Elizzza, tietoni pohjautuu Turun hovioikeuden julkiseen selosteeseen eli se on lähteenä, mutta ainakin Aamulehti on viiltohaavoista uutisoinut.
Lisäksi oli kaikissa lapsissa erikoisia hakasia (arpia).
Ja kuten arvata saattaa, niin Juha Manner ja Kukan asianajaja Miikka Hakanen hakevat valituslupaa:
Anneli Auerille "suuri pettymys"
Torstai 27.6.2013 klo 13.10
Auerin asianajaja Juha Manner kummastelee hovioikeuden päätöstä. Asianajaja Juha Manner sai tietää hovioikeuden päätöksestä kesken kesälomansa.
- Olen käynyt sen kursorisesti läpi ja keskustellut päämiehen (Anneli Auer) kanssa aamulla. Pettymys on suuri. Odotukset hovioikeuden osalta olivat toisenlaiset, Manner totesi Iltalehdelle.
- Valituslupa-anomus on tottakai täysin selvä. Korkein oikeus sitten harkitsee.
Auerin puolustus esitti hovioikeudessa omia asiantuntijalausuntojaan.
- Nyt kululaskujani ei makseta. Puolustuksen mahdollisuus puolustaa tämän tyyppisissä jutuissa on menetetty, jos puolustuksen hankkimien asiantuntijalausuntojen kulueriä ei makseta valtion varoista.
Manner ei pidä merkityksellisenä Auerin saamaa kuuden kuukauden lisätuomiota.
- Ei sillä ole tässä kohtaa merkitystä, onko tuomio seitsemän vuotta vai seitsemän vuotta ja kuusi kuukautta.
- Odotimme, että tuomio olisi kumottu kokonaan. Jos se olisi ollut osittainkin tuomitseva, olisi siitäkin Auer halunnut valittaa.
Manner kertoo, että tähän oli "totta kai henkisesti varauduttu päämiehenkin puolesta".
- Hän on ollut lähes kaksi vuotta tutkintavankina. Puuttuvat lomaoikeudet ja kaikki. Voi olla, että istutaan vielä lisää ennen kuin käsittely on ihan päätepisteessä.
- Nuorimmaiset lapset on tietysti käytännössä menetetty. Onhan se tragedia, Manner luonnehtii.
Auerin rikoskumppanin asianajaja: Järkyttävää
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013062 ... 8_uu.shtml
Torstai 27.6.2013 klo 12.49
Jens Kukan asianajaja Miikka Hakasen mukaan he aikovat hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. - Olen päämieheni kanssa hyvin järkyttynyt hovioikeuden tuomiosta, asianajaja Miikka Hakanen sanoo.
Iltalehti tavoitti Hakasen vain 20 minuuttia Turun hovioikeuden antaman päätöksen jälkeen.
Hovioikeus ei muuttanut
Anneli Auerin rikoskumppanin käräjäoikeudesta saamaa 10 vuoden vankeusrangaistusta.
- Tuomiossa ei ole otettu huomioon mitään puolustuksen esittämiä näkökantoja tai ne on sivuutettu, Hakanen sanoo.
- Näkemykseni mukaan Kukka kykeni ainakin osittain osoittamaan, että hän on täysin syytön moniin syytöksiin.
Hakasen mukaan asiassa on myös rikottu puolustuksen oikeuksia, "sillä pyydettyjä lisätutkintoja ei ole tehty".
Hakanen tulkitsee julkista tiedotetta niin, että siinä hovioikeus myöntää lasten kertomuksen sisältävän epäluotettavia osia.
- Mielestäni on erikoista, että epäluotettavat osat voidaan jättää huomiotta.
- Kukka tulee ilman muuta hakemaan valituslupaa korkeimmasta oikeudesta, Hakanen toteaa.
PASI LEHTINEN
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013062 ... 3_uu.shtml