Hans Assmann (1923-1998), saksalaissyntyinen epäilty

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Hans Assmann (1923-1998), saksalaissyntyinen epäilty

Post by Queen »

Hans Assmann syntyi 9.12.1923 Hagen-Haspessa Saksassa ja kuoli 19.6.1998 Danderydissa, Danderydin sairaalassa Ruotsissa.
Hän oli siis alkujaan saksalainen, mutta asui Suomessa 1950-60 -luvuilla.
Assmann on tullut tunnetuksi epäiltynä useisiin Suomessa tapahtuviin kovan luokan rikoksiin, mm. Waljuksen surmaan 1953, Bodomiin 1960, Tulilahteen 1959, Elli Immon surmaan 1955, Kyllikki Saaren surmaan 1953 sekä Jällivaarassa tapahtuneeseen hollantilaisparin murhaan, jne. Eniten hän on ollut esillä Bodomin murhatapausten yhteydessä, kun neurologian erikoislääkäri, neurologian professori, kirjailija Jorma Palo sekä entinen KRP:n rikoskomisario, toimittaja (myöhemmin mm. Alibi-lehden päätoimittaja) Matti Paloaro esittivät kirjoissaan häntä mahdolliseksi syylliseksi.
Jorma Palo tapasi Assmannin Helsingissä Kirurgisessa sairaalassa Bodomin murhien aikaan 1960, jolloin Palo oli lääketieteen opiskelijana amanuenssina.
Muut työvuorossa olleet ja Assmannia tutkineet ja hoitaneet olivat erikoislääkärit, kirurgit Kaarlo Tanko (sukunimi tuolloin vielä Lindholm) ja Heikki Silvola.

Tuolloin siis Hans Assmann tuli/tuotiin sairaalaan Bodomin murhia seuranneena yönä. HA näytteli tajutonta, mutta lääkärien tekemät tutkimukset osoittivat hänen olevan tajuissaan. HA oli pukeutunut haalareihin, joissa oli jotain punaista - ehkä verta. Assmann selitti sen olevan punaviiniä. Haalarit otettiin talteen ja miehelle sairaala-asu ylle. Yön aikana HA kyseli hoitajilta jotain vahvaa pesuainetta, kun sellaista ei löytynyt hän pesi käsiään vedellä pitkin yötä.
HA kertoi olevansa naimisissa, mutta ei häntä vaimo tiedustellut sairaalasta, eikä käynyt katsomassa. Kerrotaan, että sairaalassa (jossa Assmann kävi kesän aikana vielä erinäisiä kertoja, olipa sisäänotettunakin) kävi joitain kertoja häntä tapaamassa salaperäinen neiti Hall. Lääkäreille jäi vaikutelma, että Hall olisi ollut saksalainen. Hans Assmannia he epäilivät vakoilijaksi/kaksoisagentiksi.

Assmann halusi mm. koleana juhannuksena viettää yönsä sairaalan avoparvekkeella. Lääkärit huomasivat tuolloin, että noin 25 m päähän parvekkeesta oli pysäköitynä Opel Kapitän -merkkinen vihreä henkilöauto, jonka sisällä istui iso, tummatukkainen ja karkeakasvoinen mies. Auton rekisteri oli ZD-779. Rekisteritietojen perusteella auton omistaja asui lähellä Bodomjärven murhapaikkaa.

Tuoreeltaan poliisit eivät vaikuttaneet innostuneilta Palon mukaan nuorten lääkärien antamasta vihjeestä, mutta kun Uusi Suomi -lehti kirjoitti asiasta, poliisit ottivat asian tutkittavaksi. He kuitenkin päätyivät siihen, että Assmannilla oli pitävä alibi surmien ajaksi. Tämän alibin kerrottiin olevan arkaluonteinen, eikä sitä haluttu kertoa julkisuuteen. KRP kuitenkin v.2005 kertoi julkisuuteen, että Assmann oli ollut surmayön naisystävänsä alivuokralaisasunnossa, missä asunnon isäntä ja emäntä näkivät hänet aamiaispöydässä.

