Niku Patronen katosi Isabellalta 6/2006

Selviämättä jääneet katoamistapaukset
Post Reply
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Niku Patronen katosi Isabellalta 6/2006

Post by Queen »

Nostan esille tämän Niku Patrosen katoamisen. Tästä vanhassa Hejacissa olikin lyhyt maininta.

Paimiolainen Niku Patronen katosi Viking Isabellalta kesäkuussa 2006. Niku oli vasta valmistunut ammattiinsa, eikä hänellä ollut itsetuhoisia ajatuksia. Tosin Niku oli kirjoittanut IRCiin ennen matkaa tulevansa risteilyltä joko krapulassa tai arkussa.
Hän lähti hetken päähänpistosta laivaristeilylle yhdessä viiden ystävänsä kanssa. Alun perin Nikun ei pitänyt lähteä matkaan lainkaan, mutta toinen kaveri oli perunut matkansa, joten Niku lähti tilalle.

Laivareissu alkoi nuorten tapaan varsin railakkaasti ostoksia tehden ja alkoholia nauttien. Nuoret viihtyivät laivan yökerhossa, jossa Niku tapasi kaksi aasialaissyntyistä naista, joiden seurassa nuorukainen viihtyi aamuyön tunneille saakka. Poikaporukan muut jäsenet olivat omissa oloissaan, sillä heidän englannin kielen taitonsa oli puutteellinen.

Nikun yö jatkui yökerhossa puoli kolmeen saakka aamuyöllä, jolloin hänen ystävänsä tekivät viimeisen havainnon miehestä. Niku kertoi kavereilleen odottavansa aasialaissyntyisiä naisia vessasta pyytääkseen heidän sähköpostiosoitteensa. Hän lupasi tämän jälkeen palata yökerhoon.
Klo 3.45 valvontakamera tallensi viimeisen havainnon Niku Patrosesta. Valvontakameran kuvissa Patronen ja kaksi aasialaissyntyistä naista kävelivät hyttikäytävällä. Tämän havainnon jälkeen Nikua ei enää nähty.

Poliisi aloitti ripeästi Nikun etsimisen laivalta. Laivan matkustajaluettelot ja valvontakameranauhat tutkittiin, mutta esimerkiksi aasialaissyntyisiä naisia ei matkustajaluettelosta löydy. Kannen valvontakamerat eivät olleet toiminnassa ko. risteilyn aikana, joten mereen putoamista ei voida tietää.
Todennäköisin Nikun katoamisen salaisuus selviäisi, mikäli aasialaissyntyiset naiset löytyisivät. Poliisin arvelujen mukaan naiset ovat todennäköisesti asuneet Ruotsissa, mutta Suomen ja Ruotsin päälehdissä julkaistuista valvontakamerakuvista ei ole tullut vinkkiä, joka johtaisi naisten jäljille.

On myös mahdollista, että Niku olisi poistunut laivasta Tukholmassa. Nikun ei kuitenkaan nähty poistuvan kävellen laivalta Tukholman päässä. Autokannen kautta poistuvia ihmisiä ei kuitenkaan kuvata valvontakameralla.
---------------------
Nostin tämän esille siksi, että minulle tuli eräitä ajatuksia näistä aasialaisnaisista lukiessani ihmiskaupasta pari tapausta. Nuo tapaukset sijoittuvat juuri tuonne 2000-luvun puoleen väliin.
Tuolloin mm. Koreasta ihmiskaupan uhreiksi (vapaaehtoisuuttaan tosin, mutta ymmärtämättömyyttään siitä mihin sitoutuvat) lähetettiin naisia kahden ja kolmen naisen ryhmissä Moskovaan ja Pietariin. Tällaisen naisryhmän mukana lähti miespuolinen järjestelijä. Hän hoiti naisille tarvittavat majoitukset ja matkaliput ja seurasi näitä matkan ajan. Venäjän puolelta naisia tuotiin Suomeen mm. busseilla ja laivalla. Lukemissani tapauksissa molemmissa sitten naiset kärysivät Suomen tullissa. Naisten passit oli väärennetty, järjestelijämiehellä oli aina oikea, oma passi.
Naiset eivät kertoneet edes kuulusteluissa, mihin he töihin he olivat menossa. Matkan pääkohde, mutkien kautta, olisi kuitenkin ollut Italia. Epäiltiin, että he mahdollisesti olisivat menneet pimeän vaateteollisuuden työntekijöiksi, sillä sellaisia Italiassa on ja viranomaiset yrittävät näitä paikantaa, koska he tietävät, että näitä ihmissalakuljetuksia on runsaasti.
Naiset olivat joutuneet maksamaan kuljetuskustannuksia n. 13.000 euroa (muistaakseni). Koska rahoja ei ollut, he sitoutuivat järjestelijän töihin määräämättömäksi ajaksi.

