Tyttökaksikko pieksi ja nöyryytti 15-vuotiasta tyttöä metsikössä Itä-Helsingissä.
Tekoaikaan 15- ja 16-vuotiaat tytöt välttivät ikänsä ja ensikertalaisuutensa ansiosta vankilan.
- 15-vuotias tyttö houkuteltiin tapaamiseen, jonka tarkoitus oli hakata ja nöyryyttää häntä.
- Uhri ei voinut panna vastaan ylivoiman edessä.
- Hän menetti osan hiuksistaan ja sai vammoja eri puolille kehoaan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc26 ... 9c723d23e5
Eilen klo 23:26
Helsingin hovioikeus tuomitsi nykyään 17- ja 18-vuotiaat tekijät vuoden ja neljän kuukauden sekä vuoden ja kuukauden pituisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Ehdollisen ohella tuomitut määrättiin valvontaan.
Rangaistuksen hovioikeus luki törkeästä pahoinpitelystä, ryöstöstä sekä vahingonteosta, kaikki nämä teot nuorena tehtynä. Uhrilleen kaksikon tulee korvata yhteisvastuullisesti kivusta 1 200 euroa, kärsimyksestä 3 500 euroa, rikotusta puhelimesta 500 euroa, anastetuista rahoista 20 euroa sekä lompakosta 20 euroa.Teon motiivina oli jonkinlainen kosto ja nähtävästi myös mustasukkaisuus.
Mattoveitsi ja tulitikut
Rikokset tapahtuivat huhtikuussa 2019.
16-vuotias tyttö kutsui eli houkutteli itselleen puolitutun 15-vuotiaan Helsingin Itäkeskuksen lähelle sijaitsevalle aukiolle. Paikalle saapui myös 15-vuotias tyttö, joka oli 16-vuotiaan ystävä ja naapuri. Kolmikko meni läheiseen metsikköön, jossa kaksi vihamielistä tyttöä kävi kolmanteen kiinni. 16-vuotias veti uhria hiuksista maata pitkin. 15-vuotias potki uhria sekä löi kasvoihin. Uhrin kaulalle työnnettiin mattoveitsi, jolla veitsellä hänen hiuksiaan leikattiin väkisin. Myös uhrin alushousut viillettiin rikki. Uhrin hiuksia poltettiin tulitikuilla toisen tekijän pitäessä päästä kiinni. Uhri menetti kännykkänsä. Se hajotettiin tarkoituksella kiveä vasten.
Kassin sisältö kiinnosti
16-vuotias tyttö oli väkivallan käytössä aktiivisempi, mutta toinenkin oli mukana. Tekijät kielsivät uhria puhumasta tapahtumista kenellekään. –Voitaisiin tappaakin sut, meillä ei ole kiire, meillä on hanskat, ei jää sormenjälkiä, 16-vuotias oli uhrin mukaan todennut. Viime vaiheessa tekijät pakottivat uhrinsa nuolemaan multaisia kengänpohjia. Tämä ei uskaltanut kieltäytyä, vaikka mutaa meni suuhun.
Ryöstöksi teko muuttui Helsingin hovioikeuden mukaan viime vaiheessa, kun tekijät kiinnittivät huomionsa uhrin maahan tipahtaneeseen kassiin. Kassista he veivät lompakon kortteineen sekä lompakossa olleet 20 euroa.
Helsingin käräjäoikeuden mielestä rikos oli törkeä ryöstö. Hovioikeuden keskiviikkona antaman tuomion mukaan tekijöiden varsinainen tarkoitus oli kuitenkin ensisijaisesti pahoinpidellä uhria. Anastusrikos tuli mukaan vasta myöhemmin.
Ambulanssilla lastensairaalaan
Lopulta uhri pääsi lähtemään. Tavaroitaan hän ei uskaltanut pyytää itselleen, koska pelkäsi.
Muutaman sadan metrin päässä kirjaston luona mutainen ja verinen tyttö sai avun. Hänet vietiin ambulanssilla lastensairaalaan. Uhri sai muun muassa ruhjeita päähänsä, mustelmia ja menetti noin 30 senttiä pitkistä hiuksistaan.
Järkytys oli paha. Sitä pahensi se, että tekijöiden kaverit olivat teon jälkeen uhanneet häntä.
Sittemmin tyttö on kuitenkin kertomansa mukaan toipunut järkytyksestään.
Kiistivät ryöstöaikeen
Oikeudessa nuoret syytetyt tunnustivat syyllistyneensä pahoinpitelyyn, lievään vahingontekoon ja toinen myös 20 euron anastukseen. Ryöstön he kiistivät ja etenkin törkeän ryöstön. Tekijöiden mukaan he olivat varautuneet tappeluun mattoveitsellä ja hansikkailla. Uhria piti opettaa.
Teon motiivi jäi epäselväksi. Tuomio ja oikeudenkäyntimateriaali on osin salainen juuri sen osalta, mikä osapuolten välit oli rikkonut. Tuomiosta on kuitenkin luettavissa, että kyse oli mustasukkaisuudesta ja ehkä myös kateudesta liittyen kolmansiin osapuoliin.
Osapuolet eivät entuudestaan juuri tunteneet toisiaan. 16-vuotias pahoinpitelijä oli kuitenkin 15-vuotiaan uhrin Whatsapp-tuttu. He olivat moikanneet tavatessaan.
PETRI ELONHEIMO /IL