Hans Assmann oli saapunut Suomeen 1952 olympialaisten aikaan. Lehtitietojen mukaan hän oli mennyt naimisiin Suomessa 1953 Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olevan Vienon kanssa. Vieno oli kertonut tavanneensa 29-v Hansin Saksassa 1950. Pariskunta asuikin jossain vaiheessa Pohjanmaalla, myös Kotka on mainittu jossain vaiheessa vaimon asuinpaikaksi.
Suomen kansalaisuuden Assmann oli saanut v. 1959, tosin tästä ei löydy arkistomerkintää. Työlupia hänellä oli ollut useitakin Suomeen 1950-luvulla.

Hänellä oli erinomainen suomen kielen taito. Hän oli kertonut tulleensa Suomeen vasta sodan jälkeen. Miksi hän tuli? Se jäi epäselväksi. Kielitaidon hän kertoi saaneensa jäätyään venäläisten vangiksi 1945 ja karanneensa myöhemmin. Samalla vankileirillä ollut kemijärveläinen sotamies olisi hänen kertomansa mukaan opettanut hänelle suomen kielen.
Vaimolleen Assmann oli kertonut joutuneensa vangiksi 1946, sota tosin loppui 1945!

Assmannia luonnehdittiin väkivaltaiseksi persoonaksi. 1962 hän sai 9 kk:n kuritushuonetuomion vaimonsa pahoinpitelystä, joka oli tapahtunut kesällä 1961. Hän oli potkinut maassa makaavaa naista ja hakannut tätä nyrkeillään niin, että vaimo oli saanut kallonmurtuman. Mistään muista rikoksista Assmann ei ole tuomiota Suomessa saanut. 1962 hän meni Ruotsiin ennenkuin tuomio ehdittiin panna täytäntöön. Hän oli kuitenkin palannut Suomeen takaisin ennen heinäkuuta 1963 (kuten jäljempänä ilmenee).

Jorma Palo oli vaimonsa ja lapsensa kanssa lomamatkalla ajaen kohti Jyväskylää 22.7.1963. Häntä vastaan Jämsässä tuli tämä samainen Opel, ZD-779 menossa siis etelää kohti nelostiellä.
Sirkka-Liisa Waljus surmattiin seuraavana yönä Turussa. Hän oli havaintojen mukaan ollut suomea puhuvan saksalaisen seurassa viimeisenä iltanaan ravintolassa. Hovimestari tunnisti jälkeenpäin miehen Assmanniksi. Kaksi tarjoilijaa olivat henkilöllisyydestä epävarmempia.
Peräseinäjoen nimismies Väinö Viuhko kiirehti ilmoittamaan pian murhan jälkeen, että Assmannilla on pitävä alibi. Hän oli Viuhkon mukaan ollut Korpikosken matkustajakodissa Peräseinäjoella 13.-24.7.1963 omistajan vieraana, minkä vuoksi hän ei ollut joutunut täyttämään majoituskorttia, minkä viranomaiset normaalisti tiukasti vaativat.
Itse Viuhko oli harvinainen nimismies. Hän oli saanut pätevyyden virkaan erivapaudella, dispanssilla. Hänen koulutuksensa olisi oikeuttanut vain ylikonstaapelin virkaan.

Waljuksen surman paljastuttua Kaarlo Tanko muisti, että oli saanut pari kuukautta aiemmin ihmeellisen kirjeen. Kirjeessä oli vanha, ruotsalainen äänilevy ja teksti: "Terveisiä Sirkka-Liisalta". Tanko ei tuntenut ketään Sirkka-Liisaa. Hän antoi grafologin tutkia kirjeen käsialan ja tämä totesi sen olevan Hansin käsialaa muistuttavan.
Kirjeen lisäksi Tangon oven taakse jätettiin paketti. Hän vei sen avaamatta ullakolle ja ilmoitti poliisille, jotka tulivat paikalle avaamaan pakettia. Paketissa oli ryijy ja viesti:"Rakkaudella Sirkka-Liisa".
Tanko oli ollut huomaavinaan, että hänen alapuolellaan asuvat saksalaiset olivat olleet kiinnostuneita hänen elämästään. Hän oli ilmoittanut asiasta poliiseille, jotka löysivät saksalaisasunnosta mm. harvinaisia radiopuhelimia, joiden käytöstä näitä sitten sakotettiinkin.
Myös Palo oli havainnut, että hänen toimiaan seurattiin, mm. ikkunan alla oli päivystänyt mies autonsa kanssa.