No miten tämä liittyy Patroseen? Ehkä nämä aasialaisnaiset olivat tällaisia Ruotsin kautta väärillä passeilla matkustavia. Tällöin matkustajien joukossa olisi todennäköisesti ollut aasialaismieskin. Tosin näissä lukemissani tapauksissakin, mies pysyi naisista erillään matkan aikana, jottei heitä yhdistettäisi toisiinsa.
Saiko Niku selville ihmiskaupan kuvion ja menetti henkensä sen vuoksi?
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Niku Patronen katosi Isabellalta 6/2006

Post by härkä »

Missäköhän kohtaa laiva oli tuon viimeisen havainnon aikaan ?

Minua on jo aiemmin ihmetyttänyt tuon kuvan osalta muutama seikka.
Tässä kuva.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article10861872.ab

Miksi naisten kasvot on peitetty , jos heitä on peräti etsitty ?
Miksi Nikun kädet ovat selän takana , jotenkin tilanteeseen nähden luonnottomasti ?
Mikä on tuo viiru Nikun paidassa ?

Queen voi olla hyvinkin oikeassa tuossa ihmiskauppa teoriassaan.
Kyse on voinut olla rikoksen mahdollisesta paljastumisesta ja sitä kautta Niku on eliminoitu - ehkä.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Niku Patronen katosi Isabellalta 6/2006

Post by Queen »

Tuo kuva on otettu siis klo 3.45 Suomen aikaa, joten Ahvenanmaa on ohitettu jo hyvän aikaa sitten.
Nikun käsien asennosta tulee ensimmäisenä mieleen, että hän laittaa paidanhelmaa housuunsa.
Paidan etumuksen tummemmasta kohdasta en myöskään saa selvää. Aivankuin paidan sisällä olisi jotain?
En myös tajua, mitä järkeä naisten kuvia oli julkaistakaan, jos ei kasvoja voi näyttää. Voi tietysti olla, että jos itse olisi ollut samalla risteilyllä, kuva toisi mieleen näkemänsä seurueen, mutta eipä tuosta muuten apua ole.
Puhuuko Nikun vierellä kulkeva nainen kännykkään, vai muutenko käsi on tuossa korvalla?
Onko takana tulevalla kännykkä kädessä?
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Niku Patronen katosi Isabellalta 6/2006

Post by härkä »

Nyt viikonloppu IS:ssä on laajahko juttu mm. Niku Patrosen äidin tuntemuksista.

Häntä on haastateltu , kuten myös Heikki Ristikankaretta Piian katoamisen tiimoilta.
Mukana myös Raisa Räisäsen , Antti Hanhivaaran ja Jussi Peltolan katoamiset ilman omaishaastattelua.

Raisan kohdalla tutk. joht kertoo , että hän on mitä ilmeisimmin noussut autoon.

Piian kohdalta se huomio , että tutk. joht sanoo , ettei ole havaintoja Piian kotoa poistumisen jälkeen.
Tämä on ristiriidassa nuorisotalon lausunnon kanssa , josta eräs nikki vanhaan hejaciin kirjoitti.
Uskonyhteisökään ei ole poissuljettu , sanoo tutk. joht Heinonen.

Peltolasta se , että tiukkasävyinen puhelu ennen katoamista noteerataan.Vastapuoli oli Riihimäellä.
Hanhivaara on minulle ns. miettimätön tapaus , joten en oikein voi sitä kommentoida.

Lehti tarjouksessa ainakin Pirkanmaan ossuuskauppojen hyllyissä 2 € + poonukset päälle-
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Niku Patronen katosi Isabellalta 6/2006

Post by -Uta- »

Mitä 19-vuotiaalle Niku Patroselle tapahtui risteilyllä?
Katoaminen ei jätä äitiä vieläkään rauhaan: ”Mulla läikähtää joku pala kurkkuun”
Niku Patrosen äiti Jaana Jauhiainen kertoo lapsen menettämisen tuskasta Iltalehden Selvittämättömät-podcastissa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5805 ... 8a07b17102
Antti Halonen
Eilen klo 13:04


Image
Niku Patronen ei ole ainoa suomalainen, joka on kadonnut laivalla mystisesti. JANNE KORTESMAA/HANDOUT

Image

16. kesäkuuta 2006.
Paimiolainen Niku Patronen, 19, lähti iloisena kavereidensa kanssa laivareissulle Viking Isabellalle Tukholmaan.

