Viiden vuoden mysteeri
Torstai 1.12.2011 klo 03.37
Jukka S. Lahti surmattiin kotonaan 1. joulukuuta 2006. Tapaus on edelleen auki.

SURMATALO Jukka S. Lahti kuoli kotonaan Ulvilassa 1. joulukuuta 2006. Surmasta tulee torstaina kuluneeksi 5vuotta.
FAKTA
Jukka S. Lahti oli tarmokas mies
Ulvilalainen Jukka S. Lahti oli sosiaalipsykologi, kehittämispäällikkö ja kysytty luennoitsija.
Tuttavien mukaan 51-vuotiaana kuollut Lahti oli tarmokas mies, joka "osallistui kaikkeen, mitä eteen tuli". Lahti otti aktiivisesti kantaa asioihin. Yrittäjätuttavan mukaan hän oli positiivinen ihminen ja hyvin pidetty. Lahti ehti toimia yksityisyrittäjänä ja kierrellä ulkomailla sekä töihin että vapaa-aikaan liittyen. Hänellä oli paljon ystäviä ja laajat ihmissuhdeverkot.
Lahden perheeseen kuului neljä lasta, jotka olivat surmahetkellä 9-, 7-, 4- ja 2-vuotiaita.
Kuparituotteita jalostavassa Luvatassa Lahti työskenteli henkilöstön kehittämispäällikkönä. Lahden työnkuvaan kuului järjestää sopeuttamiskoulutuksia ja muilla keinoin auttaa työttömäksi jääviä.
Pitkä tutkinta
Jukka S. Lahti surmattiin kotonaan 1. joulukuuta 2006. Vaimo Anneli Auer soitti aamuyöllä hätäkeskukseen ja kertoi tuntemattoman miehen tunkeutuneen naamioituneena taloon terassin oven ikkunasta ja hyökänneen hänen miehensä kimppuun.
51-vuotias Lahti kuoli useisiin veitseniskuihin. Myös vaimo loukkaantui lievästi. Perheen neljä lasta nukkuivat omissa huoneissaan.
Poliisi saapui paikalle nopeasti, mutta surmaajaa ei löytynyt talosta eikä sen ulkopuolelta. Perheenäidin kuvauksen mukaan hyökkääjä oli isokokoinen, hieman vatsakas ja hänellä oli päällään tummat vaatteet ja tumma naamio.
Poliisi lähti tutkinnassaan siitä, että surma saattoi liittyä Lahden työhön. Lahti työskenteli henkilöstön kehityspäällikkönä Luvata Oy:ssä, jossa oli ennen surmaa ollut kahdet rankat yt-neuvottelut.
- Tekotapa viittaa siihen, että hyökkäyksen syy on hyvin henkilökohtainen ja kyllähän se kostolta vaikuttaa. Motiivia ei tietenkään tarkasti voida sanoa ennen kuin meillä on kiinni tekijä, jolta kysyä, tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti totesi pari päivää surman jälkeen.
Vaikka tutkinta venyi vuoden 2007 puolelle eikä murhaajasta ollut tietoakaan, tutkinnanjohtaja esiintyi julkisuudessa toiveikkaana.
- Luottamus on kova. Uskomme, että tämä juttu selviää, Joutsenlahti sanoi liki pari kuukautta surman jälkeen.
Eri tutkintalinjoja
Pian surman jälkeen poliisi tiedotti julkisuuteen olevansa kiinnostunut punaisen Volvon liikkeistä.
Poliisin mukaan vain puoli tuntia ennen perheenisän surmaa perheen omakotitalon lähistöllä nähtiin punainen, mahdollisesti Volvo-merkkinen henkilöauto. Sittemmin tämä linja haudattiin, koska se ei tuonut mitään tulosta.
Poliisi selvitti myös yhteyttä sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden raa'an murhan ja hänen opiskelutoverinsa katoamisen välillä.
Lahden opiskelukaveri katosi murhan jälkeisenä yönä Helsingissä. Melko pian selvisi, että miehellä ei ollut yhteyttä Lahden surmaan.
Useita epäiltyjä
Tutkinnan aikana surmasta epäillyksi joutui moni. Poliisi otti kiinni yhteensä kuusi miestä, jotka joutuivat viettämään vähintään yhden yön sellissä. Kaikkien kohdalla todettiin, että he eivät liity surmaan.
Lisäksi poliisi otti tutkimusten aikana yli 700 mieheltä dna-näytteet, joita verrattiin tekopaikalta saatuihin näytteisiin. Dna-vertailun tarkoituksena oli sulkea pois henkilöt mahdollisten epäiltyjen joukosta.
Näyttelijä vangittiin
Heinäkuussa 2007 Suomi kohahti, kun poliisi tiedotti ensimmäisen kerran vanginneensa miehen epäiltynä Lahden murhasta. Vangittu oli porilainen kulttuuripiireistä tuttu mies, joka yhdistettiin Lahden surmaan muun muassa siksi, että tuntomerkit täsmäsivät ja miehellä oli punainen henkilöauto, joka ei tosin ollut Volvo.
Yksi syy epäillä miestä oli se, että hän esiintyi teatterissa näytelmässä "Kohtalona murha", ja poliisin päätelmän mukaan miehellä olisi jäänyt rooli päälle.