13.10.1963 yksitoista ruotsalaispoliisia teki yllätysiskun Tukholman pohjoispuolella Vallentunassa olevaan kesämökkiin. Hans Assmann löytyi komeroon piiloutuneena. Hänet siirrettiin Suomeen kärsimään kuritushuonerangaistustaan, vaikka hän vastusti siirtoa.
Hän kertoi paenneensa ensin Saksaan.
Valtakunnallisen osoiterekisterin mukaan Assmann on muuttanut virallisesti Ruotsiin vasta 1971. Hänen vaimonsa kuoli Helsingissä 1991.

V. 1997 Matti Paloaron haastattelussa Assmann vihjasi olleensa neuvostoliittolaisten tiedustelumiesten mukana aiheuttamassa helmikuussa 1956 ministeri Penna Tervon kuoleman aiheuttanutta liikenneonnettomuutta. Assmann oli omien sanojensa mukaan ammatiltaan teurastaja, teloittaja Auschwitzissä ja myöhemmin Wehrmachtin sotilas, kunnes joutui Neuvostoliiton sotavangiksi.

Penna Tervon tapaus lyhyesti:
Penna Tervo, s.10.11.1901, oli pankinjohtaja, sosiaalidemokraattinen kansanedustaja (1945-48) ja kauppa- ja teollisuusministeri (1951-54) sekä valtiovarainministeri (1954-56).
Tervo menehtyi auto-onnettomuudessa Tuusulassa 26.2.1956. Onnettomuudesta huhuttiin, että se oli Neuvostoliiton salaisen poliisin KGB:n järjestämä. Onnettomuutta koskeva arkisto avautui v.2006, mutta mikään arkistossa ollut tieto ei tukenut murhateoriaa.
Penna Tervon on väitetty loikanneen Fagerholmin joukoista Kekkosen leiriin vuoden 1956 presidentinvaalin viimeisellä kierroksella, mutta tietoa asiasta ei ole.

Lähteet: Alibi 8/2012, Aake Jermo: Murha ei vanhene koskaan, Palon kirjasta itselle tallennetut tiedot, wikipedia
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Hans Assmann, saksalainen epäilty

Post by matlockb »

Kiitokset Queenille hienosta avauksesta jossa on varmasti monelle uutta tietoa. Lisäksi uutena tietona huomasin minfon puolella että Bodomilta löydettyä veristä/spermaista rättiä olisi verrattu Hans Assmannin lähisukulaisen dna:han ja se osoittaisi suurella todennäköisyydellä tuntemattoman dna:n kuuluvan Assmannille.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Hans Assmann, saksalainen epäilty

Post by skoune »

matlockb wrote:Kiitokset Queenille hienosta avauksesta jossa on varmasti monelle uutta tietoa. Lisäksi uutena tietona huomasin minfon puolella että Bodomilta löydettyä veristä/spermaista rättiä olisi verrattu Hans Assmannin lähisukulaisen dna:han ja se osoittaisi suurella todennäköisyydellä tuntemattoman dna:n kuuluvan Assmannille.
Olipa uutinen, tuo rätin DNA nimittäin! Onko siis ihan luotettavaa tietoa tuo rättDNA?

Niin ja kiitos vaan Queenille Assmann -tietoiskusta.

Ihmettelen tuota Appojauren tapausta? Minun tietääkseni tuosta ei ole ollut kuin spekulointeja eli Assmannin siellä olosta tuohon aikaan?
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Hans Assmann, saksalainen epäilty

Post by matlockb »

^Oma tietoni on ainoastaan minfon varassa mutta en usko nimimerkki Urhon kenellekään valehdelleen asiasta, ilmeisesti jotain dokumenttiakin siis on saatavissa jostain.
En nyt muista, onko missään mainittu mutta toinen alibin antajista, Lennart (myös nimellä Leonard) Lindqvistin vaimo, eli nti Hallin Terttu-sisko kuoli vuonna 1996 Vallilassa rattijuopon ajettua hänen päällensä.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Hans Assmann, saksalainen epäilty

Post by will »

Urhon kertoman mukaan HA:n siskonpojasta olisi teetetty vastaava DNA-profiili kuin murhateltan päädyn edestä löydetyn tyynyliinan spermatahroista, 20 alleelia yhteensä. Näissä olisi ollut samoja, mutta keskustelussa ei tiedetä montako. Tyynyliinan profiili on Gustafssonin ETP:ssä. Siskonpojan profiili lienee ollut jonkun ulkopuolisen saatavilla, ehkä Urhon itsensä, koska hän on maininnut pariin otteeseen, että maallikkokin näkee tilastoon sopivan yhteensopivuuden.