Äiti Jaana Jauhiainen halasi poikaansa ja sanoi: ”Älä hävitä itseäsi”. Niin kuitenkin kävi. Patrosesta jäi vain reppu, jossa oli vaatteita, tupakkakartonki ja 70 euroa.

Jauhiainen kertoo Vera Miettisen ja Linda Rantasen toimittamassa Iltalehden Selvittämättömät-podcastissa viettäneensä kesän puutarhatuolissa puhelin kädessä. Tapaus ei ole jättänyt rauhaan vieläkään. – Aina kun vastaan tulee vaikka auto, jossa on Ruotsin rekkarit, mulla läikähtää joku pala kurkkuun. Nyt jos se tulee.

Patronen oli lyöttäytynyt kahden aasialaisen naisen seuraan. Noin 02.30 kaverit löysivät Patrosen vessojen edestä odottamassa naisia saadakseen heidän sähköpostiosoitteensa.

Kun Patrosesta ei kuulunut aamulla, kaverit alkoivat etsiä häntä. Valvontakameroiden mukaan Patronen käveli vielä 03.45 hyttikäytävällä naisten kanssa. Poliisi ei löytänyt naisia matkustajaluettelosta tai saanut henkilöllisyyttä selville.

Laivayhtiön mukaan Patronen ei voinut pudota laidan yli. Hyppääminen oli mahdollista, mutta sitä ei voi varmistaa. Kannen kamerat kun sattuivat olemaan tuolloin huollossa.

Puoli vuotta myöhemmin toinen nuori katosi samalla laivalla lähes samalla tavalla. Se on herättänyt kylmääviä teorioita siitä, olisivatko nuoret joutuneet esimerkiksi laittoman elinkaupan uhriksi.

Niku Patronen julistettiin kuolleeksi vuonna 2012. Se oli tärkeää äidille, jota ärsytti pojalle edelleen postissa saapuvat mainokset.

– Vaikka se voi näyttää ulkopuolisen silmiin, että tässä porskutellaan menemään, ei se ole läheskään niin helppoa.
ponipoika
Posts: 36
Joined: Sun Oct 18, 2020 5:31 am

Re: Niku Patronen katosi Isabellalta 6/2006

Post by ponipoika »

Olen Minfon puolelle kirjoittanut kesäkuussa 2020 näin:

Oli pakko vielä tulla tänne, olen seuraillut tänä iltana Viking Gracen liikkeitä. Semmoinen tarkennus, että 1:25 Grace oli Föglön edustalla, eikä siis Maarianhaminan.

Klo 3:45am Grace oli Kapellskärissä, tuntia myöhemmin noin Vagnsundan kohdilla, ja nyt klo 5:45 Suomen aikaa ollaankin jo Tukholman lähistöllä Betsön kohdilla.

Gracella ja Isabellalla on 0.5 solmun nopeusero, Isabella 21.5 solmua maksimissaan, ja Grace 22 solmua. Tosin tuskin tuolla saaristossa täydellä vauhdilla on vedelty: Grace näyttää menneen aika tasaista 16 solmun vauhtia.

Onko Isabella v. 2006 pysähtynyt ollenkaan Kapellskärissä? Mielestäni yleensä ei. Jos ei, niin voisi kuvitella Nikun jääneen kyydistä jossain Kapellskärin ja Betsön välillä, jos (ja kun toivottavasti) itsemurhasta on kyse.


Aiheellista olisi tietää, onko Nikun katoamisen ajat Suomen vai Ruotsin ajassa. Oletan, että Suomen ajassa, sillä Isabella seilaa Suomen lipun alla. Samaan tapaan oletan, että nuo ajat artikkeleissa ovat menneet sekaisin. 2:30am kaverit on nähneet Nikun, mutta vasta 3:45am tallentuu videokameran kuva. Oliko videokamera jostain syystä Ruotsin ajassa, ja vessan edestä kameralle tallentumiseen olisi oikeasti vain 15min aikaa, eikä 1h 15min?