Satakunnan kulttuuripiirit eivät uskoneet todeksi uutista miehen vangitsemisesta. Miestä kuvailtiin kiltiksi, arvostetuksi ja mukavaksi. Viikon jälkeen poliisikin joutuikin tiedottamaan: mies oli syytön.
Tutkija vaihtoon
Murhajutun tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti vaihdettiin Pauli Kuusirantaan elokuussa 2008.
Tutkinnanjohtajan vaihtamisen jälkeen tutkinnan linja muuttui: poliisi alkoi tutkia Lahden vaimon mahdollista osuutta surmaan. Vaimoa alettiin epäillä murhasta alkuvuodesta 2009.

OIKEUDESSA Anneli Auer on jo istunut murhasta syytettynä käräjä- ja hovioikeudessa. Molemmilla kerroilla oikeuteen tuotiin myös surmatalon ovi, jonka läpi Auer väitti murhaajan tunkeutuneen taloon.
Auer kiinni
Syyskuussa 2009 poliisi yllätti tiedotteellaan kaikki. Porin käräjäoikeus oli vanginnut aiemmin uhrina pidetyn Anneli Auerin epäiltynä miehensä murhasta todennäköisin syin.
Kiinniotto ja sitä seurannut vangitseminen ei tullut 44-vuotiaalle vaimolle yllätyksenä, sillä häntä oli kuulusteltu jo useasti. Auerin elämään oli myös keväällä ilmestynyt miesystävä "Seppo", joka oli kovin kiinnostunut surmasta. Myöhemmin selvisi, että "Seppo" oli peitepoliisi.
Lokakuussa 2009 poliisi tiedotti Auerin tunnustaneen surman kuulusteluissa. Poliisin mukaan tekoa edelsi vaimon ja miehen välinen riita varsin arkipäiväisestä aiheesta.
Melko pian Auerin asianajaja Juha Manner kiisti julkisuudessa, että hänen päämiehensä olisi tunnustanut surman.
Tuomio ja vapautus
Oikeudenkäynti Anneli Aueria vastaan alkoi Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa maaliskuussa 2010. 12 päivää kestäneessä käsittelyssä kuultiin lukuisia todistajia. Auer kiisti jyrkästi syytteet.
Satakunnan käräjäoikeus katsoi Auerin syylliseksi murhaan kesäkuussa 2010 ja passitti tämän mielentilatutkimukseen.
Sen mukaan Auer oli syyntakeinen. Leski sai marraskuussa 2010 elinkautisen vankeusrangaistuksen miehensä murhasta.
Auer valitti tuomiosta, ja käsittely jatkui Vaasan hovioikeudessa toukokuussa 2011. Oikeudenkäynnin päätteeksi hovioikeus päästi Auerin vapaalle jalalle odottamaan tuomiota.
Heinäkuun alussa hovioikeus antoi Auerille odotetusti vapauttavan tuomion. Elokuussa syyttäjä ilmoitti kuitenkin hakevansa tuomioon muutoksenhakulupaa korkeimmasta oikeudesta. KKO ei ole vielä antanut päätöstään asiassa.
Lasten kuuleminen
Ulvilan murhajutun syyttäjä Jarmo Valkama kertoi elokuun lopussa saaneensa hovioikeuden tuomion jälkeen uutta tietoa Auerin osallisuudesta miehensä surmaan.
Pian selvisi, että Auerin veli oli kertonut syyttäjälle asioita, joita Auerin lapset olivat puhuneet hänelle.
Auerin veljen mukaan 12- ja 9-vuotiaat lapset kertoivat hänelle omaehtoisesti tietoja murhayöstä, jotka viittaavat Auerin syyllisyyteen. Lasten kuulemisissa ilmeni, että Auer oli uhannut omia lapsiaan ja kieltänyt heitä kertomasta psykologeille, sosiaalityöntekijöille ja poliisille siitä, mitä he olivat havainneet.
Lisäksi lapset kertoivat enolleen, että Auer oli väkivaltainen miehelleen jo ennen surmaa ja vanhemmilla oli riitoja ennen isän kuolemaa. Lapset sanoivat äidin kohdistaneen väkivaltaa myös heihin.
Syyttäjien mukaan hovioikeudessa esitetty näyttö ja uusi todistelu osoittavat riittävällä varmuudella, että murhaaja on ollut Auer.
Uusi rikosepäily
Lukuisten käänteiden jälkeen suurin ja sokeeraavin yllätys koettiin syyskuussa 2011, kun Auer vangittiin lapsiin kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikoksista epäiltynä. Myös Auerin entinen miesystävä vangittiin lähes samoista rikoksista epäiltynä.
Auer ja mies kiistävät kaikki epäilyt. Toistaiseksi he ovat edelleen vangittuina.
Aueria epäillään törkeästä raiskauksesta, avunannosta törkeään raiskaukseen, neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä todennäköisin syin epäiltynä.
Poliisin mukaan seksuaalirikosepäilyt eivät liity Ulvilan murhaan.
TIIA RANTALAINEN
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011120 ... 4_uu.shtml
Video tapahtumista
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?32375697