Siskonpojalla on puolet äitinsä alleeleista. Samoin on HA:n ja siskonsa välillä keskimäärin arvioiden. Heillä ei kuitenkaan tarvitse olla ainuttakaan samaa tai kaikki voisivat olla, miesmarkkeria lukuunottamatta. Kromosomien sattumanvaraisesta jakautumisesta johtuva alleelien vaihteluväli HA:n ja siskonpojan välillä on siten 0-50% samoja, keskimäärin odottaen 25%. Odotusluvut ovat suurempia, jos HA:n vanhemmilla on ollut samoja alleeleja. Yhtä analyysiä laajempaa tietoa HA:n perheen DNA:sta ei kaiketi ole käytetty vertailussa, joten tätä ei tiedetä.

Keskimääräinen tulos olisi 4-6 yhteistä alleelia, jos HA:n vanhempien profiileissa ei ollut yhteistä, muuten korkeampi.

----

Aikoinaan 1960-luvulla, kun Hans Assmann ensi kerran nousi lehdistössä esiin epäiltynä, KRP:n tutkintaryhmän kerrottiin pitäneen häntä hyvin varteenotettavana tekijäehdokkaana. Palon Assman-kirja johti uuteen polemiikkiin Gustafsson-tutkinnan alkuvaiheessa. Tämä keskustelu ja KRP:n uudelleen avattu tutkinta osuivat päällekkäin. Siinä yhteydessä KRP naytti Obs-ohjelmassa Assmannin vaatteet. Tavalliselta arkiasulta ne näyttivät, eivät haalarilta. Epäily oli muuttunut vanhoista ajoista, kun ei ollut löytynyt mitään sitovaa. Toisaalta Gustafssonia käytiin läpi oikeuteen asti, mistä hän sai syyttömän paperit. HA taas kuoli, ja se tutkinnan haara jäi siihen. Hyvä kuitenkin, että Urho jatkaa.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Hans Assmann, saksalainen epäilty

Post by Queen »

Kertokaa joku viisaampi minulle, mikä järki tässä jutussa on, että Assmannin ollessa sairaalassa sisällä, se Opel-mies kyttäsi siellä parvekkeen alla. Oletettavastihan se siis oli Assmannin kavereita. Ei kai sen nyt siinä ulkopuolella olisi tarvinnut odotella, kun kuitenkin tiesi, että Assmann oli sinne sairaalaan sisälle otettu. Siellähän se Hans keikkui parvekkeella. :mrgreen: Minä en keksi tähän yhtään järjellistä selitystä.
Ja toinen kummallisuus on, että miksi se Assmann otettiin sinne sairaalaan sisään (vielä toistamiseenkin saman kesän aikana), jos mies esim. Palon mielestä oli ihan kunnossa. Tuohon aikaan nyt tietty on sairaalapaikkoja enemmän ollut jaossa kuin nykyään, kun saa olla pää kainalossa ja sairaalasta käsketään vain ruuvaamaan se takaisin paikalleen ja lepäämään vähän aikaa päälle.

...ja kiitokset kiitoksista! :D
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Hans Assmann, saksalainen epäilty

Post by Queen »

Lisään vielä tuon Assmannin vaimon koko nimen: Vieno Mirjam Tapio.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Hans Assmann, saksalainen epäilty

Post by skoune »

Queen wrote:Lisään vielä tuon Assmannin vaimon koko nimen: Vieno Mirjam Tapio.
Vastaan tähän, kun tulee lyhyempi lainaus.

Vanhojen keskustelujen perusteella minulle on jäänyt sellainen käsitys, että tämä sairaalassa päivystävä automies oli mukamas sairasta vaimoaan "katsomassa" ja olisi ollut Bodomilta kotoisin...

