelleennimettiin Wasa Kingiksi, ja se asetettiin Wasa Linesin liikenteeseen Vaasa–Uumaja/Sundsvall-välille.
Vuoden 1993 alussa Wasa King myytiin pois Suomesta käytettäväksi Estlinen liikenteeseen Tallinna–Tukholma-reitillä. Alus nimettiin uudelleen Estoniaksi
Estonian uppoaminen
Pääartikkeli: Estonian uppoaminen: https://fi.wikipedia.org/wiki/Estonian_uppoaminen
Matkustaja-autolautta Estonia upposi 28. syyskuuta 1994 kello 1.50 (UTC+2)[16] reitillään Tallinnasta Tukholmaan. Arvioitu saapumisaika Tukholmaan oli 9.30, mutta virallisen onnettomuustutkintaraportin mukaan noin kello 1.15 Turun saariston eteläpuolella keulavisiiri repeytyi irti laivasta aaltojen voimasta ja vettä alkoi tulvia autokannelle. Tämän vuoksi laiva kallistui aluksi noin 15 astetta ja pian sen jälkeen 30–40 astetta oikealle. Estonia lähetti hätäkutsuja kello 1.24–1.27 välillä, minkä jälkeen yhteys alukseen katkesi, ja alus alkoi nopeasti kallistua ja upota. Kallistuman vuoksi vettä tulvi sisään myös aaltojen rikkomista ovista ja ikkunoista kansilla 3–5, ja tämän jälkeen alusta ei olisi voitu enää pelastaa. Aluksen uppoaminen oli nopeaa ja väistämätöntä.
Aluksella oli onnettomuushetkellä 989 ihmistä, joista 852 kuoli. Suurin osa uhreista oli ruotsalaisia ja virolaisia. Miehistö oli virolais-ruotsalaista, mutta joukossa oli myös venäläisiä, latvialaisia ja ukrainalaisia. Hylyn sijaintipaikka on noin 22 meripeninkulmaa (40 kilometriä) Utön saarelta eteläkaakkoon. Hylky lepää noin 80 metrin syvyydessä].

Estonian korvasi onnettomuuden jälkiseurauksena Estline-yhtiön Tallinna–Tukholma-reitillä M/S Regina Baltica.
Lähteet
Loppuraportti Itämerellä 28.9.1994 tapahtuneen matkustaja-autolautan kaatumisen tutkinnasta. MV Estonia. Helsinki: Viron, Ruotsin ja Suomen hallitusten asettama kansainvälinen tutkintakomissio, Oy Edita Ab, 2000. ISBN 951-836-033-2.
Loppuraportin verkkoversio (viitattu 8.4.2011, linkki päivitetty 21.10.2017).
https://turvallisuustutkinta.fi/fi/inde ... tonia.html