JOS kamera oli Ruotsin ajassa, niin Suomen aikaa Niku olisi nähty kameralla 2:45am. Eli tuntia ennen Kapellskäriä. Jos jostain lähtisin etsimään, niin tuolta suunnalta.

Jos nuo ajat taas pitävät paikkansa, ja havaintojen välillä on 1h 15min, niin onhan tuossa ajassa voitu tehdä mitä vain. Käydä vaikka hytissä muhinoimassa tai juomassa lisää. Kuvassa Niku mielestäni korjaa paitaansa housuihin. Olisiko käynyt vessassa, tai muuten vain paita lähtenyt takaa pois? Noinhan käy helposti, jos vaikka istuskelee hetken.

Kuvissa naisten naamat on sutattu, koska heidän yksityisyyttään tulee suojella sen nojalla, ettei ole varmuutta heidän osallisuudestaan katoamiseen. Ihan hyvin he ovat voineet tavata Nikun, viettäneet aikaa yhdessä, eronneet, ja menneet nukkumaan. Niku taas tupakoi, sillä hän oli ostanut kartongin tupakkaa laivalta. Tässä vaiheessa iltaa tupakoitsijalle voi tulla mieleen lähteä vielä röökille kannen puolelle, ja hän on valoisassa kesäyössä nauttinut tunnelmasta hieman liikaa.

Tietenkin on mahdollista, että Nikun tapaukseen liittyy Leväniemen katoaminen, joku laivan henkilökunnasta, tai elinkauppa. Mielestäni on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että vaikka Nikua ei pidetty itsetuhoisena, laskuhumalassa, mahdollisesti pakit saaneena ja inttikin vielä alkamassa kuukauden päästä... Siinä voi olla nuorelle mielelle liian paljon sulateltavaa.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Niku Patronen katosi Isabellalta 6/2006

Post by härkä »

https://areena.yle.fi/1-61891158?autoplay=true

Tuollainen tuli tänään Ylen aamu-tv.ssä.
Laitoin summanmutikassa tähän Patrosen ketjuun.

Mistähän muuten juontaa summanmutikka ?
Toisaalta, mistä tulee repostelu sanonta ? :mrgreen:
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Niku Patronen katosi Isabellalta 6/2006

Post by Queen »

Minua edelleen kiinnostaa tässä Nikun asiassa se, mistä kirjoitin jo aloituksessani, eli tuo oli aikaa, jolloin Aasian maista tuli (vai tulvi?) väkeä, jotka matkasivat Suomen kautta muualle ja jotka mahdollisesti joutuivat ihmiskaupan uhreiksi. Schengen sopimukseen Suomi ja muut pohjoismaat liitettiin 25.3.2001.

Esimerkkinä:
Mm. 17.3.2004 laskeutui Helsinki-Vantaan -kentälle Pekingistä lento, jossa tuli 12 kiinalaisnuorta. He hakivat turvapaikkaa. He ilmoittivat passinsa väärennetyiksi. Heidät vietiin Joutsenon vastaanottokeskukseen. Oli epäilys, että kiinalaiset katoaisivat lähipäivinä johonkin kolmanteen maahan. Näin oli käynyt edellisvuonnakin, kun Shanghaista saapuneet kiinalaisnuoret katosivat Kontiolahden vastaanottokeskuksesta.
Epäilys ei ollut turha nytkään. Nuoret olivat lähdössä Viking Linen laivalla Tukholmaan. Heidät otettiin kiinni ja palautettiin kotimaahansa. Tuomioitakin jaettiin näille matkan järjestäjille, jotka myös saatiin satamasta kiinni.
Tästä tapauksesta on seikkaperäinen selostus Niko Rantsin kirjassa Rikospoliisin silmin.

Ihmisten salakuljetukset eivät varmasti ole loppuneet vuosien varrella. Tuomiot niistä ovat pieniä, vaikka kiinni jäisikin, tulot kuitenkin kuin huumekaupassa konsanaan.
Jospa Niku pääsi jyvälle mitä näiden naisten ympärillä touhuttiin ja hän päätyi mereen ilmaistuaan tietonsa. Siinä ei varmasti yhden suomalaispojan henki paljoa paina, kun kyseessä on isot rahat.
Vaikea tällaista on enää jälkikäteen todentaa. Olisi ollut Nikun katoamisaikaan mielenkiintoista tietää, kuinka paljon ja keitä aasialaisia laivalla olikaan.
Post Reply