Kunhan ei vaan olis ollut se, joka kuskasi Hansin "hoitoon"?

On uskottu, että HA olisi ollut huumeriippuvainen ja siitä syystä saanut vieroitusoireita ja hakeutunut sairaalaan.
Tuli juuri tätä kirjoittaissani mieleeni oikein mielikuvitusten kukkanen: mitä jos joku Bodomilla telttailevista olisi ollut välittäjänä joittenkin vahvojen aineiden suhteen (esimerkiksi jonkun isä olisi syönyt lääkkeitä sodasta johtuviin mt-vaivoihin? ja sitten olisi näitä lääkkeitä varastettu ja rahanansaitsemismielessä toimitettu eteen päin). Vaihtoehtoja olisi sitten ainakin kaksi
a) HA kilahti kun ei saanutkaan luvattuja toimituksia?
b) Tämä isä/sukulainen tms kilahti kun huumaavat lääkkeet oli viety
c) joku oli varastanut kiskamiehen lääkkeet ja tämä kilahti?

Sitten on vielä sekin, että tämä yksi Lindholmista nimensä Tangoksi heti pian muuttanut (kaksoisveljensä kanssa) oli toiminut sodassa lekurina ja tunsi porukkaa... Kaksoset tekivät itsarin jonkin aikaa Bodomin tapausten jälkeen. Toinen veljistä toimi opettajana, eikä kumpikaan ollut naimisissa näistä veljistä. Harrastivat muistaakseni nyrkkeilyä? (SB uhri oli harrastanut kai vähän aikaa painia).

Kuitenkin uskon tuon Mannerhemin patsaan paljastamisen tuoneen myös paljon kiinnostavaa porukkaa myös Bodomin tienoille.

Yksi asia on mun mielestä selvä: NG on noihin surmiin syytön!
Kapteeni Haddock
Posts: 7
Joined: Wed Feb 29, 2012 11:30 pm

Re: Hans Assmann, saksalainen epäilty

Post by Kapteeni Haddock »

Tässä kokonainen Urhon kirjoittama viesti Crime Storyssa. Toivottavasti tämä selkeyttää asioita.


Urho
Liittynyt: 30 Tam 2011
Viestejä: 181
:


Items
Lähetetty: Lau Elo 06, 2011 11:07 am Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Jawohl, sanoi Hans Asmann, jonka hautakivessä on muuten lukee Assman yhdellä ännällä.

Tämä Hans-teoria on monella tavalla jopa huvittava. Sehän liitetään erittäin vahvasti Jorma Paloon ja hänen kirjoittamiinsa kirjoihin ja haastatteluihin. Itse Hans Assmannin taustoja eniten tutkineena voin vilpittömästi sanoa, että Palon, josta tuli tutkimusten myötä ystäväni, havainnot syyllisyyttä tutkevista seikoista ovat suorastaan olemattomat. Pistelen tähän nopeasti Palon esittämiä asioita, jotka on paras sivuuttaa syyllisyyttä pohdittaessa.

