
20-vuotias Höök surmattiin Jerseyn saarella 1966. Hän oli saarella au pairina.
Jerseyn poliisista eläkkeelle jäänyt yksityisetsivä Dal Watkins aloitti 2006 omat tutkimukset Höökin kuoleman selvittämiseksi.
Watkins keräsi tapauksesta suuren määrän todisteita ja uskoi saaneensa selville, kuka murhaaja on.
Nyt alkaneessa uudessa tutkinnassa käytetään hyväksi Watkinsin keräämää aineistoa. Poliisin tiedossa on myös henkilö, jonka Watkins uskoi olevan Höökin murhaaja.
- Tiedämme, kuka hän on, ja olemme kiinnostuneet hänestä, Höökin murhaa selvittävää poliisin tutkintaryhmää johtava Lee Turner sanoo Jersey Evening Post -lehdelle.
Höökin kuolemaa oli määrä alkaa selvittää uudestaan jo vuonna 2010, mutta toinen henkirikostutkinta vei silloin poliisien huomion.
- Joukko tutkintalinjoja ja asiaan kannalta tärkeitä henkilöitä saatiin selville vuonna 2010 ja lisää on selvinnyt viime viikkojen tutkinnan aikana, Turner kertoi perjantain Jersey Evening Post -lehdessä.
Tuula Höökin kuolemaa selvitettiin myös 2003, kun poliisi kuulusteli sen vuoksi kuusikymppistä miestä. Sama mies oli jonkin aikaa pidätettynä 2004. Häntä kuulusteltiin myöhemmin, mutta päästettiin vapaaksi.
Lue myös IS:n juttu tutkinnan aloittamisesta
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 49835.html