- "outo käytös" tajuuttomuuksineen. Hansin käytös on kuin oppikirjasta, jossa kerrotaan morfiiniriippuvaisen vieroitusoireista.
- Hansin nukkuminen parvekkeella Opelin "päivystäessä" sairaalan edessä. Hans halusi aina nukkua ulkona tai kylmässä. Hänellä oli joku kehon sairaus tai ominaisuus, joka aiheutti tämän loppuun asti jatkuneen tavan.
- sarjamurhailu. Mikään ei yhdistä Hansia Waljuksen tai Tulilahden murhiin. Palo näki Opelin matkalla Jyväskylästä etelään Waljuksen murhaa edeltävänä päivänä. Kyse lienee ollut siitä, että Opelin omistaja oli ollut tapaamassa appivanhempiaan Lievestuoreella. Hansia ei ole kyseisen auton ratissa nähty, eikä mikään Waljuksen viimeisessä illassa viittaa Hansin läsnäoloon, vaikka Hans Waljuksen tunsikin.
- radiopuhelinseuranta. Toivoin aikanaan tämän linjan johtavan minut Hansin "rikoskavereiden" luo, ja heidän kertovan edes jotain. Hoho. Olen keskustellut yhden radiovakoilijan kanssa, ja mikä merkittävintä, olen lukenut oikeuden pöytäkirjat tapahtuneesta. Kyse oli pahasti harhaisen tri Tangon kuvittelemasta vakoilusta. Lukemani perusteella olen 100% vakuuttunut siitä, että saksalaismuusikot todellakin olivat ostaneet jonkinlaisella avokaupalla ko. laitteet Hakaniemessä sijaitsevasta myymälästä ja leikkivät ns. walkie talkeillaan kuin pikkupojat. Oikeus määräsi kalliit laitteet valtiolle luovutettavaksi, koska ulkomaanelävät eivät olleet hankkineet niille asianmukaista lupaa. Kävi muusikkoreppanoita sääliksi, kun luin pöytäkirjat. Ne löytyivät Palon Bodom-arkistosta.
- veriset vaatteet. Koko ajatuksessa haalarit päällä tehdystä murhasta ei ole oikein järkeä, ja vielä vähemmän siinä, että Hans olisi tullut ne päällä sairaalaan. Poliisi tutki ne jossain vaiheessa, eikä niistä löytynyt verta.
- Hans tuli oudosti ja yksin sairaalaan. Eipä tullut. Iltiksen jutussa ollut kuitti kertoi muusta, ja tri Silvola kertoi kuulusteluissa vuonna 1963, että Hansin mukana oli joku tumma, hoikka nainen. Kyse lienee ollut Vieno Assmannista. Ihan mielenkiintoisena detaljina voin kertoa, että eräs Bodom-veteraani tavoitti kuitissa mainitun ambulanssin kuljettajan. Mies ei muistanut tapausta.

Nuo siis ihan alkuun reunahuomautuksina. Nopeasti palstaa vilkaistuani olen hieman pettynyt siihen, että täällä on hivenen unohtunut joitain faktoja ja spekulointia esiintyy melkoisesti. Semmoinen ihan tiedoksi, että yhtäkään uskottavaa linkkiä Vähäkallion ja Bodomin välille ei ole koskaan esitetty. Mistä ihmeestä lienee temmmattu tuo sukulaisuuskin.

Mutta jos taasen mennään asioihin, jotka selkeästi tekevät Hansista erittäin hyvän epäillyn. Niitäkin on nimittäin rutkasti. Motiivin puutteelle en voi kuin hymähdellä, koska ilmeisesti useimmat tunnetut henkirikokset, erityisesti seksuaalimurhat, on tehnyt henkilö, jolla ei ole ulkopuoliselle näkyvää motiivia. Olen lihavoinut alla olevasta "todistelistasta" ne, mistä Palolla ei ollut tietoa hänen kirjoittaessaan kirjojaan.
- ulkonäkö sopi kuin valettu paikalla nähtyyn.
- Hansilla oli mökki Korsbackan mutkassa.
- Hans oli morfinisti, jolla ko. viikonloppuna oli ilmiselvästi vieroitusoireita. Se selittää myös sen miksi Hans tarvitsi Vienon eikä Tellervon apua, ja miksi hän meni sairaalaan. Hän todellakin oli sairas.
- Hans oli silmittömän väkivaltainen pahoinpidellessään Vienoa. Kyse ei todellakaan ollut mistään vaimon läpsäyttämisestä. Sen oikeuden pöytäkirjat selkeästi kertovat.
- Hans halusi kuolinvuoteellaan selvittää asioita Paloaron kanssa.
- Hansilla oli verenvuototauti ja ne kuuluisat veriyskökset olivat aivan hänen mökkinsä nurkalla. Toivottavasti kukaan ei nyt ryhdy kertomaan punaisesta maalista tai veren värin muuttumisesta. Olen keskustellut veriyskökset nähneen henkilön kanssa, ja hänen mielestään kyse oli verestä. Myös havainnon ajankohta täsmää oletetun murhaajan poistumisen kanssa.
- maanviljelijäpariskunnan havainto Rantaojantiellä kulkeneesta miehestä täsmää Kivilahden havainnon kanssa, ja suunta sopii mökille pyrkimiseen.
- Nti Tellervo Ilona Hallin käytös vielä vanhoilla päivillään. "Älkää tutkiko vanhoja asioita, joudutte vielä vaikeuksiin." Muutoinkin on pakko sanoa, että alibi on köykäinen, lähes olematon. Poliisin lausunnoissa ja Iltiksen jutussa korostettiin, että Hans oli useiden todistajien mukaan verstaalla koko viikonlopun. Uuden Suomen toimittajien mukaan todistajat kertoivat jo vuonna 1963, että Hans oli käynyt pikaisesti autollaan heidän Muuralan kodissaan hakemassa jotain maanantai-iltapäivällä eli sairastumispäivänä. Tästä oli silloin 1963 lehdessäkin.

Eli kyllä Hans oli ja on erittäin hyvä epäilty. Itse ole aina lähtenyt siitä, että tekijä on ollut joku ko. pienellä paikkakunnalla asunut tai siihen muuten liittyvä. Toki kulkúrilinjakin on olemassa. Sitä linjaahan teon aikanaan tunnustanut Lonkakin edusti.

Vielä sellainen mielenkiintoinen sivujuonne Hansiin, että löysin vuosi sitten Ruotsin viranomaisten avuliaisuuden vuoksi Hansin tytärpuolen, jota oli väitetty romanitytöksikin. Kirjoitin naiselle viisisivuisen kirjeen, jossa kerroin terveisiä hänen serkuiltaan eli Hansin siskonlapsilta, ja pyysin häntä kommentoimaan viittä esittämääni kysymystä. Lisäksi pistin liitteeksi kuvan tytöstä joulukuulta 1973. Toivoin sen ilahduttavan häntä ja herättävän mielenkiintoa. Luetutin kirjeen oikein asiantuntijalla, joka piti sitä kaikin tavoin erittäin onnistuneena ja kohteliaana. Pettymykseni oli suuri, kun vastausta ei koskaan tullut. Sen jälkeen nainen on poistanut kaikki tiedot itsestään puhelinluetteloista ja vastaavista. Eli ei kyse ole ollut ainakaan mistään ihan tavallisesta isäpuolesta.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Hans Assmann (1923-1998), saksalainen epäilty

Post by matlockb »

Vielä muutama HS 50 vuotta sitten juttu Hans Assmannista (ensimmäinen on jo jossain, toinen ei):
Ihmiset
MAANANTAINA 14.10.2013


Ruotsin poliisi suoritti pidätyksen eilen

Vallentunan poliisi pidätti sunnuntain vastaisena yönä saksalaissyntyi­sen Suomen kansalaisen Hans Assmannin, jonka luovuttamista Suo­men poliisi pyysi viime viikolla. Poliisin tietoon oli tullut, että Ass­mann on jonkin aikaa asunut vaimonsa kanssa pienessä mökissä Ut­hamrassa, Vallentuna-järven länsipuolella. Paikalle lähetettiin yksitois­ta poliisia, jotka löysivät Assmannin mökistä. Hän antautui vastarintaa tekemättä.

Assmann kuljetettiin Vallentunan poliisiasemalle, missä hänet julistet­tiin pidätetyksi. Hänet luovutettaneen Suomen viranomaisille maanan­taina, ellei Tukholman rikospoliisi halua ensin kuulustella häntä.

Virallisesti Assmann luovutetaan sen vuoksi, että hänellä on Suomessa kärsimättä yhdeksän kuukauden kuritushuonerangaistus pahoinpitelys­tä, eikä sen vuoksi, että hänen nimensä on viime päivinä liitetty Bodo­minjärven murhajutun uusiin tutkimuksiin.
Ihmiset
PERJANTAINA 1.11.2013

(Kuva tulossa)
Hans Assmann noutajineen autossa heidän saavuttuaan Turun satamaan Birger Jarlilla.

Uudet kuulustelut kumosivat huhutehtailun

Hans Assmann saapui eilen aamulla Tukholmasta kahden keskusrikos­poliisin etsivän saattamana Turkuun Birger Jarl-vuorolaivalla. Hänet on tuotu Suomeen kärsimään hänelle aikaisemmin tuomittua kuritushuone­rangaistusta. – – Kuulusteluissa päädyttiin samaan tulokseen kuin ke­sällä 1960, että Assmannin on todettu Bodom-järven verityön aikana ol­leen tietyssä paikassa, erään seurueen mukana.
Post Reply